XXX. LOPPU.
Ystäviämme, jotka olivat uskollisesti seuranneet toisiaan vastoinkäymisissä, ei viimeisen taistelun jälkeen uhannut mikään vaara. Haudattuaan Trangoil Lanecin ruumiin saman ulkonevan kallionkielekkeen alle, jota donna Rosario oli käyttänyt turvapaikkanaan, lähtivät he vaeltamaan hacienda de la Palomaa kohti, jonne he onnellisesti saapuivatkin. Sieltä jatkoivat he matkaansa Santiagoon.
Rauha vallitsi nyt tässä kaupungissa, joka oli kauan ollut kapinan lietenä. Don Gregorio Peraltan johtamana, joka don Tadeon katoamisen jälkeen oli valittu Chilen tasavallan presidentiksi, parantuivat maan olot huomattavasti. Hän oli jo kauan aikaa pitänyt ystäväänsä kuolleena. Kukapa voi siis kuvailla hänen iloista kummastustaan, kun tämä ilmestyi eräänä päivänä terveenä ja hyvinvoipana Santiagoon. Kuin kulovalkea levisi tieto hänen paluustaan kaikkialle. Peralta tahtoi jättää paikkansa ystävälleen, mutta tästä ei don Tadeo tahtonut kuulla puhuttavankaan — hänen isänmaansa oli pelastettu, ja niiden monien liikuttavien tapausten jälkeen, joita hän oli kokenut, halusi hän vetäytyä perhe-elämän rauhaan.
Nuo viisi vangittua araukani-päällikköä oli todellakin ammuttu, ja jo ennen mainitsemiemme ehtojen mukaan tehtiin molempien kansojen kesken liitto, joka myös tulevaisuudessa takasi heille siunaustatuottavan rauhan.
Kuukausi äskenkuvailemiemme tapahtumien jälkeen vietettiin don Tadeon talossa hiljaista mutta iloista juhlaa; kreivi Ludvig Preboisin ja donna Rusarion häitä. Täten täytti entinen Mustan Sydämen johtaja lupauksen, jonka hän oli antanut itselleen elämänsä kohtalokkaimpien hetkien aikana, ja täytti myös samalla kaksi nuorta sydäntä onnella.
Huolimatta Ludvigin ja muiden hartaista rukouksista ja pyynnöistä eivät Valentin ja Curumilla jääneet ystäviensä maakartanoon. Kuinka vaikeiksi jäähyväiset tulivatkaan, etenkin ensinmainitulle, joka oli monta vuotta ollut Ludvigin ystävä ja toveri, veti häntä kuitenkin sisäinen levottomuus ja uudestaan herännyt kuljeskeluhalu eteenpäin. Minkätähden jäisi hän tälle paikalle, josta hänellä oli enemmän synkkiä kuin iloisia muistoja? Ludvig oli iloinen ja tyytyväinen, ja se oli kylliksi Valentinille.
Kun kreivi eräänä päivänä etsi ystäviään puhuakseen heille tästä asiasta, olivat he kadonneet. Myöhemmin sai hän tietää, että he olivat menneet Curumillan kotipaikalle ja sitten yhä syvemmälle erämaahan, kun Kepeäjalka — päällikön vaimo — oli surmattu sodassa.
Viisi vuotta myöhemmin päätti don Louis — siksi kutsuttiin ranskalaista yleisesti — matkustaa nuoren vaimonsa kera chileläisille tasangoille. Matka vei heidät Rio Pablo joen läheisyyteen, ja heille muistui heti mieleen pieni särkkä, joka oli ollut surullisten tapahtumain näyttämöpaikkana. He löysivät sen aivan samanlaisena kuin ennenkin lukuunottamatta muutamia yksinkertaisia, liikuttavia sanoja, jotka olivat hakatut haudalla seisovaan graniittipatsaaseen:
"Trangoil Lanec — Syvä Laakso. Rauha jalon sotilaan ja urhoollisen päällikön, muistolle."
Ludvig aavisti, mistä tämä kirjoitus oli tullut. Se oli viimeinen kiitollisuudenosoitus ystävän kädestä.