3. SUOMALAISET AMERIKASSA.
Muutamien suomalaisten mielestä oli elämä Ruotsin metsissä liian tukalaa ja he siirtyivät Amerikkaan. Ensimmäiset, jotka tunnetaan, karkoitettiin sinne siitä syystä, että olivat rikkoneet kaskenpolttoasetusta. He olivat Sunnen pitäjästä Wermlannista, ja jonkin aikaa sen jälkeen sai maaherra Stake käskyn taivuttaa hänen läänissään asuvat suomalaiset siirtymään äsken perustettuun "Uuden Ruotsin" siirtomaahan Delaware-virran rannoille.
Omien ilmoitustensa mukaan maaherra ei tässä onnistunut. Hän antoi silloin ottaa kiinni koko joukon suomalaisia ja teljetä heidät vankeuteen. Tämä tapahtui huhtikuussa 1641.
Kun hän sen jälkeen kysyi, miten vankien suhteen olisi meneteltävä, hallitus vastasi, että "oli miellyttävä asia, että hänen oli onnistunut saada sellaiset vahingolliset ja metsää turmelevat suomalaiset ja irtolaiset vangituksi, ja jolleivät nämä mielisuosiossa menisi siirtomaahan Amerikkaan, piti heidän hankkia takausmiehiä, jotka menisivät takaukseen siitä, että he huolellisesti ottaisivat viljelläksensä autioita tiloja tai uusia torppia. Jolleivät suomalaiset saisi takauksia, ei heillä ollut muuta neuvoa jäljellä kuin lähteä Amerikkaan, tai maaherra panettaisi heidät rautoihin ja pitäisi heitä työssä kruunun linnoissa ja taloissa."
Muutamat suomalaiset lähtivät vapaaehtoisesti Amerikkaan, sen tiedämme Thomas Campaniuksen kirjasta (Lyhyt kuvaus Uusi-Ruotsi-nimisestä maakunnasta Amerikasta.). "Siellä asuivat suomalaiset ja siellä oli rakennettu lujat huoneet, ei kuitenkaan linnoituksia. Se on Kristinan linnoituksesta puolenkolmatta saksanpenikulman päässä meritietä itään päin. Maantietä runsaasti puoliikolmatta ruotsinpenikulmaa." Muudan tähän teokseen liitetty kartta osoittaa, että "Suomi" ("Finland") oli Fort Kristinan ja Uuden Gööteporin välillä Delaware-virran länsirannalla, lounaaseen nykyisestä Filadelfiasta.
Useimmat suomalaiset kuuluivat siihen väestön ryhmään, joita sanottiin "vapaiksi miehiksi", jolla sanalla tarkoitettiin niitä uudisasukkaita, jotka omasta tahdostaan olivat lähteneet Amerikkaan ja siellä nauttivat erinäisiä vapauksia ja etuja. Muihin ryhmiin taas kuuluivat komppanian virkamiehet, joilla oli vuotuinen palkka, sekä "irtolaiset ja pahantekijät" (maanpakoon ajetut), jotka asuivat erillään ja joita pidettiin orjina. Minkä verran suomalaisia siellä oli, sitä emme tiedä mainita, emme myöskään tiedä, saivatko useammat tai harvemmat niistä 300 suomalaisesta, jotka v. 1649 olivat pyytäneet saada siirtyä Amerikkaan, tilaisuuden täyttää aikomuksensa.
Mitä töitä suomalaiset tekivät, näkyy eräästä William Pennin v. 1683 kirjoittamasta kirjeestä, jossa hän sanoo: "Ensimmäiset kristityt asukkaat tässä maassa ovat olleet hollantilaisia, sitä lähinnä ruotsalaisia ja suomalaisia. Edelliset toimivat kaupan alalla, jälkimmäiset viljelevät maata." Kymmenen vuotta myöhemmin lähetetyssä kirjeessä kertoo eräs suomalainen maan hedelmällisyydestä ja elinkeinoista: "Mitä meidän tilaamme ylipäänsä tulee tässä maassa, olemme kaikki ylipäänsä talonpoikia, jotka kynnämme ja kylvämme, viljelemme maata — joka on arvokasta ja hedelmällistä, — saamme hyvät sadot ja runsaan toimeentulon, viemme maasta leipää, viljaa, jauhoja, olutta jne. Vaimomme ja tyttäremme ovat ahkeria kehräämään ja kutomaan. Asumme hyvässä sovussa intiaanien kanssa, jotka moneen vuoteen eivät ole tehneet meille mitään vahinkoa."
Vapaat miehet eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä ylimpään päällikköönsä, sillä v. 1653 he lähettivät hallitukselle Tukholmaan kirjoituksen, jossa valittivat, että kuvernööri Printz oli kuolemanrangaistuksen uhalla kieltänyt heiltä kaiken kaupankäynnin sekä käyttämästä maata viljelyksiin ja vettä kalastukseen, "ja kuvernööri on", kirjoittivat he, "uhkaillut meitä niin kohdella, että vaimomme ja lapsemme saavat itkeä ia että me tulemme kaljupäisiksi, josta meillä on esimerkkinä Suomalais-Antti samoin kuin muut 'Suomen' suomalaiset, jotka on tutkinnotta ja tuomiotta ajettu taloistaan ja joiden vaimot nyt sentähden ovat järjettömiksi ja mielettömiksi joutuneet, ja nyt heidän täytyy köyhinä leskinä lapsinensa kulkea leipäänsä kerjäten." Kymmenes kohta valituksessa sisälsi anomuksen, että Suomalais-Antti saisi pitää rukiit, jotka kuvernööri oli tuominnut hänet menettämään.
Syksyllä 1653 Printz palasi takaisin Ruotsiin ja jätti silloin elokuun 3 pnä 1653 kirjoituksen vastaukseksi "kapinoitsijoiden" valituksiin, joita hän väitti perättömäksi. Kidutusta kärsineestä suomalaisesta hän lausuu: "Suomalais-Anttia tutkittiin laillisesti, mutta Suomalais-Lassi ja Suomalais-Kaisa on noituuden ja muun levottomuuden takia meistä erotettu, mutta on heille kuitenkin annettu parempia maita ja tiluksia kuin heillä olikaan."
Pääsyynä Printzin paluuseen oli kuitenkin se, että hollantilaiset, jotka Delaware-virran länsirannalle olivat rakentaneet Fort Kasimir-nimisen linnoituksen, varustautuivat täydellä todella hyökkäämään ruotsalaisten uudissiirtolan kimppuun. Elokuussa v. 1654 purjehti hollantilainen maaherra Stuyvesant seitsemän laivaa mukanaan Uudesta Amsterdamista ja teki ruotsalaista siirtolaa vastaan niin menestyksellisen hyökkäyksen, että koko siirtola oli syyskuussa hänen vallassaan.
Antautumisehdoissa määrättiin, että siirtolaismaan virkamiehistä ja alamaisista, ruotsalaisista ja suomalaisista saivat ne, jotka niin halusivat, palata Ruotsiin; ne jotka mieluummin jäivät paikoilleen, saivat pysyä augsburgilaisessa uskossaan ja palkata itselleen saarnamiehen. Useimmat jäivät aloilleen, koska he kerran olivat perehtyneet uuden kotimaansa olosuhteisiin.