IV.
Tämä Maria Pavlovnan vaikutus oli toinen niistä vaikutuksista, joiden alainen Maslova oli. Se syntyi siitä, että Maslova kiintyi Maria Pavlovnaan. Toinen oli Simonsonin vaikutus. Ja tämä vaikutus syntyi siitä, että Simonson kiintyi Maslovaan.
Kaikki ihmiset elävät ja toimivat osaksi omien, osaksi vierasten ajatusten ohjaamina. Siinä, mikäli ihmiset elävät omien ajatustensa ohjaamina ja mikäli vierasten, on yksi tärkeimmistä erotuksista ihmisten välillä: toiset ihmiset useimmiten käyttävät omia ajatuksiaan niinkuin jotakin järjen leikkiä, käyttävät ymmärrystään niinkuin vauhtipyörää, josta on välitysremmi otettu pois, mutta teossa noudattavat vieraiden ihmisten ajatuksia,—yleisiä tapoja, lakia; toiset taas pitävät omia ajatuksiaan kaiken toimintansa päävaikuttimina, melkein aina kuuntelevat oman järkensä vaatimuksia ja tottelevat sitä, ainoastaan ani harvoin—tarkoin punnittuansa—noudattaen sitä, mitä muut ovat päättäneet. Semmoinen mies oli Simonson. Hän punnitsi ja päätti kaikki järkensä avulla, ja minkä kerran päätti, sen täyttikin.
Niinpä hän jo lyseolaisena ollessaan päätti, että hänen isänsä, entisen makasiinivirkamiehen ansaitsema omaisuus on ansaittu epärehellisesti, ja sentähden hän ilmoitti isälle, että tämä omaisuus oli annettava kansalle. Kun isä ei ottanut häntä kuullakseen, vaan päinvastoin ankarasti nuhteli, läksi hän talosta eikä enää käyttänyt hyväkseen isän varoja. Päätettyään, että kaikki olemassa oleva paha saa alkunsa kansan sivistymättömyydestä, hän yliopistosta tultuaan yhtyi kansanvaltaisiin, rupesi opettajaksi erääseen kylään ja rohkeasti julisti sekä oppilaille että talonpojille kaikkea sitä, mitä piti oikeana, ja kielsi sen, mitä piti valheellisena.
Hänet vangittiin ja haastettiin oikeuden eteen.
Oikeudenkäynnin aikana hän tuli siihen päätökseen, ettei tuomarilla ollut oikeutta häntä tuomita ja hän lausui tämän ajatuksensa julki. Kun tuomarit eivät suostuneet tähän, vaan jatkoivat oikeudenkäyntiä, niin hän päätti parhaaksi olla vastaamatta heidän kysymyksiinsä, ja olikin siitä pitäen vaiti. Hän lähetettiin Arkangelin lääniin. Siellä hän muodosti itselleen uskonnollisen opin, joka tuli kaikkien hänen tekojensa määrääjäksi. Tämän uskonnollisen opin mukaan maailmassa oli kaikki tyyni elollista, eikä mitään kuollutta ollut olemassa, kaikki esineet, joita me pidämme kuolleina, elimettöminä, olivat ainoastaan suuren, meille käsittämättömän elimistön osia, ja sentähden ihmisen tehtävä, hänen ollessa suuren elimistön osana, on kannattaa tämän elimistön ja sen kaikkien elollisten osien elämää. Sentähden hän piti rikoksena hävittää sitä, mikä elää: hän ei hyväksynyt sotia, ei kuolemanrangaistuksia, eikä minkäänlaista ihmisten tai edes elukkainkaan tappamista. Avioliiton suhteen hänellä niinikään oli omat periaatteensa. Hän ajatteli, että ihmissuvun lisääminen on vaan alempi aste ihmisen toiminnasta, ylempi aste on jo olemassa olevan elämän palveleminen. Tätä aatetta vahvisti hänen mielestään se tosiasia, että veressä löytyy niin sanottuja fagosiittejä. Naimattomat ihmiset olivat hänen mielestään juuri noita fagosiittejä, joiden tehtävänä oh palvella elimistön heikkoja, sairastuneita osia. Siitä pitäen hän alkoikin elää niinkuin oli päättänyt, vaikka oli ennen nuorempana joskus viettänyt siveetöntä elämää. Hän piti itseään samoin kuin Maria Pavlovnaa maailmallisina fagosiitteinä.
Hänen rakkautensa Katjushaan ei ollut ristiriidassa tämän aatteen kanssa, sillä hän rakasti platoonisesti, arvellen, ettei tämmöinen rakkaus häiritse, vaan päinvastoin vielä enemmän innostuttaa tuohon fagosiitilliseen heikkojen palvelemiseen.
Mutta paitsi sitä, että hän ratkaisi omin päin siveyttä koskevat kysymykset, hän ratkaisi omin päin myöskin enimmät käytännölliset kysymykset. Kaikkiin käytännöllisiin asioihin nähden hänellä oli omat teoriansa. Oli sääntöjä siitä, kuinka monta tuntia oli työskenneltävä, mitä syötävä, miten pukeuduttava, miten lämmitettävä uunia ja miten valaistava huoneita.
Tämän ohella Simonson oli sangen ujo toisten ihmisten parissa ja ylen vaatimaton. Mutta kun hän kerran jotain päätti, ei häntä enää mikään voinut pidättää.
Ja hänelläpä nyt oli suuri vaikutus Maslovaan sen kautta että hän tätä rakasti. Maslova tajusi hyvin pian asianlaidan naisellisella vaistollaan, ja tieto, että hän oli voinut herättää rakkautta noin erinomaisessa ihmisessä, nosti häntä hänen omissa silmissään. Nehljudof tarjosi hänelle avioliittoa ylevämielisyydestä ja sen johdosta, mitä oli ennen tapahtunut; mutta Simonsen rakasti häntä semmoisena kuin hän oli nyt, ja rakasti vaan siksi että rakasti. Paitsi sitä Maslova tunsi, että Simonson pitää häntä harvinaisena, kaikista muista eroavana naisena, jolla oli erikoisia, korkeita siveellisiä ominaisuuksia. Ei Maslova tarkalleen tiennyt, mitä ominaisuuksia Simonson nimenomaan hänessä oli löytänyt, mutta varmuuden vuoksi, ettei tulisi pettäneeksi häntä, koetti kaikin voimin herättää itsessään parhaimpia ominaisuuksia, mitä suinkin taisi mieleensä kuvailla. Ja tämä seikka pani hänet koettamaan saavuttaa niin suurta hyvyyttä kuin suinkin mahdollista.
Tämä kehitys oli saanut alkunsa jo vankilassa, kun hän ollessaan valtiollisten vankien yhteisessä vierashuoneessa oli huomannut Simonsonin erittäin itsepintaisen katseen tuolta syvältä otsan alta, tuuheitten kulmakarvain takaa, hyvistä, tummansinisistä silmistä. Jo silloin hän oli huomannut, että tuo ihminen on erinomainen ja erinomaisesti katsoo häntä, oli huomannut miten kummallisesti ja silmiinpistävästi samoihin kasvoihin oli yhtynyt sekä ankaruus, joka ilmausi töröttävästä tukasta ja rypistyvistä silmäkulmista, lapsellinen hyvänsuopuus ja ilmeen viattomuus. Sitten näki hän Simonsonin uudelleen Tomskissa, kun hänet oli siirretty valtiollisten joukkoon. Ja vaikkeivät he olleet vaihtaneet sanaakaan keskenään, oli siinä silmäyksessä, jolla he katsahtivat toisiinsa, tunnustus, että he muistavat toisiaan ja ovat toisilleen tärkeät. Mitään merkittävää keskustelua ei heidän välillään jälestäkään päin ollut, mutta Maslova tunsi, että Simonsonin puhe, silloin kun hän oli mailla, tarkoitti häntä, että Simonson puhui häntä varten ja koetti sitä varten lausua ajatuksensa niin selvästi kuin suinkin. He lähestyivät toisiansa erittäinkin siitä pitäen kuin Simonson alkoi kulkea jalkasin tavallisten rikoksentekijäin matkassa.