NELJÄS KOHTAUS.
RISTIRITARI ja SALADIN
RISTIRITARI.
Ma, vankis, sulttaani…
SALADIN.
Mun vankini?
Mä kelle hengen lahjoitin, myös enkö
vapautta hälle lahjoittais?
RISTIRITARI. Mit' tehdä sinulle soveltuu, mun kuulla sopii, ei edellyttää. Mutta, sulttaani, mun luonteeseeni, säätyyni ei sovi kiitollisuuttain erikoista sulle vakuuttaa vuoksi henkeni. Mut aina sun palveluksees alttiina se on.
SALADIN. Mua vastaan sitä älä käytä vain! — Ma vihamiehelleni lisäksi suon pari kättä kyllä mielelläni; vaan vaivoin luovuttaisin hälle vielä sydämen moisen. — Missään pettynyt en sinust' ole, nuori, kunnon mies! Sielulta, ruumiilt' Assadini olet! Kysyä melkein voisinpa: miss' ootkaan sä piillyt kaiken aikaa? nukkunut miss' olet luolassa? Mi taikamaa, mi hengetär näin nuoruutesi kukkaa on hoidellut? Sua muistuttaahan voisin, mit' yhdessä me teimme missäkin. Sua voisin nuhdella, ett' yhden seikan oot multa peittänyt, ett' yhden oot pitänyt salaisuuden: — niinpä voisin, jos itseäin en näkis, sinut vain. — Mut olkoon! Tässä kauniiss' unelmassa sen verran ain' on totta, että mulle uus Assad vielä versoo syksyssäni. Kai siihen tyydyt, ritari?
RISTIRITARI. Mit' ikään sult' osakseni tulee, toivona se oli sielussani.
SALADIN. Tutkikaamme tuot' oitis! — Jäisitkö mun luokseni? mun seurakseni? — Joko kristittynä tai muslemina, yhdentekevää; pukunas valkovaippa, huopahattu, tai jamerlonkki sekä turbaani, — kuink' itse mielit! Koskaan en ma vaadi, puut kaikki että samaa kuorta kasvais.
RISTIRITARI. Sa muutoin tuskinpa se sankar' oisit, jok' oot, jok' ennemmin ois Jumalan puutarhuri.
SALADIN. No siis, — jos pahempaa et luule minusta, kai puoliks oomme jo yhtä mieltä?
RISTIRITARI.
Kokonaankin jo.
SALADIN (ojentaa hänelle kätensä).
Sanasta —!
RISTIRITARI (kättä antaen). — miestä. Enemmän saat näin kuin oisit ottaa voinut. Omas olen!
SALADIN.
Tää liikaa on jo osaks yhden päivän! —
Hän eikö tullut myös?
RISTIRITARI.
Ken?
SALADIN.
Nathan.
RISTIRITARI (kylmäkiskoisesti).
Ei.
Mä yksin saavuin.
SALADIN.
Mink' oot teon tehnyt!
Ja mikä sallimus, ett' osui juuri
sellaisen miehen hyväks teko tuo!
RISTIRITARI.
No niin!
SALADIN. Noin kylmä miks? — Ei, nuori mies, kun Herra meillä jotain hyvää teettää, niin kylmä ei saa olla! näyttää edes niin kylmält' ei saa kainoudestakaan!
RISTIRITARI. Ett' on jok' asialla maailmassa niin monta puolta sentään! — Joist' ei ees voi käsittää, kuink' yhteen kuuluu ne!
SALADIN. Vain parhaass' aina luopumatta pysy ja kiitä Jumalaas! Hän tietäköön, ne kuinka yhteen kuuluu. — Vaan jos tahdot noin olla sulkeutunut, nuori mies, niin minunkin kai varovaiseksi sun suhtees täytyy tulla. Minussakin, ikävä kyllä, monta puolta on, ja ain' ei näy ne oikein yhteen käyvän.
RISTIRITARI. Se surettaa! Sill' epäluulo muutoin mun vioistani vähimpiä on —
SALADIN.
Vaan sanohan, sä kelle nyrpeilet?
Et Nathanille toki? Sanohan!
Sull' epäluulo Nathaniinko ois?
Ens kertaa luottamustas näytä mulle!
RISTIRITARI.
Ei Nathania vastaan mitään mulla.
Vain itsellein oon suuttunut —
SALADIN.
Ja mistä?
RISTIRITARI. Kun uneksinut oon — ja valveilla! — unohtaa juutalaisen voivan senkin, ett' on hän juutalainen.
SALADIN. Unelmas se valveill' unelmoitu kerrohan!
RISTIRITARI. Tytöstä Nathanin oot kuullut, herra. Min hyvää hälle tein, tein — koska tein. En kiitost' alentunut niittämään, kun sit' en kylvänytkään, enk' ees nähdä sen koommin tyttöä mä halunnut. Ol' isä matkoilla; hän palaa, kuulee, hän etsii minut. Kiittää, toivoo, että mua tyttärensä miellyttäisi; puhuu toiveista, vastaisuudest' iloisesta. No niin, mun lahjoo laverrus, mä menen, nään, löydän todellakin neitosen … Ah, sulttaani, mun täytyy hävetä!
SALADIN. Hävetä? — Ett' on tytär juutalaisen sua viehättänyt? — eihän sitä suinkaan?
RISTIRITARI. Sit', ettei vastustanut enempää mun sydämeni tuota viehätystä, sen mihin kietoi isä puheellaan! — Ma houkka tuleen syöksyin uudelleen? Nyt nähkääs kosin minä — ja sain kiellon.
SALADIN.
Sait kiellon?
RISTIRITARI. Viisas isä mua sentään ei oikopäätä hylkää. Viisas isä vain kuulustella ensin haluaa, vain miettiä. Niin toki! Minä myös niin enkö tehnyt? Enkö kuulustellut mä ensin myös ja miettinyt, kun tyttö tulessa parkui? Totta, jumaliste! — Suurt' on niin viisas olla, varova!
SALADIN.
No no! Tok' anteeks anna vanhukselle!
Kuin kauan epäröidä voiskaan hän?
Ei juutalaiseksi sua kääntymään
hän ensin vaatine?
RISTIRITARI.
Ken ties!
SALADIN.
Ken tieskö?
Ken tuntee paremmin tään Nathanin —.
RISTIRITARI. Ei taikausko, missä kasvaneet me oomme, valtaa meihin menetä, vaikk' opimme sen tuntemaan. — Ei vapaat kaikk' ole, jotka ivaa kahleitaan.
SALADIN. Se sana sattui! — Mutta Nathan sentään — kai Nathan —
RISTIRITARI. Pahin taikauskoist' on, ett' oma kaikista on siedettävin.
SALADIN.
Olkoonpa niin! Vaan Nathan…
RISTIRITARI. Että siihen on aran ihmiskunnan turvattava, se kunnes täyttä päivää totuuden voi sietää; että yksin…
SALADIN.
Niin, mut Nathan!
On tuosta heikkoudesta Nathan vapaa.
RISTIRITARI. Niin luulin minäkin…! Vaan josp' ois silti tää ihmisihanne vain juutalainen niin halpa, että haalii haltuunsa hän kristittyjen lapsia ja niitä kasvattaa juutalaisiks: entä sitten?
SALADIN.
Ken siten soimaa häntä?
RISTIRITARI. Tyttö itse, mua jolla houkutteli hän, jost' ois kai toiveit' antanut hän palkakseni teosta, jot' en muka turhaan tehnyt; ei tyttö itse hänen omans' ole, vaan löytölapsi, tytär kristityn.
SALADIN.
Jonk' epäs sulta siitä huolimatta?
RISTIRITARI (kiivaasti). Epäsi, vaikka —! Hän on ilmi tullut. Suvaitsevaisuus-lavertaja ilmi! Kyll' osaan koiria ma usuttaa repimään juutalaisen suden tuon, min peittää viisausopin lampaannahka!
SALADIN (vakavana):
Pois kiihko, kristitty!
RISTIRITARI. Pois kiihko? Miksi? Kun muslemi ja juutalainen saa vain muslemi ja juutalainen olla, — luontonsa kristitynkö pitäis kieltää?
SALADIN (vielä vakavammin).
Pois kiihko, kristitty!
RISTIRITARI (tyyntyneenä). Ma koko painon tuon moittees tunnen — minkä puserrat — sa pariin sanaan, herra! Tietäisinpä, kuink' Assad — Assad menetellyt ois mun sijassani!
SALADIN. Tuskin kummemmin! — Kai aivan yhtä kuohuvasti, luulen! — Vaan ken jo opetti sun hänen laillaan mua sanoin lahjomaan? Mut todella: jos niin on laita, kuten kerroit mulle, minäkin Nathania kummeksun. — Hän ystäväni sentään on, ja riitaa en ystäväini välille mä sallis. Alistu neuvoihin! Käy varoen! Äl' oitis hylkyväkes kiihkoille hänt' anna alttiiksi! Siit' ole vaiti, min pappis vaatisivat hänelle mun kostamaan! Äl' ole kristitty uhalla muslemien, juutalaisten!
RISTIRITARI. Se pian myöhää oiskin! Patriarkan siit' olkoon kiitos verenhimoisen, jonk' aseeksi ma kammoin antautua!
SALADIN.
Kuink' ennen mua etsit patriarkkaa?
RISTIRITARI. Mua intohimon kiihko sinne vei ja epäröinnin pyörre! — Anteeks suo! — Et minuss' Assadistas enää, pelkään, halunne mitään nähdä.
SALADIN. Paitsi ehkä tuon pelon juuri! Tietäväni luulen, vioista mistä taimii hyveemme. Avujas vaali alati, niin virheiks — en lue virheitäs. — Vaan mene, etsi sa Nathania nyt, kuin sua hän äsken, ja tänne hänet tuo. Mun täytyyhän sopimaan saada teidät. — Jos on tyttö todella mielees, ole huoleti! Sä hänet saat! Ja Nathan muistaa vielä, ett' ilman sianlihaa kasvattaa hän tohti kristittyä lasta! — Mene!
(Ristiritari poistuu, ja Sittah nousee sohvalla.)