XIII.
Uuni oli palanut loppuun ja lämminnyt, tee oli saatu kiehumaan ja kaadettiin laseihin ja ruukkuihin, ja vaalistettiin maidolla, esillä oli rinkilöitä, tuoretta hiiva- ja vehnäleipää, koviksi keitettyjä munia, voita ja vasikan pää ja jalat. Kaikki siirtyivät lavitsan ääreen, jota nyt käytettiin pöytänä, ja juotiin ja syötiin ja juteltiin. Rantseva istui laatikon päällä kaataen teetä. Hänen ympärilleen kokoontuivat kaikki muut paitsi Kryiltsof, joka oli ottanut kostean puoliturkkinsa yltään, kääriytynyt kuivaan vaippaansa ja loikoi nyt paikoillaan jutellen Nehljudofin kanssa.
Kylmän, kosteuden, lian ja epämukavuuksien perästä, joita he olivat saaneet kokea, niiden vaivojen perästä, joita heillä oli ennenkuin saivat kaikki järjestykseen, ja syötyään ja juotuaan kuumaa teetä,—olivat kaikki mitä parhaimmalla ja iloisimmalla tuulella.
Se seikka että seinän takaa kuului töminää, huutoa ja haukkumasanoja vankien keskuudesta, ikäänkuin muistuttaen heitä siitä, mikä oli heidän ympärillään, lisäsi vielä enemmän kodikkuuden tuntoa. Niinkuin pysähdysasemassa keskellä merta nämä ihmiset tunsivat hetkeksi olevansa vapaat siitä alennuksien ja kärsimyksien tulvasta, joka ympäröitsi heitä, ja senvuoksi he olivat ylentyneessä ja eloisammassa mielentilassa. Puhuttiin kaikesta muusta, ainoastaan ei omasta asemasta eikä siitä mikä heitä odotti. Paitsi sitä kuten on tavallista nuorten miesten ja naisten välillä, erittäinkin kun heidän on pakosta oleminen yhdessä, niinkuin olivat yhdessä kaikki nämä ihmiset, syntyi heidän välillänsä myötäisiä ja vastaisia, monella tavalla kutoutuneita suhteita toinen toisiinsa. He olivat melkein kaikki rakastuneita. Novodvorof oli rakastunut nättiin, hymyilevään neiti Grabetsiin. Tämä Grabets oli nuori kurssilainen, hän oli hyvin vähän ajatellut ja oli aivan väliäpitämätöin vallankumouskysymyksistä. Mutta hän otti vaarin ajan hengestä, teki jotain valtiollisesti luvatonta ja passitettiin Siperiaan. Niinkuin hänen päätarkoituksensa vapaudessa ollessaankin oli viehättää miehiä, oli juuri sama hänen vaikuttimensa sittemminkin tutkinnoissa, vankilassa ja maanpaossa. Nyt tämän matkan aikana hän löysi tyydytystä siinä, että Novodvorof oli häneen kiintynyt ja että hän itse puolestaan oli rakastunut Novodvorofiin. Vera Jefremovna, jolla oli suuri taipumus rakastumiseen, mutta ei mitään viehätysvoimaa, vaikka kyllä alituista vastarakkauden toivoa, oli rakastunut milloin Nabatofiin milloin Novodvorofiin. Jotain rakastuneen tapaista oli myöskin Kryiltsofin puolelta Maria Pavlovnaa kohtaan. Hän rakasti tätä niinkuin miehet rakastavat naisia, mutta tietäen mitä hän ajatteli rakkaudesta, peitti Kryiltsof tunnettansa tavalliseen ystävyyteen ja kiitollisuuteen siitä, että Maria Pavlovna erityisellä hellyydellä häntä hoiti. Nabatof ja Rantseva olivat yhdistetyt hyvin monimutkaisilla rakkaussuhteilla toisiinsa. Niinkuin Maria Pavlovna oli täydellisesti siveellinen neito, niin oli Rantseva täydellisesti siveellinen nainut nainen.
Jo kuudentoista vuotiaana, vielä koulussa ollessaan hän oli rakastunut herra Rantseviin, pietarilaiseen ylioppilaaseen, ja 19 vuotiaana mennyt naimisiin tämän kanssa hänen vielä ollessa yliopistossa. Neljännellä kurssilla ollessaan hänen miehensä oli sekaantunut johonkin ylioppilaslevottomuuteen, karkoitettiin Pietarista ja muuttui vallankumoukselliseksi. Silloin Rantseva jätti lääketieteelliset opintonsa ja matkusti hänen perässään ja myöskin muuttui vallankumoukselliseksi. Jos hänen miehensä ei olisi hänestä ollut kaikkein parhain ja maailman kaikkein viisain ihminen, niin hän ei olisi rakastunut häneen eikä siis myöskään mennyt naimisiin hänen kanssaan. Mutta kun oli kerran rakastunut ja mennyt naimisiin hänen mielestänsä parhaimman ja maailman viisaimman miehen kanssa, niin hän luonnollisesti ymmärsi elämää ja sen tarkoitusta juuri samalla tavalla kuin maailman parhain ja viisain mies sitä ymmärsi. Tämä mies ymmärsi aluksi elämää niin, että täytyi oppia, ja siis Rantsevakin ymmärsi elämää niin. Kun toinen tuli vallankumoukselliseksi, niin tuli toinenkin siksi. Nyt Rantsevakin osasi varsin hyvin todistaa, että oleva järjestys oli mahdoton, ja että jokaisen ihmisen velvollisuus on sotia tätä järjestystä vastaan ja koettaa luoda sitä valtiollista ja taloudellista elämänmuotoa, jossa yksityinen ihminen voi vapaasti kehittyä—ja niin edespäin. Ja hänestä näytti, että hän todellakin ajattelee ja tuntee niin, mutta oikeastaan hän ajatteli ainoastaan sitä, että kaikki mitä hänen miehensä ajattelee on totta ja oikein, ja hän haki siis vaan yhtä ainoata:—täydellistä sopusointuisuutta, sulautumista miehen sieluun, mikä yksin antoi hänelle siveellistä tyydytystä.
Ero miehestä ja lapsesta, jonka äiti oli ottanut käsiinsä, oli hänelle ollut hyvin raskas. Mutta hän kesti eron lujamielisesti ja rauhallisesti, tietäen kestävänsä sitä miehensä ja sen asian nimessä, jonka totuudesta ei ollut epäilemistä, koska mies kerran sitä asiaa palveli. Hänen ajatuksensa olivat aina miehessään, ja yhtävähän kuin hän ennen ei ollut rakastanut ketään, niin ei hän nytkään voinut rakastaa ketään muuta kuin miestänsä. Mutta Nabatofin altis ja puhdas rakkaus liikutti häntä ja teki hänet levottomaksi. Tämä Nabatof, siveellinen ja lujaluontoinen ihminen, hänen miehensä ystävä, koetti kohdella Rantsevaa niinkuin sisartaan, mutta heidän suhteeseensa pujahti jotakin muutakin, joka pelotti heitä molempia samassa kuin se kaunisti heidän nykyistä vaikeaa elämäänsä.
Niin että tässä piirissä olivat rakastumisesta aivan vapaat ainoastaan
Maria Pavlovna ja Kondratjef.