KYMMENES KOHTAUS.
RISTIRITARI ja pian sen jälkeen DAJA.
RISTIRITARI. Jo riittää! riittää! Niin paljon mahtuu ihmisaivoihin; mut äkkiä ne usein myös on täynnä, mitättömästä seikast' äkin aivan! — Ei kelpaa, ei, ne mitä liekin täynnä. — Vaan kärsivällisyyttä vain! Pian muotoonsa puristaa sielu aineen kuohuneen, luo tilaa itselleen, ja järjestys ja valo palaa taas. — Ma rakastanko siis ensi kertaa? — Vai ei ollutkaan se rakkautta, mitä siksi luulin? — Nyt vasta rakkautta tuntisinko…?
DAJA (joka on hiipinyt sivultapäin esiin).
Ritari, ritari!
RISTIRITARI. Ken huutaa? Ah, te, Daja!
DAJA. Hiivin hänen ohitseen. Vaan vielä meidät nähdä vois hän, siinä kun seisotte. Mua lähemmäksi tulkaa puun taa siis tänne.
RISTIRITARI. Mitä siis? Mik' on noin salaperäistä?
DAJA. Niin, salaisuushan mun tänne toi — ja kaksinkertainen. Mä yksin tiedän toisen — toisen taas te yksin. — Jospa vaihtokauppaan käymme? Omanne mulle antakaa — ma annan omani teille.
RISTIRITARI.
Mielihyvällä.
Kunp' ensin tiedän, mikä mun on muka.
Vaan teidän salaisuudestanne kai
se selvenee. — Suu puhtaaks siis.
DAJA. Oh, herra! Ei, aatelkaahan! Ensin te, mä sitten. Mun salaisuudestain, se uskokaa, te nähkääs ette mitään hyödy, ellen mä teidän omaanne saa sitä ennen. — Vaan pian! Jos ma sen teilt' urkin nähkääs, en luottamustanne ma saa, ja niin mun salaisuuteni jää mulle silloin, ja teidän oman ne jo ilmi on. — Voi polo ritari! Ett' uskottekaan te miehet meiltä naisilt' osaavanne salata salaisuutta sellaista.
RISTIRITARI.
Jost' emme usein itse mitään tiedä.
DAJA. Niin ehkä kyllä. Siksi pitääkin, vuoks ystävyyden jo, mun itsellenne se tutuks saada ensin. — Sanokaas: Siis mistä johtui, että niin suin-päin te pakoon puikitte ja istumaan jätitte meidät? ettekä nyt palaa mukana Nathanin? Niin vähänkö vaikutti Recha teihin? — Vai niin paljon? Niin paljon, paljon! — Näytättehän mulle hätäisen, ansaan jääneen lintupolon! — Vain oitis mulle rakkautenne häneen, lempenne mieletön, nyt myöntäkää, niin jotain sanon teille…
RISTIRITARI.
Mieletön?
Tään asian te todell' ymmärrätte.
DAJA. Vain lempenne nyt tunnustakaa mulle; mielettömyyden teille jättää voin.
RISTIRITARI. Mi niin on selvä: ristiritari tytärtä juutalaisen rakastaa!
DAJA. Ei siinä mieltä tosin paljon näy. Vaan joskus sitä asioissa piilee enemmän kuin me arvaamme. Eik' oisi kai tavatonta, että luokseen meitä Vapahtajamme vetäis teitä, joille ei viisas juuri ehdoin antautuis.
RISTIRITARI. Se onpa juhlallista! (Itsekseen:) — Vaan jos laitan ma Vapahtajan sijaan Salliman: hän eikö liekin oikeassa silloin? — (Ääneen:) Uteliaammaks entistään mun teette.
DAJA.
Oi, tämä ihmehien maa!
RISTIRITARI. No niin! Maa ihmeen. Voisko muuta ollakaan? Maailma kaikki tungeksiihan täällä. — Mit' tahdotte, se olkoon, rakas Daja, siis myönnetty: mä häntä rakastan, en käsitä, kuink' ilman häntä voin mä elää…
DAJA. Varmaanko? — Siis vannokaa, ritari, mulle, että teette hänet myös omaksenne, pelastatte hänet: ajallisesti, iankaikkisesti!
RISTIRITARI. Ja miten? — Miten voin ma! — Vannoa ma voinko sitä, mit' en mahda?
DAJA. Sen te mahdatte. Sen mahdin teille antaa yks sana suustani.
RISTIRITARI. Ett' isäkään ei mitään vastaan voin?
DAJA.
Oh, isä, isä!
Isälle pannaan pakko.
RISTIRITARI.
Pakko, Daja?
Viel' ei hän käsiss' ole ryövärein.
Ei pakko hänen. —
DAJA.
Tahtomaan on pakko!
Lopulta mielelläänkin tahtomaan.
RISTIRITARI. Mieluinen pakko? — Vaan josp' itse, Daja, jo tätä virttä hälle soitelleeni ma ilmoitan?
DAJA.
Eik' yhtynyt hän virteen?
RISTIRITARI. Hän soraäänin yhtyi, loukaten mua kovin.
DAJA. Mitä sanotte? Te hälle väläyttänytkö ootte varjon vertaa toivetta Rechaan päin, eik' ilosta hän pystyyn syössyt? taapäin penseänä ois peräytynyt? ois esteit' asetellut?
RISTIRITARI.
Niin suunnilleen.
DAJA. Siis enää hetkeäkään en epäröi! — (vaitiolo)
RISTIRITARI.
Ja epäröitte sentään?
DAJA. Niin hyvä mies on muutoin! — Itse oon niin paljon velkaa hälle! — Ettei tahdo hän kuulla edes? Herra nähköön, häntä en mistään hinnasta näin pakoittais.
RISTIRITARI. Mä pyydän, Daja, epävarmuus tää mult' oitis ottakaa. Vaan epävarma siit' itse jos viel' ootte, voiko sitä, mit' yritätte, hyväks sanoa vai pahaks, kiittää vaiko tuomita, niin vaietkaa! Ma unhoitan, teill' että on syytä vaieta.
DAJA. Tuo kannustaa, ei suinkaan pidätä. No niinpä tietkää: ei Recha juutalaisen tytär ole, hän — hän on kristitty.
RISTIRITARI (kylmästi). Vai niin? Siis olkoon vain onneksenne! Työläs oliko tuo kestää? Älkää sentään säikähtäkö kipua pientä! Innoin edelleen vain taivast' asuttakaa, maata enää jos ette kansoittaa voi!
DAJA. Ritari! Tään pilkan ansaitseeko uutiseni? Tään enempääkö ette kristittynä ja ristiritarina iloitse siit', että Recha, jota rakastatte, on kristitty?
RISTIRITARI. Ja varsinkin kun on hän kristittynä teidän tekoanne?
DAJA.
Ah, niinkö käsitätte! — Olkoon niin! —
Ei! Mistä tulis se, ken kääntäis hänet?
Hän onnekseen jo aikaa ollut on
se, joksi muuttua ei enää voi.
RISTIRITARI.
Sananne selittäkää, taikka — menkää!
DAJA. Hän laps on kristittyjen vanhempain; on kastettu.
RISTIRITARI (nopeaan).
Vaan Nathan?
DAJA. Isänsä ei ole.
RISTIRITARI.
— Nathan eikö isäns' ole?
Te tiedättekö, mitä sanotte?
DAJA.
Vain totuuden, mi verikyyneliä
niin usein silmästäni pusertaa. —
Ei, isäns' ei hän ole…
RISTIRITARI. Mutta häntä vain tyttärenään kasvattanut on? vain kasvattanut lasta kristityn on juutalaiseks?
DAJA.
Aivan niin.
RISTIRITARI. Ei Recha siis tiedä, mikä on hän syntyään? Ei ole kuullut, ett' on kristittynä hän syntynyt, ei juutalaisen lasna?
DAJA.
Ei koskaan!
RISTIRITARI. Nathan harhaan tuohon tytön siis jätti, kasvattaispa vieläkin edelleen häntä siinä?
DAJA.
Paha kyllä.
RISTIRITARI. Mitenkä — Nathan? Viisas, kunnon Nathan, hän oisko luonnon ääntä lähtenyt noin väärentämään? Ohjailemaan noin sydämen tunteita, jotk' omin ehdoin ois aivan toiseen suuntaan pyrkineet? — Nyt, Daja, jotain tärkeätä ootte ilmaissut mulle kuitenkin, — mill' olla voi seurauksia, — mi mua hämmentää, — mist' oitis tiedä ei, mit' tulee tehdä. — Siks aikaa suokaa! Siksi menkää! — Tästä hän palaa jälleen. Meidät yllättää hän voisi. Menkää!
DAJA.
Surman oma oisin!
RISTIRITARI. Nyt hänt' en puhutella ensinkään ma taida. Tavatessanne te hälle vain sanokaa: me luona sulttaanin tapaamme toisemme.
DAJA. Mut älkää mitään havaita hänen teistä salliko. Vain siten viime sysäyksen saa tää asia; ja teiltä häviää pois viime epäröinti Rechaan nähden! — Vaan Europaan kun sitten viette hänet, mua ette myöskään tänne jättäne?
RISTIRITARI.
Se nähdään sitten. Menkää vain nyt, menkää!