XII KOHTAUS.
Samat paitsi Anisjaa.
Matrjona. No, sinä, veikkonen, ratkaisit asian ihan, kuin olisit puukolla poikki leikannut; puhukoon poika itse! Sillä eihän nykyaikaan ketään enää pakolla naimaan vaadita. Pitäähän toki miestä itseäänkin kysyä. Vaan hänpä ei tahdo ikipäivinä sitä tyttöä naida ja itseään häväistä. Minun ymmärrykseni mukaan olkoon poika täällä ja palvelkoon isäntää. Eikä kesäksikään ole häntä tarvis pois ottaa; palkata kyllä voimme jonkun. Kun kymmenikön meille annat, niin olkoon täällä!
Pjotr. Haastetaan siitä sitte. Järjestään pitää: ensin yksi lopettaa ja sitte vasta toinen alkaa.
Akim. Sitähän minä tuota, Pietari Ignatjitsh, että sillä lailla, näetsen, on usein käynyt. Laadit, esimerkiksi, itsellesi jotain parhaimman mukaan, vaan Jumalan, näetsen unhotatkin; luulet olevan paremmin, kun oman mielesi mukaan käännät, vaan samassa jo näetkin, että olet, tuota, vain niskaasi saanut. Ajattelemme, miten olisi parempi, vaan se onkin paljoa pahempi, ilman Jumalatta, näetsen.
Pjotr. Tiettyhän se! Jumalaa muistaa pitää!
Akim. Pahempi, näetsen, on, vaan lain mukaan ja Jumalan tahdon mukaan se niinkuin tuota näyttää suloisemmalta ja houkuttelevammalta. Niinpä sitte tuota tässä minäkin päätin, että pojan, näetsen, pitää naida, synnistä niinkuin, tuota, pitää hänet pois saada. Olkoon, näetsen hän kotona, niinkuin olla pitää lain mukaan ja minä, tuota, kaupungissa työskentelen. Työkin kun sattui niin suotuisa ja sopiva. Ja Jumalan tahdon mukaankin, näetsen, se on parempi, sillä orpotyttöhän se on. Niinpä, esimerkiksi, tässä kesällä olivat sillä viisiä eräältä kauppapalvelijalta halkoja ottaneet, — pettää aikoivat. Kauppapalvelijan kyllä pettivätkin, vaan Jumalaapa, näetsen, eivät saaneet petetyksi! Niin näetsen tuota…