XV KOHTAUS.
Matrjona ja Anisja.
Matrjona. Mene, mene, mansikkani, kyllä minä teen kaikki; minä menen itse kellariin ja kaivan sen maahan. Minnekäs se tässä lapion viskasi? (Löytää lapion ja laskeutuu puoleksi kellariin.) Anisja, tulehan tänne valaisemaan!
Anisja. Entäs hän?
Matrjona. Pahasti näkyi pelästyneen, ja sinä kun niin kovasti häntä ahdisteletkin. Vaan ole huoleti, kyllä se siitä virkoo. Ja olkoon jo, Jumalan nimessä; minä kyllä itse teen loput. Panehan tuohon lyhty. Nyt näen. (Matrjona katoaa kellariin.)
Anisja. (Ovelle päin, josta Nikita meni.) No, oletkos kyltiksesi huvitellut nyt? Sinä olet ollut pöyhkeä, vaan odota, nyt saat itse tuta, miltä tämä maistuu. Ja ehkäpä mahtavuutesi lauhtuu nyt.