III.
Kuusi vuotta kestäneen irstaisen, ylellisen ja hienostuneen kaupunkielämän ja kaksikuukautisen rikoksentekijäin seurassa vietetyn vankilassaolon jälkeen tuntui Katjushasta elämä nyt valtiollisten seurassa, huolimatta kaikista niistä vaikeuksista, joita heidän oli kestäminen, hyvinkin hyvältä. Jalkasin tehty 20—30 virstan matka, hyvän ruuan ja päivän lepuun ohella kahden päivän kulkemisen jälkeen, vahvistivat häntä ruumiillisesti; ja yhteys uusien toverien kanssa avasi hänelle semmoisia elämänaloja, joista hänellä ei ollut ennen käsitystäkään. Semmoisia mainioita ihmisiä, kuten hän sanoi, kuin ne, joiden kanssa hän nyt teki matkaa, ei hän ollut ennen tuntenut eikä voinut mieleensä kuvaillakaan. »Ja minä hullu, kun itkin että minut tuomittiin», puhui hän. »Ikäni on minun Jumalaa kiittäminen. Olen saanut tietää semmoista mistä en olisi muuten ikinäni tietänyt». Hyvin helposti ja ilman enempiä järjenponnistuksia hän ymmärsi ne aiheet, jotka olivat näille ihmisille määrääviä, ja ollen kansan lapsi, hän täydellisesti hyväksyi ne. Hän ymmärsi, että nämät ihmiset nousivat kansan puolesta herrassäätyisiä vastaan; ja se seikka, että nämät ihmiset itse olivat herrassäätyisiä ja panivat kuitenkin alttiiksi etuoikeutensa, vapautensa jopa henkensäkin kansan edestä, saattoi hänet suuresti kunnioittamaan ja ihailemaan heitä.
Kaikkia uusia tovereitaan hän ihaili, mutta ennen muita hän kuitenkin ihaili Maria Pavlovnaa, eikä ainoastaan ihaillut, vaan rakasti häntä erityisellä kunnioittavalla ja innokkaalla rakkaudella. Häntä ihmetytti, että tuo kaunis neiti, vaikka oli rikkaasta kenraalin talosta ja osasi kolmea kieltä, käyttäytyi kuin tavallinen työnainen, antoi toisille pois kaikki, mitä hänen rikas veljensä hänelle lähetti, pukeutui ihan yksinkertaisesti jopa köyhästikin, eikä pannut mitään huomiota kauneuteensa. Tuo piirre, ettei hän nimeksikään koettanut viehättää, ihmetytti erityisesti ja sentähden veti Maslovaa hänen puoleensa. Maslova näki, että Maria Pavlovna tiesi, jopa oli hyvilläänkin kauneudestaan, eikä kuitenkaan ollut milläänkään siitä vaikutuksesta, minkä hänen ulkomuotonsa teki miehiin, vaan päinvastoin pelkäsi sitä ja suorastaan kammoi rakastumisia. Hänen miespuoliset toverinsa, jotka tiesivät tästä, jos kiintyivätkin häneen, eivät uskaltaneet osoittaa sitä hänelle, ja kohtelivat häntä kuin miestoveriaan; mutta tuntemattomat usein kiusasivat häntä, ja näistä hän pääsi ainoastaan suuren ruumiillisen voimansa avulla, josta hän oli sangen ylpeä.
—Kerran minä,—kertoi hän nauraen Katjushalle,—kun yksi herrasmies minua ahdisteli kadulla eikä meinannut päästää, ravistelin sitä niin että se pelästyi ja pötki tiehensä.
Vallankumouksellisten joukkoon hän oli yhtynyt, kertomuksensa mukaan, siitä syystä, että oli lapsuudestaan asti tuntenut inhoa herrasväen elämään, ja oli aina rakastanut yksinkertaisten ihmisten elämää. Häntä oli aina nuhdeltu siitä, että hän viihtyi piikain kamarissa, kyökissä, tallissa, vaan ei sisähuoneissa.
—Piikojen ja kuskien kanssa minun oli hauska olla, mutta meikäläisten herrojen ja neitien kanssa ikävä,—kertoi hän.—Sittemmin, kun aloin ymmärtää, huomasin, että meidän elämämme oli ihan huono, Äitiä ei minulla ollut, isästä en minä pitänyt, ja niinpä minä yhdeksäntoista vuotiaana menin toverini kanssa tehtaan työhön.
Tehtaasta tultuaan hän asui maalla, sitten matkusti kaupunkiin ja tuli vangituksi eräässä kortteerissa, missä oli salainen kirjapaino. Hänet tuomittiin pakkotöihin Siperiaan. Maria Pavlovna ei ollut kertonut koskaan itse, mutta Katjusha oli saanut kuulla muilta, että hän oli pakkotöihin tuomittu sen johdosta, että oli ottanut syykseen laukauksen, jonka yksi vallankumouksellisista oli kotitarkastuksen aikana pimeässä ampunut.
Siitä saakka kuin Katjusha tutustui Maria Pavlovnaan, huomasi hän, että tämä, olipa missä ja millaisissa olosuhteissa tahansa, ei milloinkaan ajatellut itseänsä, vaan aina oli huolissaan siitä, miten saisi palvelluksi tai autetuksi toisia joko suuressa tai vähässä. Yksi hänen tovereistaan, Novodrof, sanoi pilalla hänen harjoittavan hyväntekeväisyyttä urheiluna. Ja se oli totta. Kuten metsästäjälle pyyn löytäminen, oli koko viehätin hänen elämässään tilaisuuden löytäminen palvellakseen muita. Ja tämä urheilu muuttui tavaksi, muuttui hänen varsinaiseksi työkseen. Ja hän teki sitä niin luonnollisesti, että kaikki, jotka tunsivat hänet, eivät enää kehuneet häntä siitä, vaan vaativat sitä häneltä.
Ensimmältä, kun Maslova tuli heidän joukkoonsa, tunsi Maria Pavlovna inhoa häntä kohtaan. Katjusha huomasi sen, mutta sitten myöskin huomasi, kuinka Maria Pavlovna pakoitti itseänsä muuttamaan käytöstään ja alkoi kohdella häntä hyvin hellästi ja hyvästi. Ja tämä hellyys ja hyvyys, jotka tulivat näin erinomaisen olennon puolelta, koski niin syvältä Maslovaan, että hän koko sydämmellään antautui hänelle, tietämättään omisti hänen mielipiteensä ja tahtomattaan kaikessa häntä matki.
Tämä Katjushan altis rakkaus liikutti Maria Pavlovnaa ja hänkin kiintyi Katjushaan. Näitä naisia liitti toisiinsa vielä heidän yhteinen inhonsa sukupuolirakkauteen. Toinen inhosi tätä rakkautta sen johdosta, että oli kokenut sen koko hirveyden, toinen taas, kun ei ollut sitä koskaan kokenut ja sentähden piti sitä käsittämättömänä ja yhtaikaa myöskin inhoittavana ja ihmisarvoa loukkaavana.