Sisaret: Romaani

by Georg Ebers

YHDEKSÄSTOISTA LUKU.

Sill'aikaa kun Klea kuunteli Euergetes kuninkaan ja eunukin keskustelua, Kleopatra istui teltassaan ja puetti itseään yhtä huolellisesti, mutta toiseen pukuun, kuin edellisenä iltana.

Kaikki ei tänään ollut tainnut käydä hänen mielensä mukaan, sillä kahden hänen kamarineitsyensä silmät olivat itkusta punaset. Hänen leikkitoverinsa Zoë luki taaskin, muttei tällä kertaa helleniläisiä filosoofeja, vaan juutalaisten Psalmien kreikkalaista käännöstä, joiden runollisesta arvosta muutamia päiviä sitten juhla-aterialla oltaissa oli väitelty.

Israelilainen kenraali Onias oli väittänyt, että nämä runot vetivät vertoja Alkmenin tahi Pindaron runoille ja esittänyt niistä muutamia paikkoja, jotka olivat miellyttäneet kuningatarta.

Tänään ei ajatteleminen häntä miellyttänyt, vaan hän tarvitsi jotain outoa, tavatonta ajanviettoa ja käski sentähden Zoën avaamaan hebrealaista kirjaa, jonka käännöstä Aleksandriassa asuvat helleniläiset juutalaiset pitivät oivallisena, niin vieläpä itse Jumalan antaman hengen tekona, ja jonka hän jo entisestään oli oppinut tuntemaan israelilaisten ystäviensä ja pöytäkumppaniensa kautta.

Neljännes-tunnin oli Kleopatra tainnut kuunnella Zoën esittelyä, kun torven toitotus kajahti hänen telttaansa vievien portaiden luota, ilmaisten miespuolen tuloa.

Tyytymättömänä kuningatar katseli ympärilleen, käski ystävätärtään keskeyttämään lukemistaan ja sanoi:

"Nyt en tahdo tavata puolisoani. Mene, Thaïs, sano portailla olevalle eunukille, että minä pyytäisin ett'ei Philometor minua nyt häiritse. Lue edelleen Zoë!"

Kymmenen uutta Psalmia oli luettu ja muutamia värssyä oli Kleopatran käskystä uudelleen kahdesti ja kolmasti kerrottu, kun kaunis athenalaisnainen, hehkuvin punaposkin palasi ja sanoi liikutetulla äänellä:

"Sinun puolisosi, kuningas, ei tahdo sinun kanssasi puhella, vaan veljesi Euergetes."

"Hän olisi voinut valita toisen ajan", Kleopatra vastasi ja katseli seuranaistaan.

Thaïin silmät olivat maahan luodut ja sormillaan hän hypisteli pukuaan, puhuessaan hallitsijattarelleen; mutta kuningatar, jolta ei mikään jäänyt huomamaatta, mitä hän vaan tahtoi nähdä, ja joka tänään ei ollut naurutuulella eikä jättänyt mitään tavatonta huomaamatta, jatkoi viipymättä kovin ärtyneenä pistävän terävällä äänellä: "Minä en suvaitse, että minun sanansaattajani antavat kenenkään viivyttää itseään, olkoonpa se sitten kuka hyvänsä; tiedä se! Lähde heti paikalla luotani ja mene huoneesesi, jossa saat olla siksi kun minä tänä yönä tarvitsen sinua riisuutuessani. Andromeda saa — kuuletko eukko, sinä saat tuoda veljeni luokseni ja sinut hän, luullakseni pikemmin päästää takaisin, kuin Thaïin. Sinun ei tarvitse peiliin tirkistellä, sillä sinun rypyissäsi ei ole mitään muuttamista. Eiköhän pääkoristeeni jo liene valmis! Heitä Olympias, hartioilleni, palttinaviittani, ja sitten hän tulkoon! Tuossahan hän onkin! Sinä pyydät ensiksi lupaa, veljeni, etkä kuitenkaan viitsi odottaa, siksi kun sen saat."

"Ikävöiminen ja odottaminen", Euergetes vastasi, "ovat semmoisia, jotka huonosti soveltuvat yhteen. Pelkkien sotamiesten ja mässääjien parissa olen kuluttanut tämän illan, sitten olen käynyt vankilassa, vielä kerran katsomassa muutamaa rehellistä naamaa, olen nopeasti käynyt kylvyssä, koska teidän pahantekiöittenne asunnoissa tahraantuu pahemmin, kuin tässä pienessä jumalten majassa, joka näyttää ja tuoksuu niinkuin Aphroditen pukeumishuone, ja nyt minä haluan ennen ateriaa kuulla muutamia oivallisia sanoja."

"Minunko suustani?" Kleopatra kysyi.

"Niilin ja Ilissuksen varsilla ei ole ketään, joka paremmin taitaisi puhua."

"Mitä sinä tahdot minulta?"

"Minäkö sinulta?"

"Varmaankin, sillä noin ystävällisesti sinä puhut ainoastaan silloin, kun pyydät jotakin."

"Sanoinhan jo sinulle! Minä haluan sinulta kuulla jotakin sattuvaa, jotakin sukkelaa, jotakin mieltä virkistävää."

"Sukkeluutta ei väkisin voi saada, niinkuin kamarineitsyen voi kutsua luokseen. Vaatimatta se ilmaantuu ja mitä kovemmin sitä vaaditaan, sitä varmemmin se pysyy poikessa."

"Tuo kyllä voi olla muitten suhteen tosi, mutt'ei sinun, joka, vakuuttaessasi, ett'ei sinulla ole mitään attikalaista suolavarastoa, kuitenkin käytät sitä. Suloa ovat kaikki velvolliset tottelemaan, vieläpä sukkeluuskin ja teräväkielinen, itse jumaloitakin pilkkaava Momus."

"Sinä erehdyt, minun neitinikään eivät palaa oikeissa ajoin, kun annan heidän toimeksi sanan viennin sinulle."

"Eikö sallittaisi Aphroditen temppeliin kuljettaissa myöskin uhrata
Sulottarille?"

"Jos minä olisin jumalaton, niin ne rukoilijana eivät minua liioin mielyttäisi, jotka pitävät palvelijoitani vertaisinani."

"Sinun moitteesi on aivan oikeutettu, sillä sinä voit vaatia, että, niinkuin juutalaiset kunnioittavat yhtä Jumalaa, kaikki, jotka tuntevat sinut, kunnioittaisivat ainoastaan yhtä jumalatonta. Mutta, minä pyydän, älä toista kertaa vertaa itseäsi sieluttomaan kyprolaiseen neitoon. Sinun suloutesi tähden tuota vielä voisin suvaita, mutta kuka on koskaan nähnyt Aphroditea, joka lukee filosofillisia ja vaikeasti käsitettäviä teoksia? Minä olen varmaankin häirinnyt teitä ankarissa tutkimuksissanne. Mitä kirjaa sinä käärit kokoon, ihana Zoë?"

"Juutalaisten pyhää kirjaa, kuninkaani," kysytty vastasi; "minä tiedän ett'et sinä siitä pidä."

"Ja pidättekö te siitä, jotka luette Homerosta, Pindarosta, Sophoklesta ja Platoa," Euergetes kysyi.

"Minä tapaan siinä paikkoja, jotka todistavat syvää elämän viisautta, ja toisia paikkoja, joissa ei kukaan voi kieltää löytyvän korkeata runollista ylevyyttä", Kleopatra vastasi. "Useissa on tosin peräti barbaarinen sivumaku ja minä kaipaan juuri niissä psalmeissa, jotka me tänä päivänä luimme ja joita paraiten saattaisi pitää hymneinä, tavujen luvun ja mitan noudattamista, lujien sääntöjen seuraamista, lyhyesti sanoen tarkkaa muotoa. Kuninkaallinen runoilija David oli, lyyrynsä ääressä laulaessaan, yhtä suuresti jumalallisen innostuksen valtaamana, kuin muutkin runoilijat, mutta hän ei näy samoinkuin meidän runoilijamme, halunneen voittaa vaikeuksia, joita he itse asettavat itselleen. Runoilijan täytyy orjallisesti noudattaa niitä lakeja, joihin hän vapaaehtoisesti sitoutuu, ja sovittaa jokaisen sanansa niiden mukaan, ja kumminkin tulee näyttää siltä, kuin hänen puheensa ja laulunsa vapain siivin liiteleisi eteenpäin. Psalmien hebrealaisessa alkutekstissäkään ei ole mitään meetrillisiä sääntöjä."

"Niittäkin voi tulla toimeen", Euergetes vastasi. "Ei Platokaan huoli tavujaan mitata, ja minä tunnen paikkoja hänen teoksissaan, jotka ovat suurimmassa määrässä runollisen kauneita. Sitä paitse on minulle näytetty että hebrealainenkin runollisuus, samoinkuin egyptiläinen, noudattaa erityisiä sääntöjä, joita minä kumminkin mieluummin kutsuisin rhetorillisiksi kuin runollisiksi. Ensimmäinen jäsen lauseessa asetetaan toiselle vastakohdaksi, joka vahvistaa edellistä toistamalla käsitteen uudessa muodossa, tahi siinä olevan vastakohdan kautta asettaa sen käsitteen kirkkaampaan valoon. Siten he menettelevät samoinkuin puhujat tahi niin kuin myöskin maalarit, jotka mielellään asettavat synkän värin valoisan viereen siten enentääkseen jälkimäisen loistovoimaa. Tämmöinen menetystapa ei ollenkaan ole paha, eikä suinkaan ole se, joka tekee tämän kirjan minulle vastenmieliseksi monine lauseineen, jotka saattavat miellyttää itselleen kuuliaita alamaisia haluavia kuninkaita ja isiä, jotka tahtovat kasvattaa itselleen ja lae'ille kuuliaisia poikia. Myöskin ne taitavat miellyttää äitiä, jotka eivät muuta toivo kuin että heidän lapsensa pääsisivät tämän maailman kautta kulkemaan niin rauhallisesti kuin mahdollista, loukkaamatta ja loukkautumatta, ja että he eläisivät kauemmin kuin korpit ja tammet ja että heitä siunattaisiin niin useilla jälkeläisillä kuin mahdollista.

"Niin, ne ovat hyvin arvokkaita nämä opetukset, koska ne vapauttavat sen joka niitä seuraa, itsensä puolesta ajattelemasta. Sitä vartenhan Juutalaisten suuri Jumala onkin sanasta sanaan tavaillut näiden kirjoittajille kaiken, mitä näissä kirjoissaan niinkuin kyttyräselkäinen kirjurini, Philippus, lausuntoni mukaan kirjoittaa sen mitä tahdon muistoon panna. He pitävät jokaista jumalan kieltäjänä ja temppelin häväisijänä, joka vaan sanoo jotakin tuolle käärylle kirjoitettua vääräksi tahi ainoastaan inhimilliseksi. Platon aate-oppi ei suinkaan ole huono, ja kuitenkin on Aristoteles asettanut sen ankaran arvostelun alaiseksi ja koettanut kumota sitä. Minä kallistun enemmän Stagyritien mielipiteisin, sinä jalon athenalaisen, ja kuinka monesta suloisesta, opettavaisesta hetkestä tulee meidän kiittääkään tämän käsitteemme erilaisuuden synnyttämää väittelyä. Kuinka hauskalta kuuluu, kun Aleksandrian museumissa noitten ahkerien tuulenpieksäjien kesken platolaiset ja Aristoteleen puoltajat joutuvat niin kiivaasen tukkanuottaan, että he molemmin puolin kovin mielellään heittäisivät vaskipikareilla toinen toistaan kalloon, joll'eivät säälisi minun maksamaa viiniäni. Me etsimme totuutta, Juutalaiset taas luulevat että heillä se jo täydelleen on.

"Siinä luulossa ovat nekin heistä, jotka innokkaasti tutkivat meidän filosofimme teoksia, ja kuitenkin tämän kirjan kirjoittajat tuntevat ainoastaan esineitten todellisuuden, ja heidän jumalansa, joka yhtä vähän suvaitsee muita jumalia rinnallaan kuin käsityöläisvaimo toista vaimoa miehensä huoneessa, on muka luonut maailman tyhjästä, ainoastaan siihen tarkoitukseen, että häntä siinä kunnioitettaisiin ja peljättäisiin.

"Mitähän filosofillisesti sivistyneet Juutalaiset, jotka tuntivat Empedokleensa — ja minä myönnän, että niitä on Aleksandriassa useita, jopa taitavia ja erittäin teräväjärkisiä, — käsittävät tyhjästä luomisella? Eiköhän heitä arveluta, ajatellessaan sen lauselman totuutta, ettei siitä, jota entisestään ei ole olemassa ollut, saata tulla mitään, eikä mikään, joka kerran on olemassa ollut, saata kokonaan kadota. Johdonmukaista on ainakin se, että he antavat ihmisen elämän päättyä siihen olemattomuuteen, josta kaikki oleva on lähtenyt. Tämän kirjan mukaan eläminen ja kuoleminen ei liioin hyödyttäisi. Tähän olemattomuuteen kuoleman jälkeen minä kyllä ihmisenä saatan suostua, joka tiedän pitää arvossa unennäöistä vapaata unta täysin määrin nautittuani päivän iloja, ja joka mieluimmin heittäytyisin olemattomuuden autioon kuiluun, joll'en saisi pysyä Euergeteenä, — mutta filosoofina minä en koskaan, en milloinkaan saata siihen suostua!"

"Sinun täytyykin," kuningatar vastasi, "yksin-omaisesti mitata kaikkea henkesi mitalla, sillä jumaluus, joka on varustanut sinut runsailla luonnonlahjoilla, jättäen tuhansia ilman niittä, on sen tiedän jo ammoisista ajoista, tehnyt sinusta sen elimen kuuroksi ja sokeaksi, joka välittää uskonnollisia ja siveellisiä tunteita. Jos tämä elin sinussa saattaisi kuulla tahi nähdä, niin sinä yhtävähän kuin minäkään saattaisit päästä siitä vakuutuksesta, että nämä kirjat ovat täynnä syvää totisuutta ja että ne voimakkaasti valtaavat lukijan mielen.

"Ne sitovat noudattajansa tarkkoihin lakeihin, poistavat katkeruuden kärsimyksistä, opettaessaan, että ankara isä lähettää meille vaivoja, jotka milloin esitellään kasvatuskeinoina, milloin rankaistuksina ankaroiden ja tarkkaan määrättyjen käskyjen rikkomisesta. Heidän jumalansa asettaa omituisessa, järkähtämättömässä, mutta ankarassa viisaudessaan ne, jotka hänen käskyjään noudattavat huonolle kiviselle tielle, koetellakseen heidän voimiaan, ja antaakseen heidän viimeinkin saavuttaa sen ihanan tarkoitusperän, jonka he alusta alkaen ovat tunteneet."

"Kuinka oudolta nämä sanat kuuluvat kreikkalaisnaisen lausumina," Euergetes keskeytti sisartaan. "Sinä varmaankin puhut juutalaisten ylimmäisen papin pojan mukaan, joka lämpimästi ja taitavasti osaa puolustaa julmaa jumalataan."

"Minä luulin," Kleopatra vastasi, "että juuri sinua, jossa en tunne mitään heikkoa, tämän lujan, ylen voimallisen jumaluus-olennon piti miellyttämän. Kun äskettäin juutalaisten sotamiesten översti Dositheos, joka on oppinut mies, koetti minun puolisolleni kuvata suurta, ainoata jumalaa, johon hänen kansansa niin järkähtämättömästi luottaa, silloin minusta meidän kauniit, iloiset jumalamme melkein näyttivät olevan hauskoja rakastuneita keikaria ja iloisia naisia ankaran, voimakkaan miehen rinnalla, joka voisi niellä heidät kaikki, jos vaan tahtoisi, niinkuin Kronus omat lapsensa."

"Siinä se juuri onkin," Euergetes huusi, "mikä minua tässä harha-opissa etenkin harmittaa. Se hävittää suruttoman elinhalun, ja joka kerran, kun olen lukenut Hebrealaisten kirjaa, juontuu mieleeni kaikki se, mitä en ollenkaan mielelläni ajattele. Ikään kuin kiusallinen velkoja se muistuttaa jokaisesta tehdystä rikoksesta, mutta minä puolestani rakastan iloa ja vihaan ikävää varoittajaa. Ja oletkohan sinäkin, ihanimpani, elämäsi paraassa kukoistuksessa…"

"Mutta minä ihmettelen kaikkea suurta", Kleopatra keskeytti hänet, "ja eikö sinusta tunnu rohkealta ja ihanalta, että tuo suurenmoinen aate: on ainoastaan yksi voima, joka panee maailman liikkeesen ja täyttää sen, jota Egyptiläiset huolellisesti peittävät ja salaavat, jota Niilin papit uskaltavat kertoa ainoastaan suosituilleen niistä, jotka ovat päässeet heidän vanhojen mysteerioittensa osallisuuteen ja jonka helleniläiset filosoofit tosin pelotta lausuivat, mutta jota ei vielä mikään helleni ole saattanut kansan uskontoon, että se aate on Juutalaisten pyhässä kirjassa vapaasti ja julkisesti lausuttu? Joll'ei Hebrealaiskansa olisi sinulle niin vastenmielinen ja jos sinä, niin kuin minun puolisoni ja minä, olisit ahkerasti tutkistellut heitä koskevia seikkoja ja heidän uskoaan, niin sinä olisit kohtuullisempi heitä ja heidän kirjojaan kohtaan ja tuota suurta, luovaa ja ylläpitävää henkeä, heidän jumalaansa —"

"Sinä sekoitat tämän kateellisen kovin vastenmielisen ja pahasisuisen, maailman tyrannin Aristoteleen yleisen hengen kanssa," Euergetes lausui. "Synneiksi, pelkiksi synneiksi, hän nimittää enimmän siitä, joka helposti taivuttaa puolelleen, ja jonka sinä ja minä ja kaikki viisaat Kreikkalaiset tarvitsemme elämämme nautintoihin. Ja kuitenkin! Jos minun veljeni asuisi Aleksandriassa, niin tämän jumalan viisaillen palvelijoille varmaankin onnistuisi taivuttaa hänet tämän suuren koulumestarin palvelijaksi, joka rankaisee kasvatuksen puutteessa olevia sikiöitään tulella ja tuskalla."

"Minä en tahdo kieltää," Kleopatra vastasi, "että minustakin Juutalaisten oppi on jotakin huolestuttavaa ja että seuraamalla sitä samalla katkeroittaa elämänsä ilon. Mutta olkoon kylliksi näistä asioista, joita minä yhtävähän kuin sinäkään tahtoisin nauttia jokapäiväisenä ravintona. Iloitkaamme, että olemme Hellenejä ja menkäämme viimeinkin aterioimaan. Pelkäänpä, että kovin niukassa määrässä olet täällä löytänyt sen, mitä hait."

"Ei, ei, minä tunnen tänä päivänä olevani niin omituisesti liikutettuna, ja Aristarkkoksen kanssa työskentelemisestä ei kuitenkaan olisi mitään lähtenyt. Vahinko vaan, että aloimme puhua noista barbaarilaisista asioista, on niin paljon kauniimpia ja mieltä ylentävämpiä aineita. Muistatko vielä, miten yhdessä luimme murhenäytelmien kirjoittajia ja Platoa."

"Ja miten sinä maantiedettä esiteltäissä usein puutuit opettajamme
Agatharkhideen puheesen huomauttaaksesi häntä hänen erehdyksistään?
Oletko Kyrenessä pitkittänyt noita opintojasi?"

"Tietysti! Onpa todellakin oikein vahinko, Kleopatra, ett'emme ole enää niin kuin silloin. Ei kenenkään kanssa, ei edes Aristarkkoksen, ole niin hauska ja etuisa keskustella ja väitellä, kuin sinun. Jos sinä Perikleen aikoina olisit elänyt Athenassa, niin kenties sinä, kuolemattoman Aspasian asemesta olisit ollut hänen ystävättärensä. Tämä Memphis ei varmaankaan ole oikea paikka sinulle; muutamaksi kuukaudeksi sinun kumminkin pitäisi vuodessa jälleen tuleman Aleksandriaan, joka nykyään on paljoa etevämpi Athenaa."

"Minä en enää sinua tunne," Kleopatra sanoi, hämmästyneenä katsellen veljeään. "Niin lempeästi, vakavasti ja veljellisesti en minä ole kuullut sinun puhuvan äitimme kuoleman jälkeen. Sinulla taitaa olla jotakin erittäin suurta vaadittavana meiltä."

"Siitä näet, kuinka kiittämätöntä on, jos kerrankin annan sydämeni puhua muitten ihmisten tavoin. Minulle käy samoin, kuin paimenpojalle sadussa, suden tallessa! Minä olen niin usein käyttäytynyt epäveljellisesti, että sinä luulet minun naamio kasvoin edessä lähestyvän, kun veljellisenä näyttäyn. Jos minulla olisi jotain erityistä sinulta vaadittavana, niin odottaisin huomiseksi, sillä syntymäpäivänä ei tässä maassa sokea kerjäläinenkään mielellään kiellä mitään rammalta toveriltaan."

"Jospa vaan tietäisimme, mitä haluat, niin Philometor ja minä sen kovin mielellämme täyttäisimme, vaikka sinä aina pyydät jotakin mahdotonta. Meidän näytännöstämme ei tulekaan mitään, — mutta minä pyydän sinua. Zoë, vie tytöt pois: minulla on vielä muutamia sanoja puhuttavana kahden kesken veljelleni."

Naisten lähdettyä kuningattaren luota, tämä jatkoi:

"Olenpa oikein pahoillani, että paras osa syntymäpäiväjuhlastasi ei olekaan onnistunut niin erittäin hyvin, sillä Serapiin papit salaavat ilkeästi meiltä Heben, jonka suhteen Lysias on tehnyt meidät niin uteliaiksi. Asklepiodor näkyy pitävän pikku Hebeä kätkettynä ja menee röyhkeydessään niin pitkälle, että ilmoittaa meille tytön muka olevan ryöstetyn temppelistä ja syyttää meitä tytön poisviennistä ja vaatii meitä kaikkien toveriensa nimessä antamaan häntä takaisin."

"Sinä menettelet väärin miestä kohtaan, sillä kyyhkyisemme on seurannut erään uroskyyhkyisen kuherrusta, joka ei suo häntä minulle ja nyt paraillaan suutelee häntä pesässään. Minä olen petetty, enkä tuskin tarvitse suuttuakaan Roomalaiseen, sillä hänen oikeutensa olivat vanhemmat kuin minun."

"Roomalaisenko?" Kleopatra kysyi, vaaleten hypähtäessään pystyyn istuimeltaan. "Mutta se ei ole mahdollista. Sinä ajat Euleuksen kanssa samaa asiaa ja koetat suututtaa minua Publius Scipioon. Jo juhla-ateriassa sinä olet näyttänyt katsovan karsaasti häneen."

"Sinä taas näyt sitä lämpimämmin häntä suosivan. Mutta ennenkuin näytän toteen, etten valhettele enkä laske leikkiä, tahtoisin sinulta kysyä: Minkä puolesta tämä mies, tämä pitkä niminen Publius Cornelius Scipio Nasica, hänen patrisi-ylpeyttään lukuun ottamatta, on parempi kuin kuka kaunis soma vartaloinen ja päättäväinen Makedonialainen hyvänsä teidän henkivartija joukostanne? Hän on tyly ja kärkäs niinkuin hapan omena ja suorastaan kaikkea hyvää, mitä sinä, hieno ajatteliatar, sinä kaunis ja sulopuheinen filosoofitar, taidat sanoa, tämä niukasti sivistynyt henki yhtä vähän on kunnioittava, kuin Nubialainen merimies Sapphon Oodia."

"Juuri se," kuningatar huudahti, "tekee hänet minun silmissäni niin suuriarvoiseksi, että hän on toisenlainen kuin me kaikki muut, jotka — miten sanoisinkaan — jotka aina ajatellessamme matkimme toista ja autamme aina jalkamme samaan vakoon, jota pitkin meidän koulumme edustaja on kulkenut, jotka suljemme henkemme toisten leikkaamiin ajatusmalleihin ja puhuessamme vastenmielisesti käymme koulussa oppiemme rheetorisien muotojen rajaviivojen yli! Sinä olet murtanut nämä siteet, mutta sinunkin voimakkaassa hengessäsi on vielä jälkeä niistä: Publius Scipio sitä vastoin ajattelee, näkee ja puhuu täydelleen mistään riippumatta ja suoran järkensä kautta hän vaivatta ja erityisettä koulutuksetta löytää oikean käsitteen. Hänen seurustelunsa virvoittaa minua niinkuin raitis ilma, jota hengitän, astuessani pyhän savun tuoksun täyttämästä temppelistä ulkoilmaan, niin kuin leipä ja maito, joita äsken saaristossa matkustaessamme talonpoika meille tarjosi, kun kokonaiseen vuoteen emme olleet syöneet muuta kuin herkkuja."

"Hänellä siis on lapsen hyvät ominaisuudet", Euergetes keskeytti sisartaan. "Ja jos se yksin tekee Roomalaisen sinun silmissäsi niin arvokkaaksi, niin sinun pikku poikasi aivan pian täyttää Corneliolaisen paikan."

"Eipä niinkään pian! ei, vasta tultuaan vanhemmaksi kuin sinä nyt olet, ja mieheksi, oikeaksi mieheksi kiireestä kantapäähän saakka, sillä semmoinen on Publius! Minä luulen, en, minä tiedän, ettei hän saata taipua mihinkään alhaiseen tekoon, ettei hän saata olla valheellinen suunsa eikä silmiensä puolesta eikä saata teeskennellä tunteita, joita hän ei tunne."

"Miksi olet niin kiivas, sisko? Niin paljon intoa ei tänään tarvita! Tiedäthän, että minä olen tänään lempeällä tuulella, ja ettei tämä innostus sinulle ollenkaan sovi ja ettei Roomalainen laisinkaan ole ansainnut sitä, että sinä hänen tähtensä joudut intoihisi. Tuo veitikka on minun nähteni uskaltanut katsella sinua, niinkuin Paris Helenaa, ennenkuin hän ryösti hänet, hän on juonut sinun maljastasi eikä varmaankaan tänä aamuna ole peruuttanut, mitä hän eilen illalla uskalsi sanoa sinulle silmillään ja luultavasti myöskin suullaan. Ja kuitenkin hän oli tuskin tuntiakaan ennen käynyt kuolleitten kaupungissa noutamassa rakastettuaan synkän Serapiin temppelistä iloisemman Eroksen temppeliin."

"Se sun pitää näyttämän toteen!" Kuningatar huudahti kovin liikutettuna, "Publius on minun ystäväni…"

"Ja minä olen sinun ystäväsi."

"Aivan vastaista on käytöksesi jo useinkin osoittanut ja nyt sinä taas uudelleen valhettelemalla ja peittämällä —"

"Sinä näyt", Euergetes keskeytti sisartaan, "sinä näyt epäfilosoofilliselta Roomalaiselta lemmityltäsi oppineen, ilmaisemaan harmiasi erinomaisen luonnollisella tavalla, mutta minä olen tänään, kuten jo sanoin, lempeä kuin kissan poikanen…"

"Euergetes ja lempeä!" Kleopatra nauroi väkinäisesti. "Sinä ainoastaan liikut hiljaan kuin kissa lintua väijyessään, ja lempeydelläsi sinä ainoastaan peittelet jota kuta ilkeätä puuhaa, jonka me vahingoksemme pian kyllä saamme oppia tuntemaan. Sinä olet tänäpäivänä puhunut Euleuksen kanssa, joka pelkää ja vihaa Publiusta, ja minusta melkein näyttää siltä, kuin te solmiaisitte vehkeitä häntä vastaan, mutta jos te uskallatte heittää ainoatakaan kiveä hänen tielleen, vahingoittaa ainoatakaan hänen hivuskarvoistaan, niin minä olen teille näyttävä, että heikko nainenkin saattaa olla peljättävä. Nemesis ja Kostottaret, Alektosta aina Megeriaan saakka, jotka ovat kauheimmat jumalista, ovat naisia."

Kleopatra oli, kiukkuisesti purren hammasta pikemmin kähisevällä äänellä kuiskuttanut kuin lausunut nämä sanat ja samalla uhaten kohottanut pientä nyrkkiään veljeään kohti; mutta Euergetes pysyi aivan tyynenä, kunnes Kleopatra oli puhunut loppuun.

Sitten hän astui askeleen häntä lähemmäksi, pani kädet ristiin rinnalleen ja kysyi matalammalla äänellä:

"Oletko aivan narrimaisesti rakastunut tähän Publius Cornelius Scipio Nasicaan, vai aiotko käyttää häntä ja hänen ylhäisiä Roomassa asuvia sukulaisiaan minua vastaan?"

Vimmaantuneena ja vähääkään säikähtymättä veljensä tuimista silmäyksistä, kuningatar kerkeästi vastasi:

"Tähän hetkeen saakka on kenties ainoastaan edellinen näistä ollut tosi, sillä mitä minulla on puolisostani? Mutta jos sinä pitkität niin kuin olet alkanut, niin alan miettiä, miten voisin Tiiberin rannoilla edukseni käyttää hänen vaikutustaan ja mieltymystään."

"Mieltymystään!" Euergetes huusi ja nauroi samalla niin kovasti ja rajusti, että teltan ovella kuunteleva Zoë huudahti hiljaan ja Kleopatra peräytyi askeleen hänestä. — "Että sinä, viisaista viisain, joka kuulet kasteen putoamisen, joka näet heinän kasvavan ja täällä Memphiissä tunnet jokaisen Aleksandriassa tahi Syriassa jopa Roomassakin sytytetyn tulen savun hajun, että sinä, minun äitini tytär, niin umpimähkään silmittömästi ihastut hartehikkaasen poikaan, ikäänkuin lihavan käsityöläisen tytär tahi joku kutojatyttö! Tämä oppimaton Adonis, joka oivallisesti käyttää hyödykseen outoa ja jäykkää olemistapaansa ja omistamaansa suurta valtaa, sytyttääksensä tuleen naisten sydämiä, yhtä vähän välittää Kleopatrasta vaimona, kuin minä siitä savimaljasta, josta minulle janotessani tarjotaan vettä. Sinä tahdot käyttää häntä Tiiberin rannoilla eduksesi, mutta hän ennättää ennen sinua ja saattaa sinun kauttasi ilmi, mitä Niilivirran partailla tapahtui ja mitä senaatti haluaa tietää.

"Sinä et usko minua, eikä kukaan usko mielellään sitä, mikä hänen omissa silmissään alentaa hänen omaa itseään, ja miksi uskoisitkaan minua? Kumminkin minä myönnän, että minä arvelematta käyttäisin valhetta hyväkseni, jos minä valheellisuuden kautta toivoisin pääseväni pitemmälle kuin suuresti ylistetyn jumalaisen totuuden, joka, jopa itse Platonkin mielestä, on sukua maallisen kauneuden kanssa, mutta useasti näyttää olevansa yhtä hyödytön, kuin viimeksimainittukin, sillä kaunis ja hyödyllinen ovat tuhannen kertaa ristiriidassa keskenään ja ainoastaan kymmenesti sopusoinnussa. Nyt kumisee vaskilevy jo kolmatta kertaa. Jos tahdot nähdä todistetuksi, että Roomalainen, tuntia ennen käyntiään tänä aamuna sinun luonasi, vei pikku Heben temppelistä ja että hän on käskenyt hänet kuvanveistäjä Apollodorin luo Memphiisen, niin käy luonani huoneissani varhain huomis-aamuna ensimäisen uhrin jälkeen. Sinä toivottanet minulle muutoinkin silloin onnea. Ota lapsesi mukaasi, sillä minä aion antaa heille lahjoja. Voisithan sinä jo tänään aterioidessa kysyä Roomalaiselta itseltään, mutta hän tuskin tullee saapuville, sillä Eros antaa öiseen aikaan paraimmat lahjansa, ja koska Serapiin temppeli auringon laskun jälkeen on suljettu, niin ei Publius vielä koskaan ole nähnyt Ireneään illalla. Uskallanko odottaa sinua lapsinesi ensimäisen uhrin jälkeen?"

Ennenkuin Kleopatra ennätti vastata tähän kysymykseen, torventoitotus kuului jälleen ja Kleopatra sanoi:

"Se on Philometor, joka noutaa meitä juhla-aterialle. Minä tahdon itse antaa Roomalaiselle aihetta puolustaa itseään, vaikka minä sinun syytöksestäsi huolimatta lujasti luotan häneen. Tänä aamuna minä kysyin häneltä vakavasti, oliko totta, että hän hehkuen lempi ystäväänsä viehättävää Hebeä, ja hän kielsi sen vakavalla, miehekkäällä tavallaan, ja uskaltaessani epäillä hänen suoruuttaan, hänen vastauksensa oli oivallinen ja sivistyneimmällekin sopiva. Hän pitää totuutta suurempi arvoisena kuin sinä. Totuudessa pysymistä, hän sanoi, ei hän ainoastaan pitänyt kauniina ja oikeana, vaan myöskin viisaana, sillä valhe tuottaa ainoastaan pieniä lyhytikäisiä etuja, jotka öisen sumun tavoin hajoovat ja katoavat, niinpian kuin aurinko nousee, mutta totuus taas on kun itse auringon valo, joka kuinka usein se pimentyneekin, aina yhä uudelleen tulee näkyviin. Se, hän sanoi, tekee valhettelijan hänen silmissään erittäin halveksittavaksi, että hänen, päästäkseen tarkoituksensa perille, aina täytyy erityisellä painolla ilmaista, miten halveksittavana hän pitää jokaista, joka tekee samoin kuin hän itse. Valtion ohjaaja ei aina saata pysyä totuudessa ja minä olen useinkin poikennut siitä, mutta seurustelu Publiuksen kanssa oli uudelleen herättänyt vireille paljon hyvää, joka täällä rinnassani jo uinahtaen oli ummistanut silmänsä, ja jos tämäkin mies olisi semmoinen, kuin te kaikki muut, niin silloin minä seuraan sinua, Euergetes, tielläsi ja nauran hyveelle ja totuudelle, ja asetutan niille jalustoille, joitten päällä Zenon ja Antistheneen kuvapatsaat ovat, Aristippoksen ja Strotan."

"Tahdotko jälleen antaa muutella filosofien päitä?" kuningas Philometor kysyi, joka telttaan astuessaan oli kuullut Kleopatran viimeiset sanat, "ja annetaanko kunniapaikka Aristippokselle? Minun mielestä tuo voi olla oikein, vaikka hän opettaa, että ihmisen pitää sovittaa olosuhteet itsensä mukaan ja ett'ei hänen itsensä tarvitse mukaantua niitten mukaan. Sitä on luultavasti helpompi vaatia, kuin totuttaa, eikä se kellekään ole mahdollisempi, kuin kuninkaalle, jonka niinkuin meidän, täytyy menetellä oikeuden mukaisesti sekä Kreikkalaisten että Egyptiläisten kanssa ja vielä päälle päätteeksi mukaantua Roomankin mukaan. Ja samalla ei saa unhoittaa kateellista veljeään, jonka kanssa on jakanut valtakuntansa! Jos moni tietäisi, kuinka paljon hänellä kuninkaana olisi lukemista ja kirjoituttamista, niin kyllä jättäisi ruunun saavuttamis-puuhat sikseen! Vasta puoli tuntia sitten lakkasin anomus- ja pyyntökirjeitä tarkastelemasta ja hyväksymästä. Joko sinä olet saanut omasi valmiiksi, Euergetes? Sinun luoksesi oli kokoontunut vielä enemmän, kuin meidän."

"Tunnissa oli kaikki päätetty," toinen huolettomasti vastasi. "Minun silmäni ovat nopeammat kuin sinun esilukijasi kieli, ja minun vastauksenani tavallisesti on vain kolme sanaa, sinun sen siaan sanellessasi kirjureillesi pitkiä juttuja. Siten minä valmistun, ennen kuin sinä tuskin olet alkanutkaan, ja kuitenkin minä voisin, jollei se kävisi liian pitkälliseksi, luetella sinulle jokaisen kohtauksen, joka kuukauden kuluessa on minulle esitetty, ja selittää kaikki sen yksityisseikat."

"Sitä minä en voisi," Philometor sanoi hiljaisesti, "mutta minä tunnen sinun nopean älysi ja hyvän muistosi ja ihmettelen niitä."

"Siitä näet, että minä paremmin sovin kuninkaaksi kuin sinä," Euergetes nauroi. "Sinä olet liian heikko ja kykenemätöin hallitsemaan! Jätä hallitus minun huostaani! Minä täytän aarre-aittasi vuosittain kullalla ja pyydän sinua Kleopatran kanssa ainaiseksi asettumaan Aleksandriaan ja yhdessä minun kanssani asumaan kuninkaan palatsissa ja Bruchiumin puutarhoissa. Sitäpaitse minä myöskin nimitän pikku Philopatorin vallanperijäksi, sillä minä itse en ollenkaan halua ainaiseksi liittäytyä vaimoon, kun Kleopatra kerran on sinun. Tämä ehdotus on röyhkeä, mutta ajatteleppas vaan, Philometor, kuinka paljon aikaa sinulle, jos käytät tilaisuutta, jäisi musiikkiisi, näyttelyihisi Juutalaisten kanssa ja muihin mielitoimiin."

"Sinä et koskaan näy tietävän kuinka pitkälle uskallat ivassa käydä," Kleopatra keskeytti veljeään. "Muuten sinäkin käytät yhtä paljon aikaa kielitieteellisiin ja luonnontieteellisiin tutkimuksiisi, kuin hän musiikkiinsa ja hyödyttäviin keskusteluihin oppineitten muukalaisten kanssa."

"Aivan oikein," Philometor puuttui puolisonsa puheesen, "pikemmin sinua voisi lukea Museumin oppineitten joukkoon kuin minua."

"Mutta eroitus meidän välillä", Euergetes vastasi, "on siinä, että minä aina vihaan saakka halveksin Aleksandriassa asuvia filosoofillisia lörpöttelijöitä ja kirjatoukkia, mutta rakastan innokkaasti tiedettä, niin kuin lemmittyäni; sinä sitävastoin hemmoittelet oppineita, mutta tuiki vähän välität tieteestä."

"Jättäkäämme se sikseen," Kleopatra pyysi. "Luullakseni, te molemmat ette vielä koskaan ole olleet puolta tuntia yhdessä, Euergeteen aloittamatta riitaa, jota Philometor lopulta koettaa hyvällä sovittaa. Vieraat ovat jo kauan meitä odottaneet. Oliko Publius Scipiokin jo näkyvissä?"

"Hän on lähettänyt pyytämään anteeksi," kuningas vastasi ja raapi samalla Kleopatran papukaijan päätä ja eroitti hyppysillään sen höyheniä. "Korintholainen Lysias istuu tuolla alhaalla eikä sano tietävänsä, mihin hänen ystävänsä on joutunut."

"Mutta me sen tiedämme," Euergetes sanoi ja katseli hiukan ylenkatseellisesti kuningatarta. "Philometorin ja Kleopatran luona on kyllä hyvä olla, mutta vielä parempi on Eroksen ja Heben. Sinä näytät kalpealta, sisko, kutsunko Zoësi?"

Kleopatra pudisti ääneti päätään, istuutui nojatuoliin ja antoi vartalonsa ja kauniisti koristetun päänsä vaipua niin alas, että olisi luullut hänen olevan kovin väsyksissä.

Euergetes käänsi hänelle selkänsä ja keskusteli veljensä kanssa vähäpätöisistä asioista, mutta Kleopatra veti viuhkaimellaan valkoisen lattiamaton villaan milloin suoria milloin vääriä viivoja ja katseli ajattelevaisena jalkojaan.

Hänen katseensa sattuivat silloin hänen jalokivillä runsaasti koristettuihin sandaaleihinsa ja hienoihin varpaisinsa, joita hän usein mielihyvällä oli katsellut; mutta tällöin niitten näkeminen näytti loukkaavan häntä, sillä noudattaen äkillistä päähän pistosta, hän irroitti siteen, pyyhkäisi vasemmalla jalallaan kengän oikeasta, potkaisi sen luotaan ja sanoi puolisonsa puoleen kääntyen: "On jo myöhään, minä en voi aivan hyvin ja te voitte aterioita minutta!"

"Parantavan Ibiin nimessä," Philometor huusi, puolisotaan lähestyen, "sinä näytät kipeältä. Kutsutammeko lääkäriä. Eikö se todellakaan ole muuta, kuin tavallista päänkivistystä? Kiitos jumalien! Mutta että sinun juuri tänään piti voiman pahoin; minulla olisi ollut niin paljon sanomista ja mikä tärkeintä on, meidän näytäntömme ei vielä läheskään ole valmis. Jollei tätä onnetonta Hebeä olisi!…"

"Hän on hyvissä käsissä," Euergetes keskeytti veljeään. "Roomalainen, Publius Scipio on vienyt hänet suojaan; luultavasti huomenna lahjoittaakseen hänet minulle kiitokseksi kyreneläisistä hevosistani, jotka minä tänään hänelle annoin. Kuinka kauniit silmäsi säkenöivät, siskoni; varmaankin tämä hyvä ajatus ilahuttaa sinua! Tänä iltana Corneliolainen varmaankin harjoittaa pikku Hebeä tehtäväänsä, että hän huomenna voisi hyvin toimittaa asiansa. Jos me olemme erhettyneet, jos Publius on kiittämätön ja itse tahtoisi pitää kyyhkysensä, niin voihan siinä tapauksessa sinun kamarineitosi kaunis Atheenatar Thaïs, olla Hebenä. Mitä siitä arvelet, Kleopatra?"

"Että minä haluan päästä mokomasta ivasta," kuningatar kiivaasti sanoi. "Ei kukaan minusta välitä, ei kukaan sääli minun tuskiani ja minä kärsin turhaan! Euergetes pilkkaa minua, sinä taas Philometor, tahtoisit mieluummin viedä minut tuonne alas. Kunhan vaan juhla-ateriaa ei häiritä, kunhan vaan saadaan iloita rauhassa! Sorrunko minä samalla maahan, vai en, kuka siitä huolii!"

Näin sanoessaan kuningatar puhkesi itkuun ja työnsi tylysti puolisonsa luotaan, kun tämä yritti rauhoittaa häntä.

Viimeinkin hän pyyhki silmiään ja sanoi: "Menkää alas, vieraat odottavat."

"Heti armaani," Philometor vastasi. "Jotakin minun vielä pitää kertoa sinulle, koska tiedän sen herättävän osan ottoasi. Roomalainen on lukenut sinulle kirjeen, jossa anotaan armoa Krematistein päällikölle ja kuninkaallista heimoa olevalle Philotaalle, jossa myöskin kovasti syytetään Euleusta. Minä olin puolestani kernas täyttämään tahtoasi ja armahtamaan miestä, joka on onnettomien ruukunkantajattarien isä, mutta ennenkuin mitään päätin, luetin kultakaivoksiin lähetettyjen nimilistat, ja silloin huomattiin, että Philotas, ja hänen puolisonsa jo puoli vuotta sitten olivat kuolleet. Kuolema on siis ratkaissut tämän asian, enkä minä saattanut tehdä Publiukselle ensimäistä palvelusta, jota hän meiltä, vieläpä erittäin lämpimästi, pyytää. Minä olen siitä pahoillani hänen tähtensä sekä Philotas paran, josta äitimme suuresti piti."

"Korpit heidät syökööt!" Kleopatra vastasi ja painoi otsaansa norsunluiseen kehykseen joka ympäröi hänen tuolinsa täytettyä selkänojaa. "Minä pyydän teitä vielä kerran, vapauttamaan minua pitkistä puheistanne."

Molemmat kuninkaat noudattivat tällä kertaa hänen pyyntöään.

Kun Euergetes tarjosi hänelle kättään, hän sanoi silmät maahan luotuina ja pistäen viuhkaimellaan maton villaan:

"Varhain huomis aamuna aion käydä luonasi."

"Ensimäisen uhrin jälkeen," Euergetes siihen lisäsi. "Jos minä sinut oikein tunnen, niin sinua on se ilahuttava, mitä saat kuulla luonani; suuresti ilahuttava, luulisin minä! Tuo lapset mukanasi, sitä pyydän sinulta syntymäpäiväni johdosta."