XVII.
Raha! Mitä on raha?
Raha edustaa työtä. Olen tavannut sivistyneitä ihmisiä, jotka ovat vakuutetut, että raha edustaa senkin työtä, joka sitä omistaa. Tunnustan itsekin ennen aikaan ajatelleeni siihen tapaan. Mutta minä tahdoin perinpohjin päästä selville siitä, mitä oli raha. Ja siinä tarkotuksessa käännyin tieteen puoleen.
Tiede sanoo, että raha ei ole itsessään mitään väärää tai vahingollista, että se on yhteiskunnallisen elämän luonnollinen ehto, joka on välttämätön: 1) vaihtokauppaa varten, 2) arvojen hinnan määräämistä varten, 3) säästämistä varten ja 4) maksujen suoritusta varten. Se silminnähtävä ilmiö, että, jos taskussani on kolme liikaa ruplaa, en tarvitse muuta kuin viheltää saadakseni missä sivistyneessä kaupungissa tahansa kokoon satakunnan ihmisiä, jotka ovat valmiit näistä kolmesta ruplasta minun määräykseni mukaan tekemään mitä raskaimpia, vastenmielisimpiä ja alentavimpia tehtäviä, ei johdu rahasta, vaan hyvin monimutkaisista kansojen taloudellisen elämän ehdoista. Toisten ihmisten valta toisten yli ei johdu rahasta, vaan siitä, että työmies ei saa täyttä hintaa työstään. Tämä taas johtuu pääoman koron ja työpalkan ominaisuuksista sekä monimutkaisista suhteista niitten ja itse tuotannon sekä rikkauksien jakaantumisen ja käyttämisen välillä. Tavallisella kielellä sanottuna se kuuluu, että rahalliset ihmiset voivat punoa köyttä rahattomista. Mutta tiede sanoo, että kysymys ei ole siitä. Tiede sanoo: kaikessa tuotannossa on kolme tekijää: maa, työn varastot (pääoma) ja työ. Ja eri suhteista näitten tuotannon tekijäin välillä, siitä, että kaksi edellistä tekijää — maa ja pääoma — eivät ole työmiesten, vaan toisten käsissä, siitä sekä siitä johtuvista monimutkaisista olosuhteista riippuu toisten ihmisten orjuuttaminen toisten kautta. Mistä johtuu se rahavalta, joka hämmästyttää meitä kaikkia vääryydellään ja julmuudellaan? Miksi toiset ihmiset rahan avulla hallitsevat toisia? Tiede sanoo: se tulee tuotannon tekijäin jakaantumisesta sekä siitä johtuvista seikoista, jotka sortavat työmiestä. Tämä vastaus on aina näyttänyt minusta kummalliselta ei ainoastaan sen puolesta, että se jättää huomioon ottamatta yhden osan kysymyksestä — nimittäin: rahan merkityksen tässä kohti, — mutta myöskin sen puolesta, että se jakaa tuotannon tekijät tavalla, joka tervejärkisestä ihmisestä aina näyttää keinotekoiselta ja todellisuutta vastaamattomalta. Vakuutetaan että tuotannossa on aina kolme tekijää: maa, pääoma ja työ, ja samalla otaksutaan, että rikkaudet (eli niitten arvo — raha) luonnollisesti jakaantuvat niitten kesken, joitten hallussa on toinen tai toinen tekijöistä: maakorko — maan arvo — kuuluu maanomistajalle, pääomakorko pääoman omistajalle ja työpalkka työmiehelle. Niinköhän on asianlaita? Ensiksikin onko se totta, että kaikessa tuotannossa on kolme tekijää? Esimerkiksi nyt, paraikaa minun tätä kirjoittaessani, tapahtuu heinän tuotanto. Mitkä ovat tämän tuotannon tekijät? Sanotaan: maa, joka on kasvattanut ruohon, pääoma — viikatteet, haravat, heinähangot, häkkirattaat, ja työ. Mutta minä näen, ettei se ole totta. Paitsi maata ovat osallisina heinän tuotannossa: aurinko, vesi, yhteiskuntalaitos, joka suojelee niittyjä vahingolta, työmiesten taito, heidän kykynsä puhua ja ymmärtää puhetta, sekä monta muuta tuotannon tekijää, joita jostakin syystä ei tunnusta poliittinen ekonomia. Auringon voima on samallainen tuotannon tekijä, vieläpä välttämättömämpikin, kuin maa. Ajatelkaa niitten ihmisten tilaa, jossa toiset (esim. kaupungissa) pitävät oikeutenaan seinillä pimittää toisilta auringon. Miksikäs ei sitä lueta tuotannon tekijäin joukkoon? Vesi on toinen, yhtä välttämätön tekijä. Ilma niinikään. Yhteiskunnallinen turvallisuus on samallainen välttämätön tekijä, samoin työmiesten ravinto, vaatteet, niinkuin tunnustavatkin muutamat taloustieteilijät. Sivistys, puhumisen taito, joka tekee mahdolliseksi työnteon, ovat tekijöitä. Minä voisin täyttää kokonaisen nidoksen semmoisilla poisjätetyillä tekijöillä. Minkä vuoksi on valittu juuri nuo kolme tekijää vaikka esim. auringon valoa ja vettä voi yhtä hyvin pitää erityisinä tuotannon tekijöinä, kuin muutakin työmiehen ravintoa ja vaatteita yhtä hyvin kuin työkaluja. Miksi auringon säteet, vesi, ravinto, tiedot eivät muka ole erityisiä tuotannon tekijöitä, vaan ainoastaan maa, työkalut ja työ? Senkö vuoksi ainoastaan, että yksien ihmisten oikeutta käyttää hyväkseen auringon säteitä, vettä, ilmaa, ravintoa, oikeutta puhua ja kuunnella harvoin evätään, jota vastoin oikeutta maan ja työkalujen hyväkseen käyttämiseen alituiseen vastustetaan meidän yhteiskunnassamme. Muuta aihetta ei ole, ja senvuoksi huomaan ensiksikin, että tuotannon tekijäin jako kolmeen on aivan mielivaltaista, eikä perustu todellisuuteen. Mutta kenties tämä jako on niin luontaista ihmisille, että siellä, missä taloudelliset suhteet muodostuvat, heti eroittuvat juuri nämä, ja ainoastaan nämä kolme tekijää. Katsokaamme, niinkö on asianlaita? Katsokaamme esim. venäläisiä siirtolaisia, joita on miljoonan paikoilla. Nämä siirtolaiset tulevat, asettuvat maalle ja alkavat tehdä työtä, eikä kenenkään päähän juolahda, että ihmisellä, joka ei käytä maata, voisi olla joitakin oikeuksia siihen, eikä myöskään maa vaadi itselleen mitään erikoisoikeuksia. Päinvastoin siirtolaiset tunnustavat itsetietoisesti maan yhteiseksi omaisuudeksi ja pitävät oikeana, että jokainen niittää ja kyntää missä tahtoo ja niin paljon kuin ennättää. Siirtolaiset hankkivat itselleen maan ja puutarhojen viljelemistä sekä talojen rakentamista varten työkaluja, eikä kenenkään päähän juolahda että työkalut voisivat itsekseen tuottaa tuloa. Ei pääoma myöskään vaadi itselleen mitään oikeuksia, vaan päinvastoin siirtolaiset itsetietoisesti tunnustavat, että kaikki korko työkaluista, lainatusta viljasta, pääomasta on vääryyttä. Siirtolaiset vapaalla maalla työskentelevät omilla tai korotta heille lainatuilla työkaluilla kukin itsekseen, tai kaikki yhdessä yhteiseksi hyväksi, ja semmoisessa yhdyskunnassa ei ole maakorkoa, ei kapitaalikorkoa, eikä työpalkkaa. Puhuessani semmoisesta yhdyskunnasta en puhu mielikuvasta, vaan kerron siitä, mitä aina on ollut olemassa ja mitä paraikaa on olemassa ei yksin venäläisten siirtolaisten keskuudessa, vaan kaikkialla, niin kauan kuin ei ihmisten luontainen tila ole häiritty. Minä puhun siitä, mikä jokaisesta näyttää luonnolliselta ja järjelliseltä. Ihmiset asettuvat maalle asumaan ja ryhtyvät kukin hänelle luontaiseen työhön ja jokainen, hankittuaan itselleen sen mitä hän työssään tarvitsee, tekee työtänsä. Jos taas ihmisille on edullisempaa työskennellä yhdessä, niin he yhtyvät työkuntaan, mutta ei erityinen talous, eikä työkunnat tule olemaan erityisiä tuotannon tekijöitä, vaan tekijöinä ovat työ ja työn välttämättömät ehdot: aurinko, joka kaikkia lämmittää, ilma, jota ihmiset hengittävät, vesi jota juodaan, maa, jolla tehdään työtä, vaatteet, jotka ruumista verhoavat, ravinto, lapio, aura, kone, jolla tehdään työtä, ja silminnähtävää on, ettei auringon säteet, ilma, vesi, maa, vaatteet, aura, kone voi kellekään muulle kuulua, kuin niille, jotka käyttävät hyväkseen auringon säteitä, ilmaa, vettä, leipää, vaatteita, konetta, sillä kaikki tuo on tarpeen ainoastaan niille, jotka sitä käyttävät. Ja kun he niin menettelevät, näemme me, että he menettelevät niin, kuin on ihmisille luontaista, s.o. järjellisesti. Ja siis, tarkastaessani muodostuneita taloudellisia suhteita, en näe sitä, että tuotannon tekijäin jako kolmeen olisi ihmisille luontaista. Näen päinvastoin, että se on ihmisille luonnonvastaista ja epäjärjellistä. Mutta kenties väestön kasvaessa ja viljelyksen kehittyessä on välttämätön tämä jako, joka on tapahtunut Euroopan yhteiskunnassa, emmekä me voi olla tunnustamatta tapahtunutta tekoasiaa. Katsokaamme, niinkö on asianlaita. Sanotaan, että Euroopan yhteiskunnassa on tapahtunut tuotannon tekijäin jako, s.o. että yhdet ihmiset omistavat maan, toiset työkalut, ja kolmannet ovat sekä maan että työkalujen puutteessa. Työmiehellä ei ole maata eikä työkaluja. Me olemme niin tottuneet tähän väitteeseen, ettei sen kummallisuus enää meitä hämmästytä. Mutta jos tarkemmin sitä ajattelemme, niin heti huomaamme sen vääryyden, jopa järjettömyydenkin. Tuossa väitteessä on sisällinen ristiriitaisuus. Käsite työmies sisältää käsitteen maa, jolla hän elää, ja käsitteen työkalut, joilla hän työskentelee. Jollei hän eläisi maalla, eikä hänellä olisi työkaluja, niin ei hän olisi työmies. Semmoista työmiestä, jolta puuttuu maa ja työkalut, ei ole milloinkaan ollut eikä voi olla. Ei voi olla maanviljelijää ilman maata, jolla hän työskentelee, ilman viikatetta ja hevosta, ei voi olla suutaria ilman taloa maalla, ilman vettä, ilmaa ja työkaluja. Jos talonpojalla ei ole maata, hevosta ja viikatetta, suutarilla taloa, vettä ja naskalia, niin se merkitsee, että joku on ajanut hänet pois maalta ja ottanut häneltä pois viikatteen, hevosen, naskalin, mutta se ei mitenkään merkitse sitä, että voi olla maanviljelijöitä ilman auraa ja suutareita ilman työkaluja. Niinkuin kalastajaa ei voi ajatella kuivalla maalla ja ilman verkkoja muuten, kuin siinä tapauksessa, että joku on ajanut hänet pois vesiltä ja riistänyt häneltä verkot, samoin on mahdotonta ajatella talonpoikaa ja suutaria ilman maata, jolla he elävät, ja ilman työkaluja muuten, kuin siinä tapauksessa, että joku on ajanut heidät pois maalta ja ottanut heiltä pois työkalut. Voi olla semmoisia ihmisiä, joita ajetaan pois paikasta toiseen, ja semmoisia, joilta on riistetty työkalut ja joita väkisin pakoitetaan tekemään vierailla työkaluilla heille tarpeettomia esineitä, mutta se ei merkitse, että tuotannon luonne on semmoinen, se merkitsee ainoastaan, että on tapauksia, jolloin tuotannon luonnollisuus on häiritty. Jos taas pidetään tuotannon tekijöinä kaikkea sitä, minkä voi riistää työmieheltä toisen väkivalta, niin miksikä ei pidetä tuotannon tekijänä omistusvaatimusta orjan persoonaan? Miksi ei pidetä semmoisina tekijöinä omistusvaatimusta auringon säteisiin, ilmaan, veteen? Voi ilmestyä ihminen, joka rakentamalla seinän pimittää naapureilta auringon, voi ilmestyä ihminen, joka johtaa joen veden lammikkoon ja siten saastuttaa sen, voi ilmestyä ihminen, joka pitää koko ihmistä omaisuutenaan, mutta ei mikään näistä omistusvaatimuksista vaikkapa se pantaisiinkin väkivallalla täytäntöön, voi olla perusteena tuotannon tekijäin jaolle, ja sen vuoksi on yhtä väärin pitää luuloteltua oikeutta maahan ja työkaluihin erityisinä tuotannon tekijöinä, kuin tarkastella luuloteltua oikeutta auringon säteitten, ilman, veden ja toisen ihmisen persoonan hyväkseen käyttämiseen semmoisina tekijöinä. Voi olla ihmisiä, jotka vaativat oikeutta maahan ja työkaluihin, niinkuin on ollut ihmisiä, jotka ovat vaatineet omistusoikeutta työmiehen persoonaan, ja niinkuin voi olla ihmisiä, jotka vaativat yksinomaista käyttämisoikeutta auringon säteisiin, veteen, ilmaan. Voi olla ihmisiä, jotka ajavat työmiestä paikasta toiseen ja väkisin riistävät häneltä hänen työnsä tuotteet, sen mukaan kuin ne valmistuvat, ja tämän työn välikappaleet sekä pakoittavat häntä tekemään työtä ei omaksi hyväkseen, vaan isännän hyväksi, niinkuin tapahtuu tehtaissa — kaikkea tuota voi olla; mutta työmiestä ilman maata ja työkaluja ei sittenkään voi olla, niinkuin ei voi olla ihminen toisen omaisuutena, vaikka hyvin kauan aikaa on sitä vakuutettu. Ja niinkuin väite omistusoikeudesta toisen ihmisen persoonaan ei voinut riistää orjalta hänen synnynnäistä taipumustaan etsiä omaa onneaan, eikä isännän, niin nytkin väite omistusoikeudesta maahan ja työkaluihin ei voi riistää työmieheltä jokaisen ihmisen synnynnäistä taipumusta elää maalla ja tehdä omilla tai yhteisillä työkaluilla sitä, mitä hän pitää itselleen hyödyllisenä. Kaikki, minkä voi sanoa tiede, tarkastellessaan nykyistä taloudellista tilaa, on se, että muutamat ihmiset vaativat omistusoikeutta maahan ja työmiesten työkaluihin, jonka johdosta osalta näitä työmiehiä (ei suinkaan kaikilta) riistetään ihmisille ominaiset tuotannon ehdot, niin että heiltä riistetään maa ja työkalut ja he pakoitetaan käyttämään vieraita työkaluja, mutta ei suinkaan sitä, että tämä satunnainen tuotannon lain häiriö olisi itse tuotannon laki. Väittäessään, että tuotannon tekijäin jako onkin juuri tuotannon peruslaki, taloustieteilijä tekee samaa, kuin tekisi eläintieteilijä, joka, nähtyään hyvin paljon leikkosiipisiä viheriä varpusia häkeissä, tekisi sen johtopäätöksen, että häkki vesiastioineen on juuri oleellinen ehto lintujen elämälle ja että lintujen elämän muodostavat nämä kolme tekijää. Olipa kuinka paljon hyvänsä leikkosiipisiä viheriä varpusia häkeissä, niin ei eläintieteilijä voi pitää häkkejä lintujen luontaisena olopaikkana. Olipa kuinka paljon hyvänsä työmiehiä, jotka ovat ajetut pois paikastaan ja joilta on riistetty sekä tuotteet että työkalut, niin työmiehen luontainen ominaisuus asua maalla ja tehdä työkaluillaan sitä, mitä hän tarvitsee, tulee aina pysymään samana. On olemassa muutamien ihmisten vaatimukset omistusoikeudesta maahan ja työmiehen työkaluihin, aivan samoin kuin ennen muinoin oli vaatimuksia toisen ihmisen persoonan suhteen, mutta ei mitenkään voi olla ihmisten jakoa herroihin ja orjiin, niinkuin tahdottiin säätää vanhaan aikaan, eikä mitenkään voi olla tuotannon tekijäin jakoa maahan ja pääomaan, niinkuin tahtovat säätää taloustieteilijät nykyisessä yhteiskunnassa. Ja näitä muutamien ihmisten laittomia vaatimuksia toisten vapauden suhteen tiede nimittää tuotannon luonnollisiksi ominaisuuksiksi. Sen sijaan, että tiede olisi ottanut perusteensa ihmisyhteiskuntien luonnollisista ominaisuuksista, on se ottanut ne yksityisestä tapauksesta ja, tahtoen puolustaa tätä yksityistä tapausta, on se tunnustanut toisen ihmisen oikeuden siihen maahan, jolla toinen itseään elättää, ja työkaluihin, joilla toinen työskentelee, s.o. tunnustanut semmoisen oikeuden, jota ei milloinkaan ole ollut eikä voi olla ja joka itsessään sisältää ristiriidan. Sillä sen ihmisen oikeus maahan, joka ei työskentele maalla, on itse asiassa samaa, kuin oikeus käyttää maata, jota ei käytä. Oikeus työkaluihin taas on samaa, kuin oikeus työskennellä työkaluilla, joilla ei työskentele. Tiede tuotannon tekijäin jaollaan väittää työmiehen luonnolliseksi tilaksi sitä epäluonnollista tilaa, jossa hän on, aivan samoin, kuin ennen muinoin jakamalla ihmiset kansalaisiin ja orjiin väitettiin, että orjien epäluonnollinen tila on ihmiselle luontaista. Tämäpä jako, jonka tiede on omaksunut ainoastaan puolustaakseen olemassa olevaa pahaa, kaikkien tutkimustensa perustaa, onkin tehnyt sen, että se turhaan koettaa antaa jonkinlaisia selityksiä olevista ilmiöistä, kieltäen kaikkein selvimpiä ja yksinkertaisimpia vastauksia esiintyviin kysymyksiin, ja antaa vastauksia, jotka eivät mitään sisällä.
Taloustieteen kysymys on seuraava: mikä on syynä siihen, että toiset ihmiset, joilla on maata ja pääomaa, voivat orjuuttaa niitä, joilla ei ole maata eikä pääomaa? Terveen järjen antama vastaus on, että se johtuu rahasta, jolle on ominaista ihmisten orjuuttaminen. Mutta tiede kieltää tämän ja sanoo: se ei johdu rahan ominaisuudesta, vaan siitä, että toisilla on maata ja pääomaa, toisilla ei niitä ole. Me kysymme: miksi ne ihmiset, joilla on maata ja pääomaa, orjuuttavat niitä, joilla ei niitä ole, ja saamme vastaukseksi: siksi, että niillä on maata ja pääomaa. Mutta sitähän me juuri kysymmekin. Maan ja työkalujen riistäminen onkin juuri orjuuttamista. Sehän on samallainen vastaus, kuin: facit dormire quia habet virtus dormitiva. Mutta elämä ei lakkaa tekemästä oleellista kysymystään, ja itse tiedekin näkee sen ja koettaa siihen vastata, mitenkään sitä voimatta ja, kadottaen perusteensa, pyörii loihditussa ympyrässään. Voidakseen sen tehdä on tieteen ennen kaikkea luovuttava väärästä tuotannon tekijäin jaostaan, s.o. pitämästä ilmiöitten seurauksia niitten syynä, ja on etsittävä ensin lähintä ja sitten vasta etempää syytä tutkimustensa esineenä oleviin ilmiöihin. Tieteen on vastattava kysymykseen: mikä on syynä siihen, että toisilta ihmisiltä puuttuu maata ja työkaluja, ja toiset niitä omistavat, tai mikä syy saa aikaan maan ja työkalujen puutteen niillä, jotka viljelevät maata ja työskentelevät työkaluilla? Niin pian kuin tiede asettaa itselleen tämän kysymyksen, ilmaantuu aivan uusia näkökohtia, jotka kääntävät nurin kaikki entisen valetieteen päätelmät, tieteen, joka pyörii loppumattomassa ympyrässä, vakuuttaen, että työmiehen kurja tila johtuu siitä, että se on kurja. Yksinkertaisista ihmisistä näyttää eittämättömältä, että lähinnä syynä siihen, että toiset ihmiset orjuuttavat toisia, on raha. Mutta tiede kieltää tämän ja sanoo, että raha on ainoastaan vaihdon välikappale, jolla ei ole mitään yhteyttä ihmisten orjuuttamisen kanssa. Katsokaamme, niinkö on asianlaita.