XXXIII.
Oli aika, kun kirkko johti maailmamme ihmisten henkistä elämää. Kirkko lupasi ihmisille onnea ja sillä vapautti itsensä osanotosta ihmiskunnan taisteluun elämän puolesta. Mutta niinpian kuin se sen teki, se luopui kutsumuksestaan ja ihmiset kääntyivät siitä pois. Eivät kirkon erehdykset saattaneet sitä perikatoon, vaan sen palvelijoitten luopuminen työn laista, josta he vapauttivat itsensä esivallan avulla Konstantinuksen aikana. Heidän oikeutensa joutilaisuuteen ja ylellisyyteen synnyttivät sen erehdykset. Tämä oikeus pani alulle kirkon huolenpidon omasta itsestään eikä ihmisistä, joita se oli ottanut palvellaksensa. Ja kirkon palvelijat antautuivat joutilaisuuteen ja irstaisuuteen.
Valtio otti johtaakseen ihmiskunnan elämää. Valtio lupasi ihmisille oikeutta, levollisuutta, turvallisuutta, järjestystä, yleisten henkisten ja aineellisten tarpeitten tyydytystä, ja sen nojalla valtiota palvelevat ihmiset vapauttivat itsensä osanotosta taisteluun ihmiskunnan elämän puolesta. Mutta valtion palvelijat, niinpian kuin he saivat tilaisuuden käyttää hyväkseen toisten työtä, tekivät samoin kuin kirkonkin palvelijat. Heidän päämääräkseen tuli valtio, eikä kansa, ja valtion palvelijat — alkaen kuninkaista alimpiin virka- ja palvelusmiehiin asti — Roomassa, Ranskassa, Englannissa, Venäjällä, Amerikassa antautuivat joutilaisuuteen ja irstaisuuteen.
Ja ihmiset kadottivat uskonsa valtioon; anarkiaa aletaan jo itsetietoisesti pitää ihanteena.
Valtio kadotti lumousvoimansa ihmisiin vaan senvuoksi, että sen palvelijat ottivat itselleen oikeuden käyttää hyväkseen kansan työtä.
Saman tekivät tiede ja taide valtiovallan avulla, jota he ottivat kannattaakseen. Hekin hankkivat itselleen oikeuden joutilaisuuteen ja toisten työn hyväkseen käyttämiseen, ollen hekin uskottomia kutsumukselleen.
Ja heidänkin erehdyksensä ovat johtuneet ainoastaan siitä, että tieteen palvelijat, nojautuen väärin ymmärrettyyn työnjaon periaatteeseen, ottivat itsellensä oikeuden käyttää hyväkseen toisten työtä ja unohtivat kutsumuksensa tarkotuksen asettaessaan päämaalikseen kansan hyödyn asemesta tieteen ja taiteen salaperäisen hyödyn. Samaten kuin edeltäjänsä, antautuivat hekin joutilaisuuteen ja irstaisuuteen — pääasiallisesti henkiseen.
Sanotaan: tiede ja taide ovat paljon antaneet ihmiskunnalle. Se on aivan totta.
Kirkko ja valtio ovat paljon antaneet ihmiskunnalle, mutta ei sen kautta, että ne ovat väärin käyttäneet valtaansa ja että heidän palvelijansa ovat luopuneet kaikille ihmisille yhteisestä ja ikuisesta velvollisuudesta tehdä työtä elämän ylläpitämiseksi, vaan siitä huolimatta.
Samoin myöskin tiede ja taide ovat paljon antaneet ihmiskunnalle ei sen kautta, että tieteen ja taiteen harjoittajat, työnjaon verukkeella, elävät työkansan hartioilla, vaan siitä huolimatta. Rooman tasavalta ei ollut senvuoksi mahtava, että sen kansalaisilla oli tilaisuus irstailla, vaan senvuoksi, että niitten joukossa oli uljaita kansalaisia. Sama on laita tieteen ja taiteen.
Tiede ja taide ovat paljon antaneet ihmiskunnalle, mutta ei sen kautta, että niitten palvelijoilla oli ennen välistä, ja nykyään on aina mahdollisuus vapauttaa itsensä työstä, vaan sen kautta, että on ollut nerokkaita ihmisiä, jotka, käyttämättä hyväkseen tuota mahdollisuutta, ovat vieneet ihmiskuntaa eteenpäin. Oppineitten ja taiteilijoitten sääty, joka väärään työnjakoon perustuen vaatii oikeutta käyttää hyväkseen toisten työtä, ei voi edistää tositiedettä ja tositaidetta, sillä valhe ei voi synnyttää totuutta.
Me olemme niin tottuneet noihin hemmoteltuihin, lihaviin tai heikontuneihin henkisen työn edustajiimme, että meistä näyttäisi oudolta, jos oppinut tai taiteilija kyntäisi tai olisi lannan vedossa. Meistä näyttää, että kaikki menee pilalle ja koko hänen viisautensa hajoaa rattailla istuessa, ja että ne suuremmoiset taiteelliset kuvat, joita hän kantaa rinnassaan, tahrautuvat lantaan. Mutta me olemme niin tottuneet tähän, ettei meistä näytä oudolta se, että tieteen palvelija, s.o. totuuden palvelija ja opettaja, pakoittaa toisia tekemään itsellensä sitä, mitä hän itse voisi tehdä, ja puolet ajastaan viettää herkullisesti syöden, poltellen, lörpötellen, kevytmielisiä juoruja levitellen, sanomalehtiä ja romaaneja lueskellen ja teattereissa käyden. Meistä ei ole outoa nähdä filosoofiamme ravintolassa, teatterissa, tanssiaisissa, ei ole outoa kuulla, että ne taiteilijat, jotka virkistävät ja jalostuttavat meidän mieltämme, ovat viettäneet elämänsä juoppoudessa, kortinpelissä, tyttöpaikoissa, ellei vieläkin pahemmin.
Tiede ja taide ovat hyviä asioita, mutta juuri senvuoksi, että ne ovat hyviä, ei niitä pidä pilata sekoittamalla niihin turmelusta, s.o. itsensä vapauttamista ihmisen velvollisuudesta työllä palvella omaa ja toisten ihmisten elämää.
Tiede ja taide ovat vieneet ihmiskuntaa eteenpäin. Niin! mutta ei sillä, että tieteen ja taiteen harjoittaja, työnjaon verukkeella, sekä sanalla että teolla opettavat toisia käyttämään hyväkseen väkivaltaa ja ihmisten köyhyyttä ja kärsimyksiä, vapautuaksensa ensimäisestä ja epäilemättömästä ihmisvelvollisuudesta tehdä ruumiillista työtä ihmiskunnan taistelussa luonnon kanssa.