KAHDESTOISTA KOHTAUS.
Kaksi palvelijaa, eri puolilta poikki salin juosten. Edelliset.
ENSIMÄINEN PALVELIJA.
Armollinen neiti, hänen ylhäisyytensä, kreivi! —
TOINEN PALVELIJA.
Hän saapuu, armollinen neiti! —
FRANZISKA
(on rientänyt ikkunaan). Hän se on! hän se on!
NEITI.
Onko se hän? — Oi, nyt pian, pian, Tellheim —
v. TELLHEIM
(yhtäkkiä tointuen). Kuka? kuka tulee? Enonneko, neiti? tuo julma eno? — Antakaa hänen tulla, antakaa hänen tulla! — Älkää pelätkö! Hän ei saa solvata teitä ainoallakaan katseella! Hän joutuu tekemisiin minun kanssani. — Tosin te ette sitä ansaitse —
NEITI.
Syleilkää minua pian, Tellheim, ja unohtakaa kaikki —
v. TELLHEIM.
Haa, jospa tietäisin, että osaatte katua! —
NEITI.
Ei, minä en voi katua sitä, että olen päässyt näkemään koko teidän sydämenne! — Ah, minkälainen mies te olettekaan! — Syleilkää Minnaanne, onnellista Minnaanne! mutta juuri teidän kauttanne onnellista! (Vaipuu hänen syliinsä.) Ja nyt häntä vastaan! —
v. TELLHEIM.
Ketä vastaan?
NEITI.
Parhainta tuntemattomista ystävistänne.
v. TELLHEIM.
Mitä?
NEITI.
Kreiviä, enoani, isääni, teidän isäänne — — Minun pakoni, hänen suuttumuksensa, minun perinnöttömäksi tekemiseni; — ettekö kuule, että kaikki on vain keksittyä? Herkkäuskoinen ritari!
v. TELLHEIM.
Keksittyä? Mutta sormus? sormus?
NEITI.
Missä teillä on se sormus, jonka annoin teille takaisin?
v. TELLHEIM.
Te otatte sen jälleen? — Oi, sitten olen onnellinen! — Kas tässä,
Minna! — (Vetää sen esiin.)
NEITI.
Katsokaahan sitä toki ensin! — Voi niitä sokeita, jotka eivät tahdo mitään nähdä! — Mikä sormus se sitten on? Sekö, jonka sain teiltä, vai se, jonka te saitte minulta? — Eikö se ole juuri se, jota en tahtonut jättää isännän huostaan?
v. TELLHEIM.
Hyvä jumala! mitä näen? mitä kuulen?
NEITI.
Täytyykö minun nyt taas se ottaa? täytyykö? — (Tempaa sen hänen kädestään ja pistää sen omaan sormeensa.) No? onko kaikki nyt hyvin?
v. TELLHEIM.
Missä olen? — (Suudellen hänen käsiään.) Oi, te paha enkeli! — kiduttaa minua sillä tavalla!
NEITI.
Tämä näytteeksi siitä, rakas puolisoni, ettei teidän koskaan pidä tehdä minulle kepposta, jollette tahdo, että heti maksan takaisin samalla mitalla. — Ettekö muka tekin ole minua kiduttanut?
v. TELLHEIM.
Voi teitä ilveilijöitä, olisihan minun pitänyt tuntea teidät!
FRANZISKA.
Ei, totisesti; minusta ei ole ilveilijäksi. Olen vavissut ja tutissut ja minun on täytynyt kädelläni pitää suutani tukossa.
NEITI.
Ei ole omakaan osani ollut helppoa. Mutta tulkaahan toki!
v. TELLHEIM.
En osaa vielä oikein tointua. — Kuinka hyvältä, kuinka pelottavalta minusta tuntuu! On kuin äkkiä heräisi hirvittävästä unesta!
NEITI.
Me vitkastelemme. — Kuulen hänen jo tulevan.