VII
Pahom paneutui untuvapatjoille, mutta uni ei ota tullakseen, — maa on yhä mielessä. "Sieppaanpa", ajattelee hän, "ison kaistaleen. Kyllähän minä 50 virstaa päivässä kierrän. Nykyjään on päivä pitkä kuin vuosi. Kylläpä viiteenkymmeneen virstaan maata mahtuu! Huonomman myyn tahi annan vuokralle, parhaan taas varaan itseäni varten. Hankin pari kyntöhärkäparia, palkkaan pari renkiä, viljelen puolensataa desjatinaa ja elätän karjaa muulla maallani."
Ei saanut Pahom unta koko yönä; vasta vähän ennen aamun sarastusta hän vaipui horroksiin. Heti horroksiin vaivuttuaan hän näki unen. Hän on makaavinaan tuossa samassa teltassa ja kuulee jonkun ulkopuolella nauraa hohottavan. Tekee mieli katsoa, kuka siellä nauraa. Hän nousee, menee ulos teltasta ja näkee, että äskeinen bashkiirein vanhin istuu teltan edustalla, pitelee molemmin käsin vatsaansa ja nauraa hohottaa niin että ihan kiemurtelee. Hän astuu tämän luo ja kysyy: "Mitä naurat?" Mutta samassa hän näkee, ett'ei se olekaan bashkiirein vanhin, vaan kauppias, joka äskettäin oli heille poikennut ja kertonut maasta. Tuskin hän ennätti kysyä kauppiaalta: "Joko olet kauankin ollut täällä?" — kun se ei enää ollutkaan kauppias, vaan sama talonpoika, joka muinoin oli poikennut hänen luokseen etelästä palatessaan. Ja Pahom näkee, ett'ei se ole oikeastaan talonpoikakaan, vaan että siinä istuu itse paholainen sarvineen ja kavioineen ja nauraa hohottaa, ja hänen edessään makaa mies paljain jaloin, paita ja housut yllä. Pahom katsoo tarkemmin, mikä mies se on, ja näkee, että mies on kuollut ja että se on — hän itse. Pahom kauhistui ja heräsi. "Kaikenlaistahan sitä unissa näkee!" — ajattelee hän herättyään. Hän katsahti ympärilleen ja näki avoimesta ovesta, että aamu rupeaa jo valkenemaan. "Täytyy herättää väki", ajattelee hän. "On aika lähteä." Pahom nousi, herätti renkinsä, joka nukkui rattailla, käski valjastamaan hevosen ja lähti bashkiireja herättämään.
— On jo aika, — sanoo hän, — lähteä arolle maata eroittamaan.
Bashkiirit nousivat, kokoontuivat yhteen kaikki, ja vanhinkin saapui. He rupesivat taas kumysia juomaan. Tahtoivat tarjota Pahomille teetä, mutta hän ei ruvennut sitä odottelemaan.
— Mennään nyt, kun on kerran mentävä! — sanoi hän. — On jo aika.