V.
Tshujevin sijasta nyt Stepan vuorostaan usein luki evankeliumia ääneen, ja toisten vankien hoilottaessa hävyttömiä lauluja toiset kuuntelivat hänen lukemistaan ja puheitaan luetun johdosta. Erittäinkin kaksi vangeista oli äänettömiä ja hartaita kuulijoita: muuan pakkotyöhön tuomittu murhaaja, pyöveli Mahorkin, ja sitten Vasili, joka oli uudelleen joutunut varkaudesta samaan vankilaan tuomiotaan odottamaan. Mahorkin oli kahteen kertaan vankilassaolonsa aikana täyttänyt pyövelin tehtäviä, kumpaisellakin kerralla muulla paikkakunnalla, koska ei oltu voitu löytää miestä, joka olisi ottanut toimeenpannakseen mitä tuomarit tuomitsivat. Ne talonpojat, jotka olivat surmanneet Pjotr Nikolajevitshin, olivat sotaoikeuden tuomittavina ja kaksi heistä oli tuomittu hirtettäväksi.
Mahorkin vaadittiin Pensaan virkavelvollisuuttansa täyttämään. Ennen hän oli tällaisissa tapauksissa heti kirjoittanut anomuksen kuvernöörille, ilmoittaen olevansa komennettu virkatehtäväänsä ja pyytäen läänin päällikköä määräämään hänelle kuuluvat päivärahat; mutta nyt hän vankilapäällystön suureksi hämmästykseksi kieltäysi matkustamasta eikä enää ottanut pyövelin tehtäviä suorittaakseen.
— Joko raipat ovat unohtuneet? — kiljasi vankilantirehtööri.
— Jos raipat, niin raipat, mutta tappaminen on laitonta.
— Siltäkö Pelagejushkinilta olet sen viisauden onkinut? Luulet kai hyvänkin profeetan vankilasta löytäneesi. Mutta maltahan!