I.
Ippolita kirjoitti toukokuun kymmenentenä päivänä päivätyssä kirjeessä: "Vihdoin on minulla vapaa hetki kirjoittaakseni sinulle pitkälti. Jo kymmenen päivää on lankoni tuskissaan laahustellut hotellista hotelliin tämän järven rannalla; ja me molemmat olemme seuranneet häntä kuin kaksi kadotettua sielua. Sinä et ollenkaan voi kuvitella tämän toivioretken koko alakuloisuutta. Minä en enää jaksa. Odotan ensi sopivaa tilaisuutta sanoakseni hyvästi. Oletko jo löytänyt erakkomajan?" ja kauempana: "Sinun kirjeesi kiihdyttävät tuskaani sanomattomasti. Tunnen kärsimyksesi; arvaan, että kärsit enemmän, kuin mitä voit sanoa. Puolet verestäni antaisin jos kerran saisin sinut uskomaan, että olen sinun, sinun ainiaaksi, kuoloon saakka. Kaukana sinun luotasi en löydä ainoatakaan mielihyvän ja levon hetkeä. Kaikki ikävystyttää, kaikki kiihoittaa minua… Oi, milloin voin joka päivän hetkenä olla sinua lähellä, milloin saan elää sinun elämääsi! Silloin saat nähdä, että olen toinen. Tulen olemaan hyvä, hellä ja lempeä. Koetan olla aina tasainen, aina vaatimaton. Tulen sanomaan sinulle kaikki ajatukseni, ja sinä tulet sanomaan minulle kaikki sinun ajatuksesi. Tulen olemaan rakastajattaresi, ystävättäresi, sisaresi; ja jos katsot minua senarvoiseksi, neuvojasikin. Minulla on selvä käsitys asioista; ja olen sata kertaa koetellut tätä käsitystä, enkä koskaan ole erehtynyt. Ainoa huoleni on oleva aina miellyttää sinua, aina välttää olemasta taakkana elämässäsi. Sinulla ei saa olla minusta muuta kuin suloista rauhaa ja virkistystä… Minulla on monta vikaa, ystäväni. Mutta sinun tulee auttaa minua ne voittamaan. Sinä olet tekevä minut itsellesi täydelliseksi. Sinulta odotan ensi apua. Myöhemmin, kun olen varma itsestäni, sanon sinulle: nyt olen arvoisesi; nyt tunnen itseni sellaiseksi, joksi sinä minut tahdot. Ja sinulla on oleva se ylpeä tietoisuus, että minä saan kiittää sinua kaikesta, että olen kokonaan sinun luontokappaleesi, ja silloin on sinusta tuntuva, kuin olisin minä vielä läheisimmin sinun omasi; ja sinä tulet minua rakastamaan yhä enemmän. Me tulemme viettämään rakkauselämää, jommoista ei vielä koskaan ole ollut…"
Jälkikirjoituksessa: "Lähetän sinulle rododendronkukan, jonka olen poiminut Isola Madren puistosta. — Eilen löysin tuon harmaan hameeni taskusta, jonka tunnet, Grand Hotel a Europé à la Poste hotellin laskun, muistat, tuon laskun Albanosta, jonka pyysin sinulta muistoksi. Se on päivätty huhtikuun 9:ntenä. Siihen on merkitty maksu useista haloista. Muistatko vielä suurta lemmenjuhlamme takkavalkeaa? — Rohkeutta! Rohkeutta! Uusi onni on vallan lähellä. Viikon, viimeistään kymmenen päivän kuluttua tulen olemaan, missä sinä vaan tahdot. Sinun kanssasi, missä vaan, kaikkialla!"