PAHA POIKA.
Oli kerran vanha runoilija, oikein hyvä, vanha runoilija.
Kerran illalla, kun hän istui huoneessaan, nousi hirveä rajuilma. Satoi aivan kaatamalla, mutta vanha runoilija istui tyynessä, lämpöisessä kodissaan lietensä ääressä, jossa tuli loimotti ja omenat paistua ritisivät.
"Ihmisraukkoja, joiden täytyy olla ulkona tässä ilmassa! Kyllä he kastuvat aivan läpimäriksi!" surkutteli hän, sillä hän oli hyväsydäminen runoilija.
"Oi avatkaa! minua niin palelee, minä olen niin märkä!" huusi ulkoa pieni lapsi. Se itki ja koputti oveen, sade vain tulvasi kaatamalla taivaasta ja tuuli täristeli ikkunaruutuja.
"Voi sinua, pieni raukka!" sanoi vanha runoilija ja läksi avaamaan ovea.
Siellä seisoi pieni, alastoin poika, ja vesi valui hänen pitkistä, keltaisista hiuksistaan. Hän värisi vilusta. Jollei hän olisi päässyt sisään, olisi hänen täytynyt kuolla rajuilmaan.
"Sinä pieni raukka!" surkutteli vanha runoilija ja tarttui hänen käteensä. "Tule sinä luokseni, kyllä minä sinut lämmitän! Saat viiniä ja omenia, sillä sinä olet herttainen poika!"
Herttainen hän todella olikin. Hänen silmänsä loistivat kuin tähdet, ja keltaiset hiukset kähertyivät kauniiksi kiharoiksi, vaikka olivatkin niin märät, että niistä vesi valui. Hän oli kuin pieni enkeli, mutta kylmä oli tehnyt hänet aivan kalpeaksi ja koko hänen ruumiinsa värisi. Hänen kädessään oli kaunis kaaripyssy, mutta senkin oli sade aivan tärvellyt. Somien nuolien värit olivat kosteudessa lionneet aivan sekaisin.
Vanha runoilija istuutui lieden ääreen, otti pienen pojan syliinsä, kiersi veden hänen hiuksistaan, lämmitti hänen käsiään käsissään ja kuumensi hänelle makeaa viiniä. Ja poika virkosi, hänen poskensa rupesivat punottamaan, hän hypähti lattialle ja alkoi tanssia vanhan runoniekan ympärillä.
"Oletpa sinä iloinen poika!" virkkoi vanhus. "Mikä sinun nimesi on?"
"Nimeni on Amor!" vastasi poika. "Etkö tunne minua? Tuolla näet kaaripyssyni. Sillä minä ammun niin että helisee! Katsoppas, nyt tulee kaunis ilma. Kuu paistaa jo!"
"Mutta kaaripyssysi on mennyt ihan pilalle!" huomautti vanha runoilija.
"Se on paha se!" sanoi pieni poika, otti kaaripyssyn käteensä ja rupesi sitä tarkastamaan.
"Oi, se on jo kuivanut, ei sitä mikään vaivaa! Jousi on kireällä, minäpä koetan!"
Sitten jännitti hän jousen, asetti nuolen paikoilleen, tähtäsi ja ampui suoraan hyvän, vanhan runoilijan sydämeen.
"Näetkö nyt, että kaaripyssyni on kunnossa!" sanoi hän sitten, nauroi ja juoksi matkoihinsa.
Sitä pahaa poikaa! Menee haavoittamaan vanhaa runoilijaa, joka on ottanut hänet lämpöiseen huoneeseensa, ollut hänelle niin hyvä ja antanut hänelle makeaa viiniä ja kauneimman omenansa.
Hyvä vanha runoilija makasi itkien maassa, nuoli oli todella lävistänyt hänen sydämensä. "Hyi", virkkoi hän, "kuinka paha poika se Amor on! Minäpä kerron tämän kaikille hyville lapsille, jotta he ymmärtävät olla varoillaan eivätkä mene leikkimään hänen kanssansa, sillä hän tekee heille paljasta kiusaa!"
Kaikki hyvät lapset, sekä pojat että tytöt, joille hän tapauksen kertoi, pitivätkin varansa ja karttoivat häijyä Amoria, mutta lopulta narrasi hän heidät kuitenkin, sillä hän on niin perin viisas ja viekas veitikka! Kun ylioppilaat tulevat luennoiltaan, juoksee hän heidän rinnallaan kirja kainalossa, yllä mustat vaatteet. Häntä on mahdoton tuntea, ja he käyvätkin kiinni hänen käsivarteensa luullen häntä ylioppilaaksi, mutta samassa pistää hän nuolensa heidän rintaansa. Kun tytöt tulevat papin luota ja seisovat kirkossa, lähtee hän ahdistamaan heitäkin. Niin, alituisesti hän ahdistelee ihmisiä! Hän istuutuu suureen kattokruunuun teatterissa ja hulmahtaa siellä täyteen liekkiin. Ihmiset luulevat että lamppu se siellä vain palaa, mutta pian he kyllä huomaavat jotakin outoa. Hän juoksentelee puistoissa ja kävelypaikoilla, niin, kerran on hän ampunut nuolensa suoraan sinun isäsi ja äitisi sydämeen! Kysy vain heiltä, kyllä he tietävät kertoa. Se Amor on niin paha poika, älä milloinkaan ryhdy kauppoihin hänen kanssaan. Hän ahdistelee kaikkia ihmisiä. Ajattelehan, kun hän kerran ampui nuolensa vanhan mummosikin rintaan, mutta siitä on kauan, se haava on jo parantunut; mutta ei hän sitä koskaan unohda. Hyi sitä pahaa Amoria!
Mutta nythän sinä hänet tunnet! Nyt tiedät mikä paha poika hän on!