XIV.
Ivan Mironov oli sillä välin tullut sukkelaksi, rohkeaksi ja menestyväksi hevosvarkaaksi. Hänen vaimonsa Afimja, joka ennen oli haukkunut hänen huonoa tointansa, oli nyt tyytyväinen ja ylpeä miehestään, kun tällä oli veralla peitetty lammasturkki, ja hänellä itsellään saali ja uusi päällysnuttu.
Kylässä tiedettiin yleensä, ettei yksikään hevosvarkaus tapahtunut Ivan Mironovin avutta, mutta kukaan ei uskaltanut ruveta todistajaksi häntä vastaan, ja kaikista epäluuloista hän suoriutui puhtaana ja viattomana. Viimeisen varkautensa hän suoritti yötarhasta Kolotovkassa. Milloin kävi laatuun, vei Ivan Mironov hevosia mieluummin herraskartanoista ja kauppiailta. Mutta kun varastaminen tilanomistajilta ja kauppiailta oli vaikeampaa, ja kun sopivia paikkoja ei sattunut olemaan käsillä, vei hän kyllä talonpojiltakin. Niinpä nyt Kolotovkan kylässä vei hevostarhasta yöllä sattuman kaupalla mitä hevosia vain käsiinsä sai. Tekosen suoritti sukkela Gerasim. Talonpojat huomasivat hevosvarkauden vasta aamuhämärissä ja riensivät kaikille teille hakemaan jälkiä. Mutta hevoset seisoivatkin kruununmetsässä olevaan rotkoon piilotettuina. Ivan Mironovin oli aikomus seisottaa niitä täällä seuraavaan yöhön asti, ja yöllä kiidättää sadan virstan päässä olevan tutun talonmiehen luo. Ivan Mironov kävi tapaamassa Gerasimia metsässä, toi hänelle piiraisia ja viinaa ja oli palaamassa metsäpolkua myöten, mistä luuli pääsevänsä kenenkään näkemättä. Onnettomuudekseen hän kuitenkin tapasi vahtisotamiehen.
— Sienessäkö on oltu? — kysäsi sotamies.
- Eihän niitä tänä vuonna ole, - vastasi Ivan Mironov osottaen niinivasuun, jonka oli ottanut varalle mukaansa.
— Ei ole tämä mikään sienikesä, ei, — sanoi sotamies, seisoskeli jonkun aikaa, tuumaili ja kävi sitten ohitse. Sotamies oli kuitenkin ymmärtänyt, etteivät asiat olleet oikein päin. Mikä Ivan Mironovin oli pannut aamulla kruununmetsää kiertämään? Sotamies palasi ja alkoi tarkastella paikkoja. Muutaman rotkon kohdalla hän kuuli hevosten pärskytystä ja hiipi hiljaa sinne mistä sen kuuli. Syvänteen pohjalla oli maa hevosten polkemaa ja sontaista. Tuonnempana istui Gerasim jotakin syöden, ja hevosia seisoi sidottuina puun ympäri.
Sotamies juoksi kylään, otti mukaansa kylänvanhimman, järjestysmiehen ja kaksi todistajaa. Kolmelta taholta lähestyivät miehet sitä paikkaa, missä Gerasim oli, ja ottivat hänet kiinni. Gerasim rukka ei ruvennut vastustamaan, vaan humalapäissään tunnusti kohta kaikki. Kertoi, kuinka Ivan Mironov oli hänet juottanut ja vietellyt, ja kuinka oli luvannut juuri nyt tulla metsään hevosia hakemaan. Miehet jättivät hevoset ja Gerasimin paikoilleen, mutta itse menivät väijyksiin Ivan Mironovia odottamaan. Hämärän tultua kuului vihellys. Gerasim vastasi. Mutta tuskin oli Ivan Mironov alkanut laskeutua mäen rinnettä, kun miehet hyökkäsivät hänen kimppuunsa ja veivät kylään. Aamulla kokoontui väki kylänvanhimman tuvan edustalle.
Ivan Mironov tuotiin esille ja kuulusteltiin. Ensimäisenä alkoi häntä tutkia Stepan Pelagejushkin, kookas, harteva, pitkäkätinen mies, jolla oli kotkan nokka ja kasvoissa synkkä ilme. Stepan oli yksinäinen mies, joka oli juuri asevelvollisuudesta kotiinsa palannut. Hän oli vastikään isän talosta eronnut ja omansa perustanut, kun häneltä vietiin hevonen. Kaksi vuotta piti senjälkeen työskennellä kivilouhoksilla, ennenkuin pääsi hankkimaan itsellensä parin uusia hevosia. Molemmat oli nyt Ivan Mironov vienyt.
— Missä ovat hevoseni, — huusi vihasta kalveten Stepan, synkästi katsoen milloin maahan, milloin Ivan Mironoviin.
Ivan Mironov kielsi. Silloin Stepan löi häntä vasten naamaa, ja murskasi nenän, josta veri syöksähti.
— Sano, taikka tapan!
Ivan Mironov oli vaiti, pää kumarassa. Stepan iski pitkällä kädellään toisen kerran, sitten kolmannen. Ivan Mironov oli yhä vaiti, viskeli vain päätään puolelta toiselle.
— Lyökää kaikki! — huusi kylänvanhin. Ja kaikki alkoivat hutkia miestä. Ivan Mironov kaatui äänettömänä, ja huusi maasta: raakalaiset, perkeleet, lyökää vaikka kuoliaaksi, en pelkää teitä. — Silloin Stepan sieppasi yhden varaamistaan kivistä ja särki sillä Ivan Mironovin pään.