VI

Velvollisuuksia perhettä kohtaan.

Perhe on sydämen isänmaa. Perheessä on enkeli, joka sulouden, lempeyden ja rakkauden voimalla helpottaa velvollisuuden täyttämistä, huojentaa surua. Ilot, joihin ei ole sekoittunut surua, ainoat puhtaat ilot, joiden nauttimisen ihminen on saanut osakseen maan päällä, ovat tuon enkelin ansiosta, perhe-iloja. Se, jolla ei olosuhteiden pakosta ole ollut tilaisuutta elää rauhallista perhe-elämää tuon enkelin siipien suojassa, sen sieluun on surumielisyys jättänyt varjonsa, ja hänen sydämessään on tyhjyys, jota mikään ei voi täyttää. Minä, joka kirjoitan näitä sivuja, tunnen sen.

Siunatkaa Jumalaa, tuon enkelin luojaa, te, jotka jo nautitte perheen riemuja ja lohdutusta. Älkää pitäkö itseänne vähäosaisina, vaikka kuvittelisittekin löytävänne toisaalta kiihkeämpiä riemuja, tai suruillenne pikaisempaa lohdutusta. Perheessä piilee sellainen onnenaines, jota harvoin muualta löytää, ja se on uskollisuus. Sen tunteet kietoutuvat hiljaa ympärillenne, huomaamatta, mutta päättävästi ja kestävästi kuin köynnös puun ympäri. Ne seuraavat teitä joka hetki ja sulautuvat hiljaa elämäänne. Joskus te ette ole tietoisia niistä, koska ne muodostavat osan teistä itsestänne, mutta jos te kadotatte ne, tunnette te, että jotain määrittelemätöntä, jotain läheistä ja olemassaolollenne välttämätöntä on kadonnut. Te kuljette rauhattomina ja allapäin. Te saatatte kyllä löytää lyhyitä iloja ja huojennusta, mutta ette ylintä lohdutusta, ette rauhaa, aallon rauhaa järvellä, tyynen unen rauhaa, unen, joka uuvuttaa lapsen äitinsä rinnoille.

Nainen on perheen enkeli. Äitinä, vaimona tai sisarena on nainen elämän hyväily, lemmen hiljainen, sen vaivoja lievittävä sulotar, joka kertoo yksilölle ihmiskuntaa johtavasta rakastavasta sallimuksesta. Hänessä on lohduttavan hellyyden aarre, joka riittää huojentamaan kaiken tuskan. Sitäpaitsi on hän useimmille meistä tulevaisuuden tiennäyttäjä. Äidin ensimäinen suutelo opettaa lapselle rakkautta; rakastetun naisen ensimäinen hyväily opettaa miehelle toivoa ja uskoa elämään, ja rakkaus ja usko luovat halun täydellistyä, antavat voimaa nousta ylöspäin askel askeleelta, luovat — sanalla sanoen, tulevaisuuden, jonka elävänä tunnuskuvana on lapsi, tuo side meidän ja tulevan sukupolven välillä. Naisen kautta tähtää perhe, lisääntymisen jumalallisen arvoituksen suojassa, ikuisuutta kohti.

Pitäkää siis perhettä pyhänä, veljeni. Pitäkää sitä elämän erottamattomana ehtona ja tuhotkaa jokainen sitä vastaan suuntautuva hyökkäys, jonka tekevät väärän ja raa'an filosofian läpitunkemat henkilöt, tai pintapuoliset ajattelijat, jotka liian usein nähdessään siinä itsekkyyden ja luokkahengen hoitolan, katkeroituvat ja luulevat barbaarein tavoin, että siitä johtuvien epäkohtien ainoa parannuskeino on sen hävittäminen.

Perhe on Jumalan luoma, ei ihmisten. Ei mikään inhimillinen mahti saata hävittää sitä. Niin kuin isänmaa, ja vielä suuremmassa määrässä kuin isänmaakin, on perhe elämän perusaineksia.

Vielä suuremmassa määrässä kuin isänmaa, sanoin minä.

Tuo tällä hetkellä niin pyhä isänmaa saattaa ehkä jonakin päivänä kadota, kun joku ihminen omassa tietoisuudessaan syventyy ihmiskunnan siveellisiin lakeihin, mutta perhe on kestävä niin kauan kuin ihmisiä on olemassa. Se on ihmiskunnan kehto. Niinkuin kaikkien inhimillisen elämän ainesten tulee senkin olla alttiina kehitykselle, ja sen pyrkimysten, sen tarkoitusten tulee parantua aikakaudesta aikakauteen, mutta ei yksikään voi milloinkaan poistaa sitä.

Teidän tehtävänne on yhä enemmän pyhittää perhe, liittää se yhä läheisemmin isänmaahan. Mitä isänmaa on ihmiskunnalle, sitä tulee perheenkin olla isänmaalle. Minä olen sanonut teille, että isänmaan tehtävänä on kasvattaa ihmisiä; niinpä on perheen tarkoituksena kasvattaa kansalaisia. Perhe ja isänmaa ovat saman viivan päätepisteet. Mutta siellä, missä ei niin ole, johtaa perheen turmelus itsekkyyteen, — sitä vastenmielisempään ja raaempaan, mitä enemmän se asettaa turmiolle alttiiksi pyhimmän kaikesta, lemmen, johtaen sen harhaan oikeasta tarkoituksestaan.

Nykyään vallitsee itsekkyys olosuhteiden pakosta liian usein ja liiaksi perheessä. Huono yhteiskunnallinen järjestys pilaa sen. Yhteiskunnassa, jota poliisivalta, urkkijat, vankilat ja hirsipuut kannattavat, on äitiparan, joka saa väristä pelosta poikansa jalojen pyrkimysten tähden, pakko opettaa hänelle epäluottamusta, pakko sanoa: "Varo! Mies, joka puhuu sinulle isänmaasta, vapaudesta, tulevaisuudesta, joka tahtoo painaa sinut rintaansa vasten, onkin ehkä vain petturi." Yhteiskunnassa, jossa kunto on vaarallista, ja rikkaus ainoa vaikutusvallan ja turvallisuuden peruste, vainon ja ahdistuksen este, pakottaa rakkaus isää sanomaan nuorisolle, joka janoaa totuutta: "Varokaa! Rikkaudessa on pelastus. Oikeus yksin ei voi pelastaa teitä toisten vallanhimolta ja turmelukselta." Mutta minä puhun teille ajasta, jolloin te lemmellänne ja verellänne olette hankkineet pojillenne vapaiden miesten isänmaan, joka on perustettu kunnolle ja sille hyvälle, mitä jokainen teistä on veljelleen tehnyt. Siihen hetkeen asti on liiankin totta, että teillä on vain yksi ainoa edistyksen tie avoinna, yksi äärimmäinen velvollisuus täytettävänä: kokoontua ja valmistautua valitsemaan oikea hetki taistellaksenne, voittaaksenne Italianne kapinalla. Vasta silloin saatatte te täyttää muut velvollisuutenne suuremmitta, jäykemmittä esteittä. Ja sitten, kun minut jo luultavasti on laskettu maan poveen, tulette te taas lukemaan nämä minun sanani. Ne harvat, veljelliset neuvot, joita ne sisältävät, tulevat teitä rakastavasta sydämestä ja ne ovat kirjoitetut vakaumuksen suoruudella.

Rakastakaa ja kunnioittakaa naista! Älkää pyytäkö häneltä vain lohdutusta, vaan voimaa, intoa, siveellisten ja älyllisten kykyjenne karttumista. Pyyhkikää pois sielustanne ajatus, että te olisitte häntä korkeammalla; sitä te ette millään lailla ole. Aikojen ennakkoluulot ovat epäsuotuisalla kasvatuksella ja lakien vuosisataisella sorrolla luoneet tuon näennäisen älyllisen alemmuuden, johon te nyt vetoatte, pysyttääksenne sorron voimassa. Mutta eikö kaiken sorron historia opeta teille, että sortajat aina vetoavat puolustuksekseen itse luomaansa tosiseikkaan?

Etuoikeutetut luokat eristivät teidän kansanne lapset sivistyksestä aina meidän päiviimme saakka, ja johtivat ja johtavat vieläkin teidän puuttuvasta sivistyksestänne väitteensä, sulkeakseen teidät pois kaupungin pyhätöistä, sieltä, missä lait ovat laaditut, äänioikeudesta, jota teidän yhteiskunnallinen tehtävänne edellyttää. Neekerien omistajat Ameriikassa selittävät rodun olevan kaikin puolin alhaisemman ja kykenemättömän sivistykseen ja vainoavat vielä jokaista, joka koettaa sivistää heitä. Puoli vuosisataa sitten selittivät hallitsevien perheiden kannattajat, että meille, italialaisille, ei vapaus sopinut, ja kuitenkin pitivät he palkkajoukkojen raa'alla voimalla kaikki tiet vapauteen suljettuina, ikäänkuin me, jos tuo kykenemättömyys vapauteen tosiaan olisi ollut olemassa, olisimme niitä myöten voineet hankkia sen itsellemmekin. — Ja onko pakkovalta milloinkaan saattanut kasvattaa vapauteen!

Niin, me olemme kaikki olleet ja olemme yhäkin yhtä syyllisiä naisen loukkaamiseen. Ajakaa kauas luotanne tuon loukkauksen varjokin, sillä Jumalan edessä ei ole katkerampaa loukkausta kuin se, mikä jakaa ihmisperheen kahteen luokkaan ja tekee toisen sortamisen luvalliseksi tai pakolliseksi. Ainoan Jumalan ja Isän edessä ei ole miehiä eikä naisia, vaan ihmisolentoja, olentoja, joissa miehen ja naisen muodossa ovat olemassa ne ominaisuudet, jotka erottavat ihmiskunnan eläinten luokasta, nimittäin yhteispyrkimykset, oppimisen kyky ja edistymistaipumukset. Missä hyvänsä nuo ominaisuudet esiintyvätkin, siellä ilmaisee itsensä inhimillinen luonne, sekä sen seurauksina oikeuksien ja velvollisuuksien tasa-arvoisuus.

Kuin kaksi samasta rungosta puhkeavaa oksaa, nousevat mies ja nainen yhteiseltä perustalta, joka on ihmiskunta. He eivät ole millään lailla eriarvoisia keskenään, mutta heillä on, niin kuin usein sattuu miestenkin keskuudessa, erilaiset harrastukset, erilainen kutsumus. Onko kaksi saman kielen soipaa ääntä eriarvoisia tai eriluontoisia? Mies ja nainen ovat nuo kaksi ääntä, joitta inhimillinen kieli ei ole mahdollinen. Ottakaa kaksi kansaa, joista toinen on erikoisten taipumustensa, erikoisten elämänehtojensa puolesta kutsuttu levittämään ihmisten välisen yhtymisen aatetta siirtokuntien avulla, toinen julistamaan sitä tuottamalla koko maailman ihailemia kirjallisia ja taiteellisia mestariteoksia; ovatko niiden yleiset velvollisuudet ja oikeudet erilaisia? Nuo molemmat kansat ovat tietoisesti tai tiedottomasti saman jumalallisen aatteen apostoleja ja ovat veljiä ja yhdenvertaisia tehtävänsä vuoksi. Miehellä ja naisella, kuten noilla kahdella kansallakin, on ihmiskunnassa erikoiset tehtävänsä, mutta nuo tehtävät ovat molemmat yhtä pyhiä, yhtä välttämättömiä yleisen kehityksen kannalta, ja ne edustavat kumpikin sitä ajatusta, minkä Jumala on asettanut kuin maailman kaikkeuden sieluksi.

Pitäkää siis naista toverina, eikä ainoastaan ilojenne ja surujenne, vaan myöskin ajatustenne, opinnoittenne, ja yhteiskunnallista parannusta tarkoittavien ponnistustenne jakajana. Pitäkää häntä vertaisenanne valtiollisessa ja yhteiskunnallisessa elämässä. Olkaa yhdessä, te ja hän, inhimillisen sielun siipinä, kohottaaksenne sen kohti sitä ihannetta, joka meidän tulee saavuttaa. Vanhassa Testamentissa sanotaan Jumala loi miehen, ja naisen miehestä, mutta teidän Raamattunne, tulevaisuuden Raamattu tulee sanomaan: Jumala loi ihmiskunnan, joka jakautuu miehiin ja naisiin.

Rakastakaa lapsia, joita sallima teille suo, mutta rakastakaa heitä oikealla, syvällä, vakavalla rakkaudella, eikä hervottomalla, järjettömällä, sokealla lemmellä, mikä on itsekkyyttä teissä ja heidän turmionsa. Kaiken sen nimessä, mikä pyhintä on, älkää koskaan unohtako, että teidän on huolehdittava tulevasta sukupolvesta, ja että teillä on mitä vakavin vastuu teille uskotuista sieluista ihmiskunnan ja Jumalan edessä, pelottavin vastuu, mitä inhimillinen olento saattaa tuntea. Teidän ei tule johtaa heitä elämän iloihin ja nautintoihin, vaan itse elämän, sen velvollisuuksien, sitä hallitsevan siveellisen lain tuntemukseen.

Harvat äidit, harvat isät tällä uskottomalla vuosisadalla, etenkin hyvinvoipien luokkien keskuudessa, ymmärtävät kasvattavan tehtävänsä vakavuuden ja pyhyyden. Harvat äidit, harvat isät ajattelevat, että meidän aikamme monet uhrit, ainainen taistelu, ja pitkä kärsimys, ovat suuressa määrässä sen itsekkyyden hedelmiä, jota kolmekymmentä vuotta sitten hentomieliset äidit ja huolimattomat isät vuodattivat lastensa sieluihin, sallien heidän tottua katselemaan elämää ei suinkaan velvollisuuden ja kutsumuksen kannalta, vaan huvin hakeminen ja itsekkään hyvinvoinnin tavoittelu päämääränä. Teille, työn lapsille, eivät vaarat ole niin suuria, useimmat teidän lapsistanne oppivat liiankin hyvin tuntemaan elämän kieltäymykset. Ja, toiselta puolen te, jotka teidän alempi yhteiskunnallinen asemanne pakottaa alituiseen raadantaan, teillä ei ole niinkään suurta mahdollisuutta kasvattaa heitä kunnollisesti. Te saatatte kuitenkin osaksi täyttää vaativan tehtävänne esimerkillänne ja sanoillanne.

Te saatatte tehdä sen esimerkillänne.

/#
"Teidän lapsenne tulevat teidän kaltaisiksenne, turmeltuneiksi
tai kunnialliseksi, riippuen siitä, oletteko te itse
turmeltuneita tai kunniallisia."

"Kuinka voisi heistä tulla kunnon ihmisiä, sääliviä ja inhimillisiä, jos te itse ette ole suoria ettekä sääli veljiänne? Kuinka saattaisitte te hillitä heidän suuria halujansa, jos he näkevät teidän vaipuvan kohtuuttomuuteen? Kuinka voisitte te säilyttää koskemattomana lastenne luonnollisen viattomuuden, jollette pelkää loukata siveyttä heidän läsnäollessaan sopimattomin teoin ja rivoin sanoin?"

"Te olette tuo elävä malli, jonka mukaan heidän vaikutteille
alttiit luonteensa muodostuvut. Riippuu teistä, tuleeko
pojistanne ihmisiä vai eläimiä".[4a]
#/

Ja te voitte kasvattaa heitä sanoillanne. Puhukaa heille heidän isänmaastaan, minkälainen se oli, ja minkälaiseksi sen pitäisi tulla. Kun illalla äidin hymy ja polvillanne istuvan lapsen viaton puhelu saattaa teidät unohtamaan päivän vaivat, kertokaa heille yhä uudelleen entisten tasavaltojenne rahvaan kuuluisista urotöistä, opettakaa heille niitten suurten miesten nimet, jotka rakastivat Italiaa ja sen kansaa ja pyrkivät läpi kärsimysten, herjauksen ja vainon parantamaan sen kohtaloa. Älkää vuodattako heidän nuoriin sydämiinsä vihaa sortajia vastaan, vaan tarmokasta päättäväisyyttä vastustamaan sortoa. Antakaa heidän omilta huuliltanne, äidin rauhallisesti hyväksyessä kuulla, kuinka kaunista on kulkea hyveen teillä, kuinka suurta nousta oikeuden apostoliksi, kuinka pyhää uhrata itsensä, jos vaaditaan, veljensä puolesta. Sytyttäkää heidän herkkiin mieliinsä, istuttaen sinne kapinan siemenet kaikkea väkisin anastettua tai sen kannattamaa valtaa vastaan, ainoan oikean vallan, neron kruunaaman kunnon vallan ihailu. Pitäkää huolta siitä, että he kasvavat vihaamaan pakkovaltaa ja anarkiaa yhtä paljon, omantunnon uskonnossa, joka ei perustu mihinkään perintätapoihin. Kansa haluaa auttaa teitä tässä tehtävässä. Teillä on lastenne nimessä oikeus vaatia sitä. Ilman kansallista kasvatusta ei oikeaa kansaa ole olemassa.

Rakastakaa vanhempianne. Älkää antako sen perheen, joka saa alkunsa teistä, koskaan saattaa unohduksiin sitä perhettä, josta te saitte alkunne. Liiankin usein höllyttää uusi side vanhan, ja sen vuoksi tulee teidän olla sen rakkauden siteen uutena nivelenä, mikä yhdistää toisiinsa perheen kaksi polvea. Ympäröikää isänne ja äitinne valkeat päät hellällä ja kunnioittavalla lemmellä heidän viimeiseen päiväänsä saakka. Siroittakaa kukkasia heidän tielleen, heidän hautaa kohti vaeltaessaan. Henkikää heidän väsyneihin sieluihinsa uskon intoa ja kuolemattomuutta rakkautenne uskollisuudella. Ja olkoon se kiintymys, jonka te ehjänä säilytätte vanhemmillenne, panttina siitä, mitä lapsenne tulevat tuntemaan teitä kohtaan.

Vanhemmat, siskot ja veljet, vaimo ja lapset, olkoot ne kaikki teille kuin eri järjestyksessä saman puun rungosta versovat oksat. Pyhittäkää perhe rakkauden yhtenäisyydellä. Tehkää siitä temppeli, jossa te samalla uhraatte isänmaalle. En tiedä, tuletteko onnellisiksi, mutta sen minä tiedän, että jos te näin teette, lankee teidän ylitsenne vastoinkäymistenkin keskellä juhlallisen rauhan tunne, tyynen omantunnon rauha, joka tulee antamaan teille voimaa kaikissa vaivoissa ja avaamaan silmienne eteen sinisen taivaan kannen kaikkien myrskyjenkin aikana.