YHDEKSÄSTOISTA LUKU
Chioggian piiritys
Myöhään illalla Francis lähti matkaan gondolillansa, ja puolentoista tunnin soudun jälkeen hän nousi Pelestrinassa maihin. Pisanin adjutanttina hän tunsi hyvin vartijat, ja heti, kun tuli pimeä, käski Rufino Giustiniani, joka oli täällä päällikkönä, kymmenen miehen kantaa kevyen gondolin saaren poikki Malamocco-kanaaliin. Sillä välin Francis meni Rufinon telttaan kertomaan, mitä Venetsiassa oli tekeillä ja että huomenaamulla koko laivaston oli määrä lähteä liikkeelle.
"Me kuulimme sellaisia huhuja miehiltä, jotka toivat meille ruokavaroja", sanoi Rufino, "mutta samat tiedot ovat saapuneet tänne jo kymmeniä kertoja ennenkin. Se on siis todellakin totta! Mutta mitä amiraali ajattelee? Ei suinkaan hänen tarkoituksensa liene uudella, kokoonhaalitulla armeijallaan käydä Dorian kimppuun! Niin epätasaisessa taistelussa hänellä ei ole paljonkaan toivoa voittamisesta."
"Amiraali tahtoo pitää suunnitelmansa salassa", sanoi Francis, "ainoastaan dogi ja neuvoskunta ovat siitä perillä."
"Ja sinä myöskin", sanoi Rufino nauraen.
"Amiraali kunnioittaa minua luottamuksellaan", sanoi Francis; "mutta tällä kertaa on hyvin tärkeätä, että hänen suunnitelmansa pysyy salassa, ja siksi en voi sitä edes sinulle ilmaista."
"Siinä teetkin aivan oikein, Francesco. En minä tahdo mitään tietääkään, vaikka voisin lyödä vetoa, että Maria ja hänen kaunis sisarensa ovat saaneet siitä vihiä."
Francis nauroi.
"He kohtelevat minua kuin veljeään", sanoi hän, "enkä tahdokaan väittää, etteivät he tietäisi mitään."
"Enkös sitä arvannut!" sanoi Rufino. "Kun minun vaimoni on päättänyt päästä jonkun salaisuuden perille, niin ei hän anna rauhaa, ennen kuin se on onnistunut. Kas, tuossa tulee Matteo! Hän on asettanut vahdit yöksi."
Ystävykset eivät olleet kunnolla ennättäneet puhella keskenään kahteen kokonaiseen viikkoon, vaikka he jonkun kerran olivat tavanneet toisensa Francisin pikimmiltään pistäytyessä saarella.
"Näin äsken, että venettäsi kannettiin saaren toiseen rantaan", sanoi Matteo astuessaan sisään telttaan. "En voinut ymmärtää, mitä se oikein oli, ennen kuin tulin lähemmäksi, mutta nähtyäni Giuseppen käsitin tietenkin kaikki. Aiotko käydä vakoilemassa genovalaisia?"
"Koetan saada selville minkä voin."
"Se oli hyvä keksintö, kun annoit kantaa veneen saaren poikki", sanoi
Matteo. "Onko sinulla jokin määrätty suunnitelma?"
"Ei", vastasi Francis. "Aion vain ottaa selkoa siitä, ovatko kaikki kaleerit entisillä paikoillaan ja valmistautuvatko genovalaiset millään tavalla vastaanottamaan meidän hyökkäystämme."
"En ole huomannut mitään erikoista liikettä", sanoi Rufino. "Heidän laivansa ovat kaikki, sen verran kuin täältä voi nähdä, entisillä paikoillaan. Mutta sen jälkeen kuin Barberigo anasti kaksi niistä, ovat he sulkeneet kaikkien kanaalien suut välttääkseen yllätyksiä. Minä näin suuren joukon soutuveneitä, ja vaikka en voinut aivan selvästi erottaa, mitä heillä oli tekeillä, luulen, että he asettivat puomeja veteen. Heidän kaleerinsa vartioivat tarkasti öisin, ettekä te olisi päässeet livahtamaan niiden ohi, jollette olisi keksineet kantaa venettä saaren poikki."
Puolen tunnin kuluttua sotamies tuli tuomaan sanaa, että gondoli oli laskettu vesille, ja Francis lähti heti matkaan sanottuaan jäähyväiset ystävilleen.
"Soutakaa hitaasti ja hiljaa", hän sanoi käytyään veneeseen istumaan. "Älkää antako airojen kolista vähääkään, ennen kuin olemme päässeet vastakkaiselle rannalle. Vartiovene voi olla kanaalissa."
Kevyt vene solui äänettömästi veden pintaa myöten. Pari kertaa he kuulivat airojen loisketta, mutta veneitä he eivät nähneet. He kulkivat suoraan suuren kanaalin poikki ja saapuivat salmeen, josta vain pienellä veneellä saattoi päästä kulkemaan. Pian he näkivät tulia Chioggiasta. He pysähtyivät kuuntelemaan, sillä he lähestyivät nyt laivakanaalia, ja jos missä, niin siellä olisi vihollisen pitänyt olla varuillaan. Päästyään hiukan kauemmaksi he kuulivat ääniä ja kumeaa melua veneestä.
"Tuossa ovat luultavasti ne kaleerit, jotka vartioivat puomia", sanoi Francis. "Nyt, Filippo, voimme jatkaa matkaa. Hiekkasärkän luona on varmaankin meidän veneellemme kylliksi syvää, jotta voimme päästä kanaaliin soutamatta puomin luota."
"Aivan kylliksi syvää. Tosin ei laguuneilla ole toista matalampaa paikkaa, ja me voimme jossakin kohtaa ajaa karillekin, mutta silloin voimme astua veteen ja vetää veneen ylitse."
Mutta niin matalaan kohtaan he eivät joutuneet.
"Nyt olemme taas syvällä", sanoi Filippo. "Puomi on suoraan takanamme. Ja kaupunki on tuskin sadan kyynärän päässä."
"Sitten sivuutamme kohta genovalaisten kaleerit", sanoi Francis. "Soutakaa hitaasti ja loiskikaa silloin tällöin airoilla. Jos soudamme nopeasti ja hiljaa, voivat he epäillä jotain, mutta jos soudamme aivan tavallisesti, niin he luulevat meitä kalastajiksi."
Pian kohosivat genovalaisten laivojen mustat hahmot korkeine mastoineen heidän eteensä. Valoa loisti hyteistä, ja kannelta kuului puheen ääntä ja laulua.
"Onko ollut kalaonnea tänään?" kysyi eräs merimies, kun he olivat kahden-, tai kolmenkymmenen kyynärän päässä eräästä laivasta.
"Huono onni", vastasi Giuseppe. "Teidän laivanne ja veneenne sekä ammunta peloittavat kalat pois tältä puolen laguuneja."
He sousivat puolen mailia ennen kuin pääsivät viimeisen laivan sivuitse.
"Noustaan täällä maihin", sanoi Filippo. "Siinä ei ole mitään vaaraa. Voisin käväistä erään ystäväni luona kysymässä, ovatko genovalaiset ryhtyneet mihinkään. Parasta on olla menemättä minnekään sisälle, sillä varmaankin joka talossa on sotamiehiä majoitettuna, mutta olen varma siitä, että parin askeleenkin päässä tapaan jonkun tuttavan."
"Ehdotuksesi on hyvä, Filippo, me jäämme tänne rannalle, kunnes palaat."
Ei kestänyt kuin kaksikymmentä minuuttia, kun gondolinkuljettaja palasi takaisin.
"Olen puhunut kolmen tuttavani kanssa. He ovat kaikki sitä mieltä, ettei vihollisella ole aavistustakaan venetsialaisten aikeesta. Tietysti olin siksi varovainen, etten maininnut sanaakaan siitä. Sanoin vain, että olimme murtautuneet vihollisen vartiopiirin läpi saadaksemme kuulla uutisia ja että toivoin ansaitsevani dukaatin yötyöstäni."
"Hyvä", sanoi Francis. "Nyt soudamme kanaalien ulkosuille nähdäksemme, onko siellä kaleereja vahdissa. Voisihan sattua, etteivät kaupunkilaiset tietäisi, että niitä on sinne viety."
Ensin tutkittiin Lombardian kanaali. Sitä varten oli pakko kulkea jonkin matkaa itse Chioggian läpi ja he sivuuttivat useita kaleereja herättämättä kuitenkaan niiden huomiota. He huomasivat, että kanaalin suu oli kokonaan vartioimatta. Sitten he palasivat takaisin ja sousivat Brondolo-salmeen.
Rannalla oli tulia, ja siitä he saattoivat päättää, että sotajoukkoja oli sijoitettu sinne, mutta laivoja ei ollut missään. Koska vahdit näyttivät olevan kovin huolettomia, päättivät he empimättä soutaa lyhyempää tietä saarien ulkopuolitse kolmanteen salmeen, siihen, joka kulkee Pelestrinan ja Brondolon välillä. Mutta täällä genovalaiset olivatkin enemmän varuillaan, koska venetsialaiset olivat miehittäneet Pelestrinan. Tuskin he olivat ennättäneet kanaaliin, kun suuri soutuvene ilmestyi varjosta esille.
"Pysähtykää! Keitä te olette."
"Kalastajia!" huusi Filippo hiljentämättä vauhtiaan.
"Pysähtykää", huusi upseeri, "jotta saamme tarkastaa teidät! On kielletty soutamasta kanaalissa pimeän tultua."
Mutta gondolinkuljettajat soutivat voimakkaasti eteenpäin, kunnes he pääsivät toisen veneen edelle. Tämä seurasi heitä. Suuttunut upseeri uhkaili pakenijoita ja yllytti miehiään soutamaan kaikin voimin.
"Kaksi venettä on myös edellämme", sanoi Filippo. "He lepuuttavat airojaan, ja aikovat estää meiltä eteenpäinpääsyn. Toinen on kauempana kuin toinen, enkä minä usko, että pääsemme pakenemaan Pelestrinan rannalle."
"Soutakaa sitten Brondolon puolelle, kunnes pääsemme niiden ohi", sanoi Francis.
Vene muutti suuntaa ja kiiti rantaa kohti. Edessä olevat veneet kääntyivät heti heitä vastaan, mutta monista soutajistaan huolimatta he eivät kuitenkaan saaneet nopeakulkuista gondolia kiinni. Viiden minuutin soudun jälkeen olivat kaikki kolme vihollisen venettä jääneet hyvän matkaa jälkeen, ja silloin Francisin gondoli laski rannasta jälleen ulommaksi ja kiiti poikittain salmen yli Pelestrinan puolelle. Vaikka vihollinen ponnisti kaikki voimansa, gondoli pääsi vähitellen voitolle.
"Olemme nyt joutuneet varsinaisen kanaalin ulkopuolelle", sanoi Filippo, "pian tulemme niin matalalle, että meitä on mahdoton seurata."
Pari minuuttia sen jälkeen kuului kiivas huudahdus, joka ilmaisi, että lähin takaa-ajavista veneistä oli joutunut karille.
"Nyt voimme olla rauhassa", sanoi Giuseppe, "eikä se minua sureta, sillä kilpaa soutaessakaan emme olisi voineet soutaa nopeammin."
Hetken kuluttua pieni aluskin tarttui mutaan muutaman kyynärän päässä rannasta.
"Sinäkö se olet, Francesco?" kuului ääni, jonka Francis tunsi Matteon ääneksi.
"Kaikki hyvin!" vastasi hän. "Tällä kertaa ei mitään vaaraa."
"Olen tähystellyt sinua kokonaisen tunnin. Minä toin sotamiehiä tänne siltä varalta, että joutuisitte pulaan. Me kuulimme huudon, ja tiesimme siitä, että te olitte täällä."
"Jos sinulla on täällä miehiä, voisit tehdä hyvän kaappauksen. Soutuvene, jossa on kaksitoista tai neljätoista miestä, on takertunut mutaan noin sadan kyynärän päähän rannasta. Se ajoi meitä takaa ja ajautui täydellä vauhdilla karille, ja luulenpa, että heidän on varsin vaikea päästä sieltä irti. Etkö kuule, millaista elämää he pitävät?"
"Kyllä kuulen", sanoi Matteo. "Tulkaa pojat! Yö on kylmä, eikä vesikään taida olla sen lämpimämpää, mutta pieni kahakka saa veren lämpenemään."
Matteo ja hänen nelikymmenmiehinen joukkonsa astuivat heti veteen ja alkoivat kahlata ääntä kohti. Heti sen jälkeen Francis kuuli huutoa ja aseitten kalsketta. Mutta sitä kesti vain hetken aikaa. Matteo tuli pian vankien kanssa takaisin, ja sitten he palasivat yhdessä Rufinon telttaan.
Kun Francis oli kertonut Rufinolle seikkailunsa tulokset, ilmoitettiin, että vene oli laskettu vesille, ja Francis palasi kaupunkiin.
"Aloin jo olla hiukan levoton teidän vuoksenne", sanoi Pisani, joka levättyään pari tuntia oli noussut saadessaan kuulla, että Francis oli palannut. "Minä oletin, että olisitte palannut takaisin jo tunti sitten, ja aloin pelätä, että olitte joutuneet pulaan. No, mitä olette saanut tietää?"
"Genovalaisilla ei ole aavistustakaan siitä, että te aiotte lähteä laivastolla liikkeelle. Heidän kaleerinsa ovat yhä Chioggian kanaaleissa. Lombardian kanaalin ja Brondolo-salmen suut ovat aivan vapaat, eikä sotajoukkoja näy lähitienoillakaan. Pelestrinan ja Brondolon välistä salmea vartioivat muutamat soutuveneet, mutta, ei sielläkään ole suurempia laivoja. Siellä on vain vähäinen sotavoima koolla, tulien lukumäärästä päätellen tuskin kahtasataaa miestä."
"Uutisenne ovat hyviä, Francesco. En tahdo kysellä nyt enempää. Kello on jo kolme, viideltä minun täytyy olla jalkeilla. Menkää siis nukkumaan niin pian kuin suinkin. Yksityiskohdista saatte huomenna tehdä selkoa."
Gondoli odotti yhä portaitten edustalla, ja parissa minuutissa Francis oli saapunut Polanin palatsiin. Palvelija nukkui penkillä eteisessä, mutta hän hyökkäsi pystyyn Francisin astuessa sisään.
"Olen saanut käskyn herättää herrani niin pian kuin te palaatte kotiin."
"Sanokaa hänelle samalla, että olen aivan vahingoittumaton ja että pyydän, ettei hän antaisi häiritä itseään. Huomenna kerron hänelle lähemmät tapaukset."
Mutta Polani tuli heti Francisin huoneeseen.
"Jumalan kiitos, että olet onnellisesti taas kotona, poikaseni!" sanoi hän. "Minä kolkutin tyttöjen ovelle ohimennessäni sanoakseni heille, että olit tullut kotiin, ja hekin olivat vielä valveilla. Onnistuiko yrityksesi?"
"Täydellisesti. Kävin itse Chioggiassa ja näin, etteivät salmet olleet kovinkaan vahvasti vartioidut."
"Tuo kaikki on erittäin hyvä", sanoi Polani; "mutta minulle on pääasia, että olet taas vahingoittumattomana kotona. Nyt en tahdo estää sinua nukkumasta, sillä arvaan, ettet saa nukkua pitkään huomenaamulla."
Francis ei ollut sitä aikonutkaan, mutta aurinko oli sittenkin jo korkealla taivaalla, kun hän heräsi. Hän pukeutui nopeasti ja juoksi alas portaita.
"Tapasin amiraalin", sanoi Polani, "ja kerroin hänelle, että nukuit niin syvässä unessa, etten tahtonut herättää sinua. Hän sanoi silloin: 'Annetaan hänen nukkua! Poika on niin aulis työtä tekemään, että joskus unohdan, ettei hän ole yhtä vanha merikarhu kuin minä itse; minä olen tottunut nukkumaan vain toinen silmä ummessa ja voin valvoa tarpeen vaatiessa koko vuorokaudenkin. Sinun ei siis tarvitse pitää kiirettä aamiaisella. Tytöt ovat vähällä kuolla uteliaisuudesta, niin kovin he tahtovat kuulla sinun seikkailustasi."
Aamiaisen aikana Francis kertoi retkestään tytöille.
"Ja te tapasitte siis Rufinon!" sanoi Maria. "Kysyikö hän minua. Toivottavasti sanoitte hänelle, että olen kuolla ikävään hänen poissa ollessaan?"
"Ei, niin suurta valetta en uskaltanut kertoa", vastasi Francis nauraen.
"Onko hänellä hyvin tukala olo siellä?"
"Ei lainkaan. Hänellä on hyvä teltta, hyvää viiniä, leipää tosin hiukan vähänpuoleisesti sekä silloin tällöin kalaa. Kun Jumala sen lisäksi on antanut hänelle iloisen mielen, niin ei minun mielestäni hänellä ole yhtään valittamisen syytä — jollei ota lukuun sitä, että hänen täytyy olla erossa teistä."
"Niin, tietysti", sanoi Maria. "Mutta me olimme todellakin levottomia teidän tähtenne viime yönä ja tulimme kovin iloisiksi kuullessamme, että olitte palannut takaisin, eikö totta, Julia?"
Julia nyökkäsi.
"Julialla ei ole koskaan paljon sanottavaa, kun te olette läsnä, Francesco, mutta hän juttelee hyvin rohkeasti teistä teidän poissaollessanne."
"Kuinka sinä voit semmoista sanoa, Maria?" sanoi Julia moittien.
"Rakas ystävä, ei siinä ole mitään pahaa. Antaa hänen uskoa, että puhut hänestä paljon pahaa."
"Kyllä hän tietää, etten sitä tee", sanoi Julia harmissaan.
"Sivumennen sanoen, Francesco, oletteko kuullut, että koko Venetsia on hirveässä jännityksessä? Tänä aamuna dogi on ilmoittanut, että kaikkien aseihin pystyvien miesten tulee rangaistuksen uhalla olla paikoillaan kaleereissa kello kahdeltatoista. Jokainen voi siis käsittää, että jotain on vihdoinkin tekeillä."
"Silloin on aika minunkin lähteä", sanoi Francis nousten nopeasti ylös, "kello on jo kymmenen."
"Ei ole kiirettä, poikaseni", sanoi kauppias. "Pisani sanoi minulle yksityisesti, etteivät he lähde matkaan ennen kuin hämärissä."
Kello oli lähes kahdeksan illalla, kun laivasto nosti purjeet.
Iltajumalanpalveluksessa olivat dogi, Pisani ja muut päälliköt läsnä
Pyhän Markuksen kirkossa, ja sen jälkeen he lähtivät kaleereihinsa,
jotka olivat lähtövalmiina.
Pisani johti ensimmäistä osastoa, johon kuului neljätoista kaleeria, ja dogi itse toista. Yö oli kirkas ja tyyni. Kevyt, suotuisa tuuli puhalsi, ja koko Venetsia oli kerääntynyt katsomaan laivaston lähtöä. Heti kun se oli sivuuttanut Lidon salmen, nousi paksu sumu. Pisani polki kärsimättömästi jalkaansa.
"Jos tätä jatkuu, se vie meidät turmioon", sanoi hän. "Sen sijaan että yhdistynein voimin pääsisimme kanaalien, suihin ja anastaisimme ne valtaamme, ennen kuin genovalaiset edes aavistavat uhkaavaa vaaraa, saavumme nyt joukot hajallaan, ja jos genovalaisia varoitetaan, niin saamme varmaan koko heidän laivastonsa niskaamme. Niin koko suunnitelmamme menee myttyyn."
Mutta onneksi sumu hajosi pian. Laivat liittyivät yhteen, ja kahden tunnin kuluttua he olivat kaikki kanaalien suilla. Pisani laski ankkurit ja odotti päivän valkenemista. Sitten lähes viisituhatta miestä nousi Brondolon saarelle ja voitti helposti sinne majoitetun pienen joukon.
Mutta pian genovalaisetkin olivat liikkeellä ja hyökkäsivät niin suurella voimalla venetsialaisia vastaan, että heidän täytyi epäjärjestyksessä vetäytyä veneisiinsä ja samalla he menettivät kuusisataa miestä. Mutta Pisani, joka ei ollut toivonutkaan voivansa pitää puoliaan koko genovalaista voimaa vastaan, oli kuitenkin saavuttanut päätarkoituksensa. Sillä sinä aikana, jolloin taistelu riehui maalla, oli meriväen onnistunut ajaa karille keskelle kanaalia suuri, kivillä lastattu laiva. Niin pian kuin genovalaiset olivat karkottaneet venetsialaiset veneisiin, ottivat he laivan haltuunsa, mutta huomatessaan, että se oli karilla, sytyttivät he sen tuleen. Siten he tahtomattaan edistivät Pisanin aikeita, sillä niin pian kuin laiva oli palanut veden rajaa myöten, se upposi.
Barberigo saapui nyt paikalle keveine kaleereineen ja heitti niiden kivilastit mereen hylyn ympärille. Genovalaiset ampuivat kiihkeästi. Monet kaleereista upposivat ja paljon venetsialaisia hukkui tai ammuttiin. Siitä huolimatta työtä jatkettiin lakkaamatta. Niin pian kuin kiviröykkiö oli siksi korkea, että merimiehet saattoivat seisoa sillä, alkoivat he pinota kiviä päälletysten muuriksi ja kytkivät ne ketjuilla kiinni toisiinsa.
Mutta se oli raskasta työtä. Oli kylmä, ja miehet olivat huonoissa voimissa ja tottumattomia raskaaseen työhön. Sitä paitsi ahdistivat vihollisen kanuunat ja jouset heitä kaiken aikaa. Kaksi päivää ja yötä he työskentelivät yhtä mittaa, mutta sitten heidän voimansa olivat myös aivan uupuneet.
Pisani, joka itse oli ottanut osaa kaikkiin sotamiesten töihin ja vaivoihin, koetti kaikin tavoin rohkaista heidän mieltään. Hänen kehoituksestaan dogikin vannoi, ettei hän palaisi elävänä Venetsiaan ennen kuin Chioggia olisi valloitettu. Silloin sotilaidenkin napina lakkasi, ja seuraavana yönä oli Chioggiaan johtava kanaali suljettu toisesta rannasta toiseen. Samana päivänä upotettiin myös kaksi laivanhylkyä Brondolo-salmeen, ja seuraavana suljettiin samoin Lombardian kanaali. Siten neljässä päivässä oli Pisanin onnistunut toteuttaa suunnitelmansa ja sulkea genovalaisten laivat meren yhteydestä.
Mutta työ oli ollut tavattoman rasittavaa ja häviöt suuret. Sitä paitsi alettiin rakentaa linnoitusta Brondoloon. Sotamiehet saivat tulla toimeen puolilla ruoka-annoksilla. Kylmyys oli läpitunkeva. Yötä päivää he olivat käsikähmässä vihollisen kanssa ja heidän täytyi kestää hirveitä kärsimyksiä.
Lopulta heidän voimansa olivat aivan lopussa, ja joulukuun yhdeksäntenäkolmatta päivänä upseerit, merimiehet ja sotilaat jättivät yhteisen anomuksen pyytäen saada palata Venetsiaan. Yksin Pisanikin huomasi, että yritys nousi yli hänen voimiensa ja että hänen sotamiehensä eivät enää jaksaisi pitää puoliaan epätasaisessa taistelussa. Vielä hän koetti kuitenkin näyttää iloiselta ja toiveikkaalta. Rohkaisevilla sanoillaan ja hyvällä tuulellaan hänen onnistui pitää miehistön mieli vireillä, ja vanhan doginkin esimerkki oli kannustava. Mutta sotilaat vaativat häneltä sen pyhän lupauksen, että jollei Zenon laivasto viimeistään uudenvuodenpäivänä tulisi avuksi, luovuttaisiin piirityksestä. Vain siinä tapauksessa he olivat valmiit pitkittämään taistelua vielä kaksi vuorokautta.
Perustamisestaan saakka Venetsia ei ollut koskaan ollut näin suuressa vaarassa. Kolmaskymmenes päivä joulukuuta kului taisteluitta. Genovalaiset tiesivät näet vankien puheista, että venetsialaiset eivät voisi kestää montakaan päivää. Aamun sarastuksessa joulukuun viimeisenä päivänä tähysteltiin innolla laivojen mastoista, näkyikö kaivattuja purjeita. Mutta merellä ei näkynyt mitään. Oli kauheaa katsella venetsialaisten kasvoja, niin laihtuneet ja surkeat ne olivat nälästä, kylmyydestä ja monenlaisista kärsimyksistä. Kaikkein toiveikkaimmatkin alkoivat joutua epätoivoon. Ei puhuttukaan enää Zenosta. Hän oli ollut poissa kuukausimääriä. Olisiko mahdollista, että hän palaisi juuri tänä hetkenä? Mieluummin he puhuivat kodeistansa. Huomenna he pääsisivät palaamaan sinne. Jos heidän oli pakko kuolla, niin he tahtoivat sen tehdä omaistensa parissa. Muuten kaikki oli heille aivan yhdentekevää. Ja niin päivä kului, ja kun he illalla panivat maata, nälkäisinä ja viluisina, kiittivät he Jumalaa siitä, että se oli viimeinen päivä.
Tammikuun ensimmäisenä päivänä olivat monet jo ennen aamun sarastusta kiivenneet mastoihin. Ensimmäisen päivänsäteen kera kulki toisesta mastonhuipusta toiseen riemuhuuto:
"Laivoja merellä!"
Huuto kuului maihin saakka. Pisani hyppäsi veneeseen yhdessä
Francisin kanssa, souti laivaansa ja kiipesi mastoon.
"Niin, laivoja siellä todellakin on!" sanoi hän. Hetken kuluttua hän lisäsi: "Niitä on viisitoista. Keitähän ne ovat? Jumala suokoon, että Zeno olisi tulossa!"
Saman kysymyksen toisti jokainen, sillä tiedettiin, että genovalaisetkin odottivat lisäjoukkoja.
"Tuuli ei ole kyllin voimakas, jotta he pääsisivät pian perille", sanoi Pisani. "Minä lähetän muutamia kevyitä aluksia tiedustelemaan. Parasta, että kohtalomme tulee niin pian kuin suinkin ratkaistuksi. Jos Zeno on tulossa, on Venetsia pelastettu! Jos he taas ovat genovalaisia, niin seuratkoon ne, jotka haluavat minun kanssani heitä vastaan!"
Hetken kuluttua useita kevyitä veneitä oli matkalla laivastoa vastaan, joka oli vielä siksi kaukana, että töin tuskin saattoi erottaa itse laivoja, vielä vähemmän niiden köysistöä tai kansallisuutta. Kestäisi hyvän aikaa, ennen kuin veneet voisivat tuoda varmoja tietoja. Sillä välin Pisani meni maihin ja koetti rohkaista miesten mieliä.
"Jos tiedot olisivatkin huonoja", sanoi hän, "niin ei mikään voi estää meidän paluutamme Venetsiaan. He eivät tiedä, miten heikkoja me olemme, eivätkä uskalla hyökätä kimppuumme. Jos meille annetaan merkki, että laivasto on genovalainen, niin peräydymme hyvässä järjestyksessä laivoihimme. Sitten voimme joko palata Venetsiaan tai purjehtia merelle ja ryhtyä taisteluun, sen mukaan minkä käskyn saamme."
Ennen kuin veneet olivat lähteneet matkaan, olivat ne saaneet käskyn nostaa valkeat liput, jos laivat olivat venetsialaisia, mutta olla antamatta mitään merkkiä, jos ne olivat genovalaisia. Mastojen huipuista seurattiin silmin veneitä, kunnes ne katosivat taivaanrantaan. Tunnin kuluttua tähystäjä ilmoitti, että ne palasivat takaisin.
"Soutakaa laivaan, Francesco! Minun täytyy pysyä täällä rohkaistakseni miesten mieliä, jos tiedot olisivat epäsuotuisia. Asettukaa laivan peräkannelle seisomaan, ja sinä hetkenä, jolloin tähystäjä voi varmasti sanoa, onko veneissä valkeat liput vai ei, nostakaa Pyhän Markuksen leijona liehumaan, jos laivasto on Zenon, muussa tapauksessa sininen lippu!"