XVI.
Kun pikku Fadette meni heidän ohitsensa, vetivät he häntä hihasta tai asettivat jalkansa eteen kaataakseen hänet, ja muutamat — tietysti nuorimmat ja huonoimmin kasvatetut — nykivät häntä myssyn korvalipuista, niin että se pyörähteli kuin väkkärä hänen päässään, ja huusivat: "Katsokaa, katsokaa Fadetin muorin tuuliviiriä!"
Sirkka-raukka läimäytti viisi kuusi kertaa oikeaan ja vasempaan, mutta se vaikutti vain että huomio kiintyi häneen vielä suuremmassa määrässä ja rahvas alkoi pakista: "Katsokaapas meidän Sirkkaa, mikä onni häntä on tänään kohdannut! Landry Barbeau pyytää hänet alati kanssaan tanssimaan! Näkeehän sen jokainen, että hän tanssii hyvin; mutta nyt hän luulee olevansa kauniskin ja keikailee kuin harakka!" Toiset taasen kääntyivät Landryn puoleen: "Onko hän sinut noitunut, Landry-raukka, kun et näe enää ketään muuta kuin hänet? Vai aijotko pyrkiä poppamieheksi? Pian kai näemme sinun tallustelevan susia paimentamassa."
Landryta hävetti, mutta Sylvinet, jonka mielestä hänen veljensä oli paras ja kunnioitettavin ihminen maailmassa, oli vielä enemmän harmissaan nähdessään että hän joutui niin monen ihmisen naurun alaiseksi, jopa ulkopitäjäläistenkin, jotka nekin alkoivat vähitellen asiaan sekaantua ja puhella: "Onhan se kaunis poika, mutta mikä häntä oikein riivaa, kun ihastuu kaikkein rumimpaan tyttöön?" Madelon kuunteli riemuiten kaikkia pilkkapuheita ja otti niihin itsekin osaa.
"Mitäpä siitä!" tokasi hän. "Landry on vielä pieni lapsi, ja hänen ikäisensä ovat kiitollisia kun löytävät jonkun, joka viitsii heidän kanssaan puhella; ei silloin katsota niin tarkoin onko se vuohi vai ihminen."
Silloin tarttui Sylvinet Landryn käsivarteen ja kuiskasi: "Mennään täältä, muuten siitä vielä tulee riita, sillä he tekevät pikku Fadettesta pilkkaa ja heidän kompasanansa sattuvat sinuunkin. En ymmärrä mikä hullu päähänpisto sai sinun tanssimaan neljä viisi kertaa peräkkäin hänen kanssaan. Näyttää kuin tahallasi laittaisit itsellesi harmia; lopeta jo sellainen huvittelu! Voi olla paikallaan että tuo tytönleuhakka joutuu ihmisten pahuuden ja ylenkatseen alaiseksi, sehän on aina ollut hänestä mieluista, vaan meille se ei sovi. Mennään nyt tiehemme ja palataan Angelus-rukouksen jälkeen, niin voit pyytää Madelonia tanssiin, sillä hän on hieno tyttö. Olen aina sanonut sinulle että pidät liian paljon tanssista ja että se vielä viettelee sinut tyhmyyksiin."
Landry seurasi häntä muutamia askeleita, mutta kääntyi kuullessaan takanaan melua ja huutoa, ja näki kuinka pikkupojat Madelonin ja toisten tyttöjen sekä heidän miehisten toveriensa pilan ja naurun yllättäminä olivat riistäneet myssyn pikku Fadetten päästä. Hänen pitkät, mustat hiuksensa hulmuilivat pitkin selkää ja hän huitoi ympärilleen suuttuneena ja epätoivoisena, sillä tällä kertaa hän ei ollut sanonut mitään, mikä olisi antanut aihetta tuollaiseen pahoinpitelyyn, ja hän itki raivosta voimatta riistää takaisin myssyään, jota muuan ilkeä poika juoksutti ympäri kepin nenässä.
Landryn mielestä se oli hävytöntä ja hänen hyvä sydämensä paisui harmista. Hän tarttui poikaan, riisti häneltä myssyn ja kepin, jolla antoi pahantekijälle aika läimäyksen, palasi toisten poikain luo, jotka pakenivat jo hänet nähtyään ja tarttui Sirkka-raukan käteen, antaen hänelle myssynsä takaisin.
Landryn suuttumus ja poikien pelästys herätti katsojissa naurunräjähdyksen. Landryn teko hyväksyttiin yleisesti, mutta Madelon rupesi häntä pilkkaamaan, ja silloin Landryn ikäiset pojat, jopa häntä vanhemmatkin, rupesivat häntä nauramaan.
Landryta ei enää hävettänyt, hän tunsi itsensä rohkeaksi ja voimakkaaksi ja joku epämääräinen miehekkyyden tunne sanoi hänelle, että hänen velvollisuuteensa kuului puolustaa sitä tyttöä, jonka hän oli kaikkien nähden valinnut tanssitoverikseen, olipa se ruma tai kaunis, pieni tai suuri. Huomatessaan miten Madelonin ympärillä seisovat häntä katselivat, meni hän suoraan Aladenisea ja Alaphilippeä kohti ja sanoi:
"Entäs te, mitä teillä on tähän asiaan sanomista? Jos minua haluttaa osottaa tälle tytölle huomaavaisuutta, mitä se teitä liikuttaa? Ja jos se teitä harmittaa, niin miksi käännytte poispäin ja mutisette itseksenne? Seisonhan tässä ihan edessänne! Ettekö näe minua? Joku täällä on sanonut että olen vielä pieni lapsi, mutta sitä ei ole sanonut mikään mies eikä edes mikään puolikasvuinen poika minulle vasten silmiä. Sanokaa se nyt, niin katsotaan uskaltaako kukaan kiusata sitä tyttöä, jonka kanssa tuo pieni lapsi on tanssinut."
Sylvinet pysytteli veljensä kintereillä, ja vaikka hän ei hyväksynytkään että tämä oli tähän jupakkaan puuttunut, seisoi hän kuitenkin lähettyvillä, ollakseen valmiina häntä auttamaan. Ryhmässä seisoi neljä tai viisi nuorta miestä, jotka olivat kaksosia päätään pitempiä, mutta kun he näkivät veljesten päättäväisyyden, arvelivat he paraaksi välttää tappelua noin pienen asian vuoksi, ja niinpä ei kukaan sanonut sanaakaan, vaan jokainen katsoi toisiinsa, ikäänkuin kysellen ketä halutti mittailla voimiaan Landryn kanssa. Kukaan ei astunut esiin, ja Landry, joka ei ollut päästänyt Fadetten kättä omastaan, sanoi hänelle:
"Pane myssy heti päähäsi, Fadette; niin nähdään tuleeko joku ottamaan sen sinulta uudelleen."
"En", sanoi pikku Fadette kyyneliään pyyhkien; "olen jo tänään tanssinut tarpeeksi, loput saa jäädä."
"Eipä saakkaan, vaan me tanssimme vielä!" huudahti Landry, joka aivan leiskui rohkeutta ja ylpeyttä. "Ei kukaan saa sanoa, ettet voi tanssia minun kanssani joutumatta häväistyksen alaiseksi."
Hän tanssi vielä kerran tytön kanssa, eikä kukaan sanonut heille sanaakaan eikä katsonut heihin pilkallisesti. Madelon ja hänen ihailijansa olivat siirtyneet muuanne tanssimaan. Tämän burreen jälkeen kuiskasi pikku Fadette Landrylle:
"Jo riittää, Landry! Olen sinuun tyytyväinen ja vapautan sinut lupauksestasi. Nyt menen kotiin. Tanssi kenen kanssa tahdot vielä tänä iltana."
Hän haki pikku veljensä, joka tappeli muiden lasten kanssa, ja luisti tiehensä niin nopeaan, ettei Landry edes nähnyt minne tyttö katosi.