II.
Syksymmällä sanomalehdet tiesivät kertoa Parisin vallankumouksesta. Sittemmin alkoi tulla tietoja mellakoista, joita valmisteltiin Varsovassa. Pelon ja toivon sekaisilla tuntein Jatshéwski odotteli joka posti sanomia Konstantinin murhasta ja vallankumouksen alkamisesta. Marraskuussa saapui Rozhánkaan vihdoin viesti hyökkäyksestä palatsiin, Konstantin Paulowitshin paosta ja sitten, että valtiopäivät olivat julistaneet Románowien hallitsijasuvun menettäneeksi Puolan kruunun, että Hlopitski on huudettu diktaatoriksi ja Puolan kansa jälleen vapaana.
Kapinaliike ei ollut vielä ennättänyt Rozhánkaan saakka, mutta kaikki sen asujaimet seurasivat kapinan kulkua, odottivat sitä sinnekin ja valmistautuivat sen varalle. Ukko Jatshéwski, ollen myötäänsä kirjevaihdossa erään vanhan tuttavansa kanssa, joka oli yksi kapinan johtajia, otti vastaan salaperäisiä juutalaisia kaupustelijoita, ei taloudellisissa, vaan vallankumousasioissa, ja varustihe ajan tullen liittymään kapinaan hänkin. Páni Jatshéwski piti miehensä aineellisista tarpeista huolta ei ainoastaan niinkuin ennen, vaan enemmin kuin koskaan ennen, mutta sai hänet sillä, niinkuin ainakin, yhä vain äreämmäksi ja äreämmäksi. Vánda oli lähettänyt jalokivensä eräälle ystävättärelleen Varsovaan, pyytäen häntä myömään ne ja antamaan rahat revolutioni-komitealle. Albinan mieltä kiinnitti vain se, mikä koski Migúrskia. Isältä hän oli kuullut hänen astuneen Dvernitskin osastoon ja koetti nyt saada tietää kaikki, mikä tätä osastoa koski.
Migúrski kirjoitti kahdesti: ensimmäisellä kerralla hän ilmoitti astuneensa riveihin, toisella kertaa, helmikuun puolivälissä, hän riemukkain sanoin kertoo puolalaisten voittaneen Sotshekin tappelussa ja anastaneen 6 tykkiä ja saaneen vankeja. "Zwyciestwo Polákow i kleska Moskáli! Vivat!" [Voitto puolalaisille ja tappio moskáleille (venäläisille)! Eläköön! Suom. muist.] Niin hän huudahtaa kirjeensä lopulla.
Albina oli riemuissaan. Hän tutkisteli karttaa, teki laskuja siitä, missä ja miten moskaalit lopullisestikin voitetaan, ja kalpeni ja vapisi joka kerta kuin isä verkalleen avasi postissa tulleita paketteja. Emintimä, astuessaan kerran sattumalta hänen huoneesensa, tapasi hänet seisomasta peilin edessä, housut jalassa ja konfederátka päässä. [Konfederátka = puolalainen, turkisnahalla reunustettu korkea lakki, yläpää neliskolkkainen, Suom. muist.] Albina oli varustautunut karkaamaan kotoansa, mieheksi puettuna, liittyäkseen puolalaiseen sotaväkeen. Emintimä ilmoitti asian isälle. Tämä kutsui hänet huoneesensa ja — salaten sisällisen myötätuntoisuutensa, jopa ihailunsakin, — antoi hänelle ankarat nuhteet ja vaati häntä hylkäämään mielestänsä moiset houkat aikeet. "Naisillahan on toisenlainen tehtävä edessään: rakastaa ja lohduttaa niitä, jotka uhraavat itsensä isänmaan edestä", puheli ukko. Isä tarvitsee häntä nyt; hänhän se on isän ilo ja lohdutus, ja ajan tullen hänellä on oleva tehtävää tulevan miehensä vaimona. Ukko tiesi, millä tyttäreen vaikuttaa, ja viitaten huomautti olevansa niin yksin ja niin onneton. Albina painoi kasvonsa hänen rintaansa vasten, salatakseen kyyneliään, jotka kumminkin kastelivat isän aamunutun hihaa, ja lupasi olla ryhtymättä mihinkään ilman isän suostumusta.