X.
Kylän valtias kaunotar.
Puhdistettuaan vähän itseänsä ja hevostaan, noustuaan hiirakon selkään ja saatuaan tietää tien Fourcheen ajatteli Germain, että ei tuota maksanut enää kauemmin kammoa ja että hänen täytyi unhottaa viimeöiset unelmat.
Hän tapasi ukko Leonardin istumassa kauniin kartanonsa edessä korkealla, vaalakan vihreäksi maalatulla penkillä. Rappusissa oli kuusi kiviaskelta, josta saattoi käsittää, että kartanon alla oli tilava kellari. Puutarhan ja hamppupellon ympäri tehty kiviaita oli kalkittu. Koko asunto näytti muhkealta, niin että sitä melkein olisi saattanut luulla herraskartanoksi.
Tuleva appi nousi ottamaan vastaan Germainia. Kyseltyään koko viisi minuuttia, miten koko perhe kotona voi, lausui hän viimein tavallisen kysymyksen, jolla kohteliaimmin tiedustellaan, mihin kelläkin on matka, joita satutaan tapaamaan: "Vai niin, tänne päinkö tie teitä vetää?"
"Tulin tänne teitä tervehtimään", vastasi Germain, "ja tuomaan teille näitä lintuja apeltani sekä kertomaan häneltä terveisiä ja sanomaan häneltä myöskin, että te varmaankin tiedätte, millä asialla minä olen."
"Hah hah haa!" nauroi ukko Leonard, taputellen isoa vatsaansa, "kyllä näen, kuulen ja ymmärrän!" Ja veitikkamaisesti rypistäen toista silmäänsä jatkoi hän. "Te ette ole ainoa tähystelijä täällä, hyvä ystävä. Jo siellä sisällä on kolme muuta, jotka virittelevät paulojansa kuten te. Minä en karkoita ketään, minun olisikin vaikea sanoa sitä tai tätä, sillä kaikki ovat kelvollisia tarjokkaita. Mauricen sekä hyvän tilan tähden, jota te hoidatte, minä mieluisimmin tahtoisin, että te hänet saisitte. Mutta tyttäreni on täysikäinen ja hallitsee itse omaisuuttansa; hän siis tehköön, mitä tahtoo. Astukaa sisään ja tutustukaa; minä vain toivotan onnea teille saamaan paraan osan."
"Antakaa anteeksi", vastasi Germain hyvin kummastuksissaan, kun huomasi tulleensa liika henkilöksi siihen, jossa oli luullut saavansa olla yksinään, "minä en tiennyt tyttärellänne olevan jo ennestään kosijoita, enkä minä ole tullut tänne riitelemään hänestä toisten kanssa."
"Jos olette luullut", vastasi ukko Leonard yhtä leikillisesti kuin ennenkin, "minun tyttäreni olevan yksinään ja ikävissään sen tähden, että te olette vitkastellut, niin olette pahasti pettynyt, poikaseni. Katerinella tosiaan on millä houkutella luoksensa kosijoita, ja hänellä niitä onkin pikemmin liian monta kuin liian vähä tarjona. Mutta astukaa sisään, sanon minä, älkääkä joutuko hämillenne. Se nainen kyllä ansaitsee, että hänestä vähän kilpaillaankin."
Hän tarttui Germainin olkapäihin, työnsi edellään hänet sisään ja huusi kömpelön leikillisesti: "kas tässä, Katerine, saat yhden lisäksi!"
Tuo karkea esittely leskelle, hänen muiden kosijainsa läsnä ollessa, teki Germainin vielä neuvottomammaksi ja tyytymättömämmäksi. Hän seisoi hetkisen, uskaltamatta katsoa kaunotarta tai hänen palvelijoitansa.
Leski Guerin oli vielä jotenkin kaunis. Mutta hänen kasvonsa ja pukunsa heti ontuivat Germainista vastenmielisiltä. Hän oli rohkean ja itseensä tyytyväisen näköinen ja hänen kolmella pitsirivillä koristettu myssynsä, silkkinen esiliinansa ja musta pitsihuivinsa soveltuivat hyvin huonosti siihe mielikuvaan, jonka Germain oli tehnyt vakavasta leskestä.
Tuo komea puku ja hänen liian vapaa käytöksensä vaikuttivat, että hän näytti Germainista vanhalta ja rumalta, vaikka ei ollut kumpikaan. Germain ajatteli, että niin kaunis puku ja niin iloinen vapaus sopivat pikku Marien ikään ja taitavuuteen; mutta tuo leski laski leikkiä kömpelösti ja kaksimielisesti eikä hän osannut käyttäytyäkään pukimiensa mukaisesti.
Entiset kolme kosijaa istuivat pöydässä, joka oli täpö täynnä viinipulloja ja liharuokia heitä varten koko sunnuntain aamupäivän, sillä ukko Leonard mielellään kerskaili rikkaudellaan ja mielelläänpä leskikin näytteli kauniita posliinejansa ja piti kemuja kuin rikas ylhäinen nainen. Vaikka Germain olikin herkkäuskoinen ja pahaa luulematon, teki hän sentään huomioitansa hyvin terävästi ja oli ensi kerran varoillaan juomingissa. Leonard oli pakottanut hänet istahtamaan kilpakosijainsa joukkoon, istuutui itse vastapäätä, valitsi hänelle paraat palat ja puheli melkein yksinomaan hänen kanssansa. Lahjalintuja oli yöllisen vähennyksen jälkeenkin vielä kylliksi paljo vaikuttamaan. Leski näytti olevan niistä hyvillään ja kosijat katselivat niitä halveksien.
Germain ei viihtynyt siinä seurassa eikä siis voinut syödä hyvällä halulla. Ukko Leonard alkoi laskea siitä leikkiä.
"Miten te olette ikävissänne!" sanoi hän. "Tehän istutte siinä ja katselette tyytymättömästi lasianne. Ei rakkauden pidä viemän ruokahalua, sillä paastoava rakastaja ei löydä niin kauniita sanoja kuin se, joka on selvittänyt ajatuksiaan viinillä."
Germain pahastui, kun häntä jo luultiin rakastuneeksi, ja lesken teeskentely, kun hän hymyili ja katsoi alas päin, ikään kuin olisi jo ollut ihan varma asiastaan, vaikutti että Germainin hyvin teki mieli vastustaa tuota luulovoittoa, mutta hän pelkäsi, että näyttäisi epäkohteliaalta ja sen tähden vain hymyili ja malttoi mielensä.
Lesken kosijat näyttivät hänestä oikeilta lurjuksilta. Heidän täytyi olla hyvin rikkaat ennen kuin kukaan saattoi antaa heidän jatkaa kosintaansa. Yksi oli jo viidennellä kymmenellä ja joi niin paljon, että näytti aivan tylsistyneeltä; kolmas oli kyllä nuori ja jotenkin kaunis, mutta koettaessaan näyttää sukkeluuttansa puhui oikein inhottavia tyhmyyksiä. Leski kuitenkin nauroi, kuin olisi sydämmestään ihmetellyt niitä, ja siten osoitti, että hänellä ei juuri ollut hyvää aistia. Germain ensin luuli lesken olevan mieltyneen siihen nuoreen mieheen, mutta huomasi kohta, että häntä itseään kohdeltiin erityisellä huomiolla ja koetettiin saada häntä mieltymään. Siitä hän sai vielä lisää syytä pysyä kylmäkiskoisena ja vakavana.
Tulipa kirkkoon lähdön aika ja noustiin pöydästä, mennäkseen sinne yhdessä. Heidän täytyi astua Metsiin saakka runsas puoli peninkulmaa, ja Germain oli niin väsyksissä, että hän olisi mielellään ensin nukkunut tuntikauden; mutta hän tavallisesti ei jäänyt koskaan pois kirkosta, ja sen tähden läksi toisten kanssa.
Tiet olivat täynnä ihmisiä ja leski astui ylpeänä kolmen kosijansa seurassa, nojaten milloin kenenkin käsivarteen ja päätänsä keikutellen. Hän olisi mielellään tahtonut näyttää neljättäkin ihmisille, mutta Germainista oli niin naurettavaa kulkea tuolla lailla hameen turvissa, että hän ennemmin pysyi jäljellä kohtuullisen matkan päässä. Hän puheli ukko Leonardin kanssa ja hänen onnistuikin niin paljon huvittaa ukkoa ja pitää häntä toimessa, että syrjäiset eivät ollenkaan huomanneet heidän kuuluvan tuohon lesken saattoseuraan.