6. PEKANHUHDASSA. ILVEKSENAJO.
Liisu-eukko oli varsin iloissaan miesten metsänkäynnin menestymisestä, joka oli melkoisesti lisännyt perheen varoja. Pekka kykeni jo istumaan pitkät ajat ylhäällä ja opetti lapsia lukemaan kirjaimia ja sanoja, joita hän oli kirjoittanut tuohipalasiin, sillä minkäänlaista kirjaa ei mökissä ollut. Kaikki ihmettelivät Pekan lukutaitoa, sillä hän yksin osasi lukea. Liisu jauhoi käsikivellä päiväkaudet. Taneli ja Antti valmistelivat linnunpyydyksiä, sillä nyt oli syyspäiväntasauksen aika, lintujen pyyntiaika lähellä ja ilmat sateiset, niin että oleskeltiin sisällä. Orsilta riippui suuri joukko hirvenlihoja ja karhunlapoja, joita siellä savustettiin. Pekanhuhdan torpassa näytti vallitsevan varallisuus.
Mutta se herätti myös huolta ja levottomuutta; varallisuutta ei saanut näyttää kenellekään, se herättäisi kateutta. Varat täytyi kätkeä vieraiden silmiltä. Taneli sanoikin tarttuen kirveeseensä: "Tulepas Antti mukaan!" He kyhäsivät tiheän petäjän oksan varaan pienen huoneentapaisen, joka peitettiin tarkoin, ja sinne kannettiin savustetut lihat, siellä ne olivat hyvässä kätkössä kateellisten silmiltä sekä turvassa tuhoeläimiltä ja tulen vaaralta.
Suomalaiset puuhasivat nyt muutaman päivän viritellen pyydyksiä metsälinnuille; kun se oli tehty, he rupesivat raivaamaan peltoa ja siinä työssä Liisu-eukko oli innokkaasti ja voimakkaasti mukana. Neliösyli maata toisensa jälkeen raivattiin ja kivet kasattiin raunioihin. Pekanhuhtalaisia suosi onni, lintukimppu toisensa jälkeen saatiin satimista, ja Liisu sanoi jo: "Nyt teidän täytyy lähteä kyläkuntaan myymään saaliinne, ennenkuin linnut pahenevat, ja niitä onkin täysi kantamus teille kummallekin."
Taneli ja Antti päättivät lähteä Malmivuorelle. Selässä taakat, joissa oli isojen eläinten taljoja, turkiseläinten nahkoja ja lintuja, he lähtivät taivaltamaan etelään päin kotiin jäävien toivottaessa onnea matkalle. "Pitäkää nyt huoli, että saatte hyvää kangasta paidoiksi ja muiksi vaatteiksi pojille", varoitti Liisu-eukko, "ja tulkaa pian takaisin!" Antin kanssa Pekka jutteli vähän kahden kesken, ennen kuin he erosivat; se keskustelu koski sukulaisten tiedustelemista.
Antti lupasi olla säästämättä jalkavaivojaan ja tiedustella joka talosta, jonka lähitse he joutuivat kulkemaan. Mutta eipä niitä taloja monta ollut, sillä Taneli pysytteli aina vain metsäteillä selittäen Antille, että niin oli paras tehdä. Malmivuoren tienoilla he kyllä tapasivat väkeä niin paljon kuin halusivat. Jos Yrjänä joukkoineen olisi tullut, niin kyllä hän siellä olisi näyttäytynyt.
Miesten ollessa poissa aika kului syrjäisessä suomalaismökissä hiljaista menoaan. Liisu ja lapset kävivät kokemassa pyydyksiä ja toivat kotiin lintuja aika joukot. Sillä välin he työskentelivät uudispellolla. Pekka käveli jo kepin varassa ja hänen parantumisensa edistyi edistymistään. Hänen teki kovin mieli lähteä käymään karhunpyydyksellä, mutta Liisu vastusti sitä, ja päivä meni toisensa jälkeen, kunnes sitten päivänä muutamana ilmestyi halmeen reunassa näkyviin kaksi miestä kummallakin raskas taakka selässä.
Lapset päästivät ison äänen tuntiessaan Tanelin ja Antin. Matka oli onnistunut hyvin ja toivottuja tavaroita oli saatu hankituksi. Matkamiehet olivat terveinä ja reippaina ja heillä oli paljon kerrottavaa. Yrjänästä heillä ei ollut mitään tietoa; mutta he olivat kuulleet, että talven kuluessa oli työansiota saatavana vuorikaivannoissa ja Herrhultissa. Siellä kuului herttua rakennuttavan suuria rautatehtaita, joihin suomalaiset olisivat tervetulleita. Oli julkaistu asetus, että suomalaisten piti vähintään kerran kuukaudessa käydä kirkolla; mutta Taneli arveli, että se asetus ei varmaankaan koskenut Pekanhuhdan asukkaita, jotka asuivat niin kaukana, minkä vuoksi hän ei virkkanut mitään koko asetuksesta.
Muutaman päivän kuluttua käytiin katsomassa karhunloukkua. Se oli koskematta paikallaan: ei ollut ainoaakaan mesikämmentä siellä liikkunut. Sen vuoksi se laukaistiin, sillä Taneli arveli, että vuodenaika oli nyt liian myöhäinen pitää sitä vireillä.
Poikien metsästys — Pekkakin kykeni jo mukaan — rajoittui mökin lähimpään ympäristöön, ja enimmäkseen nyt pyydettiin vain lintuja. Taneli raatoi viljelyksillään ja Liisu ompeli vaatteita pojille.
Sitten satoi ensimmäisen lumen. Pakkanen oli sitä ennen jäätänyt vedet ja kovettanut vetelät suot ja nevat, niin että ne kestivät kulkea. "No nyt, pojat, meidän pitää lähteä metsälle", virkkoi Taneli nähdessään, että maa oli ylejään lumen peitossa. "Tänään varustetaan kaikki valmiiksi ja huomenna lähdetään liikkeelle." Suomalaisen pirtissä syntyi vilkas hyörinä ja puuha: pyssyt puhdistettiin, luoteja valettiin, karhukeihäs ja kirves teroitettiin. Liisu-eukko paisteli päiväkauden rieskoja, ja kontteihin sullottiin lihaa, suoloja ja jauhopusseja. Kaikki oli illalla valmista. Rakki sai paksun nahkaisen kaulahihnan, johon oli lyöty nauloja ja rautapiikkejä turvaksi susilta, jos nämä sitä ahdistaisivat.
Näin varustautuneina metsämiehet lähtivät seuraavana päivänä metsälle. Nyt suunnattiin kulku suuriin metsämaihin pohjoiseen päin. Sinä päivänä metsämiehet eivät vielä löytäneet suurten otusten jälkiä, mutta illan suussa juuri kun he olivat rupeamassa yötiloille, yhdytettiin kolmen ilveksen, emän ja kahden pennun, jäljet. Sillä hetkellä ei käynyt enää ryhtyminen ajopuuhiin, vaan tehtiin nuotio tavalliseen tapaan. Monta tuntia ennen päivännousua Taneli herätti pojat, hän oli jo kiskonut koko joukon päreitä tervaksista tulisoihtuja tehdäkseen. "Pojat, lähdetään nyt liikkeelle, sillä meidän pitää ennen päivän tuloa kulkea se matka, minkä ilvekset ovat juosseet yöllä, jotta voimme ne tavoittaa päivällä." Pian pojat haukkasivat aamiaista, minkä jälkeen heti lähdettiin seuraamaan ilveksen jälkiä. Kuljettiin poikki rämeiden ja kankaiden, yli kivien ja kantojen, halki vuorien ja laaksojen, kunnes tuli selvä päivä. Silloin otusten jäljet näkyivät menevän pienen lammen poikki, jonka toisella rannalla kohosi jyrkkä, lehtorinteinen vuori. "Kyllä ne ovat tuolla", arveli Taneli; "tuolla lehtimetsässä on kyllä jäniksiä; arvatenkin ne ovat saaneet pitkäkorvan saaliikseen ja asettuneet sitten levolle. Tehkää, pojat, pieni tuli ja paistakaa vähän karhunlihaa; minä menen tuonne lammen pohjoispäähän katsomaan, olisivatko ne mahdollisesti siirtyneet läntiseltä mäeltä idän puoleiselle."
Pian leimusi iloinen valkea, ja teroitettujen vartaiden kärjissä pojat paistoivat aimo kappaleet rasvaista karhunlihaa. Liisu-eukon leipomat rieskatkin lämmitettiin, ja samassa he näkivät Tanelin tulevan takaisin.
"Siellä ovat", sanoi hän, "idänpuoleisella mäenrinteellä; jäljet ovat viimeyölliset, ja pensaikossa lammen rannalla ovat saaneet jäniksen, jonka ovat kaivaneet lumihankeen. Ne siis ovat kylläisiä eivätkä kaukana täältä. Joudutaan nyt; päivä on jo pitkälle kulunut." Metsästäjät menivät joutuisasti lammen yli ja löysivät jäniksen, jonka ilves oli kaivanut lumen alle rannalle. Sitä oli vain vähän purtu, niin että he korjasivat sen saaliikseen.
Kuljettuaan vähän matkaa he huomasivat että ilvekset olivat levänneet korkealla kivellä, josta olivat hitaasti kiivenneet vuoren rinnettä ylös. Kiven luona Taneli nyökkäsi pojille kehoittavasti päätään ja kuiskasi: "Pian me ne saavutamme. Pekka, mene sinä edeltä, koira mukana, ja laske Rakki irti heti kun se käy levottomaksi."
Rakki rupesi heti nuuskimaan jälkiä ja kiskomaan lujasti talutushihnasta. Metsämiehet kävelivät yhä reippaammin. Pian koira kävi levottomaksi ja rupesi vinkumaan. "Laske se irti!" kehoitti Taneli aivan ääneen, "nyt otukset ovat juoksussa". Koira tavoitti pian ilvekset ja alkoi haukkua äkäisesti. Ilvekset pakenivat suoraan metsästäjistä poispäin, ja nämä juoksivat jäljessä seuraten koiran haukkua.
Äkkiä haukunta taukosi; mutta pian Rakki taas kuului ääntelevän, karkealla äänellä hitaasti, melkein juhlallisesti.
"Joutukaa nyt, pojat", kehoitti Taneli; "nyt otukset ovat nousseet puuhun; pitäkää vaari, ettette niitä säikytä!"
Pian metsämiehet olivat saavuttaneet koiran. He olivat tulleet korkealle harjulle, jossa kasvoi vanhoja honkia. Miesten saapuessa paikalle Rakki kierteli keskikokoista petäjää, vinkui ja katseli puun latvaan. Pekka, joka oli muutamia askelia toisten edellä, ymmärsi koiran tarkoituksen ja tarkkaili puun latvusta.
Samassa hän nosti pyssynsä; ilves loikoi pitkänään hongan oksalla ja katsoa tuijotti koiraan. Seuraavassa silmänräpäyksessä pyssy pamahti ja ilves putosi maahan. Se oli jo hengetönnä, kun koira syöksyi sen kimppuun. Nyt Taneli tuli Pekan luo ja sanoi hänelle vakavasti: "Muista, että viet koiran pois ja sidot sen kiinni ennen kuin ammut puusta ilvestä. Jos pedossa on henkeä jäljellä, se repisi koirasi pahanpäiväiseksi, ja siihen metsänkäyntisi sillä kertaa loppuu. Hiljaa, pojat! Pidättäkää koiraa! Katsastan, mihin toiset otukset menivät." Sitten hän kiersi ympäri paikan ja sanoi takaisin tullessaan: "Emä on mennyt itään päin, mutta toinen pentu on kiivennyt puuhun jossakin lähistössä; etsimään siis!"
Vain muutaman askelen metsästäjät olivat kulkeneet, kun tarkkasilmäinen Pekka nosti kätensä ja osoitti myrskyn katkaisemaa puuta. Siellä ilveksenpoikanen istui. "Älkää vielä ampuko," kuiskasi Taneli, "mutta olkaa varuillanne, minä koetan viskata sitä keihäällä. Jos se onnistuu, säästämme yhden panoksen, mutta tähdätkää petoa kaiken varalta; jollei keihäs satu, niin ampukaa!"
Samalla hän hiipi lähemmäksi puuta, johon otus oli kavunnut, ja kun se osoitti rauhattomuutta, hän lennätti keihään oitis.
Heitto onnistui: keihäs lävisti ilveksen. Sitkeähenkisenä kuin ilvekset ainakin se koki pysytellä kiinni puussa, mutta putosi pian maahan, josta metsämiehet sen ilomielin korjasivat. "Ja nyt, pojat, eteenpäin, emää ajamaan! Seuratkaa koiraa; minä otan pennun ja tulen jäljessä."
Hei Rakki! Usus! Ot' kiinn'! Ja niin pojat lähtivät riuskasti eteenpäin. Kohta koira kuului haukkuvan kiukkuisesti ja tasaisesti. Vähän ajan perästä ilves juoksi rinnettä alas lammelle, ja jäällä syntyi tulinen tappelu ilveksen ja Rakin välillä; mutta poikien lähestyessä peto lähti pakoon ja kääntyi takaisin vuorelle päin.
Sen tapaista Taneli oli odottanutkin, joten hän olikin jäänyt vuoren kukkulalle ollakseen siellä ilvestä vastassa.
Tanelin pyssyn heikko pamaus ilmoitti pojille, jotka seurasivat otuksen kintereillä, että ajo oli päättynyt. Ilo loisti heidän silmistään, kun he tulivat paikalle, johon Taneli oli asettanut koko ilvespesyeen vierekkäin.
Ja olipa syytäkin iloita köyhien metsämiesten, sillä ilveksennahat olivat kallisarvoisia. Päivä oli loppumaisillaan, nyt piti katsoa sopiva yöpymispaikka. Sellaisten tottuneiden metsämiesten kuin nämä suomalaiset ei tarvinnut sellaista kauan etsiä, sillä lähimmästä notkosta he löysivät vettä ja kuivan hongan, eivätkä he sen enempää kaivanneetkaan. Nuotiovalkean tasaisen lämpimän ääressä, tuoksuvalla havuvuoteella he saivat suloisen levon päivän vaivoista.
Ennen kuin harmaa talvipäivä oli valjennut, metsästäjät olivat jo nylkeneet ilveksen ja keittäneet suurimman osan niiden lihoista, sillä metsäsuomalaiset eivät suinkaan inhonneet ilveksen lihaa. Että ilves on hyvin samanlainen kuin tavallinen kotikissa ja elää yksinomaan eläinkunnasta pyydystetystä saaliista, sitä ei suomalainen ajattele.