X.
Siinä seisoo Tuomas, rukoilee ja katsoo eteensä kappeliin, jossa arkku oli ja arkun yläpuolella kuusi neljättä lamppua. Seisoessaan ja katsellessaan yli muitten päitten, näkee Tuomas kummia! Juuri lamppujen alla, siinä, missä pyhä tuli palaa, kaikkien etunenässä seisoo pieni ukko sarkakauhtanassa; sen pää on aivan paljas ja loistaa kauttaaltansa kuin Eliaksen pää. — Se on kai vaan Eliaksen näköinen, arvelee Tuomas. Eihän se voi olla hän. Eihän hän mitenkään oisi voinut ehtiä minun edelleni. Laiva lähti viikkoa ennen meitä. Kuinka hän olisi päässyt niin paljon edellemme. Meidän laivassamme taasen hän ei ollut. Kyllä minä näin kaikki tänne tulevan.
Kun Tuomas oli täten päättänyt arvelunsa, rupesi pieni vanhus kumartamaan, tehden kolme kumarrusta: yhden eteensä Jumalalle ja sitten kummallekin sivullensa oikeauskoiselle seurakunnalle. Ja heti, kuin hän käänti päänsä oikealle, tunsi Tuomas hänet Eliakseksi. Kyllä se on hän, Bobroff; senhän on mustahko, käherä parta, harmaa poskien kohdalta; ja kulmakarvat ja silmät ja nenä ja kaikki kasvonpiirteet ovat hänen. Kyllä se on kun onkin Elias Bobroff itse.
Tuomas ihastui suuresti, kun löysi toverinsa ja ihmetteli vaan, kuinka
Elias oli päässyt niin kauas hänen edelleen.
— Onpa se Bobroff aika mies, kuin näin edelleni tunkihe, arveli hän; arvatenkin joutui sellaisen pariin, joka hänet hyvin opasti. Lähtiessä täytyy siitä miehestä saada selko; toiviolaiseni minä hylkään ja yhdyn sen seuraan, ehkäpä se minutkin opastaa eteenpäin.
Ja kaiken aikaa katsoi Tuomas tarkkaan, ettei päästäisi Eliasta näkyvistään. Kirkonmenot loppuivat, kansa lähti liikkeelle, käytiin suutelemassa ristiä ja ahdingossa sysättiin Tuomas syrjään. Taaskin valtasi hänet pelko, ettei kukkaroa vaan vietäisi. Hän painoi kukkaroaan kädellään ja tunki kansajoukon läpi, päästäkseen vaan väljälle. Päästyään viimein ahdingosta, kävi hän ylenympäri, haki hakemistaan Eliasta sekä kirkosta että sen ulkopuolelta. Kirkkokammioissa näki paljon kaikenlaista kansaa: muutamat samassa paikassa sekä söivät että joivat viinaa, makasivat ja lukivat. Eliasta ei näkynyt missään. Tuomas palasi majataloon; sieltäkään ei löytänyt kumppaniaan. Toiviolaistakaan ei kuulunut sinä iltana. Se katosi, maksamatta ruplaansa. Tuomas jäi yksin.
Toisena päivänä Tuomas meni taas Vapahtajan haudalle Tombovan ukon kanssa; he olivat tulleet samassa laivassa. Hän tahtoi tunkea etunenään, mutta taaskin hänet työnnettiin syrjään; hän asettui patsaan viereen ja alkoi rukoilla. Katsahtaessaan eteenpäin, näki hän, kuinka lamppujen alla, juuri Vapahtajan haudan vieressä, etusijalla seisoo Elias, levitetyin käsin niinkuin pappi; ja sen paljas pää paistoi kauttaaltansa. — Noh, nyt en ainakaan päästä häntä käsistäni, mietti Tuomas. Sen vuoksi alkoi tunkeutua eteenpäin. Pääsi kun pääsikin — mutta Eliasta ei enää näykkään. Ehti kai lähteä pois. Ja kolmantena päivänä, ollessaan Vapahtajan haudalla, näkee Tuomas taaskin Eliaksen seisovan etusijassa ja pyhimmässä paikassa, levitetyin käsin ja katse ylöspäin, ikäänkuin hän näkisi jotakin yläpuolellaan. Ja paljas pää se paistaa kauttaaltansa. — Noh, arvelee Tuomas, nyt en suinkaan päästä sinua katoamaan; nyt menen ja asetun ovelle. Siellä emme ainakaan pääse toistemme ohi. — Tuomas lähti ja asettui ovelle. Siinä seisoi seisomistaan, seisoi puolen päivää: kaikki väki kulki hänen ohitsensa, — Eliasta vaan ei ollut.
Tuomas oleskeli Jerusalmissa kuusi viikkoa ja kävi kaikissa paikoissa, sekä Betleheemissä että Bethaniassa ja Jordanin joella; hän antoi Vapahtajan haudalla painaa sinetillä merkin uuteen paitaansa, tullaksensa siinä haudatuksi; otti pulloseen vettä Jordanista, ottipa myös multaa ja siunatuita kynttilöitä; kahdeksassa paikassa teetti muistomessuja vainajille, kulutti kaikki rahansa, niin että vaan kotia pääsi ja lähti takaisin kotipuoleen. Jaffaan asti kulki jalan, siellä kävi laivaan, kulki meren yli onnellisesti Odessaan ja lähti jalan käymään kotiaan.