IX
Kasvatus.
Jumala on tehnyt teidät kasvatukseen taipuviksi. Sen vuoksi onkin teidän velvollisuutenne hankkia opetusta niin paljon kuin mahdollista on; ja teidän oikeutenne on taas siinä, ettei yhteiskunta, johon te kuulutte, saa estää teitä kasvatustyössä, vaan auttaa teitä siinä ja hankkia teille opetusvälineitä, kun teiltä puuttuu niitä.
Vapautenne, oikeutenne, vapautumisenne kieroista yhteiskunnallisista elinehdoista, elämäntyö, joka jokaisen teistä tulee suorittaa täällä maailmassa, riippuu siitä sivistysasteesta, mikä teidän on sallittu saavuttaa. Kasvatuksetta ette te voi selvästi valita oikean ja väärän välillä, ette voi hankkia omien oikeuksienne tuntemusta, ette saavuttaa valtiollisessa elämässä sitä osaa, jota ilman teidän oma vapautuksenne ei saata menestyä, te ette voi määritellä elämäntehtäväänne itsellenne. Kasvatus on teidän sielunne leipä. Ilman sitä pysyvät kykynne herpaantuneina ja hedelmättöminä aivan niin kuin se elollinen voima, mikä piilee siemenessä, pysyy hedelmättömänä, jos se heitetään muokkaamattomaan maahan, jos siltä puuttuu kastelun hyvä vaikutus tai ahkeran maamiehen huolenpito.
Nykypäivinä ei juuri kukaan teistä ole saanut kasvatusta, tai sitten vain huonoa ja riittämätöntä opetusta, mitä teille ovat antaneet ihmiset ja vallat, jotka eivät edusta mitään paitsi itseään, eivätkä noudata minkäänlaista johtavaa periaatetta. Parhaat heistä luulevat tehneensä kaiken, mitä heiltä vaaditaan, kun he ovat avanneet hallitsemallaan alueella jonkun määrän epätasaisesti jaettuja kouluja, joissa teidän lapsenne saavat jonkun verran alkeis-opetusta. Opetukseen kuuluu pääasiallisesti lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen.
Sitä sanotaan opetukseksi, ja se eroaa kasvatuksesta yhtä paljon kuin teidän elimenne eroavat teidän elämästänne. Teidän elimenne eivät ole elämää, ne ovat vain sen välineitä ja sen ilmenemiskeinoja. Ne eivät voi johtaa tai hallita sitä ja ne ovat yhtä hyvin täysin puhtaan ja täysin turmeltuneen elämän toimintakeinoja. Samaan tapaan hankkii opetus keinoja, joilla sovitetaan käytäntöön se, mitä kasvatuksella saavutetaan, mutta se ei voi astua kasvatuksen sijalle.
Kasvatus suuntautuu siveellisiin kykyihin, opetus älyllisiin. Ensinmainittu kehittää ihmisessä velvollisuuksien tuntemusta, jälkimäinen tekee hänet kykeneväksi täyttämään ne. Opetuksella saattaisi kasvatus liiankin usein olla vaikutukseton, kasvatuksetta olisi opetus vipuvarsi, tukipistettä vailla. Te osaatte lukea: mitäpä hyötyä siitä olisi, jos ette osaa arvostella mitkä kirjat sisältävät erheitä, mitkä totuutta? Te kykenette kirjoittamalla esittämään ajatuksenne veljillenne; mitä apua siitä on, jos teidän ajatuksenne ilmaisevat vain itsekkyyttä? Opetus, niinkuin rikkauskin, saattaa olla joko hyvän tai pahan lähteenä, riippuen tarkoituksesta, mihin sitä käytetään. Yleiselle edistykselle omistettuna on se sivistyksen ja vapauden välikappale, vain henkilökohtaisen edun hyväksi käytettynä tulee siitä hirmuvallan ja turmeluksen ase. Nykyisessä Euroopassa on opetus, jota ei seuraa vastaava siveellisen edistyksen aste, hyvin vaarallinen paha. Se pitää yllä eriarvoisuutta saman kansan eri luokkien välillä ja taivuttaa mielen laskelmiin, itsekkyyteen, sovitteluihin oikeuden ja vääryyden ja kaikenlaisten kierojen oppien välillä.
Erotus niiden henkilöiden välillä, jotka tarjoavat teille enemmän tai vähemmän opetusta ja niiden, jotka julistavat kasvatusta, on syvempi kuin te luulettekaan, ja minun täytyy uhrata muutama sana erikoisesti tälle aiheelle.
Kaksi ajatussuuntaa jakaa kahtia niiden leirin, jotka taistelevat vapauden puolesta väkivaltaa vastaan. Toiset selittävät, että yliherruus piilee yksilössä, toiset väittävät, että se kuuluu ainoastaan yhteiskunnalle ja hallitsee enemmistön ilmaistun tahdon avulla. Edelliset kuvittelevat, että he ovat täyttäneet erikoistehtävänsä, kun he ovat julistaneet oletettujen oikeuksien olevan oleellisia ihmisluonteelle, ja pelastaneet vapauden. Jälkimäiset ottavat melkein yksinomaan huomioon yhteyden ja johtavat jokaisen yksilön oikeudet sopimuksesta, mikä on yhtymyksen perusteena. Edelliset eivät näe kauemmaksi kuin siihen, mitä me sanoimme opetukseksi, koska opetus tosiasiassa pyrkii helpottamaan yksilöllisten kykyjen kehitystä, kuitenkin ilman yleistä, määrättyä suuntaa. Jälkimäiset käsittävät sellaisen kasvatuksen tärkeyden, joka heidän mielestään on yhteiskunnallinen ohjelmajulistus. Edellisten mielipide johtaa ehdottomasti siveelliseen anarkiaan, jälkimäinen pyrkii unohtamaan vapauden oikeudet ja on vaarassa johtaa enemmistön hirmuvaltaan.
Edelliseen näistä oppisuunnista kuuluivat ne, joita Ranskassa sanottiin doktrinääreiksi.[8] He pettivät kansanjoukot 1830:n vallankumouksen jälkeen, ja julistamalla opetuksen vapauden, eikä mitään enempää, jättivät he taas edelleen hallitsemisen yksinoikeuden keskiluokalle, jolla on jokseenkin paljon keinoja yksilöllisten kykyjensä kehittämiseksi. Jälkimäistä edustavat nykyaikana valitettavasti vain lahkot ja vanhoista vakaumuksista riippuvat vallat, jotka ovat vihamielisiä tulevaisuuden edistykselle.
Molemmat oppisuunnat erehtyvät liian ahtaan ja yksipuolisen tarkoituksensa vuoksi.
Totuus on tämä: Kaikki yliherruus on Jumalalla, siveellisellä lailla, maailmaa johtavalla kaitselmuksellisella tarkoituksella, — jonka asteettain ilmaisee sankariluonteisten ihmisten innoitus ja ihmiskunnan erilaiset pyrkimykset sen elämän eri kausina — ja vielä piilee yliherruus siinä päämäärässä, joka meidän on saavutettava, kutsumuksessa, jota meidän on seurattava. Yksilöllä ei ole minkäänlaista yliherruutta, samoin kuin ei yhteiskunnallakaan, paitsi silloin kun jompikumpi mukautuu tähän tarkoitukseen, tähän lakiin, ja ohjaa toimintansa tuon tarkoituksen saavuttamiseksi. Hallitseva yksilö on joko siveellisen lain paras tulkitsija ja hallitsee sen nimessä, taikka sitten kukistettava vallan anastaja. Enemmistön puhdas äänioikeus ei perusta yliherruutta, jos se on selvästi korkeimman siveellisen lain vastainen, tai harkiten sulkee tien tulevalta edistykseltä. Yhteiskunnallinen hyvinvointi, vapaus, edistys! Näiden kolmen sanan ulkopuolella ei saata olla yliherruutta.
Kasvatus opettaa mitä yhteiskunnallinen hyvinvointi on.
Opetus varaa yksilölle vapaan valinnan niihin keinoihin nähden, joilla saavutetaan yhtämittainen edistys yhteiskunnallisen hyvinvoinnin käsitteen rajoissa.
Teille on erikoisen tärkeää, että te saatte oppia tietämään mitkä ovat ne vallitsevat periaatteet ja vakaumukset, jotka johtavat teidän tovereittenne elämää heidän omassa maassaan, mikä on heidän kansansa siveellinen, yhteiskunnallinen ja valtiollinen ohjelma, mikä on sen lainsäädännön henki, jonka mukaan heidän tekojaan tullaan tuomitsemaan, mikä se edistysaste, jonka ihmiskunta jo on saavuttanut ja se, mikä sen vielä tulisi saavuttaa. Ja teille on hyvin tärkeää, että te jo aikaisimmista ajoista tuntisitte kuuluvanne yhteen yhdenvertaisuuden ja yhteisen päämäärän rakkauden hengessä miljoonien veljienne kanssa, jotka Jumala on teille antanut.
Kasvatus, joka antaa teidän lapsillenne sellaista opetusta, saattaa tulla vain isänmaalta.
Nykyinen siveysopetus on vain anarkiaa. Ainoastaan vanhemmille jätettynä on se mitätöntä, sillä missä köyhyys ja melkein lakkaamaton aineellisen raadannan pakko riistää heiltä ajan opettaa itse lapsiaan ja keinot hankkia heille muita opettajia; se on turmiollista, missä itsekkyys ja rappiotila ovat pilanneet ja saastuttaneet perheen. Kun mahdollisuuksia on ollut olemassa, ovat nuoret imeneet sieluunsa taikauskoisia tai materialistisia aatteita, pyrkimyksiä vapauteen tai pelkurimaiseen alistumiseen, ylimysmielisyyteen tai ylimystön vastustukseen, riippuen siitä, minkä maallikon tai papin isällinen mieltymys on opettajaksi valinnut. Kuinka voisivat siis he, näin opetettuina, kun ovat ylenneet miehen ikään, yhtyä veljelliseen liittoon yhteistä tehtävää varten ja itse henkilökohtaisesti edustaa isänmaanne ykseyttä?
Yhteiskunta kutsuu heitä edistämään yhteisajatuksen kehittämistä, johon heitä ei koskaan ole opetettu. Yhteiskunta rankaisee heitä lainrikoksista, lain, josta he kuitenkin ovat tietämättömiä, ja jonka henkeä ja tarkoitusta yhteiskunta ei koskaan ole opettanut jäsenilleen. Yhteiskunta vaatii heiltä yhteistyötä ja uhrautumista tarkoituksen hyväksi, jota mikään opettaja ei ole heille selittänyt, kun he astuvat elämään kansalaisina. Omituista kyllä, tuo doktrinäärinen oppisuunta, jonka ylempänä mainitsin, tunnustaa oikeuden johtaa ja opettaa nuorisoa yksilöinä, mutta ei kaikkien muodostamana liittona, ei kansakuntana. Heidän huutonsa, opetuksen vapaus, ottaa isänmaalta sen siveellisen johdon oikeuden. He selittivät, että rahajärjestelmän ja mittojen ja painojen yhtäläisyys on tärkeä ennen kaikkea, mutta niiden periaatteiden yhtäläisyys, joille kansallinen elämä tulisi rakentaa ja kehittää, ei heistä ole minkään arvoinen. Älkää antako pettää itseänne tuon huudon, jota useimmat perustuslaillisen hallitusmuodon kannattajat nykyään toinen toisensa jälkeen toistelevat.
Ilman kansallista kasvatusta, sitä ainoaa, mistä kansallinen itsetunto voi nousta, ei kansalla ole minkäänlaista siveellistä olemassaolon oikeutta.
Ilman kansallista kasvatusta, joka olisi yhteinen kaikille kansalaisille, on velvollisuuksien ja oikeuksien tasa-arvoisuus ajatukseton lauseparsi. Velvollisuuksien tunteminen ja oikeuksien harjoittamisen kyky ovat jätetyt onnen vaihtelujen, tai niiden mielivaltaisen tahdon varaan, jotka valitsevat opettajat.
Henkilöt, jotka julistavat vastustavansa kasvatuksen yhtäläisyyttä vetoavat vapauteen. Kenen vapauteen? Isienkö vai lastenko? Lasten vapautta loukataan, heidän järjestelmässään, vanhempien käskynvallalla; nuoremman polven vapaus uhrataan vanhoille; edistyksen vapaudesta tulee harhaluulo. Pelkästään yksilöllisiä vakaumuksia, ehkäpä vääriä ja edistykselle vihamielisiäkin, siirretään nuorisolle isällisen arvovallan painolla, iällä, jolloin niiden tarkastelu on mahdoton. Myöhemmin estää kohtalo, joka kahlitsee useimmat teistä aineelliseen työhön koko päiviksi, nuoria sieluja, joihin nuo uskomukset jo ovat tarttuneet, vertailemasta niitä muihin tai uudistamasta niitä. Tuon valheellisen vapauden nimessä tuo anarkinen järjestelmä, josta minä juuri puhuin, pyrkii perustamaan ja tukemaan kaikkein pahinta hirmuvaltaa, moraalista kastijakoa.
Sitä, mitä tuo järjestelmä puolustaa, pitäisi oikeastaan sanoa omavaltaiseksi tahdoksi eikä vapaudeksi. Oikeaa vapautta ei voi olla olemassa ilman tasa-arvoisuutta, eivätkä ne voi olla tasa-arvoisia, joiden toiminta ei nouse samalta perustalta, yhteisestä periaatteesta, yhteisestä velvollisuuden tunnosta johtuen. Tuon velvollisuuden tunnon ulkopuolella ei voi olla vapautta. Minä selitin teille muutamaa sivua aiemmin, ettei todellinen vapaus saa olla oikeutena valita pahaa, vaan oikeutena valita joku niistä poluista, jotka johtavat hyvään. Vapaus, johon väärät filosofit vetoavat, on isälle annettu mielivaltainen oikeus valita pojalle huonompi tie. Mitä? Jos isä uhkaisi jollakin tavoin vahingoittaa tai silpoa poikansa ruumista, astuisi yhteiskunta väliin yleisen mielipiteen kehoituksesta. Tulisiko siis tuon olennon sielun tai mielen olla vähemmän arvoinen kuin ruumis? Eikö yhteiskunnan tule suojella sitä sen kykyjen silvonnalta. tietämättömyydeltä, siveellisen tunteen turmelemiselta ja taikauskolta?
Tuo huuto opetuksen vapaudesta palveli hyödyllistä tarkoitusta silloin kun se ensiksi kohosi, ja on hyödyllinen vielä nykyäänkin siellä missä siveellinen kasvatus on yksinvaltaisen hallituksen, taantumuksellisen luokan, tai papiston yksityisoikeutena, sellaisen papiston, joka dogmiensa luonteen perusteella vastustaa edistystä. Se oli ase hirmuvaltaa vastaan, ja vapautuksen epätäydellinen, mutta välttämätön tunnussana. Ottakaa se käytäntöön siellä, missä te olette orjia. Mutta minä puhun teille ajasta, jolloin uskonnollinen vakaumus tulee kirjoittamaan sanan edistys temppelinsä ovelle, ja jokainen julkinen laitos tulee toistamaan samaa sanaa eri muodoissa. Puhun ajasta, jolloin kansallinen kasvatus tulee opetuksen loputtua hyvästelemään oppilaitaan seuraavin sanoin: Teille, jotka olette määrätyt elämään yhteisessä liitossa meidän kanssamme, olemme me opettaneet tuon liiton perustavat opit, ne periaatteet, joihin teidän kansanne nyt uskoo. Mutta muistakaa, että ensimäinen näistä periaatteista on edistys. Muistakaa, että teidän tehtävänne ihmisinä ja kansalaisina on parantaa veljienne mielet ja sydämet, missä hyvänsä voitte. Menkää, tutkikaa ja vertailkaa, ja jos löydätte totuuden, joka on korkeampi kuin omistamamme, julaiskaa se rohkeasti ja te saatte maanne siunauksen. Silloin, mutta ei ennemmin, luopukaa vaatimasta opetuksen vapautta, koska se ei vastaa tarpeitanne ja on vaarallinen maanne yhteydelle. Pyytäkää ja vaatikaa sellaisen vapaan kansallisen kasvatuksen säätämistä, joka olisi pakollinen kaikille.
Kansakunnan velvollisuus on tehdä ohjelmansa tunnetuksi jokaiselle kansalaiselle. Jokaisen kansalaisen tulee saada kouluissa moraali-opetusta, läpikäydä kurssi kansakuntien historiassa, johon liittyy nopea katsaus ihmiskunnan edistykseen. Hänen tulee tutustua oman maansa historiaan, kuulla kansantajuinen esitys niistä periaatteista, jotka hallitsevat maan lainsäädäntöä, ja saada alkuopetusta, josta ei ole erimielisyyttä. Jokaisen kansalaisen tulee näissä kouluissa oppia oikeamielisyyttä ja rakkautta.
Kun tämä ohjelma kerran tulee kansalaisten tietoon, valloittaa vapaus oikeutensa takaisin. Ei ainoastaan perheen opetus, vaan kaikki muukin on pyhää. Joka ihmisellä on rajaton oikeus tutustuttaa toisia omiin aatteisiinsa, jokaisella ihmisellä on oikeus kuunnella toista. Yhteiskunnan tulee suojella ja rohkaista ajatuksen vapaata ilmaisua sen kaikissa muodoissa ja avata kaikki tiet yhteiskunnallisen ohjelman kehittämiselle ja uudistamiselle Hyvää kohti.