KUUDES KOHTAUS.
RISTIRITARI sekä DAJA, joka on jo kotvan katsellut ritarin matkan päästä ja nyt lähestyy häntä.
DAJA. Ei munkki hänen luotaan näyttänyt hyvillä mielin lähtevän. — Mut täytyy mun onneani koettaa.
RITARI.
Kas, oivaa!
Lie tosi sana: kahdet kynnet on
aseina pirun — munkki sekä nainen.
Mua tänään toisista hän toisiin viskoo.
DAJA.
Te, tekö täällä, jalo ritari? —
Jumalan kiitos! Missä kaiken aikaa
olette piillyt? Sairaana tok' ette?
RITARI.
En.
DAJA.
Tervennä siis ootte ollut?
RITARI.
Niin.
DAJA.
Olimme kovin huolissamme teistä.
RITARI.
Vai niin?
DAJA.
Te varmaan matkall' olitte?
RITARI.
Niin olin.
DAJA.
Vasta tänään palasitte?
RITARI.
Jo eilen.
DAJA.
Tänään saapui Rechan isä.
Ja nyt kai toivoa saa Recha?
RITARI.
Mitä?
DAJA. Mit' anonut niin usein teilt' on jo. Ja isä itse teitä välttämättä nyt kohta kutsuu. Babylonista kahdellakymmenellä kameelilla hän täydet, kalliit ryytikuormat toi ja jalokivet, kankaat arvokkaimmat ja kauneimmat, mitk' Intiasta löytyy tai Persiasta taikka Syyriasta, niin, jopa Kiinasta.
RITARI.
En osta mitään.
DAJA. Kuin ruhtinas hän suur' on väestään. Mut usein ihmetellyt oon, miks häntä se 'Nathaniksi viisaaks' ylistää, ei 'rikkaaksi'.
RITARI. Kai rikas sekä viisas on siitä yhtä.
DAJA. Hyväks sittenkin ois häntä ennen muuta kutsuttava. Hyvyyttään ette voi ees kuvitella. Kun kuuli Rechan kiitosvelan teille, mit' oiskaan teille sinä hetkenä hän tehnyt, antanut!
RITARI.
Kas, kas!
DAJA. Nyt tulkaa ja kokekaa ja nähkää!
RITARI.
Mitä siis?
Kuin pian hetki ohi on?
DAJA. Jos ei hän niin hyvä ois, niin kauan oisinko mä häneen tyytynyt? Te luuletteko, ett' arvo kristityn on vieras mulle! — Ei minullekaan kehtoon lauleltu, ett' on mun Palestiinaan miestäni vain siksi seurattava, että siellä saan juutalaisen lasta kasvattaa. Soturi jalo Freedrik-keisarin ol' armas mieheni —
RITARI. Ja syntyisin Sveitsistä, kunnian ja armon sai hän keisarin ja majesteetin kanssa yht'aikaa samaan jokeen hukkua. Kuin monasti sen kuullut oon jo, vaimo? Mua ahdistamast' ettekö voi laata?
DAJA.
Ahdistamasta! Taivas!
RITARI. Niinpä niin! Teit' enhän enää nähdä halua! En kuulla! Tahdo en, ett' yhä, yhä mua muistutatte teosta, min tein harkitsematta, aivan arvoitus mi mulle on, kun ajattelen sitä, En tosin katuis sitä mielelläni; vaan nähkääs, tapaus jos toistuu tuo: syy teidän on, jos penseämp' oon silloin, jos ensin harkitsen ja palaa sallin, mi palaa.
DAJA.
Herra armahda!
RITARI. Täst' alkain mua älkää tunteko, sen ilon vain mä pyydän teiltä. Älkää vaivatko mua isälläkään. Juutalainen aina on juutalainen. Minä jäyhä shvaabi. Oon aikaa tytön kuvan unhoittanut, — jos muistin koskaan.
DAJA.
Hänpä muistaa teitä.
RITARI.
Vaan minkä, minkä vuoksi?
DAJA.
Kenpä tietää?
Ain' ihminen ei ole, miltä näyttää.
RITARI.
Vaan harvoin parempikaan.
(Lähtee.)
DAJA.
Vartokaa!
Mi kiire —?
RITARI. Vaimo, hyljätäkö täytyy mun vuoksenne nää palmut mieluisat?
DAJA.
Niin mene, saksalainen karhu! Mene! —
Vaan karhun jäljilt' en saa jäädä sentään.
(Seuraa RITARIA matkan päässä.)