VII.
Ivan Mironov vietti yönsä putkassa juoppojen ja varkaiden seurassa. Vasta puolenpäivän aikaan hänet vietiin komissariuksen eteen. Komissarius tutki häntä ja lähetti konstaapelin seurassa valokuvatarpeiden kauppiaan luo. Ivan Mironov oli pannut mieleensä kadun ja talon numeron.
Kun konstaapeli oli saanut herran puheilleen, näyttänyt kupongin, ja kun Ivan Mironov oli vakuuttanut herran olevan juuri saman, joka oli kupongin antanut, teki Eugen Mihailovitsh kasvonsa ensin kummastuneiksi ja sitten ankaran näköisiksi.
— Mies, oletko järkesi kadottanut? Näen hänet ensi kerran.
— Ai, ai, herra, pitäisi muistaa kerran kuolevansa, — puhui Ivan
Mironov.
— Mitä se mies höpisee? Oletko unissasi? Varmaan olet jollekin toiselle myynyt, — sanoi Eugen Mihailovitsh. — Tai, odottakaa, voinhan kysäistä vaimoltani, olisiko hän eilen ostanut puita.
Eugen Mihailovitsh lähti ulos ja kutsui heti luokseen pihamiehen, kauniin, tavattoman voimakkaan ja sukkelan keikarin, iloisen Vasilin, ja sanoi tälle, että jos kuka kysyy mistä viimeiset halot olivat ostetut, pitää vastata, että varastosta, ja ettei talonpojilta ole mitään puita ostettu. — Tässä muuan moukka väittää minun maksaneen haloista väärällä kupongilla. Mies on pölkkypää ja puhuu pötyä, mutta sinä olet järkevä ihminen. Älä siis muuta sano, kuin että meillä ostetaan puut aina varastosta. Muuten olen jo kauan sitten aikonut antaa sinulle tämän verran villatakkia varten, — lisäsi Eugen Mihailovitsh, ja antoi pihamiehelle 5 ruplaa.
Vasili otti rahat, katsahti ahnaasti seteliin, iski silmää Eugen Mihailovitshille, päänliikkeellä heilauttaen tukan silmiltään, ja hymähti.
— Pöllöpäitä ne ovat kaikki. Sivistymättömiä. Herra on vain ihan rauhassa. Kyllä minä sanon niinkuin pitää.
Ja vaikka Ivan Mironov itku kurkussa olisi kuinkakin rukoillut Eugen Mihailovitshia tunnustamaan kuponkia omakseen, ja vaatinut pihamiestä todistamaan hänen sanojaan tosiksi, pysyivät sekä Eugen Mihailovitsh että pihamies yhä väitteissään, ettei oltu muka koskaan ostettu puita kuormamiehiltä. Ja konstaapeli vei Ivan Mironovin takaisin poliisikamariin, syytettynä kupongin väärennyksestä.
Ivan Mironov pääsi pujahtamaan vartijainsa käsistä seuraamalla putkatoverinsa, humalaisen kirjurin neuvoa, ja antamalla viitosen komissariukselle. Kuponki jäi poliiseille ja Ivan Mironovilla oli taskussaan enää seitsemän ruplaa entisten kahdenkymmenenviiden asemasta. Ivan Mironov joi noista seitsemästä ruplasta kolme, ja palasi kotiin vaimonsa luo kasvot rikki lyötyinä ja nyrkit savessa.
Vaimo oli raskaudentilassa ja viimeisillään. Alkoi haukkua miestään. Mies työnsi hänet luotaan, vaimo alkoi lyödä. Vastaamatta mitään meni mies mahalleen penkille ja alkoi ääneensä ulvoa.
Vasta seuraavana aamuna vaimo ymmärsi mistä oli ollut kysymys, uskoi miehensä sanoihin ja kiroili kauan rosvomaista herraa, joka oli hänen Ivanaansa petkuttanut. Ja viinoista selvittyään Ivan muisti, mitä hänen juomatoverinsa, muuan käsityöläinen oli eilen neuvonut, ja päätti lähteä asianajajalle valittamaan.