III.
Kyytiasema oli täynnä väkeä kun Kozeljtsov ajoi pihalle. Ensimäinen henkilö, jonka hän tapasi portailla, oli hintelä, hyvin nuori mies, katsastusmies, joka yhtämittaa riiteli kahden perässään käyvän upseerin kanssa.
— Kolmesta ei puhettakaan, kymmenen vuorokautta odottakaa! kenraalitkin odottavat, herra hyvä! — puheli katsastusmies, tahtoen puhua pisteliäästi matkaa tekeville: — en minä ainakaan rupea teille valjaisiin.
— Niinpä elköön sitten annettako hevosia kenellekään, jos kerran ei ole!… Mutta miksikäs annettiin sille eräälle lakeijallekin? — kiljui vanhempi upseereista, teelasi kädessä ja nähtävästi välttäen teitittelyä, vaan samalla tahtoen huomauttaa, että kävisi kyllä päinsä sanoa katsastusmiestä sinuksikin.
— Päättäkäähän nyt itsekin, herra katsastusmies, — puheli kangerrellen toinen, ihan nuori upseeri, — emme me oman huvimme vuoksi matkusta. Meitähän niinmuodoin tarvitaan, koska meidät on kutsuttu. Muuten tulen varmasti puhumaan tästä kenraalille. Sitäpaitsi, tämähän on… tarkotan — te ette kunnioita upseerinkutsumusta.
— Aina te sotkette! — keskeytti hänet kiukkuisesti vanhempi: — te häiritsette vain minua; pitää osata puhua hänen kanssaan. Nyt hän on kadottanut kaiken kunnioituksensa. Hevosia heti paikalla! — kuulettekos?
— Varmasti, herra hyvä, vaan mistäs ottaa?… Katsastusmies vaikeni hieman, vaan sitten yhtäkkiä tulistui ja rupesi käsillään huitoen puhumaan.
— Kyllä minä, herra hyvä, ymmärrän ja tiedän kaikki; vaan mitäs teette! Antakaahan minun vain (upseerien kasvoilla kuvastui toivoa)… antakaahan minun vain olla kuukauden loppuun — niin ei minua enää täällä nähdä. Ennemmin menen Malahovin hautakummulle kuin jään tänne, Jumal'auta! Tehkööt niinkuin tahtovat. Koko asemalla ei ole yhtään ainoata lujaa vankkuria nyt, ja jo kolmeen päivään eivät hevoset ole heinän rivettäkään nähneet.
Ja katsastusmies katosi portista.
Kozeljtsov meni upseerien kanssa huoneeseen.
— Kas niin! — virkkoi vanhempi upseeri nuoremmalle ihan tyynesti, vaikka hetki sitten oli näyttänyt olevan vihan vimmassa: — olemme jo matkustaneet kolme kuukautta, varrotaanhan vielä vähän. Ei hätää — kyllä ennätämme perille.
Savuinen, likainen huone oli niin täynnä upseereja ja matkalaukkuja, että Kozeljtsov hädin tuskin löysi paikan ikkunalla, mihin istuutui; tarkastellen kasvoja ja kuunnellen puhelua hän rupesi tekemään paperossia. Oven oikealla puolella, vinon rasvaisen pöydän ympärillä, jolla seisoi kaksi teekeittiötä paikkapaikoin vihertynein kuparikyljin ja jolla oli levällään sokeria eri papereissa, istui pääryhmä: nuori, viiksetön upseeri, uusi tikattu kaukaasialainen takki yllä, täytti teekannua; nelisen samanlaista nuorta upseeria virui huoneen eri nurkissa: muuan näistä nukkui turkki pään alla sohvalla; toinen seisoi pöydän ääressä ja leikkasi lampaanpaistia kädettömälle upseerille, joka istui pöydän ääressä. Kaksi upseeria, toisella ajutantin sinelli, toisella ohut jalkaväen sinelli ja laukku olalla, istui pankon vieressä, ja pelkästään jo siitä kuinka he katselivat muita ja kuinka se, jolla oli laukku, poltti sikariaan, näkyi selvästi, etteivät he olleet mitään rintamaan kuuluvia jalkaväenupseereja ja että he olivat siihen tyytyväisiä. Ei heidän käytöksessään ilmennyt ylenkatsettakaan, vaan itsetyytyväinen tyyneys, joka perustui osaksi rahoihin, osaksi heidän ja kenraalin läheisiin väleihin — tunto paremmuudesta, joka kasvoi aina sen peittelemisen haluksi. Vielä nuori, paksuhuulinen tohtori ja saksalais-piirteinen tykistösotilas istuivat melkein sohvalla makaavan nuoren upseerin jaloilla ja laskivat rahoja. Oli vielä nelisen tensikkaa, joista toiset torkkuivat, toiset puuhailivat matkalaukkuineen ja kääröineen lähellä ovea. Kozeljtsov ei löytänyt kaikkien näiden henkilöjen joukossa ainoatakaan tuttua; mutta hän rupesi uteliaasti kuuntelemaan puhelua. Nuoret upseerit, jotka, kuten hän heti pelkän ulkonäön nojalla päätti, juuri olivat saapuneet upseerikoulusta, miellyttivät häntä ja ennen kaikkea muistuttivat, että hänen veljensä piti myöskin näinä päivinä saapua upseerikoulusta eräälle Sevastopolin patterille. Reppuselkäisessä upseerissa taas, jonka kasvot hän oli nähnyt jossain, oli hänestä kaikki vastenmielistä ja julkeaa. Jopa hän ajatellen: "nolaan hänet, jos hänen päähänsä vaan pälkähtää sanoa jotain", lähti ikkunalta ja istui pankolle. Yleensä hän pelkkänä rintamasoturina ja hyvänä upseerina ei pitänyt "esikuntalaisista", joihin hän ensi silmäyksellä luki molemmat upseerit.