KOLMAS KUVAELMA.
Paria tuntia myöhemmin. Irja istuu rahilla juhlapuvussaan, pää Vainan sylissä. Vaina silittelee hiljaa hänen päätään.
VAINA. Älä itke, Irja!
IRJA. Miksi emoni synnytti minut tähän inhaan maailmaan?
VAINA (hyväilee häntä). Sinä synnytät pojan, ja häntä sinä saat vuorostasi hyväillä.
IRJA. Minä en tahdo hyväillä ketään. Hyväilkööt muut minua. Olenhan vielä niin nuori.
VAINA. Sinä olit nuori. Mutta se aika on jo ollut ja mennyt.
IRJA. Niinkö pian? Eilenhän vielä löin leikkiä hiekkakuopassa.
VAINA. Vuokko puhkeaa kevään pälvessä. Kesän tultua se lakastuu.
IRJA. Voi surkeutta! Eikö Tuukka voisi tappaa Usua?
VAINA. Tahtoisitko siis mennä Tuukalle?
IRJA. Sitä juuri ajattelin. — Hän saisi pieksää ja tehdä minulle mitä tahansa. Mutta Usun tapan, jos hän vaan suutelee minua.
VAINA. Voi sua, sydänkäpyseni! Vieköön siis Lempi sinut kosken ylitse
Tuukan tiluksille.
(Äänettömyys).
IRJA. Onko Tuukka oikein upporikas?
VAINA. Ainakin tarpeeksi rikas, jos vaan sinä olet hänestä kylliksi kaunis.
IRJA. Luuletko sitten olevani?
(Äänettömyys)
VAINA. Luulen. Sillä sinä olet ensimmäinen tyttö, johon hän on silmänsä iskenyt.
IRJA (iloisesti). Tiedätkö sen ihan varmaan?
VAINA. Tiedän kuin tiedänkin.
(Äänettömyys).
IRJA. Kuinka paljon luulet isän pyytävän?
VAINA. Niin paljon kuin hengestä irti saa.
IRJA (peloissaan). Kuules, tarjoavatko he monta kertaa?
VAINA (katkerasti). Niin ainakin isäsi toivoo. Sen tähden sinun pitää näyttää kauniilta.
IRJA (kiihkeästi). Hyi! Minä en istu kenenkään tarjokkina. (Heittää pois seppeleensä). Ota pois nämä vaatteet ja tuo tänne vanha hameeni!
VAINA. Istu vaan koreasti paikallasi. — Etkö tahdo olla kaunis Tuukan vuoksi?
IRJA. Voi, voi! (Peittää päänsä Vainan syliin, katsoo äkkiä ylös).
Luuletko Tuukan tarjoavan monta kertaa?
VAINA (katsoa tuijottaa eteensä vastaamatta).
IRJA. Luuletko?
VAINA (lempeästi ja verkalleen). Minä en puhu luulojani. Saathan tuon kohta nähdä. Etkö välittäisi hänestä, jos hän tarjoaisi kahdesti?
IRJA. En. Ja eihän hänkään välittäisi minusta, jos — —
VAINA. Välittäisi kyllä. Olen nähnyt ennenkin haukan hätyyttävän pääskysiä. Varpunen on luotu kotkan syötäväksi, särki hauen nieltäväksi ja tyttö miehen vietäväksi. Heikko on voimakasta varten. Siinä elämän ankara sääntö.
IRJA (itkee).
VAINA. Älä itke! Eihän sinulla ole surun syytä. Enhän minäkään itke, vaikka olen nähnyt, kuinka heimoni tapettiin, kotani poltettiin ja poikani myytiin mieron orjiksi. Voi Sameksen lasten kohtaloa! — Täällä olivat ennen Lapin laitumet, sen mehevät maat, rauhalliset rannikot ja kalliit kalavedet. Mutta päällemme syöksyi Suomen susi, Karjalan kontio kaasi ja Hämeen ilves hävitti. Ja nyt he kiistelevät keskenänsä samoista rannikoista, joita me rauhassa syöttelimme, samoista kalavesistä, joita me sovussa soutelimme.
HANKA (tulee siistittynä ja hyvillä mielin). Mitä siinä tyttöä itketät? Mene ennemmin Lyytikkälään lainaamaan olutta. Mutta ota vain nimeksi, muista se! Vieraita kestitään vain sen verran kuin vähät varamme sietävät.
VAINA. Meillä on olutta lainaamattakin.
HANKA. Oletko sinä pannut sitä?
VAINA (kuivasti). Olen. Minä tiesin tästä ennenkuin te.
HANKA. Ja kenen maltaista?
VAINA. Teidän.
HANKA. Voi, voi! Kaikki minua varastavat. Onko se hyvinkin väkevätä?
VAINA (äreästi). Niin väkevätä kuin pitää ollakin, kun rikas Hanka naittaa ainoan tyttärensä. (Menee).
HANKA. Vaina saa myös patikoida tiehensä. Kuule Irja, ota hänet mukaasi, kun menet miehelään. Voithan lähettää hänestä vaikka lampaan. Ei — kaksi lihavaa lammasta. Kyllä hän aina orjan paikan täyttää.
Älä itke siinä! Vesisilmin näytät niin näivettyneeltä. Aseta vitjat näkyviin! Kuuletkos? Ihan näkyviin, koska kerran saat niitä pitää. Täytyyhän sinullakin olla jokin koristus, sillä milläpä köyhä isäsi sinua koristeleisi. Kuuletkos, sinä et saa lainkaan myötäjäisiä. Mutta älä hiisku siitä kenellekään.
Katsele kosijoitasi näin ja hymyile ja naura ja näytä hampaitasi. Sinulla on kauniit hampaat. Silloin he eivät kitsastele, vaan tarjoovat mitä tahansa, varsinkin kun ensin juotat heidät humalaan.
Älä siinä itkeä jollottele! Ei, ei! Pysy vain huoneessa. He tulevat juuri! Etkö kuule? Ennu ja Usu.
IRJA (kiivaasti). Ole vaiti, isä!
HANKA (hyvitellen). Istu nyt koreasti, ihana tyttäreni! Ehkä se onkin Tuukka. Rakastathan sinä häntä? Ja minäkin soisin sinut hänelle emännäksi.
Kas niin. Nyt ratkaistaan kohtalosi. Muistakin nyt vaan näyttää kauniilta, lapseni. Siten ehkä voit hankkia lampaan lisää köyhälle isällesi.
IRJA (Aikoo mennä). Vaiti siinä!
HANKA (pidättää häntä). Minähän olen elättänyt sinua niin kauan ja niin hyvin. Nyt sinunkin täytyy tehdä jotain minun hyväkseni. (Kuuntelee). Usu se onkin. Mutta kyllä Tuukkakin kohta tulee. Jos et sinä ole silloin näkyvissä, niin hän menee tipo tiehensä.
(Ennu, Usu ja kansaa tulee).
USU. Terve, naapuri! Ääh, sinä visukinttu! Nyt kai luulet voivasi pettää minua.
HANKA (nauraa ja taputtelee häntä olalle). Sitä parempi myyjän, mitä enemmän ostajia.
USU (ivallisesti). Etkö ole saanut minulle parempaa syöttiä kuin
Pähkäniemen metsäkarjut?
HANKA. Älä nyt intoile, Usu! Tuukka on rikas — upporikas.
USU (nauraen). Ei, vanhus! Sinä olet viekas kuin kettu. Mutta minä väkevä kuin karhu.
Tietääkseni ei yksikään karjalainen myy tytärtänsä hämäläiselle. Ja jos hän uskaltaa tarjota saparonkaan verran enemmän kuin minä, niin silloin litistän hänet kuoliaaksi kuin hiiren.
HANKA (hätiköi edes takaisin levottomana). Minä en ole ikinä aikonut antaa lastani Pähkään. Mutta enhän uskalla heitä suututtaakaan, kun asun näin ypö yksin tällä perukalla. Mutta huuda sinä heidät kumoon, Usu! Tarjoa enemmän kuin he! Siten pääset heistä parhaiten. Paljonko sinä annat?
USU (istuutuu tyynenä). Tavallisen hinnan — viisi lammasta.
HANKA (säpsähtää). Viisi! Viisikö vain?
USU (nousee paikaltaan, menee Irjan eteen, tarkastelee häntä hetken aikaa, kädet taskuissa. Palaa takaisin pöydän päähän. Istuutuu).
Ei, ei! Tyttäresi on kutakuinkin heikko ja vähäväkinen. Viisi lammasta.
Enempää ei!
(Ihmiset kuiskuttelevat keskenään).