XV.
Sylvinet oudoksui että hänen kaksoisveljensä oli lyöttäytynyt Fadetten seuraan, josta hän puolestaan piti vielä vähemmin kuin Landry. Landry ei tiennyt mitenkä hänen piti selittää tätä seikkaa, hän olisi tahtonut vajota vaikka maan alle. Madelon oli hyvin tyytymätön, ja huolimatta siitä että pikku Fadette pakotti heidät karkeloimaan, olivat heidän kasvonsa niin happaman näköiset kuin olisivat kulkeneet hautajaissaatossa.
Ensimäisen tanssin päätyttyä hiipi Landry tiehensä ja meni läheiseen puistikkoon piiloon. Mutta hetken päästä tuli pikku Fadette hänen luokseen Heinäsirkan kera, joka tänään oli tavallista äkäisempi ja äänekkäämpi, hänellä kun oli hatussa koristeena riikinkukon sulka ja valekullalla huoliteltu nappi, ja vaati hänet taasen tanssiin. Tytön jälessä vielä seurasi joukko häntä itseään nuorempia tytönletukoita, sillä yhtikäisensä eivät juuri halunneet hänen kanssaan seurustella. Kun Landry näki Fadetten, ympärillään kaikki nuo rasavillit, jotka hän aikoi ottaa todistajiksi siinä tapauksessa että poika kieltäytyisi, alistui hän kohtaloonsa ja vei tytön saksanpähkinäpuiden luo, jossa luuli löytävänsä jonkun syrjäpaikan tanssiakseen hänen kanssaan kenenkään huomaamatta. Onneksi ei siellä näkynyt Madelonia eikä Sylvinetiä eikä muitakaan kyläläisiä, ja hän käytti nyt tilaisuutta hyväkseen täyttääkseen urakkansa ja tanssiakseen kolmannen burreen Fadetten kanssa. Heidän ympärillään seisoi ainoastaan muutamia syrjäisiä, jotka eivät paljonkaan heitä tarkanneet.
Kohta kun tanssi oli loppunut, juoksi Landry Madelonia hakemaan, pyytääkseen hänet kanssaan lehtimajaan vehnäjauhovelliä syömään. Mutta Madelon oli tanssinut muiden kanssa, jotka olivat jo hänelle tarjonneet, ja hän vastasi Landrylle ylpeän kieltävästi. Kun Madelon näki että Landry vetäytyi johonkin nurkkaan kyynelsilmin — sillä pojan mielestä suuttumus ja loukattu ylpeys tekivät Madelonin entistäkin kauniimmaksi ja sen näkivät varmaan kaikki muutkin — söi tyttö annoksensa nopeasti loppuun, nousi pöydästä ja sanoi kuuluvalla äänellä: "Nyt soitetaan iltamessuun, kenenkä kanssa minä senjälkeen tanssin?" Tyttö kääntyi Landryyn päin, toivoen että tämä kiirehtisi vastaamaan: "Minun kanssani!" Mutta ennenkun Landry vielä oli ennättänyt suutaan avata, ilmautui jo muita pyytäjöitä, ja Madelon riensi uusien tanssitoveriensa kanssa iltamessuun heittämättä häneen silmäystäkään, enemmän nuhtelevaa kuin myötätuntoistakaan.
Iltamessun jälkeen meni Madelon heti ulos Pierre Aubardeaun, Jean Aladenisen ja Etienne Alaphilippen seuraamana, jonka jälkeen kaikki kolme vuoron perään tanssivat hänen kanssaan. Madelonilta ei milloinkaan puuttunut tanssiin pyytäjiä, sillä hän oli kaunis tyttö eikä hän ollut omaisuuttakaan vailla. Landry katseli häntä syrjästä ja pikku Fadette viipyi yhä kirkossa, lukien vielä muiden lopetettua pitkiä rukouksia. Hän teki niin joka sunnuntai; muutamat sanoivat sen johtuvan jumalanpelosta, toiset taas että tyttö sillätavoin tahtoi peittää yhteyttään paholaisen kanssa.
Landry näki ikäväkseen ettei Madelon välittänyt paljokaan hänen seurastaan, vaan oli iloinen ja punainen kuin ruusu ja näytti täysin lohdutetulta sen loukkauksen johdosta, mikä Landryn oli täytynyt hänelle tehdä. Hän huomasi nyt erään seikan, jota hän ei ollut milloinkaan ennen ajatellut, nim. että Madelon ei ollut aivan vapaa keikailemisesta ja että tyttö ei missään tapauksessa paljo välittänyt hänestä, kun voi olla ilman häntä noin iloinen.
Hän tiesi voivansa olla väärässä; mutta Madelon oli äsken lehtimajassa nähnyt kuinka hän oli pahoillaan ja hänen olisi pitänyt ymmärtää että sen takana oli jotain, jota hän olisi mielellään tahtonut selittää. Mutta siitä ei tyttö välittänyt vähääkään, vaan oli iloinen kuin kauris samaan aikaan kun hänen oma sydämensä oli surusta halkeamaisillaan.
Kun Madelon oli tanssinut noiden kolmen kanssa, meni Landry hänen luokseen, sillä hän olisi halunnut puhua hänen kanssaan kahdenkesken, puolustaakseen itseään niin hyvin kuin voi. Hän ei tiennyt miten menetellä päästäkseen hänen kanssaan kahden, sillä hän oli vielä siinä ijässä, jolloin nuorukainen tuntee ujoutta toista sukupuolta kohtaan. Ja kun hän ei keksinyt mitä olisi tytölle asian aluksi sanonut, niin hän vaan tarttui hänen käteensä viedäkseen hänet mukanaan, mutta silloin sanoi Madelon puoleksi suuttuneella, puoleksi anteeksiantavalla äänellä:
"Oo, Landry? Joko sinä nyt vihdoinkin tulet pyytämään minua tanssiin?"
"En tule teitä tanssiin pyytämään", vastasi Landry, sillä hän ei ymmärtänyt teeskennellä eikä sanansa rikkominen juolahtanut hänen mieleensäkään; "tahtoisin vaan sanoa teille pari sanaa, jota ette voi kieltäytyä kuuntelemasta."
"Jos sinulla on jokin salaisuus minulle sanottavana, niin olkoon se toiseen kertaan", sanoi Madelon irrottaen kätensä. "Tänään meidän pitää tanssia ja huvitella. En ole vielä lainkaan väsynyt, ja kun Sirkka näyttää sinut noin uuvuttaneen, on parasta että menet nukkumaan; minä jään tänne."
Sitte hän suostui Germain Audouxin pyyntöön, joka tuli hänet tanssiin hakemaan. Ja kun hän käänsi Landrylle selkänsä, kuuli tämä Germain Audouxin sanovan:
"Tuo poika näytti luulevan saavansa tanssia tämän burreen teidän kanssanne."
"Mahdollisesti", vastasi Madelon päätään heilauttaen, "mutta kyllä se nyt jäi tanssimatta!"
Landryta nämät sanat kovin loukkasivat ja hän jäi katselemaan tanssia tarkastaen Madelonin käytöstä, joka ei ollut huolimatonta, vaan päinvastoin niin ylpeätä ja ylimielistä, että poikaa oikein harmitti, ja kun tyttö tuli hänen läheisyyteensä, jolloin Landry katseli häntä hiukan ivallisesti, tokasi tyttö uhmaten: "Vai niin, Landry; sinä et saa tänään ketään kanssasi tanssimaan? Sinun kai täytynee turvautua jälleen Sirkkaan."
"Ja turvaudun mielellänikin", vastasi Landry; "sillä jos hän ei olekkaan juhlan kaunein tyttö, niin hän ainakin tanssii paraiten."
Hän kiersi kirkon ympäri, etsien pikku Fadettea, ja vei hänet takaisin tanssipaikkaan aivan Madelonin eteen, jossa tanssi hänen kanssaan kaksi burreeta peräkkäin. Kelpasi katsella miten ylpeänä ja tyytyväisenä Sirkka karkeloi! Eikä hän salannut mielihyväänsä, vaan hänen veitikkamaiset mustat silmänsä loistivat ja hän heilautteli pientä niskaansa ja suurta päähinettään kuin tupsukana.
Mutta valitettavasti hänen menestyksensä herätti suuttumusta viidessä kuudessa pojassa, jotka tavallisesti pyysivät hänet tanssiin, mutta eivät nyt saaneet häntä kanssaan, vaikka he eivät olleet milloinkaan olleet häntä kohtaan ylpeitä, vaan olivat aina pitäneet häntä tanssinsa tähden arvossa. He rupesivat nyt häntä arvostelemaan, pilkkaamaan hänen korskeuttaan ja tirskumaan hänen ympärillään: "Hei, katsoppas Sirkkaa, joka luulee Landry Barbeaun lumonneensa! Sirkka! Viirikukko! Kikkanokka; Hepsankekka!" j.n.e. mitä parainta osasivat.