KUUDES KOHTAUS.
Nathanin talon palmustoon päin avoin etehinen, kuten I,1:ssä. Esille levitettynä osa tavaroita sekä kalleuksia, joista siellä on puhuttu.
NATHAN ja DAJA.
DAJA. Kuink' ihanaa! Niin valiota kaikki! Oh — kaiken tään te yksin antaa voitte. Hopeakangas kultareunainen tuo miss' on kudottu? Kuin kalliskin? Hääpuku vasta tulis siitä — vaikka kuningatarten ylle!
NATHAN. Miksi juuri hääpuku?
DAJA. Ettehän sit' ostaissanne tietysti ajatellut. — Mutta, Nathan, hääpuvuks on se niinkuin tilattu, ja sepä siitä tulkoon. Valkopohja: viattomuuden kuva; kultajuovat, jotk' yli pohjan kiertelee, ne taas kuvaavat rikkautta. Kuinka somaa!
NATHAN.
Sinähän veikeilet? Hääpuvuista
sä mistä puhelet noin vertauskuvin?
Sa morsian siis ootko?
DAJA.
Minä?
NATHAN.
Ken siis?
DAJA.
Jumala nähköön — minä?
NATHAN. Ken siis? Kenen hääpuvusta siis puhut? Sunhan on tää kaikki, kenenkään ei muun.
DAJA. Mun? Onko se mulle, eikä Rechalle?
NATHAN.
Vie pois!
Tukussa toisessa on Rechan osa.
Pois korjaa rihkamas!
DAJA. Te kiusaaja! Ei, vaikk' ois kaiken maailman ne aarteet! En kajoo, ellette jo etukäteen minulle vanno, että käytätte tät' ainoata tilaisuutta, toiste min vertaista ei taivas teille suo.
NATHAN.
Ja mitä käytän? Tilaisuutta — mihin?
DAJA. Oh, älkää oudostelko! — Lyhyesti: ritari Rechaa rakastaa; te suokaa hänelle tyttärenne, vihdoinkin niin tulee loppu synnistänne, josta en kauemmin voi vaieta, ja tyttö taas palata voi kristittyjen keskeen, taas tulee siksi, mikä on; taas on, hän miksi syntyi; hyvyydellänne, jost' emme kyllin kiittää voi, te ette vain tulisia hiiliä ois silloin kerännyt päänne päälle.
NATHAN. Yhä teill' on tuo vanha virsi? Uusin nuotein vain, jotk' eivät oikein ota sointuakseen.
DAJA.
Miks ei?
NATHAN.
Ois ritari mun mieleeni.
Mä hälle ennen muita soisin Rechan.
Mut .. Malttia vain mielees.
DAJA.
Malttia!
Se eihän vanhaa virttänne lie teidän —
NATHAN.
Vain joku päivä vielä malta mieltäs! —
Kas vain! Ken tuolta tulee? Munkkiko?
Käy kysymässä, mitä tahtoo hän!
DAJA.
Niin mitä —? (Menee tulijaa vastaan ja kysyy.)
NATHAN. Anna siis — ja ennenkuin hän pyytääkään. — Kunp' ensin selväks saisin ritarin syntyperän, sanomatta uteliaisuuteni syitä hälle! Nääs jos hän kuulee ne, ja aiheeton on epäluulo, silloin isyyden oon peliin aivan turhaan heittänyt. — Mit' on?
DAJA.
Hän tahtoo teitä puhutella.
NATHAN.
No, tulkoon tänne hän; ja mene sinä.