VII
Velvollisuuksia itseänne kohtaan.
Aikeita.
Olen sanonut teille: "Te elätte, sen vuoksi on teillä myöskin elämän laki. — Itsenne kehittäminen, elämän lain mukaan toimiminen ja eläminen on teidän ensimäinen, ei, teidän ainoa velvollisuutenne." Olen selittänyt teille, että Jumala on antanut teille kaksi keinoa, joiden avulla te opitte tuntemaan elämän lain: oman oikeustajuntanne, ihmiskunnan omantunnon: tovereittenne yleisen vakaumuksen. Olen selittänyt teille, että silloin kun te vetoatte omaantuntoonne ja tunnette sen äänen sopeutuvan ihmisrodun suureen ääneen, jonka historia on tuonut teille julki, saatte olla varmoja, että olette kohdanneet ikuisen, muuttumattoman totuuden.
Nykyään on teidän hyvin vaikea sopivasti tiedustella sen suuren äänen mielipidettä, jolla ihmiskunta puhuu teille historian lehdiltä; teiltä puuttuu todella hyviä, helppotajuisia kirjoja, eikä teillä ole aikaakaan. Mutta ne miehet, jotka taitonsa ja omantunnontarkkuutensa puolesta paraiten edustavat historian tutkimusta ja tietoa ihmiskunnasta viimeksi kuluneella puolivuosisadalla, ovat tästä äänestä johtaneet muutamia meidän elämämme lain piirteitä.
He ovat huomanneet, että inhimillinen luonne on oleellisesti yhteiskunnallinen ja kasvatukseen taipuva, että niin kuin on ja saattaakin olla vain yksi Jumala, samoin saattaa yksityistä ihmistä ja koko ihmiskuntaa hallita vain yksi laki, ja että tuon lain pohjimmainen, yleinen ominaisuus on edistys. Tästä totuudesta, joka nykyään on kumoamaton, koska kaikki inhimillisen tiedon haarat vahvistavat sen, ovat johdetut kaikki velvollisuudet teitä itseänne kohtaan, ja siis myöskin kaikki oikeutenne, jotka taas sisältyvät yhteen ainoaan: Oikeuteen olla täydellisesti kahleeton ja saada määrätyissä rajoissa avustusta velvollisuuksienne täyttämisessä.
Te olette vapaita, ja te tunnette sen. Mitkään kelvottoman filosofian viisastelut, jotka tahtovat asettaa en tiedä minkä kohtalo-opin inhimillisen oikeustajunnan äänen sijalle, eivät voi pakottaa vaikenemaan kahta voittamatonta todistusta vapauden puolesta: katumusta ja marttyyriutta. Sokrateesta Jeesukseen, Jeesuksesta niihin miehiin, joita alituiseen kuolee maansa puolesta, kohottavat uskon marttyyrit äänensä tuota orjallista oppia vastaan huutaen teille: "Me rakastimme myös elämää, me rakastimme olentoja, jotka tekivät sen meille mieluisaksi, ja jotka rukoilivat meitä väistymään. Heidän sydämensä joka sykähdys vaati meitä elämään! Mutta tulevien sukupolvien pelastukseksi valitsimme me kuoleman." Kainista aina nykypäivien tavalliseen urkkijaan saakka tuntevat kaikki ne, jotka pettävät veljensä, kaikki ne, jotka kulkevat pahuuden polkua, sielunsa syvyydessä oman tuomionsa, rauhattoman, moittivan äänen, joka sanoo heille: Kuinka olette hyljänneet hyveen tien?
Te olette vapaita, ja sen vuoksi vastuunalaisia. Tästä siveellisestä vapaudesta johtuu teidän oikeutenne valtiolliseen vapauteen, velvollisuutenne vallata se itsellenne, pitää sitä loukkaamattomana, ja toisten velvollisuus olla rajoittamatta sitä.
Te olette taipuvia kasvatukseen. Jokaisessa teissä piilee joku määrä kykyjä, joille vain kasvatus saattaa antaa eloa ja tarmoa, ja jotka muuten pysyisivät hedelmättöminä ja tylsinä, tai ilmautuisivat vain välähdyksinä ilman säännöllistä kehitystä.
Kasvatus on sielun leipää. Niinkuin fyysillinen tai orgaaninen elämäkään ei voi kasvaa ja kehittyä ravinnotta, niin tarvitsee moraalinen ja henkinenkin elämä ulkonaisia vaikutteita kehittyäkseen ja ilmetäkseen täydellisenä, ja sen täytyy sulattaa itseensä ainakin osa toisten aatteita, harrastuksia ja pyrkimyksiä. Yksilön elämä puhkee ilmoille kuin kasvi, jonka joka muunnoksella on oma elintapansa, erikoinen luonteensa, puhkeaa yhteisestä maaperästä ja saa ravintonsa kaikkien elämän yhteisistä aineksista. Yksilö on ihmiskunnan vesa, ja se ruokkii ja uudistaa omaa elinvoimaansa ihmiskunnan elinvoimalla. Tämän ravinnon ja uudistuksen työn toimittaa kasvatus, joka suoraan tai epäsuorasti välittää yksilölle koko ihmisrodun edistyksen tulokset.
Teidän ei siis tule hankkia itsellenne niin paljoa kasvatusta kuin mahdollista ainoastaan sen takia, että se on välttämätöntä elämällenne, vaan myöskin siksi, että se on jonkunlaista pyhää seurustelua kaikkien lähimäistenne ja kaikkien jo eläneiden sukukuntien kanssa; niiden, jotka ovat ajatelleet ja toimineet ennen teitä. Teidän tulee hankkia moraalista ja älyllistä kasvatusta, jonka tulee käsittää ja hedelmöittää kaikki ne luonnonlahjat, mitä Jumala on teille hedelmääkantavaksi siemeneksi antanut, ja joiden tulee kehittää ja pitää yllä yhteyttä teidän yksilöllisen ja koko ihmiskunnan yhteiselämän välillä.
Ja siksi, että tuo kasvatustyö valmistuisi pikemmin, ja että teidän yksilöllinen elämänne varmemmin ja läheisemmin liittyisi kaiken yhteiselämään, ihmiskunnan elämään, on Jumala tehnyt teidät oleellisesti yhteiskunnallisiksi olennoiksi. Mikä alempi olento hyvänsä saattaa elää vain itselleen, ollen yhteydessä vain luontoon, vain fyysillisen maailman alkuaineksiin. Sitä ette te voi. Joka askeleella tarvitsette te veljiänne, ettekä te saattaisi tyydyttää elämän yksinkertaisimpiakaan tarpeita, ottamatta avuksi heidän työnsä tuloksia.
Vaikkapa te vertaisiinne yhdistyneinä, olette voimakkaampia kuin mikään muu olento, olette te eristettyinä voimien puolesta heikompia kuin monet eläimet, voimattomia, kyvyttömiä kehitykseen ja täydelliseen elämään. Kaikki sydämenne arvokkaimmat tunteet, niinkuin isänmaan rakkaus, ja siis myöskin vähemmän arvokkaat kuten kunnian ja muun kiitoksen halu, ilmaisevat synnynnäistä pyrkimystä yhdistämään elämänne niihin miljooniin, jotka teitä ympäröivät. Te olette siis luodut yhteiselämään. Se suurentaa teidän voimanne satakertaisiksi, tekee toisten aatteet, toisten edistysaskeleet omiksenne ja kohottaa, parantaa, pyhittää luontonne ihmisperheen yhteisyyden kasvavan tunteen ja myötätuntoisuuden voimalla. Mitä laajempi, mitä läheisempi ja ymmärtäväisempi suhde veljiinne on, sitä kauemmas tulette te edistymään yksilöllisen kehityksen tiellä.
Elämän lakia ei voi kokonaan täyttää muu kuin kaikkien yhteinen työ. Ja jokaisen suuren edistysaskeleen tapahtuessa, tuon lain pienenkin osan tunnetuksi tullessa osoittaa historia vastaavaa inhimillisen yhteistunteen laajennusta, läheisempää kosketusta kansojen välillä. Kun ensimäiset kristityt julistivat inhimillisen luonteen ykseyttä vastoin pakanallisia filosofeja, jotka tunnustivat kaksi ihmisluonnetta, herran ja orjan, oli Rooman kansa kantanut kotkansa kaikkien tunnettujen kansojen keskuuteen Euroopassa. Ennenkuin paavius — nykyään turmiollinen, mutta siunausta tuottava perustamisensa ensi aikoina — ilmoitti: henkinen voima on korkeampi kuin ajallinen, olivat maahan tunkeutuneet kansat, joita me sanomme barbaareiksi, saattaneet germaanisen ja romaanisen maailman kiinteään kosketukseen. Ennenkuin se aate, että vapaus kuului kansoille, oli herättänyt sen käsitteen kansallisuudesta, joka nyt myllertää Eurooppaa ja on määrätty voittamaan, olivat Ranskan vallankumous ja keisariajan sodat kohottaneet ja kutsuneet toimintaan muusta Euroopasta siihen saakka eristetyn aineksen, slaavilaiset kansat.
Lopuksi olette te edistyviä olentoja.
Tuo sana, edistys, jota vanha-aika ei tuntenut, tulee tästä lähin olemaan pyhä sana ihmiskunnalle. Siihen sisältyy täydellinen yhteiskunnallinen, valtiollinen ja uskonnollinen uudistuminen.
Antiikki, muinaisten Itämaiden ihmiset ja pakanalliset uskonnot luottivat kohtaloon, sattumaan, salaperäisiin, käsittämättömiin voimiin, jotka mielivaltaisesti hallitsivat ihmisten kohtaloita vuorotellen luoden ja hävittäen kenenkään saattamatta ymmärtää, kehittää tai jouduttaa niiden toimintaa. He uskoivat, että ihmisen oli mahdotonta löytää mitään kestävää ja jatkuvaa maan päällä. He uskoivat, että kansat olivat tuomitut ainaisesti kiertämään eräitten yksilöiden täällä muodostamaa piiriä, että ne kohosivat, nousivat ylöspäin vallan kukkuloille, laskeutuivat sitten alaspäin vanhuuden tullen ja poistuivat palajamatta. Ahtaiden aatteiden ja tosiseikkojen piiri edessään, tuntematta ollenkaan historiaa oman maansa ja useinpa oman kaupunkinsa rajojen ulkopuolella, pitivät he ihmiskuntaa ainoastaan ihmislaumana, jolla ei ollut omaa elämää, eikä omia lakeja, ja johtivat käsityksensä siitä vain niistä tuloksista, joita he yksilöitä tarkastelemalla saivat.
Tällaisen opin seurauksena oli taipumus hyväksyä olemassa olevat seikat sellaisinaan niitä häiritsemättä, tai toivomatta muutoksia niihin. Missä olosuhteet olivat luoneet tasavaltaisen hallitusmuodon, siellä olivat ihmiset tasavallan kannattajia, missä yksinvalta hallitsi, siellä he olivat alistuvia, edistyksestä välinpitämättömiä orjia. Mutta sittenkun he huomasivat, että ihmiskunta kaikkialla sekä tasa- että itsevaltaisen hallitusmuodon alla oli jaettu joko neljään luokkaan niinkuin Itämailla, tai kahteen, vapaihin ja orjiin, kuten Kreikassa, hyväksyivät he luokkajaon, tai uskon kahdenlaatuisiin ihmisiin. Niinpä Plato ja Aristoteleskin, kreikkalaisen maailman mahtavimmat nerot, hyväksyivät sen. Teidän luokkanne vapauttaminen olisi tällaisten ihmisten keskuudessa ollut aivan mahdotonta.
Ne miehet, jotka Jeesuksen sanoille perustivat uskonnon, korkeamman kuin muinaisten Itämaiden tai pakanoiden uskomukset, aavistivat hämärästi, mutta eivät voineet käsittää edistys-sanassa piilevää pyhää aatetta. He ymmärsivät ihmisrodun ykseyden, lain yhtenäisyyden ja ihmisen täydellistymismahdollisuudet. Mutta he eivät ymmärtäneet millä voimilla täytettäisiin se, minkä Jumala on ihmiselle antanut, eikä tapaa millä se tapahtuisi.
He rajoittuivat siis johtamaan elämän hallinnon yksilö-tutkimuksistaan. Ihmiskunta kokonaisruumiina oli tuntematon heille. He tunsivat kaitselmuksen ja asettivat sen entisen, sokean sallimuksen sijaan, mutta he pitivät sitä yksilön suojelijana, eikä ihmiskunnan lakina. Heidän mielentilansa, äärettömän täydellistymisaatteen, jonka he olivat aavistaneet, ja yksityisen lyhyen, surkean elämän tietoisuuden välillä hoippuen, loi tarpeen keksiä välittävä määritelmä niille, siis Jumalan ja ihmisen välille. Ja kun he eivät olleet käsittäneet aatetta ihmiskunnasta kokonaisuutena, turvautuivat he jumalallisen lihaksitulemisen ajatukseen. He selittivät, että usko tuohon lihaksitulemiseen oli ihmisille ainoa pelastuksen, voiman ja armon lähde.
Aavistamatta sitä jatkuvaa ilmestystä, joka ihmiskunnan kautta siirtyy Jumalasta ihmiseen, uskoivat he ainoaan välittömään ilmestykseen, joka oli tapahtunut määrätyllä hetkellä Jumalan erikoisesta suosiosta. He käsittivät sen siteen, mikä Jumalassa yhdistää ihmiset toisiinsa, mutta he eivät käsittäneet sitä, mikä yhdistää heidät täällä maan päällä ihmiskunnan nimessä. Sukupolvien jatkuvaisuus oli sangen pienimerkityksinen niille, jotka eivät saattaneet käsittää, kuinka sukupolvi vaikuttaa toiseen. He totuttautuivat siis jättämään ne huomiotta ja pyrkivät erottamaan ihmisen maailmasta ja ihmiskuntaa kokonaisuutena koskevista asioista, nimittäen lopulta maata, jonka he jättivät vallassa oleville mahdeille, vain katumuksen laaksoksi, asettaen sen vastakohdaksi taivaan, jonne ihmisen tuli kohota armon ja uskon avulla, mutta josta hän niitä paitsi oli ijankaikkisesti karkoitettu.
Koska ilmestys heidän mielestään oli ollut välitön, kerta kaikkiaan, määrätyllä hetkellä tapahtunut, päättivät he, ettei siihen voi lisätä mitään, ja että tuon ilmestyksen säilyttäjät olivat erehtymättömiä. He unohtivat, että Jeesus juhlallisena hetkenä, ylevällä tulevaisuuden näkemyksellä oli sanonut: Minulla on vielä paljon sanomista, mutta ette voi nyt kantaa. Vaan koska se tulee, totuuden Henki, hän johdattaa teitä kaikkeen totuuteensa; sillä ei hän puhu itsestänsä, vaan mitä hän kuulee, sitä hän puhuu.[5] Näihin sanoihin sisältyy ennustus edistyksen aatteesta ja totuuden jatkuvasta ilmestymisestä ihmiskunnan välityksellä, oikeutus sen tunnussanan, jonka uudelleen heräävä Rooma on tarjoava Italialle sanoissa "Jumala ja kansa", tasavaltaisten julistusten otsakkeihin kirjoitettuina. Mutta ne miehet, jotka kannattivat keskiaikaisia uskomuksia, eivät voineet sitä käsittää. Aika ei vielä ollut täyttynyt.
Pakanuutta seuraavien uskontojen koko järjestelmä lepää nyt esittämillämme perusteilla. On selvää, ettei teidän vapautustanne täällä maailmassa voi perustaa niihin.
Kolmetoista vuosisataa sen jälkeen, kun mainitsemamme Kristuksen sanat olivat lausutut, kirjoitti eräs italialainen, suurin kaikista italialaisista, seuraavat totuudet: "Jumala on. Maailmankaikkeus on Jumalan ajatus, sen vuoksi on maailmankaikkeuskin yksi. Kaikki tulee Jumalasta. Kaikilla on suurempi tai pienempi osa jumalallisesta luonteesta, vastaten tarkoitusta, joihin ne ovat luodut. Ihminen on jaloin luoduista. Jumala on valanut häneen enemmän omaa luontoaan kuin muihin. Kaikki, mikä Jumalasta tulee, pyrkii kohti sen saavutettavissa olevaa täydellisyyttä. Ihmisen täydellistymiskyky on rajaton. Ihmiskunta on yksi. Jumala ei ole tehnyt mitään tarpeetonta, ja koska on olemassa vain yksi ihmiskunta, täytyy kaikilla ihmisillä olla yksi ainoa tarkoitus, tehtävä, joka on loppuun saatettava kaikkien yhteistyöllä. Ihmisrodun tulee siis työskennellä liitossa, niin että kaikki siinä hajallaan olevat voimat saavuttaisivat mahdollisimman korkean kehitysasteen toiminnan ja ajatuksen maailmoissa. Siinä on siis ihmisrodun yhteinen uskonto."
Se mies, joka toi ilmi nämä ajatukset, oli nimeltään Dante. Jokaisen Italian kaupungin, kun Italia on vapaa ja yhtynyt, tulisi pystyttää patsas hänelle, koska noissa ajatuksissa piilee tulevaisuuden uskonnon siemen. Hän kirjoitti ne latinan- ja italiankielisissä teoksissa nimeltä De Monarchia ja Il Convito. Ne ovat vaikeita käsittää, eivätkä nekään, jotka sanovat itseään oppineiksi, nykyään ole pitäneet väliä niistä.[6] Mutta älyn maailmoihin kylvetyt aatteet eivät koskaan voi kuolla. Toiset korjaavat niiden sadon, vaikkapa olisivatkin unohtaneet niiden alkuperän. Ihmiset ihailevat tammea, mutta kukapa muistelisi terhoa, josta se versoi.
Siemenet, jotka Dante kylvi, ovat kantaneet hedelmän. Eräiden voimakkaiden älyjen aikojen kuluessa laajentamina ja hedelmöittäminä kehittyivät ne etenkin 1700-luvun lopulla. Edistyksen aatteesta elämän lakina, hyväksyttynä ja kehitettynä, historian toteamana ja tieteen vahvistamana, tuli tulevaisuuden lippu. Nykyään ei ole olemassa vakavaa ajattelijaa, joka ei pitäisi sitä elämäntehtävänsä tukipisteenä.
Me tiedämme nyt, että edistys on elämän laki. Yksilön edistys on ihmiskunnan edistystä. Ihmiskunta täyttää tuon lain maanpäällä, yksilö maanpäällä ja muuallakin. Yksi Jumala, yksi laki. Olemassaolonsa ensi hetkestä saakka on ihmiskunta asteettaisesti, mutta vääjäämättömästi täyttänyt tuota lakia. Totuus ei ole koskaan ilmennyt täydellisesti, eikä yhdellä kertaa. Jatkuva ilmestys tuo ilmi totuuden osia, sanan laista, aikakaudesta aikakauteen. Jokainen noista sanoista myllertää syvästi inhimillistä elämää sen kulussa täydellisyyttä kohti, luoden vakaumuksen uskon.
Uskonnollisen aatteen kehityksellä on siis loppumaton edistymisen mahdollisuus, ja toisiaan seuraavat vakaumukset, kehittäessään ja puhdistaessaan tuota aatetta yhä syvemmälti, tulevat jonakin päivänä kuin temppelin pylväät kannattamaan ihmiskunnan Pantheonia, yhtä ainoaa, suurta uskontoa maamme päällä. Ne miehet, joita Jumala on siunannut nerolla tai tavallista suuremmalla kunnolla, ovat sen apostoleita; kansa, tuo ihmiskunnan yhteistietoisuus on sen selittäjä, hyväksyy sen totuuden ilmaisun, siirtää sen sukupolvelta sukupolvelle ja saattaa sen käytäntöön, sovelluttaen sen inhimillisen elämän eri haaroihin ja ilmiöihin.
Ihminen on kuin mies, joka elää loppumatonta ajanjaksoa ja oppii aina. Ihmiset ja vallat eivät ole eivätkä saatakaan olla erehtymättömiä. Lain tulkitsijoiden tai säilyttäjien keskuudessa ei ole eikä saatakaan olla etuoikeutettua luokkaa. Jumalan ja ihmisen kesken ei tarvita eikä voikaan olla muuta välittäjää kuin ihmiskunta. Asettaessaan kaitselmuksellisen, edistyvän sivistyksen pyrkimyksen ihmiskunnalle, istuttaessaan edistysvaiston joka ihmisen sydämeen on Jumala siis kätkenyt ihmisluontoon edistyksen toteuttamiseen vaadittavat kyvyt ja voimat.
Yksilöllinen ihminen, tuo vapaa ja vastuunalainen olento, kykenee käyttämään niitä väärin tai oikein, riippuen siitä antautuuko hän velvollisuuden tielle, vai kuunteleeko itsekkyyden sokeita houkutuksia. Hän saattaa hidastuttaa tai jouduttaa omaa kehitystään, mutta kaitselmuksen tarkoitusta ei mikään inhimillinen voima saata tehdä tyhjäksi. Ihmiskunnan sivistyksen täytyy itsensä täydentää itseään. Niinpä barbaarien maahantunkeutumisista, jotka näyttivät tukahuttavan kaiken sivistyselämän, nousikin uusi, entistä korkeampi sivistys, joka levisi entistä laajemmille alueille. Yksityisten hirmuhallituksesta näemme me kohta erkanevan entistä nopeamman vapauden kehityksen.
Edistyksen lakia tulee jokaisen täyttää maanpäällä niinkuin muuallakin. Maa ja taivas eivät millään lailla ole toistensa vastakohtia. Ja on herjausta otaksua, että me voisimme rikosta tekemättä halveksia Jumalan työtä, majaa, jonka hän on meille antanut, ja jättää sen niille voimille, jotka kuuluvat, oli niiden luonne mikä hyvänsä. pahan, itsekkyyden ja hirmuvallan vaikutteihin. Maa ei ole katumuksen laakso, se on paikka, jossa toimitaan totuuden ja oikeuden ihanteen puolesta, jota jokainen meistä kantaa sieluunsa istutettuna, se on porras kohti täydellisyyttä, jonka me voimme saavuttaa vain kunnioittamalla Jumalaa ihmiskunnassa työllämme ja pyhittämällä itsemme muuttamalla tosiasiaksi niin monta hänen aivoitustaan kuin mahdollista. Tuomio, joka meistä jokaisesta tulee lausuttavaksi joko julistaen meidän ylenevän edistyksemme tällä täydellistymisen asteikolla tai langettaen meidät laahautumaan vielä kerran sen matkan, minkä jo olemme astuneet hedelmättömin tuloksin tai syntiä tehden, perustuu siihen hyvään, mitä me olemme veljillemme tehneet, siihen kehitysasteeseen, jonka saavuttamisessa me olemme auttaneet toisia.
Yhä läheisempi ja laajempi yhteys tovereittemme kanssa on se keino, mikä tekee voimamme moninkertaisiksi, se piiri, jossa teidän tulee täyttää velvollisuutenne, tie, jolla toimiva edistys toteutetaan. Teidän tulee pyrkiä tekemään koko ihmiskunta yhdeksi perheeksi, jonka jokaisen jäsenen tulee itsessään edustaa siveellistä lakia toisten hyödyksi. Ja niinkuin ihmiskunnan täydellistyminen edistyy aikakaudesta aikakauteen, sukupolvesta sukupolveen, niin kulkee yksilön täydellistyminen olennosta olentoon hitaammin tai nopeammin teidän omista ponnistuksistanne riippuen.
Tässä on lueteltu eräitä niistä totuuksista, jotka sisältyvät sanaan edistys, josta taas tulevaisuuden uskonto on nouseva. Ainoastaan siinä sanassa saattaa teidän vapautuksenne toteutua.