KAHDEKSAS LUKU
Merirosvojen hyökkäys
Vene laskettiin vesille ja kapteeni ja hampaita myöten aseistettu miehistö nousivat maihin. Francis seurasi mukana. Saaren asukkaat suhtautuivat heihin kyräillen, mutta he olivat hyvin halukkaita käymään kauppaa ja vaihtamaan kankaita viiniin ja taljoihin.
"Me voimme käydä pientä vaihtokauppaa", sanoi kapteeni, kun he soutivat takaisin laivaan. "Satamassa käy vieraita harvoin, ja tie saaren toiselle rannalle on kallioinen ja vaikeakulkuinen. Siksi on luultavaa, että he myyvät halvasta hinnasta tavaroitaan."
"Eivät he näyttäneet olevan kovin mielissään meidän käynnistämme", sanoi Francis.
"Eivät todellakaan, genovalaiset ovat saaneet jalansijaa saarella, ja tietysti he ovat sanoneet saaren asukkaille, että me olemme rosvoja, ja tahtoisimme saada valtaamme heidän saarensa. Kaikkialla näillä rannikoilla ja saarilla asukkaat ovat joko Genovan tai Venetsian liittolaisia; Konstantinopolista he eivät paljonkaan välitä, vaikka kuuluvatkin sen valtaan. Konstantinopoli vaatii heiltä suuria veroja, mutta ei suojele heitä lainkaan. Kreikkalaisia he ovat kansallisuudeltaan, mutta heillä ei ole muuta yhteistä Konstantinopolin kreikkalaisten kanssa kuin kieli. He huomaavat sitä paitsi, että turkkilaisten valta on yhä kasvamassa, ja tietävät, että jos he tahtovat pelastua islamin vallasta, heidän täytyy turvautua joko Venetsian tai Genovan apuun. Jos he saisivat valita oman mielensä mukaan, he valitsisivat Venetsian, sillä se on paljon parempi hallitsija kuin Genova. Mutta genovalaiset ovat päässeet valtaan muutamin paikoin ja levittävät valheita meidän tyranniudestamme ja petollisuudestamme, ja siksi saarten asukkaat ovat jakautuneet kahteen puolueeseen, joista toiset ottavat meidät ystävällisesti vastaan, toiset taas kohtelevat meitä epäillen ja tylysti."
Kauppaa alettiin heti tehdä, ja sitä kesti iltaan saakka.
"Miten kauan aiotte viipyä täällä, kapteeni?" kysyi Francis.
"Se riippuu tuulesta. Se voi tyyntyä huomiseksi, mutta sitä voi jatkua montakin päivää, eikä kannata yrittää Kreetaan ennenkuin tuuli on kääntynyt. Toivottavasti voimme kuitenkin parin, kolmen päivän kuluttua jatkaa matkaa; täällä aika kuluu meiltä vain turhaan."
Pimeän tultua asetettiin luja vartio laivan kannelle.
"Ei suinkaan meidän vielä tarvitse pelätä hyökkäystä, kapteeni", sanoi Francis. "Eihän sotaa vielä ole julistettu Genovan kanssa, vaikka se voikin tapahtua milloin hyvänsä."
"Venetsian ja Genovan välillä ei ole koskaan täyttä rauhaa", sanoi kapteeni, "ja koska sota uhkaa, emme voi olla liian varovaisia. Valtion sotalaivat saisivat kyllä olla rauhassa, mutta kauppalaivojen laita on toinen. Kuka kauppalaivoista välittää? Jos meidän kimppuumme hyökätään ja tavaramme ryöstetään, niin kuka siitä saa tietää? Meidän kaulamme voidaan katkaista tai meidät voidaan lähettää Genovaan vankilatyrmiin, ja vasta vuosikausien jälkeen, vankeja vaihdettaessa voi meidän kohtalomme ehkä tulla tiedoksi. Jollei meistä muutamiin viikkoihin saavu mitään tietoja Venetsiaan, otaksutaan vain, että olemme myrskyssä haaksirikkoutuneet.
"Silloin herra Polani vetää viivan Boniton nimen ylitse ja merkitsee kirjoihinsa laivan vahingon, eikä asiasta puhuta sen enempää, jollei joku mahdollisesti pääse hengissä vankilasta ja palaa Venetsiaan. Ei, ei, herra Francesco, näillä itäisillä vesillä täytyy aina olla varuillaan, ikään kuin sota olisi käynnissä. Muistatteko, miten Antonio Doria kesken parasta rauhan aikaa anasti kahdeksan venetsialaista laivaa, murhasi kaksi kauppiasta ja vaati suuret lunnaat laivoista? Ja kuinka usein yksityisiä laivoja joutuukaan kadoksiin. Aina syytetään merirosvoja, mutta yhtä usein genovalaiset ovat ilkityön tekijöitä. He ovatkin täysiä merirosvoja. Rehellisessä taistelussa me aina voitamme heidät, ja siksi he aina jonkun tekosyyn nojalla koettavatkin etsiä riitaa."
Francisiä nauratti kapteenin genovalaisviha, mutta hän ei viitsinyt kiistellä hänen kanssaan. Seuraavana aamuna hän tuli kannelle heti aamun valjetessa.
"Yksi aluksista on poistunut rannasta", sanoi Francis tarkasteltuaan satamaa.
"Niin", sanoi kapteeni, "nyt vasta minäkin sen huomaan. Mitähän varten se on lähtenyt? Ei varmaankaan millekään hyvälle asialle. Myrsky on yhä varsin kova. Olen varma siitä, ettei se olisi lähtenyt liikkeelle, jollei sillä olisi ollut jokin erityinen tarkoitus, ja varmaankin siinä on paljon miehiä, muuten se ei olisi voinut vastatuulessa päästä niemen ohitse. Mikähän ilkeä juoni sillä lie mielessä?"
Hetken kuluttua kapteeni antoi laskea veneen vesille ja souti kalliosaarelle, joka sijaitsi sataman suussa, kiipesi vuorelle ja tarkasteli sieltä merta. Puolen tunnin kuluttua hän palasi takaisin.
"Turha yrittää", sanoi hän Francisille; "tuuli puhaltaa suoraan mereltä, emmekä me jaksa soutaa Bonitoa näin kovassa vastatuulessa. Tuon aluksen laita, joka eilen illalla läksi liikkeelle, oli aivan toinen. Se kulkee syvällä, ja siksi ei tuuli tartu siihen niinkuin Bonitoon, joka on korkealaitainen ja raskaassa lastissa."
"Miksi luulette sen lähteneen, kapteeni?"
"Luultavasti se on mennyt hakemaan apua toisilta saarilta. Se, että venetsialainen kauppalaiva on saapunut tänne myrskyä pakoon, antaa heille hyvän tilaisuuden hyökätä meidän niskaamme aivan kuin mehiläisparvi. On vaarallista purjehtia yksin. Useasti olen puhunut siitä isännälleni. Muut kauppiaat lähettävät tavallisesti laivansa suurissa joukoin, kymmenen tai kaksikymmentä yhdessä, ja silloin he voivat karkottaa kimpustaan vaikka kuinka monta merirosvoalusta. Mutta herra Polani lähettää aina laivansa yksin. Hän on sitä mieltä, että yksinäinen laiva purjehtii nopeammin kuin kokonainen laivasto, sillä nopeakulkuistenkin alusten täytyy pysyä hidaskulkuisten vauhdissa. Sitä paitsi kapteeni ei voi suunnata matkaansa minne häntä haluttaa neuvottelematta toisten kanssa eikä poiketa sellaisiin satamiin, joissa hän luulee voivansa tehdä edullisia kauppoja kilpailematta toisten kanssa.
"Kummallakin tavalla on omat etunsa. Minun isäntäni laivat ovat suuremmassa vaarassa, mutta jos ne suoriutuvat niistä onnellisesti, saavat ne myös suuremman voiton kuin toiset. Yleensä purjehdin mieluiten yksin; mutta tällä kertaa ei minulla olisi mitään sitä vastaan, jos minulla olisi puoli tusinaa toisia laivoja tässä rinnallani."
Kolme kertaa päivän kuluessa kapteeni kävi kalliosaarella.
Palatessaan viimeisellä kerralla juuri ennen hämärän tuloa, hän sanoi
Francisille:
"Tuuli alkaa asettua; toivottavasti me huomenna pääsemme pois tästä satimesta. Olen varma siitä, että vaara uhkaa meitä."
"Oletteko keksinyt jotain muutakin epäilyttävää kuin tuon aluksen häviämisen?"
"Olen, kaksikin muuta seikkaa", sanoi kapteeni. "Ensiksikin ovat saaren asukkaat muuttaneet käytöstapaansa. Tosin he eivät ole sen epäystävällisempiä kuin ennenkään, mutta kun tänään kuljin kylässä, huomasin, että he olivat tavattoman kiihtyneitä, he keskustelivat suurissa ryhmissä keskenään, mutta hajaantuivat heti, kun joku miehistämme sattui tulemaan lähelle. Minä näin, että he nauroivatkin, kun he luulivat, ettei kukaan heitä tarkannut, mutta heti, kun tulimme lähemmäksi, muuttuivat he vakaviksi ja äreiksi. He odottavat aivan varmaan jotakin.
"On minulla toinenkin syy epäilyksiini. Olen pitänyt silmällä tuota korkeaa kukkulaa kylän takana. Sanotaan, ettei siellä ole muuta kuin muutamia omituisia kiviä, eikä siis kellään ole sinne asiaa, mutta tänään olen huomannut useiden miesten kiipeävän sinne, ja päästyään vuoren harjalle he seisovat hiljaa hetken aikaa ikään kuin tarkastellen merta ja palaavat jälleen alas. Eihän tuollaiselle vuorelle kukaan kiipeä vain huvikseen. He nousevat sinne siksi, että odottavat näkevänsä jotain merellä, eikä mikään muu kuin merirosvolaivasto voi olla tulossa. Luopuisin kernaasti vaikka koko vuoden palkastani, jos pääsisimme täältä jo tänä iltana, mutta se ei käy päinsä, meidän täytyy odottaa huomiseen; sitten on yritettävä päästä kallioiden sivuitse. Mutta jos merirosvot tulevat yöllä, hyökkäävät he kimppuumme meidän nukkuessamme."
Nyt koko miehistö sai käskyn olla valmiina hyökkäykseen. Niiden, jotka eivät olleet vahdissa, piti maata aseet vieressään. Alemmat lastiovet suljettiin, luja vahti asetettiin kannelle, jotta vihollinen ei voisi päästä yllättämään Boniton miehistöä. Kapteeni vakuutti, ettei hyökkäystä luultavasti tarvinnut pelätä ennen kuin aamulla, jolloin merirosvot voisivat selvästi nähdä heidät ja hyvässä järjestyksessä hyökätä heidän kimppuunsa. Francis heittäytyi sen vuoksi vuoteelleen ja pyysi, että hänet herätettäisiin pari tuntia ennen aamun sarastusta. Hän ei nukkunut juuri nimeksikään ja nousi vuoteeltaan monta kertaa kuunnellakseen, kuuluisiko minkäänlaista ääntä, joka ilmaisisi vihollisen tuloa. Astuessaan kerrankin laivan partaalle hän huomasi, että Giuseppe seisoi hänen vieressään.
"Oletko ollut täällä kauan, Giuseppe?"
"Siitä saakka kun te viimeksi kävitte ulkona, herra Francesco.
Ajattelin jäädä tänne hetkeksi kuuntelemaan."
"Oletko kuullut mitään?"
"Olen useampaankin kertaan kuullut ääntä."
"Minkälaista ääntä, Giuseppe?"
"Sellaista, joka syntyy kun purjeita ja raakapuita lasketaan alas. Olen kuullut sellaista ääntä monta kertaa soudellessani öisin sataman lähellä. Kuulin aivan selvästi, miten väkipyörät ratisivat, kun nuorat luisuivat niitä pitkin. Olen aivan varma siitä, että useita aluksia on saapunut sataman suuhun seisoessani tässä. Muutamat merimiehistä ovat myös kuulleet saman äänen, se ei siis voi olla erehdystä. Jollei kapteenilla ole mitään sitä vastaan, lähden veneellä ottamaan selkoa, mistä on kysymys."
"Minä kysyn kapteenilta, Giuseppe."
Mutta kapteeni väitti, ettei maksanut vaivaa.
"Yhdentekevää onko niitä monta vai muutamia, meidän täytyy sittenkin odottaa aamuun, ennen kuin lähdemme liikkeelle. Pimeässä meidän olisi mahdoton päästä salmesta ulos, vaikkei mitään estettäkään olisi."
"Mutta ovathan he päässeet siitä sisään", sanoi Francis.
"Epäilemättä heidän toverinsa toisista laivoista tai myöskin kylän väestö on antanut heille valomerkkejä; sitä paitsi heillä oli myötätuuli ja meillä olisi vastainen. Ei, hyvä herra, emme voi tehdä muuta kuin odottaa. Huomenna, jollei heitä ole kovin monta, täytyy meidän koettaa päästä heidän ohitseen aavalle merelle; mutta jos heitä on suuri joukko, on meidän paras taistella täällä, sillä silloin kaikki miehet voivat ottaa osaa taisteluun, jos soudamme toinen puoli miehistöä on kiinni airoissa. Jos teidän palvelijanne tekisi mielensä mukaan, hän voisi joutua vihollisen käsiin; ja koska siinä tapauksessa ei olisi kuitenkaan mitään hyötyä niistä tiedoista, joita hän voisi hankkia, on parasta, että hän jää paikalleen."
Tunnit kuluivat hitaasti, ennen kuin päivän ensimmäinen sarastus alkoi näkyä taivaan rannassa. Kaikki miehet olivat kannella, sillä niin pian kuin tuli tiedoksi, että useita aluksia oli saapunut satamaan, olivat kaikki myös selvillä siitä, että todellinen vaara uhkasi. Kesti vain puolen tuntia, ennenkuin silmä saattoi erottaa mustia hahmoja, jotka piileksivät saaren suojassa, aivan sataman suussa.
"Tuossa ne ovat, herra Francesco", sanoi kapteeni. "Mikäli näen oikein, niitä on kymmenen kappaletta, mutta yhtä hyvin niitä saattaa olla useampiakin, sillä varmaan muutamat niistä ovat aivan vieretysten. Puolen tunnin kuluttua asia selvenee."
Francis kysyi, eikö kapteeni aikonut antaa laskea airoja veteen ja sitoa niitä hankoihin kiinni, koska sillä keinoin voitiin estää vihollinen nousemasta laivaan sivuilta.
"En, herra Francesco", vastasi kapteeni. "Ensiksikin laivan partaat ovat niin korkeat, etteivät merirosvot helposti voi nousta kannelle. Toiseksi, jos me laskemme airot veteen, voivat he täydellä vauhdilla soutaa niitä vasten ja murskata ne rikki, ja airomme me välttämättä tarvitsemme. Olen tuuminut asiaa, ja suunnitelmani on sellainen, että heti kun he lähestyvät, annan parin, kolmen airon kummallakin puolella olla liikkeessä, jotta vähitellen soljumme sataman suuta kohti, mutta soutajien pitää painaa aironsa aluksen kylkiä vasten niin pian kuin ne törmäävät vihollisen laivoihin. Sillä me tarvitsemme kaikki airomme sekä purjeemme päästäksemme pakoon, kunhan pääsemme satamasta. En usko, että voimme kauan aikaa vastustaa vihollisen ylivaltaa, jos jäämme tänne taistelemaan, mutta jos jaksamme vastustaa heitä edes vähän aikaa ja samalla pääsemme satamasta ulos, niin kaikki voi päättyä hyvin."
Kun päivä valkeni, saattoivat he selvästi nähdä vihollisensa. Siellä oli jos jonkinlaisia aluksia, pitkiä, matalia, suuripurjeisia laivoja sekä aivan pieniäkin. Ne näyttivät kaikki olevan täynnä väkeä.
"Ei ainoakaan ole yhtä korkeareunainen kuin Bonito", sanoi kapteeni, "ja siksipä heidän on vaikea kavuta meidän kylkiämme ylös. Ja vaikka heitä onkin paljon enemmän kuin meitä, otamme me heidät lämpimämmin vastaan kuin mitä he voivat aavistaa. Tuskinpa he ovat voineet edeltäpäin laskea, että olemme valmistuneet heidän hyökkäykseensä ja että meillä on kylliksi voimaa."
Kaikki oli valmiina taisteluun. Pari kolme tynnyriä sellaista ainetta, jota nimitettiin "kreikkalaiseksi tuleksi" oli tuotu ruumasta kannelle, ja tulella kiehui pikeä useissa kattiloissa. Kolmekymmentä jousimiestä seisoi kokassa, ja muut keihäät, kirveet ja miekat kädessä olivat asettuneet partaan suojaan.
"Ei haittaa lainkaan, vaikka soudamme lähemmäksi sataman suuta ennen taistelun alkua", sanoi kapteeni.
"Nostakaa ankkuri ja laskekaa neljä paria airoja veteen!"
Ankkuri nostettiin, airot laskettiin veteen, ja Bonito alkoi hitaasti soljua eteenpäin. Samassa syntyi kiirettä ja hälinää merirosvojen laivoilla. Nekin läksivät liikkeelle ja hyökkäsivät suoraan Boniton päälle.
Miehistö ei vastannut merirosvojen huutoihin, vaan seisoi levollisesti paikallaan, niin etteivät rosvot voineet nähdä ketään muuta kuin kapteenin, joka nosti Venetsian leijonan maston päähän. Samassa he lennättivät kokonaisen nuolituiskun Bonitoa vastaan, mutta siihenkään ei vastattu ennenkuin alukset olivat viidenkymmenen kyynärän päässä toisistaan. Silloin vasta Boniton miehistö kohosi pystyyn ja korkealta paikaltaan lennätti nuolensa keskelle vihollisen tiheään kasaantunutta joukkoa.
Heti sen jälkeen kaksi suurta merirosvoalusta laski Boniton kylkeen. Mutta heidät otettiin kiehuvalla piellä ja kreikkalaisella tulella vastaan. Ne, jotka yrittivät kavuta laivaan, saivat maistaa keihäitten kärkiä tai sotakirveitten iskuja. Taistelua ei kestänyt kauan. Monet, jotka olivat saaneet niskaansa kiehuvaa pikeä, hyppäsivät tuskissaan mereen, toiset, jotka turhaan yrittivät sammuttaa kreikkalaista tulta, seurasivat heidän esimerkkiään.
Tuli tarttui nopeasti puuhun, ja hetken kuluttua molemmat merirosvolaivat olivat täydessä tulessa. Toiset alukset yrittivät kyllä parastansa, mutta pelästyen toveriensa kovaa kohtaloa, ne pysyttelivät loitommalla.
"Airot veteen!" käski kapteeni, ja Bonito liukui jälleen eteenpäin. Miehistö seisoi yhä partaan suojassa, joku jousimiehistä lähetti vain silloin tällöin nuolensa vihollisten pariin.
"Eniten minä pelkään", sanoi kapteeni Francisille, joka seisoi hänen vieressään, "että he voivat keulavanteillaan vahingoittaa Boniton laidoitusta."
"Emmekö voisi ripustaa verkapakkoja laitojen suojaksi", ehdotti
Francis.
"Voisihan sitä ainakin koettaa", sanoi kapteeni, ja lähetti miehiä niitä hakemaan. Pakat sidottiin nuoriin ja nostettiin partaalle, josta ne helposti tarpeen tullessa voitiin laskea alemmaksi.
He olivat päässeet nyt puolitiehen, kun pienemmät rosvoalukset vetäytyivät syrjään ja päästivät kaksi suurinta laivaa Boniton kummallekin puolelle. Ne aikoivat tehdä hyökkäyksensä sen keskiosaa vastaan, se näkyi selvästi, ja heti merimiehet laskivat kolme verkapakkaa laivan kummallekin puolelle, aivan veden rajaan. Francis hyppäsi laivan toiselle reunalle seuraten tätä manööveriä, ja kapteeni teki samoin toisella puolella.
"Pari jalkaa kauemmaksi peräpuolelle, pojat! Hyvä!" Seuraavassa silmänräpäyksessä hirveä ryske sai Boniton tärisemään. Merirosvojen kaulavantit murskaantuivat, mutta verkapakat pelastivat Boniton reunat särkymästä, joskin vettä tulvahti sisään liitteistä. Siitä ei miehistö kuitenkaan välittänyt, vaan heitteli nuolia ja palavia aineita vihollisen päälle, ja sen oli pakko uppoamistilassa peräytyä.
"Nyt me luullakseni voimme jatkaa matkaa", sanoi kapteeni ja käski laskea kaikki airot veteen. Heti Bonito soluikin satamasta ulos. Merirosvot pyörivät sen ympärillä ampuen sitä nuolillaan, mutta kukaan ei uskaltanut enää yrittää uutta hyökkäystä. Niin pian kuin Bonito oli sivuuttanut saaren, nostettiin purjeet. Tuuli oli nyt paljon hiljaisempi kuin yöllä ja täysin purjein ja airojen avustamana laiva laski länteen merirosvojen uskaltamatta seurata sitä.
Pian airotkin nostettiin laivaan, ja miehistö sai käskyn tilkitä liitteet, joista vettä tulvi sisään. He tarkastelivat kärsimiään vahinkoja ja huomasivat, että kuusi miestä oli kuollut ja kaksikymmentäyhdeksän saanut suurempia tai pienempiä haavoja. Franciskin oli haavoittunut kahdesti, hänen johtaessaan verkapaalujen hilaamista nuoli oli lävistänyt hänen oikean jalkansa ja vahingoittaen yhtä kylkiluuta osunut kylkeen.
"Tämä ei käy", sanoi kapteeni auttaessaan Giuseppeä sitomaan Francisin haavaa. "Herra Polani on antanut teille paikan laivassa, jotta oppisitte merenkulkua ja kaupantekoa eikä tappelua merirosvojen kanssa. Teitä me kuitenkin saamme kiittää siitä, että Bonito pelastui, sillä varmaankin se olisi saanut useita reikiä, jolleivät verkapakat olisi suojelleet sitä. Ne olivat erinomaiseksi avuksi ja pelastivat varmaan laivan turmiosta sekä meidät hukkumasta, sillä sytytettyämme kaksi heidän laivaansa palamaan eivät merirosvot olisi säälineet meitä. Kuinka tulitte ajatelleeksi sellaista keinoa?"
"Olen lukenut kirjoista, että piirityksissä voidaan olkikuvoilla estää muurinsärkijää rikkomasta linnoitusta ja siksi arvelin, että verkapakat voisivat täyttää saman viran."
"Olipa todellakin onni, että pääsimme niin vähällä hinnalla", sanoi kapteeni. "Minä kumarruin alas ja näin, miten laivan parras taipui pahasti, kun toisen laivan kokka kolahti sitä vastaan, ja odotin vain, että kaari murskautuisi. Onneksi Bonito oli vahvemmin rakennettu kuin sen ahdistaja, niin että sen kokka murtui eikä Boniton parras. Mutta kyllä minun sydämeni nousi kurkkuun asti."
"Niin minunkin, kapteeni. Tuskin tunsin, kun nuolet osuivat minuun. Minun täytyi väkisinkin nauraa nähdessäni, miten soutajat kupsahtivat selälleen aluksen törmätessä meitä vasten. Näytti aivan siltä kuin näkymätön jättiläinen olisi pyyhkäissyt ne kädellään kumoon."
Tuuli oli yhä edelleen suotuisa, kunnes he saapuivat Kreetaan, missä kapteeni kertoi hyökkäyksestä erään venetsialaisen laivan päällikölle. Sotalaiva lähti heti taistelupaikalle karkottaakseen kaikki merirosvot, mitä saarilla oli. Niin pian kuin kapteeni oli toimittanut kirjeensä ja osan Boniton lastista maihin, he jatkoivat matkaa Kyprokseen. Parin viikon aikana he kiertelivät Syyrian rantoja ja poikkesivat moniin turkkilaisiin satamiin.
Sen jälkeen jatkettiin matkaa pohjoiseen, sillä aiottiin kulkea Dardanellien ja Bosborin kautta Azowiin. Mutta kun tultiin Tenedoksen saarelle, joka sijaitsee parin peninkulman päässä salmen suusta, sai kapteeni kuulla uutisia, jotka pakottivat hänen muuttamaan suunnitelmaansa. Konstantinopolissa oli syttynyt vallankumous, johon Perassa asuvat genovalaiset ottivat innolla osaa. Julma tyranni Kalo-Johannes V oli syösty valtaistuimelta, ja hänen jälkeläisensä Andronikos oli vapautettu vankeudesta ja valittu hallitsijaksi. Andronikos oli luovuttanut genovalaisille palkaksi heidän avustuksistansa Tenedoksen saaren.
Tieto näistä tapahtumista oli juuri saapunut, kun Bonito purjehti satamaan, ja koko kaupunki oli kiihkoissaan. Pari venetsialaista sotalaivaa oli satamassa, mutta niiden ylipäällikkö, joka ei ollut saanut mitään käskyä, miten tällaisessa tapauksessa menetellä, pysyi puolueettomana. Tapaus oli kuitenkin hyvin tärkeä, sillä se, joka omisti Tenedoksen saaren, hallitsi myöskin Dardanelleja, ja siellä oleva laivasto saattoi sulkea pääsyn salmeen.
Kansa kerääntyi kuvernöörin talon edustalle huutaen: "Alas genovalaiset!" Kuvernööri, jolla ei ollut mitään tukea kreikkalaisista eikä genovalaisista sotajoukoista, myöntyi kansan tahtoon ja julisti, ettei hän tunnustanut Konstantinopolin vallankumousta eikä alistunut Andronikoksen määräykseen. Donato Trono, eräs venetsialainen kauppias, joka asui saarella, ja useat muut venetsialaiset puhuivat kansalle, ja selittivät heille, ettei Tenedos yksin jaksanut vastustaa Kreikan ja Genovan ylivoimaa, ja että heidän ainoa pelastuksensa oli turvautua Venetsian suojelukseen. Kansa, joka kernaammin alistui Venetsian kuin Genovan herruuteen, suostui ehdotukseen. Pyhän Markuksen lippu nostettiin innostuksen vallitessa salkoon, ja saari julistettiin Venetsian alusmaaksi.
Genovalainen sotalaiva, joka oli satamassa, nosti heti purjeensa ja lähti viemään näitä uutisia Konstantinopoliin, missä keisari antoi vangita kaikki venetsialaiset. Niin pian kuin tieto tästä saapui Tenedokseen, piti Boniton kapteeni neuvottelun Francisin kanssa.
"On aivan selvää, herra Hammond, että emme voi jatkaa matkaamme pohjoiseen päin. Meidät vain vangittaisiin ja pidätettäisiin Konstantinopolissa, ja vaikka meidän onnistuisikin yöllä päästä livahtamaan siitä ohi, niin joutuisimme genovalaisten käsiin, jotka Mustallamerellä ovat meitä paljon voimakkaammat, sillä jos Venetsia suostuu saaren tarjoukseen ja ottaa sen haltuunsa, on aivan varma, että Genova julistaa sodan. Siksi minusta on parasta, että me purjehdimme takaisin Venetsiaan sen lastin kanssa, mikä meillä nyt on, saamaan uusia määräyksiä herra Polanilta. Emme ole tehneet niinkään huonoja kauppoja alkumatkallamme, ja siksi on parempi pelastaa se, mikä meillä on, kuin mahdollisesti menettää kaikki, sillä voimme milloin hyvänsä kohdata genovalaisen laivaston, joka on tulossa tänne."
Francis oli aivan samaa mieltä kuin kapteenikin, ja Bonito purjehti etelää kohti. He kävivät useissa satamissa, ja kun tuli tiedoksi, että vihamielisyydet piakkoin syttyisivät ilmiliekkiin Genovan ja Venetsian välillä, jolloin kaikki kauppa keskeytyisi, olivat saarten asukkaat halukkaat hankkimaan itselleen suuria varastoja ja siksi kapteeni sai loputkin lastistaan hyvillä ehdoilla myydyksi ja lastasi laivaansa saarten tuotteita.
Siten saapui Bonito raskaassa lastissa kolmen kuukauden kuluttua jälleen Venetsian satamaan. Niin pian kuin ankkuri oli laskettu, vuokrasi kapteeni gondolin ja lähti yhdessä Francisin kanssa kaupunkiin tekemään herra Polanille selkoa matkan tuloksista ja jättämään hänelle tilityksen laivan lastista. Kauppias vastaanotti heidät hyvin sydämellisesti ja syleili Francisia kuin omaa poikaansa.
"Menepä saliin, Francesco, tyttäreni odottavat sinua, sillä tunti sitten saimme tietää, että Bonito oli saapunut satamaan. Kirjeitse saimme jo aikaisemmin kuulla seikkailustanne merirosvojen kanssa ja neuvokkuudestanne pelastaessanne laivan heidän käsistään. Olen antanut käskyn maksaa miehistölle yhden kuukauden lisäpalkan. Sinun reippaudestasi kapteeni on myös kertonut minulle, mutta siitä puhumme toisella kertaa. Minulla on asioita kapteenin kanssa, siksi on parasta, että poistut."
Francis lähti tyttöjen luo, jotka ottivat hänet vastaan sydämellisesti.
"Kylläpä tulimme iloisiksi, kun isä kertoi Boniton saapuneen", sanoi Maria. "Emme olleet saaneet kirjeitä pitkään aikaan, ja pelkäsimme, että olisitte ennättäneet purjehtia Konstantinopoliin ennen kuin olitte saaneet kuulla tapahtumista Tenedoksessa, sillä silloin te varmaan olisitte joutuneet vangiksi."
"Me olimme Tenedoksessa juuri silloin, kun nuo tapahtumat sattuivat", sanoi Francis, "eikä meillä senjälkeen ollut tilaisuutta lähettää kirjeitä. Minulla on ollut erittäin hauska matka, eikä työtäkään ole puuttunut, mutta kolme kuukautta on sittenkin pitkä aika, ja minun oli jo ikävä Venetsiaa."
"Venetsiaa ja —" sanoi Maria kohottaen nuhtelevasti sormeaan.
"Ja teitä molempia", sanoi Francis hymyillen. "Minusta oli turha lisätä sitä, koska te ilmankin tiedätte, että te ja Venetsia merkitsette samaa minulle."
"Sen parempi", sanoi Maria hyväksyen. "Minusta näytätte edistyneen poissaollessanne. Eikö sinustakin, Julia?"
"Minun mielestäni tuollainen typerä puhe ei todista mitään edistystä", Julia sanoi vakavasti. "Mikä nuori herra hyvänsä täällä Venetsiassa voi sellaista sanoa. Francescon imartelu ei miellytä meitä."
"Parasta että puhut vain omasta puolestasi, Julia", sanoi Maria nauraen. "Minä pidän imartelusta, yksin Francesconkin. Vaikkei se merkitsisikään mitään, niin se on mieluista. Ja jotain tottakin siinä aina voi olla. Emmehän me tietenkään merkitse koko Venetsiaa Francescolle, mutta meidän on hauska tavata häntä, ja hänen meitä, ja miksi hän ei saisi sitä sanoa? Hyvä on, ettet välitä imarteluista, mutta kun tulet vanhemmaksi, niin varmaankin ne miellyttävät sinua enemmän."
Julia pudisti päätään.
"Nyt olette saanut varoituksen, Francesco", sanoi Maria, "ja varmaankaan ette tästä lähin enää uskalla sanoa kohteliaisuuksia Julialle. Maailma olisi hirveän ikävä, jos kaikki olisivat samaa mieltä kuin sinä, Julia, ja sanoisivat aina suoraan ajatuksensa. Ajattelepas, jos joku nuori mies sanoisi sinulle: te olette varsin soma tyttö, joskin on monta paljon kauniimpaakin, ja minä haluan teidät vaimokseni, siksi että teidän isänne on rikas. Eikö se olisi hauska tapa kosia?"
"Ei heidän tarvitse sanoa mitään", sanoi Julia harmistuneena. "Minä olen varma siitä, että me ilman turhia korulauseitakin tiedämme, jos joku pitää meistä."
"Ehkä", sanoi Maria, "mutta imartelu on sittenkin hauskaa. Vai mitä arvelette, Francesco?"
"Minä en ymmärrä sellaisia asioita, mutta usein olen kuullut lausuttavan kohteliaisuuksia, jotka ovat olleet pelkkää valhetta, ja minua on ihmetyttänyt, miten miehet ovat voineet alentua sellaiseen ja naiset olla uskovinaan heitä."
"Mutta kertokaa nyt matkastanne, Francesco ja varsinkin tappelustanne merirosvojen kanssa. Kapteeni mainitsi kirjeessään vain sen verran, että merirosvot olisivat murskanneet laivan upoksiin, jollette te olisi keksinyt suojella sitä verkapakoilla. Me tiedämme myöskin, kuinka moni menetti henkensä ja että te haavoituitte. Mutta tahdomme saada oikein tarkan kuvauksen koko jutusta."
Francis kertoi heille seikkaperäisesti tappelun kulusta sekä muista tapauksista matkan varrella.
"Mekin olemme käyneet useissa noista satamista", sanoi Maria, kun Francis oli lopettanut, "sillä ennen saimme usein seurata laivan mukana, kun ajat olivat rauhalliset. Mutta lähdetään nyt gondolissa soutelemaan, kestää varmaankin vielä kauan, ennen kuin isä saa asiansa selviksi."