XI.
Tiistai-päivänä pistäysi Natalia Ivanovnan luo tuttu nimismies. Natalia Ivanovna kestitsi häntä paloviinalla ja suolatuilla sienillä, omaa valmistetta. Ryypättyään ja haukattuaan ilmoitti nimismies, ettei kuolemanrangaistusta huomenna vielä pannakaan toimeen.
— No miksi ei?
— On sattunut merkillinen juttu. Ei ole voitu saada pyöveliä. Yksi olisi ollut Moskovassa, kertoi poikani, mutta se oli lukenut evankeliumia ja saanut päähänsä, ettei pidä tappaa. Miekkonen on itse tuomittu taposta linnaan, mutta nyt ei voi muka lain käskystä tappaa. Sitä uhattiin raipoilla, mutta se sanoi: lyökää vain, en rupea sittenkään.
Natalia Ivanovna punastui äkkiä, jopa hiostuikin pelkästä ajatusten paljoudesta.
— Eikö niille kävisi anteeksiantaminen vielä?
— Miten se voisi käydä, kun ovat jo tuomitut. Keisari yksin voi antaa anteeksi.
— Mistäs keisari saa tietää?
— On lupa anoa armoa.
— Mutta minunhan tähteni heidät on tuomittu, — sanoi vähäjärkinen
Natalia Ivanovna. — Mitenkäs minä siis voisin anoa armoa?
Nimismies naurahti.
- Anokaa vain.
- Siis saapi?
— Tietysti saapi.
— Mutta ehtiikö enää?
— Voipi sähkösanomalla.
— Keisarilleko?
— Mikä ettei? Voi vaikka keisarillekin.
Tieto siitä, että pyöveli oli kieltäytynyt ja oli valmis ennen kärsimään rangaistusta kuin tappamaan, sai aivan odottamatta Natalia Ivanovnan sielun kääntymään ylösalaisin, ja se kauhun ja osanoton tunne, joka oli usean kerran pyrkinyt esille, pääsi nyt valtoinaan purkautumaan.
— Rakas Filip Vasiljevitsh, olkaa hyvä, kirjoittakaa minulle sähkösanoma. Minä haluan pyytää keisarilta armoa.
Nimismies pudisti päätään.
— Kun emme vain saisi siitä aika tavalla rokkiimme!
— Mutta minähän vastaan asiasta. Teitä en ilmaise.
— Onpa siinä hyvä akka, — ajatteli nimismies, — lopen hyvä onkin. Jos olisi minun akkani sellainen, paratiisin iloa olisi elämämme, eikä sitä mitä se nyt on. Ja nimismies kirjoitti sähkösanoman keisarille: "Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen. Teidän Keisarillisen Majesteettinne uskollisin alamainen, talonpoikien murhaaman kolleegiasessorin Pjotr Nikolajevitsh Sventitskin leski, pyhien jalkojenne juureen langeten (tämä kohta oli sähkösanoman sepittäjälle erikoisesti mieluinen), rukoilee Teidän Keisarillista Majesteettianne armahtamaan kuolemaan tuomituita siinä ja siinä läänissä, kihlakunnassa, pitäjässä, kylässä asuvia, sen ja sen nimellisiä talonpoikia."
Sähkösanoman lähetyksen toimitti nimismies itse, ja Natalia Ivanovnan oli hauska ja hyvä olla. Hänestä näytti, että jos kerran hän, murhatun leski, antaa anteeksi ja pyytää armahtamaan, niin keisari ei saata olla armahtamatta.