XIX.
Kun seuraavana päivänä tulin huoneestani, niin Maud oli poissa.
Metsänimpi oli vapautunut, ja koti, jonka hän oli jättänyt, oli tyhjä.
Menin virastooni ja tulin takaisin, söin päivällisen Harryn kanssa ja olin taas yksin. Poika ei pyytänyt mitään selitystä. Minulla itselläni ei ollut mitään hänelle antaa.
Kuljin huoneesta huoneeseen. Kuljin siksi kunnes väsymys pakotti ruumistani, ja aivojani poltti kuin kuumeessa.
Tunsin itseni aivankuin väkivallalla entisyydestäni erilleen leikatuksi. Tulevaisuus oli edessäni kylmänä ja selvänä.
Ja kuitenkin minä odotin koko ajan, että Maud tulisi takaisin.
Kun olin hullu. — — —