XIV.
Landryn mielestä tuntui Fadetten päähänpisto aluksi niin naurettavalta, että sille kannatti paremmin nauraa kuin harmitella. "Tyttö on pikemmin vallaton kuin paha", ajatteli hän, "ja hän on vaatimattomampi kuin luulisikaan; ei hänen maksuvaatimuksensa suinkaan kotiani köyhdytä." Mutta asiaa tarkemmin ajateltuaan hän huomasikin tuon velkansa maksutavan paljoa ilkeämmäksi kuin miltä alussa näytti. Pikku Fadette tanssi erinomaisen hyvin; hän oli nähnyt hänen pyörivän paimenten kanssa ulkona kedolla tai tienohessa, ja tyttö hyppi kuin pieni paholainen, niin nopeaan että oli vaikeata pysyä tahdissa hänen kanssaan. Mutta hän näytti kaikkea muuta kuin sievältä ja oli niin huonosti puettu, yksinpä sunnuntaisinkin, ettei kukaan Landryn ikäinen poika tahtonut hänen kanssaan tanssia, ei ainakaan niin että ihmiset näkivät. Korkeintaan sikopaimenet ja ripillä käymättömät poikaset pitivät häntä sen arvoisena, että pyysivät kanssaan tanssimaan, ja kylän kaunottarista hänen läsnäolonsa tanssissa tuntui milteipä loukkaukselta. Landry tunsi sentähden hirmuiseksi nöyryytykseksi viedä tanssiin moista toveria, ja kun hän muisteli pyytäneensä kauniin Madelonin ainakin kolmeen burreehen, ihmetteli hän itsekseen mitä tyttö arvelisi sellaisesta häväistyksestä, johon hän nyt oli pakotettu täytyessään jättää nuo luvatut tanssit tanssimatta.
Kun hän oli sekä nälkäinen että viluinen ja yhä vielä pelkäsi virvatulen ahdisteluja, astui hän nopeasti eteenpäin, ajattelematta juuri mitään tai taakseen katsomatta. Kotiin saavuttuaan kuivatti hän vaatteensa ja kertoi pimeän tähden erehtyneensä portaasta ja vain vaivoin päässeensä joesta ylös, mutta häntä hävetti tunnustaa pelänneensä, eikä hän maininnut mitään virvatulesta eikä pikku Fadettesta. Landry meni nukkumaan ajatellen itsekseen, että huomenna on kyllä aikaa tuumia tuon vastenmielisen kohtauksen seurauksia. Mutta rauhallista unta hän ei saanut ensinkään. Hän uneksi pikku Fadettesta ainakin viisikymmentä kertaa; hän oli näkevinään tytön ratsastavan haltijan selässä, joka oli kuin mikähän suuri punainen kukko ja piti toisessa jalassaan sarvilyhtyä, jossa palava kynttilä levitti säteitään koko saraniityn yli. Sitte muuttui pikku Fadette vuohen suuruiseksi sirkaksi ja lauloi hänelle sirkan vinkuvalla äänellä jonkun laulun, jonka sisällystä hän ei käsittänyt, vaan kuuli ainoastaan hiukan loppusanoja: "sirkka, huivipirkka, kaksoislirkka". Se sai hänet aivan päästään pyörälle. Sitte ilmestyi virvatuli niin äkkiä ja niin voimakkaana, että hän vielä herätessäänkin näki silmiensä edessä pieniä liiteleviä, tummia, punaisia ja sinisiä pilkkuja, jommoisia näemme kun olemme liian kauvan katselleet aurinkoa tai kuuta.
Landry oli tuon yön jälkeen niin väsynyt, että hän nukkui koko päivämessun ajan eikä kuullut sanaakaan kirkkoherran saarnasta, jossa tämä niin kaunopuheisesti kuvaili kelpo Saint-Andochen hyveitä. Ja astuessaan kirkosta ulos oli Landry niin uninen, että hän oli aivan unohtanut Fadetten. Hän seisoi asehuoneen ulkopuolella, kauniin Madelonin vieressä, joka odotteli tanssin alkamista, varmana että Landry pyytää hänet ensiksi. Mutta kun tämä lähestyi tyttöä häntä puhutellakseen, huomasi hän samassa Sirkan, joka astui askeleen häntä kohti ja virkkoi kuuluvalla äänellä painokkaasti:
"No Landry, pyysit minua eilen illalla ensimäiseen tanssiin, toivon ettet lupaustasi peruuta."
Landry sävähti tulipunaiseksi, ja nähdessään että Madelonkin punastui harmista ja hämmästyksestä, rohkasi hän mielensä.
"Mahdollista kyllä että lupasin tanssia kanssasi, Sirkka; mutta minä olen sitä ennen pyytänyt toisenkin, ja sinun vuorosi on vasta sen jälkeen."
"Eipä niinkään, Landry", sanoi Fadette varmalla äänellä; "nyt muistisi pettää. Et ole luvannut kenellekään ennen minua, sillä lupaus, jonka täyttämistä nyt vaadin, on jo viime vuonna annettu ja sinä sen vaan uudistit eilen illalla. Jos Madelonin tekee mieli tänään tanssia kanssasi, niin on tuolla kaksoisveljesi, joka on aivan sinun näköisesi ja jonka hän voi ottaa sinun sijastasi. Toinen on yhtä hyvä kuin toinenkin!"
"Sirkka on oikeassa", vastasi Madelon ylpeästi, ottaen Sylvinetiä kädestä. "Kun teillä on niin vanha lupaus, niin se on täytettävä. Minä tanssin yhtä mielelläni veljenne kanssa."
"Niin niin, onhan se saman tekevä", sanoi Sylvinet mitään pahaa aavistamatta. "Tanssitaan kaikki neljä."
Heidän täytyi tyytyä tähän, ollakseen huomiota herättämättä, ja Sirkka alkoi tanssia niin varmasti ja notkeasti, että tuskin milloinkaan oli mitään burreeta paremmalla tahdilla ja vauhdilla suoritettu. Jos hän olisi ollut sievä ja kauniisti puettu, olisi häntä katsellut oikein huvikseen, sillä hän tanssi aivan erinomaisesti ja kaikki nuo muut, kaunottaret, toivoivat sydämestään omistavansa hänen keveytensä ja notkeutensa; mutta Sirkka-raukka oli niin huonosti puettu, että hän näytti kymmenen kertaa tavallistakin rumemmalta. Landry, joka ei uskaltanut katsoa Madeloniin — niin pahoillaan ja nöyrtynyt hän oli hänen tähtensä — katseli tanssitoveriaan ja ajatteli että tyttö oli tänään vielä rumempi kuin tavallisissa arkirepaleissaan; sillä tyttönen oli koettanut koristautua sieväksi, mutta oli siten vain tehnyt itsensä naurettavan näköiseksi.
Hänen myssynsä oli vanhuuttaan aivan keltainen ja sensijaan, että se olisi ollut pieni ja takaapäin ylöstaivutettu seudun viimeisen kuosin mukaan, oli sen kummallakin sivulla kaksi suurta, leveää korvalappua ja takana riippui muuan osa aina kaulaan asti, niin että hän muistutti isoäitiään ja hänen päänsä näytti hennon kepin päässä keikkuvalta suurelta nauriilta. Hänen puolivillainen hameensa oli ainakin kahta kämmenleveyttä liian lyhyt, ja kun hän oli sinä vuonna paljon kasvanut, pistivät hänen laihat, auringon paahtamat käsivartensa hihoista kuin kaksi hämähäkinjalkaa. Hänellä oli sentään punainen esiliina, ja siitä hän oli kovin ylpeä, mutta se oli äidin peruja eikä hän ollut huomannut irrottaa siitä rintatilkkua, jommoista eivät nuoret tytöt olleet käyttäneet enää kymmeneen vuoteen. Tyttöraukka ei suinkaan ollut turhamielinen, eipä tarpeeksikaan; hän eli kuin mikähän poika, ajattelematta lainkaan ulkoasuaan ja haluten vain leikkiä ja nauraa. Siksi hän näyttikin pyhäkoristeihinsa pukeutuneelta vanhalta mummolta ja häntä ylenkatsottiin huonon pukunsa tähden, joka ei ollut niin kehno köyhyyden, vaan yksinomaan isoäidin ahneuden ja tyttärentyttären kauneudenaistin puutteen vuoksi.