II
Yhteiskunnallisen velvollisuuden tunne työtätekeviä luokkia kohtaan, sellainen kuin minä olen huomauttanut, oli hitaasti versomassa ihmisten mielissä — kiitos etenkin tasavaltaisen opin levittämisen — siten varmistaen tulevaisuuden kansan vallankumousta, kun viimeisinä kolmenakymmenenä vuonna kohosi, varsinkin Ranskassa, ajattelijakoulu, johon kuului enimmäkseen hyviä ihmisiä ja kansanystäviä, mutta joita johti liikanainen järjestelmän rakkaus ja yksilöllinen turhamaisuus. Sosialismin nimellä nuo miehet ajoivat jyrkkiä, liioiteltuja oppeja, jotka usein asettuivat sotakannalle muitten luokkien jo saavuttamaa varallisuutta vastaan, ollen taloudellisesti mahdottomia toteuttaa. Pelotellen alemman keskiluokan joukkoja, ja synnyttäen epäluottamusta eri kansalaisluokkien välillä, työnsivät he yhteiskunnallisen kysymyksen syrjään ja jakoivat tasavaltaisen leirin kahtia. Ranskassa oli tämän epäluottamuksen ja hirmun ensimäisenä tuloksena valtiokaappauksen helppo voitto.[10]
En saata teidän kanssanne yksitellen tarkastella noita eri järjestelmiä, joita sanotaan saintsimonismiksi, fourierismiksi, kommunismiksi j.n.e. Yleensä perustettuina itsessään hyville aatteille, jotka kaikki edistyksen uskon kannattajat hyväksyvät, turmelivat ja väärensivät niiden ajajat ne kelvottomilla tai tyrannillisilla toimintatavoilla, joilla he yrittivät sovittaa niitä käytäntöön. Ja on tarpeellista, että minä lyhyesti osoitan teille, missä kohdin he ovat erehtyneet, koska nuo, näiden systeemien kansalle antamat lupaukset ovat niin sokaisevia, että ne helposti saattavat vietellä teidät harhaan, ja te joutuisitte vaaraan niihin liittyessänne hidastuttaa tulevaa vapautustanne, jonka te varmasti tulette piankin saavuttamaan. On totta — ja sen jo pitäisi riittää herättämään mielessänne vahvoja epäilyksiä — että kun olosuhteet kutsuivat jonkun noista miehistä valtaan, eivät he ryhtyneetkään käytännössä toimeenpanemaan omia oppejaan. Rohkeuden jättiläisiä kirjoituksissaan, peräytyivät he tosiasioiden kanssa tekemisiin jouduttuaan.
Jos te joskus tarkkaavasti tutkitte näitä systeemejä ja muistelette niitä perusviivoja, jotka minä olen teille esittänyt, ja ihmisluonteeseen eroamattomasti kuuluvia ominaisuuksia, huomaatte te, että ne kaikki loukkaavat edistyksen lakia, sitä tapaa, millä se ihmiskunnassa täyttyy, ja yhtä tai toista niistä taipumuksista, jotka kuuluvat ihmiselle.
Edistys täyttyy askel askeleelta, lain voimalla, jota ei mikään inhimillinen mahti voi murtaa, niiden ainesten kehityksen ja lakkaamattoman uudistumisen avulla, jotka ilmaisevat elämän toiminnan. Eräinä aikakausina, eräissä maissa, eräiden ennakkoluulojen ja erehdysten vaikutuksesta ovat ihmiset usein antaneet yhteiskunnallisen elämän edellytysten nimen seikoille, joiden juuret eivät ulotu luontoon, vaan ainoastaan erehtyneen yhteiskunnan sovinnaisuuksiin ja tapoihin, ja jotka katoavat tuon erikoisen aikakauden kuluttua, tai pysyvät noiden erikoisten maiden rajojen sisällä. Mutta te opitte huomaamaan, mitkä ihmisluonteesta eroamattomat oikeat ainekset ovat, kysymällä neuvoa — niinkuin minä jossakin sanoin — sielunne vaistoilta, ja todeten kaikkien kansojen keskuudessa esiintyvät vaistot omiksenne, siinä määrin kuin ne ovat sellaisia kuin ihmiskunnan vaistot aina ovat olleet. Ja nuo seikat, mitkä synnynnäinen ääni — ja ihmiskunnan suuri ääni — ilmaisee elämän perustavaksi ainekseksi, ovat uudistuneet ja jatkuvasti kehittyneet aikakaudesta aikakauteen, mutta niitä ei voi koskaan hävittää.
Näitten ihmiselimen elämän alkuaineiden joukkoon kuuluu myöskin yksityisomaisuus, uskonnon, vapauden, yhdistymisen ja muiden tämän teoksen kulussa mainittujen rinnalla.
Omaisuuden periaatteella, sen alkuperällä, on juurensa itse inhimillisessä luonteessa, ja se edustaa tuon aineellisen elämän tarpeita, jonka ylläpitäminen on yksilön velvollisuus. Niin kuin yksilö on kutsuttu uskonnon, tieteen, vapauden avulla uudistamaan, parantamaan ja johtamaan siveellistä ja älyllistä maailmaa, niin on hän myöskin kutsuttu uudistamaan, parantamaan ja hallitsemaan fyysillistä maailmaa aineellisella työllä. Ja omaisuus on tuon kutsumuksen täyttymisen merkki ja edustaa sitä työmäärää, jolla yksilö on uudistanut, kehittänyt ja kasvattanut luonnon tuottavia voimia.
Omaisuus on siis ikuinen periaatteensa puolesta, ja te huomaatte ihmiskunnan koko olemassaolon suojelevan ja säilyttävän sitä. Mutta ne menettelytavat, joilla omaisuutta hallitaan, ovat muutoksen alaisia ja määrätyt, niinkuin kaikki muutkin inhimillisen elämän ilmiöt, tottelemaan edistyksen lakia. Ne, jotka selittävät, huomatessaan omaisuuden jo vakiintuneen määrättyyn muotoon, tuon muodon olevan loukkaamattoman ja vastustavan kaikkia muutosyrityksiä, kieltävät itse edistyksen. Tarvitsee vain avata pari historiallista, kahta eri aikakautta käsittelevää teosta, löytääkseen molemmissa muutoksia omaisuuden olemuksessa. Ja ne, jotka selittävät, huomatessaan sen huonosti järjestetyksi määrättynä ajanjaksona, että se tulisi hävittää ja pyyhkiä pois yhteiskunnallisesta järjestelmästä, kieltävät erään inhimillisen luonteen peruspiirteistä. Ja jos he milloin pääsisivät kulkemaan omaa polkuaan, onnistuisi heidän vain hidastuttaa edistystä elämää silpomalla. Omaisuus tulisi ehdottomasti jälleen ilmenemään lyhyen hetken kuluttua samassa muodossa kuin häviönsä hetkelläkin.
Yksityisomaisuus on huonosti järjestetty nykyaikana, koska sen nykyinen jakaantuminen on saanut alkuperänsä, yleisesti puhuen, anastuksesta, väkivallasta, jolla kaukaisina aikoina muutamat maahantunkeutuvat kansat riistivät itselleen muille kuuluvaa maata ja työn hedelmiä. Omaisuus on huonosti järjestetty, koska jakoperuste omistajan ja työntekijän välillä molempien yhteisiä työntuloksia jaettaessa ei pysy oikealla ja tasaisella kannalla itse työhön verrattuna. Omaisuus on huonosti järjestetty, koska annettaessa niille, jotka omistavat sitä, valtiollisia ja lainsäädännöllisiä oikeuksia, jotka työmieheltä kielletään, se pyrkii olemaan harvojen yksityisoikeutena ja suuremman puolen saavuttamattomissa. Omaisuus on huonosti järjestetty, koska verotusjärjestelmä on huonosti laadittu ja pyrkii pysyttämään omistajan hallussa vallan yksityisoikeuden, sortaen köyhempiä luokkia ja ottaen heiltä kaikki säästämisen mahdollisuudet. Mutta jos, sen sijaan että epäkohtia korjattaisiin ja hitaasti uudistettaisiin omaisuuden järjestelyä, pyrkisitte hävittämään sen, sulkisitte te varallisuuden, kilpailun ja toiminnan lähteen, ja te olisitte kuin villejä, jotka hedelmiä kootakseen kaatavat puun.
Ei ole välttämätöntä hävittää omaisuutta, vaikka sitä nykyään on ainoastaan muutamilla, vaan täytyy avata teitä, joilla useammatkin saattaisivat sitä hankkia.
Meidän tulee palata periaatteihin, jotka tekevät sen luvalliseksi, ja järjestää asiat niin, että ainoastaan työllä voi hankkia omaisuutta.
Yhteiskuntaa tulee johtaa kohti tasapuolisempaa korvausperustaa omistajan tai kapitalistin ja työmiehen välillä.
Verotusjärjestelmää tulee korjata niin, ettei se koskisi tuloja, jotka riittävät vain toimeentuloon, ja että se jättäisi köyhällekin mahdollisuuden säästöjen kokoamiseen, ja siten vähittäiseen omaisuuden hankkimiseen. Ja tämän aikaansaamiseksi tulisi omaisuudelle myönnetyt etuoikeudet hävittää, ja kaikkien tulisi saada ottaa osaa lainsäädäntötyöhön.
Nämä kaikki ovat mahdollisia ja oikeudenmukaisia. Kasvattaessanne itseänne ja järjestyessänne vaatimaan niitä tarmokkaasti ja päättäessänne ne hankkia, saavutatte te ne. Mutta pyrkiessänne tuhoamaan omaisuuden, teette te vääryyttä niille, jotka ovat ansainneet sen omalla työllään, ja te vähennätte tuotantoa, sen sijaan että saisitte sen kohoamaan.