VIIDES LUKU
Oikeilla jäljillä
"Tämähän on kauheaa, Matteo", sanoi Francis. "Mitä me voimme tehdä?"
"Sanopa muuta, Francesco. Polani on jo käynyt kaupungin viranomaisten puheilla ja pyytänyt heidän apuaan. Hän on luvannut tuhat dukaattia sille, joka voi saada selkoa tyttöjen olinpaikasta. Sellainen lupaus saa tietenkin kaikki gondolinkuljettajat liikkeelle, ja ehkäpä joku on huomannutkin tuon katetun gondolin, koska tähän vuoden aikaan sellaista käytetään hyvin harvoin. Kauheaa, ettei voi ryhtyä mihinkään."
"Lähetä sinä gondolisi pois, Matteo, ja lähdetään yhdessä soutelemaan. Tietysti jotain on tehtävä, ja voimmehan tuumia yhdessä. Miten kauheaa", jatkoi Francis hetken kuluttua, "eilen vielä me pidimme yhdessä hauskaa kaikessa rauhassa, ja tänään he ovat tuon lurjuksen Mocenigon vallassa, sillä hän se varmaan tähän on syypää. Tiedätkö muuten, missä hän nykyään oleskelee?"
"Viikko sitten hän kuului asuneen Botondassa, Chioggian läheisyydessä, mutta mistä sen tietää, onko hän siellä enää."
"Kaikkein ensiksi meidän on otettava selko siitä, missä hän oleskelee, ja sitten pidettävä häntä silmällä. Luultavasti hän on piilottanut heidät jonnekin lähelle. Mutta koska hän varmaankin aavistaa, että häntä epäillään, niin tuskinpa hän uskaltaa käydä heitä katsomassa."
"Mutta miksi hän ei heti paikalla naisi Mariaa", sanoi Matteo, "sillä siinä tapauksessa Polanin olisi pakko sopia hänen kanssaan."
"Ehkä hän yrittää sitä", sanoi Francis, "mutta hän tietää myöskin, että Maria panee vastaan viimeiseen saakka. Ehkä hän ajattelee, että Maria taipuisi paremmin, jos häntä ensin pidettäisiin vangittuna jonkin aikaa. Joka tapauksessa meidän pitää koettaa ottaa selvää siitä, missä Mocenigo oleskelee."
"Polani on varmaankin ryhtynyt ottamaan selvää siitä", sanoi Matteo, "ja varmaan kaikki hänen ystävänsä auttavat häntä voimainsa takaa. Sillä tällaista ryöväystä keskellä kirkasta päivää pidetään hirveänä häväistyksenä. Edellinen yritys oli jotain aivan toista. En tahdo sitäkään puolustaa, mutta tällä kertaa ilkityöntekijä on toiminut paljon viekkaammin. Kuka voisi enää olla turvassa, jollei tällaista rikosta rangaistaisi."
"Palataan nyt kotiin, Matteo, ja otetaan selvää ensin, mihin toimenpiteisiin jo on ryhdytty."
Kun Matteo saapui kotiin, hän sai kuulla, että Polani oli jo yhdessä kahden neuvostoherran kanssa lähtenyt Botondaan Ruggieroa tavoittamaan ja että heidän mukanaan oli kaksi tasavallan virkamiestä, joiden oli määrä vangita Ruggiero siinä tapauksessa, että hän olisi vielä siellä. Muuten oli vangitsemiskäsky lähetettävä kaikkiin venetsialaisiin alusmaihin mannermaalle.
Samalla annettiin sana joka satamaan, että kaikki veneet ja alukset oli tarkasti tutkittava, ja tiedotettiin, että herra Polani oli luvannut tuhat dukaattia sille, joka pääsee rikollisen perille.
Tyttöjen ryöstö herätti kaikkialla mitä suurinta mieltenkuohua. Kansanjoukko heitteli kivillä Mocenigon palatsin ikkunoita, ja olisi väkirynnäköllä tunkeutunut sisälle, elleivät viranomaiset olisi lähettäneet vartiomiehiä sitä suojelemaan. Mocenigon sukulaisia ja ystäviä vainottiin kadulla. Koko Venetsia oli kuohuksissa.
"Toivottavasti", sanoi Francis seuraavana aamuna isälleen, "et lähetä minua pois täältä ennen kuin Polanin asia on tullut selväksi."
"Olen hiukan muuttanut mieltäni", vastasi herra Hammond. "Olisi suorastaan mieletöntä lähettää sinut Englantiin juuri nyt, kun herra Polani näyttää olevan halukas tekemään puolestasi vaikka mitä, sillä hänen suosituksestansa on sinulla paljon enemmän hyötyä kuin jos työskentelet minun liikkeessäni Lontoossa. Siksi on parasta, että jäät tänne toistaiseksi. Tietysti hän ei tällä hetkellä voi ajatella muuta kuin tyttäriänsä, mutta voimmehan odottaa, kunnes hänellä on aikaa lähemmin selittää, mitä hän aikoo tehdä hyväksesi."
Francis oli erittäin tyytyväinen tähän päätökseen. Hänkin oli tuuminut asiaa ja tiesi, ettei mikään voisi olla edullisempaa nuorelle miehelle, joka aikoi antautua kauppa-alalle, kuin niin mahtavan miehen kuin Polanin suosio. Mutta hän tiesi myöskin, ettei hänen isänsä mielellään luopunut päätöksistään, ja siksi hän oli pelännyt, että tämä pitäisi kiinni alkuperäisestä ajatuksestaan.
"Yhtä asiaa pyytäisin vielä sinulta", sanoi Francis hetken kuluttua. "Etkö antaisi minun keskeyttää opintoni, kunnes Polanin tyttäret on löydetty, sillä minä en saa heitä mielestäni. Voisihan sitä paitsi sattua, että keksisin heidän piilopaikkansa gondolimatkoillani."
"En tosiaankaan ymmärrä, miten se sinulta onnistuisi, Francis, kun niin monet muut kokeneemmat miehet ajavat heitä takaa. Mutta onhan luonnollista, että sinun nyt on vaikea ajatella lukujasi, ja siksi suostun mielelläni pyyntöösi."
Samana iltana Polani palasi Venetsiaan, sillä hän oli tavannut Ruggiero Mocenigon kotoa. Tämä oli kovin harmissaan siitä, että häntä syytettiin tyttöjen ryöstöstä ja uhattiin pitää vankina kunnes kadonneet olivat löytyneet.
Herra Polani lähetti heti kotiin palattuaan gondolillaan Francisia hakemaan, ja käveli levottomana edestakaisin huoneessaan, kun poika astui sisään.
"Epäilyksesi eivät olleet aiheettomia, niin kuin näet, Francis. Jospa heti olisin uskonut sinua, niin onnettomuutta ei olisi tapahtunut. Minusta tuntui aivan mahdottomalta, että tuo nainen, jota olin kohdellut ystävänä kymmenen vuotta, voisi pettää minut, mutta sittenkin sinun varoituksesi teki minut niin levottomaksi, että lähdin itse tyttäriäni hakemaan, mutta saavuin liian myöhään. Miksi nyt pyysin sinut luokseni, en itsekään tiedä. Ehkä siksi, että häpeäkseni olen huomannut, että sinä olet tässä asiassa terävä-älyisempi kuin minä. Ja siksi toivon, että sinä keksit jonkin keinon tyttärieni pelastamiseksi. En epäile lainkaan, ettei ilkityö ole Mocenigon ystävien suorittama."
"Pelkään, etten voi keksiä mitään keinoa", sanoi Francis. "Luultavasti he eivät ole kaupungissa, vaan heidät on viety jonnekin kauemmaksi, sillä saattoivathan rosvot arvata, että lupaisitte suuren palkinnon sille, joka keksisi heidän piilopaikkansa. Sitä paitsi luulen, että Mocenigo oli aikonut käydä heitä tapaamassa heti saatuaan tiedon ilkityön onnistumisesta. Onneksi te siksi pian pääsitte onnettomuudesta perille ja äkillisellä tulollanne teitte varmaan Mocenigon aikeen tyhjäksi, sillä luultavasti hän vasta teiltä sai kuulla, että ryöstö oli onnistunut. Jos olisitte saapunut hänen luoksensa pari, kolme tuntiakin myöhemmin, niin hän varmaan olisi ollut poissa."
"Sinun laskusi pitävät luultavasti paikkansa, Francis. Hänen kätyrinsä olivat vain neljä tuntia minua edellä. Luultavasti he veivät ensin tytöt edeltäpäin sovittuun piilopaikkaan, ennen kuin lähtivät viemään sanaa Mocenigolle. Varmaan minä saavuin ennen heitä perille, koska lähdin suoraa päätä hänen luokseen. Oli melkein keskiyö meidän saapuessamme perille, mutta hän oli valveilla ja odotti varmaan kätyreitänsä. Minä käskin heti asettaa vahdit talon edustalle ja vangita jokaisen, joka tulisi häntä tapaamaan. Mutta ketään ei saapunut.
"Varmaankin meidän tulomme oli herättänyt huomiota ja rikostoverit olivat siten saaneet varoituksen. Olen aivan samaa mieltä kuin sinäkin, etteivät tyttäreni ole täällä kaupungissa, mutta niinpä etsiminen on kahta vaikeampaa. Kysymys on nyt: mitä tehdä?"
"Varmaankin lupaamanne palkkion vuoksi saatte heti tietää, jos jotain epäilyttävää on huomattu", arveli Francis. "Mutta teidän sijassanne lähettäisin myös kaikkiin kalastajakyliin sekä saarilla että mantereella tiedon lupaamastanne palkinnosta. Olen ajatellut asiaa koko päivän, mutta mitään muuta keinoa en ole keksinyt."
"Joitakin tietoja on jo saapunutkin, mutta ei mitään tärkeää. — Onneksi ei tarvitse kuitenkaan pelätä, että tytöille tapahtuisi mitään pahaa niin kauan kuin Mocenigo on vangittuna, mutta hän on viekas kuin kettu ja voi petkuttaa vartijaa. Olen aikonut mennä neuvoskunnan puheille pyytämään, että hänet siirrettäisiin vankilaan, joskin epäilen suuresti, ettei siihen suostuta. Hänen ystävänsä valittavat jo nytkin, että häntä kohdellaan kuin rikollista, vaikkei minkäänlaisia todisteita häntä vastaan ole olemassa."
"Ettekö voisi panna muutamia luotettavia miehiä vahtimaan Mocenigon taloa", sanoi Francis.
"Sen teen heti paikalla. Lähetän sinne kaksitoista luotettavaa miestä, ainakin he voivat pitää silmällä kaikkia niitä, jotka pyrkivät hänen luokseen. Ja jos mieleesi sattuisi joku muukin tuuma, niin ilmoita se minulle. Sinä olet kerran ennen pelastanut tyttäreni, ja sisäinen aavistus sanoo minulle, että sinä tälläkin kertaa tuot heidät takaisin."
"Tahdon tehdä parhaani", sanoi Francis vakavasti.
Melkein koko seuraavan viikon Francis souteli gondolissaan. Yhdessä Giuseppen kanssa hän kävi tiedustelemassa kaikkialta, pistäytyi pieniin kalastajamökkeihin pitkin rannikkoa ja tutki tarkasti joka sopukan toivoen näkevänsä tutut kasvot tai viittaavan käden jonkun ikkunaruudun takana. Mutta kaikki oli turhaa, samoin kuin herra Polaninkin ponnistukset.
Eräänä iltana, kun Francis väsyneenä ja alakuloisena oli matkalla kotiinsa, näki hän Suuren sillan alla, lyhtyjen valossa gondolin, jossa istui mies ja hunnutettu nainen. Yö oli pimeä ja ilma kuuma, ja juuri sillä hetkellä, kun Francis ohitti heidät, kohotti nainen hiukan huntuaan. Francis tunsi hänet heti, ja niin pian kuin hän oli päässyt pois valosta, hän käänsi gondolinsa.
"Kerrankin onni suosi meitä, Giuseppe! Nainen, joka istui gondolissa, oli Castaldi."
"Mitä aiotte tehdä, herra Francesco?" kysyi Giuseppe innoissaan.
"Hyökkäämmekö heti heidän kimppuunsa?"
"Ei maksa vaivaa, Giuseppe. Jos vangitsemme naisen, niin tytöt varmaan siirretään heti paikalla pois nykyisestä piilostaan. Seurataan vain jäljessä ja katsotaan, minne he menevät. Pysytellään niin kaukana, etteivät he huomaa meitä."
"Nyt he laskevat maihin", huudahti Giuseppe samassa. "Juoksemmeko heidän perässään?"
"Liian myöhäistä, Giuseppe. Emme voisi kuitenkaan seurata heitä ihmisvilinässä. Jos gondoli lähtee rannasta, niin koetetaan seurata sitä, vaikka se on varmasti kapeissa kanaaleissa vaikeaa. Mutta jollei se poistu rannasta, niin kuin minä otaksun, niin varmaankin he palaavat hetken kuluttua. Ja silloin on parasta jäädä odottamaan heitä."
Gondolin molemmat matkustajat olivat kadonneet, ja soutaja oli istahtanut veneeseen odottamaan. Francis ohjasi nyt gondolinsa veneen ohitse ja päästyään siitä parin sadan kyynärän päähän, hän kääntyi takaisin ja jäi jonkin matkan päähän odottamaan. Kokonainen tunti kului eikä mitään tapahtunut. Sitten kuului askelten ääntä, ja Francis erotti pimeässä kaksi henkilöä, jotka astuivat gondoliin. Se lähti nyt liikkeelle, ja suuntasi kulkunsa jälleen Suurta siltaa kohti.
"Pidä sitä silmällä, Giuseppe! Varmaankin se pian poikkeaa johonkin sivukanaaliin."
Mutta gondoli jatkoi matkaansa suoraan Suurta kanaalia pitkin, kunnes se saapui Markustorin kohdalle, jolloin toinen suurempi, neljän soutama gondoli tuli sitä vastaan. Francis oli huomaavinaan, että gondolit pysähtyivät ja soutajat vaihtoivat pari sanaa keskenään. Sitten pienempi vene lähti laguunia kohti. Siellä oli hiukan valoisampaa, ja Francis odotti vielä hetken, ennen kuin hän käänsi gondolinsa sen jälkeen.
"Ei ole niinkään helppoa seurata heitä salaa", sanoi Giuseppe.
"Ehkäpä he soutavat vain hiukan ulommaksi, ollakseen varmat siitä, ettei heitä ajeta takaa, ja kääntyvät sitten vasta määräsuuntaansa. Varmaankin he ovat huomanneet meidät."
"Töin tuskin erotan heitä enää, herra Francesco. Eiköhän olisi jo parasta lähteä liikkeelle?"
"Yrittää täytyy, Giuseppe. Emme saa päästää heitä käsistämme."
He työnsivät aironsa veteen ja laskivat rannasta ulommaksi. Mutta parin aironvedon jälkeen he kuulivat soutua vieressään.
"Käännös oikealle, Giuseppe!" huusi Francis.
Yhteisin ponnistuksin he saivat gondolin heti kääntymään, ja samassa neliairoinen gondoli kiiti kuin nuoli heidän kylkensä ohitse. Elleivät he olisi päässeet kääntymään niin nopeasti, olisi rautakokka halkaissut heidän kevyen aluksensa.
Giuseppe päästi kirouksen suustaan.
"Souda, Giuseppe, he tekivät sen tahallaan. Tuo oli sama gondoli, joka äsken pysähtyi toisen rinnalle."
Suuri vene kääntyi myöskin ja alkoi ajaa pientä gondolia takaa. Nyt kaikki selvisi Francisille. Gondoli, jota he olivat pitäneet silmällä, oli huomannut heidät, ja antanut heidät ilmi ystävilleen Markustorin alapuolella. Pitäessään silmällä toisen gondolin liikkeitä häneltä oli jäänyt huomaamatta, että suurempi odotti vain sopivaa hetkeä, milloin hyökkäisi heidän kimppuunsa.
Takaa-ajava vene oli hyvin nopeakulkuinen ja läheni heitä pelottavalla vauhdilla. Francis suuntasi nyt kulun Suuren kanaalin rantaa kohti. Mutta niin pian kuin he olivat vain parin jalan päässä rannasta, käänsi hän äkkiä veneen taas ulapalle.
Takaa-ajajat eivät voineet päästä yhtä nopeasti kääntymään, ja ääretön kiroustulva pääsi kolmen miehen huulilta, jotka miekat ojossa seisoivat gondolissa. Francis ja Giuseppe hengähtivät nyt hetken aikaa kooten voimia uuteen ponnistukseen. Kun gondoli oli jälleen saavuttamaisillaan heidät, kääntyivät he taas ympäri.
"Nyt me laskemme Santa Maria -kirkon portaille ja hyppäämme maihin."
Pojat ponnistivat kaikki voimansa, sillä he tiesivät, etteivät voineet pitkittää keppostaan loppumattomasti. Kysymyksessä oli nyt vain kilpasoutu. He olivat kolme gondolin mittaa edellä ja soutivat niin hurjasti että ehtivät ensimmäisinä kirkon portaille ja ylös maihin. Sitten he juoksivat pakoon minkä ennättivät, ja kuulivat vain kovan ryskeen, kun toinen gondoli murskasi heidän kevyen aluksensa. Kesti hetken aikaa, ennen kuin miehet pääsivät toisen gondolin yli maihin ja portaita ylös. Sillä välin Francis ja Giuseppe, jotka olivat avojaloin, juoksivat voimainsa takaa, kierrellen monissa mutkissa, jotta takaa-ajajat joutuisivat harhaan. Hetken kuluttua he eivät kuulleet enää askeleita takanaan, ja saattoivat rauhassa jatkaa matkaansa.
"He rikkoivat meidän gondolimme", Giuseppe nyyhkytti.
"Älä sitä sure!"
"Ja nainen pääsi karkuun, emmekä me saaneet tietää mitään", jatkoi
Giuseppe ihmetellen herransa hyvää tuulta.
"Jotain me sittenkin olemme saaneet tietää. Olen aivan varma siitä, että tytöt ovat San Nicolon saarella mökkirähjässä. Omituista, etten ennemmin tullut sitä ajatelleeksi. Nainen kävi viemässä tietoja ystävilleen, ja neliairoinen gondoli piti silmällä jokaista venettä, joka saattaisi ahdistaa häntä. Mutta nyt mennään heti herra Polanin luo kertomaan, mitä on tapahtunut. Kello on luultavasti jo yksi."
Neljännestunnin kuluttua he saapuivat Polanin palatsin edustalle ja soittivat kelloa.
"Tahtoisin heti tavata herra Polania", sanoi Francis portinvahdille.
"Herra meni tunti sitten nukkumaan."
"Se ei tee mitään. Minä olen Francis Hammond, ja minulla on tärkeitä uutisia."
Vartija avasi nyt portin. "Oletteko kuullut jotain neideistä?" hän kysyi kiihkeästi.
"Olen saanut tietoja, joista varmaan on hyötyä", vastasi Francis.
Heti sen jälkeen kuului herra Polaninkin ääni portaissa.
"Minä, Francis Hammond, olen täällä, herra Polani. Olen saanut tietoja, jotka varmaankin voivat olla meille hyödyksi."
Kauppias kiiruhti portaita alas.
"Olen nähnyt tuon noita-akan, Castaldin, ja ajanut häntä takaa. En tiedä varmaan, minne hän souti, sillä suuri gondoli rupesi ahdistamaan meitä, ja hädin tuskin me pelastuimme sen kynsistä. Mutta luulen keksineeni tyttärienne piilopaikan."
Francis kertoi sitten koko illan tapahtumat.
"Mutta miksi ette käyneet heti veneen kimppuun ja nostaneet hälinää? Kaikki ohikulkijat olisivat varmaan mielellään auttaneet teitä, sillä tapahtuma on herättänyt siksi paljon suuttumusta koko kaupungissa. Jos vain nainen olisi ollut käsissämme, olisimme pakottaneet hänet puhumaan."
"Mutta niin pian kuin hän olisi ollut teidän vallassanne", sanoi Francis, "olisi tytöt myös siirretty jonnekin muualle. Siksi minusta oli viisainta vain seurata heitä. Ja varmaan olisimme onnistuneet, jollei tuo toinen gondoli olisi tullut tiellemme."
"Epäilemättä olet oikeassa, Francesco. Mutta onnetonta se sittenkin oli, sillä emmehän tiedä asiasta oikeastaan entistä enempää."
"Luulenpa sittenkin että olemme päässeet hiukan pitemmälle, sillä vastikään oli minulla seikkailu, joka voi johtaa meidät oikeille jäljille."
Hän kertoi nyt, miten hän eräänä iltana oli kuljettanut erään herran San Nicolon saarelle ja nähnyt siellä mökin, jonne useat henkilöt, muun muassa Ruggiero Mocenigo, olivat saapuneet neuvottelemaan.
Polani keskeytti monta kertaa Francisin kertomuksen hämmästyneellä huudahduksella. Kun tämä oli lopettanut, laski hän kätensä nuorukaisen olkapäälle.
"Rakas poikani", sanoi hän, "miten voin kiittää sinua! Aivan varmaan tyttäreni ovat tuossa mökissä. Miten hyvä, ettet antanut salaliittoa ilmi — sillä salaliitto se varmaankin oli. Jos olisit sen tehnyt, olisi heidät kuljetettu muualle."
"Liian varmoja emme voi kutenkaan olla. Mutta ehkä joka tapauksessa pääsemme nyt heidän jäljilleen."
"Lähdemmekö heti matkaan? Minulla on kymmenkunta miestä kotona, ja tuskinpa siellä on kovinkaan monta vahdissa."
"Eikö olisi parasta odottaa huomiseen", sanoi Francis. "Ehkä gondoli, joka ajoi meitä takaa, odottaa meitä vielä, ja jos huomattaisiin, että useampia gondoleja olisi liikkeellä, niin he varmaan kuljettaisivat tyttärenne toiseen turvapaikkaan. Onhan sekin mahdollista, että he pitävät silmällä taloanne, mutta ellei mitään epäiltävää tapahdu, niin he varmaan poistuvat parin tunnin kuluttua. Huomenaamulla sen sijaan voitte lähettää miehenne parissa, kolmessa gondolissa liikkeelle, mutta heidän pitäisi astua veneisiin yksitellen, niin etteivät herätä huomiota, ja soutaa sitten aivan rauhallisesti San Nicolon saarta kohti mahdollisimman kaukana toisistaan.
"Minä olen mukana ensimmäisessä veneessä, koska minä yksin tiedän, missä mökki sijaitsee. Parasta olisi kuitenkin soutaa mökin sivuitse ja nousta maihin saaren toisessa päässä. Toiset veneet voivat hitaasti seurata jäljessä, ja pari kolme miestä voi jäädä rantaan veneitä vahtimaan sillä aikaa, kun me toiset menemme suoraan mökille, ja koska se on hiekkavallien keskellä, niin toivon, että voisimme päästä huomaamatta perille."
"Suunnitelmasi on hyvä, Francesco, vaikka tuntuukin pitkältä odottaa aamuun saakka. Mutta viisainta on sittenkin odottaa. Sinä jäät kai tänne yöksi?"
"Sitä en voi, mutta palaan mahdollisimman pian takaisin. Pöydälläni on paperi, johon olen merkinnyt niiden henkilöiden nimet, jotka pitivät neuvottelua mökissä, sekä kirje isälleni, jossa pyydän häntä jättämään paperin neuvoskunnalle siinä tapauksessa, etten ennen aamua olisi kotona. Teen sen joka ilta siltä varalta, että joutuisin Mocenigon käsiin. Näin minulla on keino, jolla voin pakottaa heidät päästämään minut vapaaksi."
"Se on mainio varokeino, Francesco. Sinä olet yhtä viisas ja varovainen kuin rohkeakin!"
"Ei siitä suurta hyötyä taida olla", vastasi Francis vaatimattomasti, "sillä on luultavampaa, että saan tikarin rintaani kuin joudun vangiksi. Mutta joka tapauksessa minun täytyy nyt lähteä."
"Jää tänne ainakin aamuun saakka. Sitä ennen tuskin kukaan käy huoneessasi. Ja sillä aikaa kun minä varustaudun matkaamme varten, voit sinä pistäytyä kotiin ja pantuasi paperin talteen palaat tänne, Me lähdemme kello seitsemältä. Silloin on jo paljon veneitä liikkeellä, eivätkä meidän gondolimme herätä mitään huomiota."
"Ehkä ehdotuksenne on hyvä. Suoraan sanoen parin tunnin lepo on minulle varsin tervetullut sillä Giuseppe ja minä olemme olleet liikkeellä aamusta asti."