HYVÄ TUULI.
Olen isältäni saanut parhaimman perintö-osan, olen saanut hyvän tuulen. Entä kuka oli sitte isäni? Sillä asialla tosin ei ole mitään tekemistä hyvän tuulen kanssa! Hän oli hauska ja iloinen, lihava ja pyöreä, hänen ulkomuotonsa ja mielenlaatunsa olivat täydessä ristiriidassa hänen asemansa ja ammattinsa kanssa. Entä mikä oli sitte hänen ammattinsa ja hänen asemansa yhteiskunnassa? Niin, jos se kirjoitettaisiin ja painatettaisiin heti kirjan alkuun, niin voisi tapahtua, että useat, milteipä useimmat, heti luettuaan sen laskisivat kirjan käsistään ja sanoisivat, että sepä näyttää niin kauhealta, en minä sellaisesta huoli. Ja kuitenkaan ei isäni ollut mikään pyöveli eikä konna; päinvastoin saattoi hänen ammattinsa hänet usein kaupungin kunnianarvoisten miesten etunenään ja hän oli siinä aivan paikallaan, oli siinä täydellä oikeudella; hänen täytyi olla ensimäisenä, edellä piispaa, edellä täysiveristä prinssiä — ja hän oli ensimäisenä — — hän oli ruumisvaunujen kuski!
Nyt se on sanottu! ja sen voin minä vakuuttaa, että joka näki isäni kukkumassa korkealla kuolinvaunujen istuinlaudalla, yllä pitkä, kaitainen, musta viitta, päässä mustaripsuinen, kolmikulmainen hattu; ja joka vielä lisäksi näki hänen kasvonsa vilkkaina, iloisina ja pyöreinä kuten aurinko, sen oli mahdoton ajatella hautaa ja surua; ne kasvot sanoivat: "ei se tee mitään, asiat käyvät paljon paremmin kuin luullaankaan!"
Kas, häneltä olen minä perinyt hyvän tuuleni ja tavan lähteä kävelemään hautausmaalle; ja se on erittäin huvittavaa, kun sinne vaan lähtee hyvällä tuulella, — sitte tilaan vielä lisäksi ilmoituslehteä, kuten isänikin.
En ole enään aivan nuori — minulla ei ole vaimoa, ei lapsia eikä kirjastoa, mutta, kuten sanottu, ilmoituslehteä minä tilaan, se riittää minulle, se on minusta paras lehti ja samaa mieltä oli isänikin; siitä on paljon hyötyä, se sisältää kaikki mitä ihmisen tarvitsee tietää: kuka saarnaa kirkoissa ja kuka saarnaa uusien kirjojen kautta; mistä saa asuntoja, palvelijoita, vaatteita ja ruokaa, missä on loppuunmyynti ja keneltä ovat kuluneet loppuun päivät; ja sitte siinä näkee niin paljon hyväntekeväisyyttä ja niin paljon viattomia runoja, jotka eivät vahingoita ketään; etsitään elinkumppania; kehoitetaan tulemaan sinne tai sinne tapaamaan, noudatetaan kutsua tai ei noudateta! Kaikki tapahtuu niin yksinkertaisesti ja luonnollisesti! Ihminen saattaa todella elää onnellisena ja tyytyväisenä mennä hautaan, kun pitää ilmoituslehteä — ja sitte on elämän lopulla jäänyt säästöön niin tavattoman komea paperikasa, että huoleti saattaa laskeutua lepäämään pehmoisen paperipinkan päälle, jollei tahdo nukkua höylänlastuissa.
Ilmoituslehti ja hautausmaa ne ovat aina olleet mieltäylentävimpien kävelyretkieni päämääränä, ne ovat aina olleet paras kylpylaitos hyvälle tuulelleni.
Ilmoituslehden läpi saattaa jokainen aivan helposti käydä; mutta lähdeppäs kanssani kirkkomaalle, menkäämme sinne kun aurinko paistaa ja puut ovat vihriät! astelkaamme hautojen keskellä! jokainen hauta on kuin suljettu kirja, selkä ulospäin, jotta voisi lukea nimen, joka ilmoittaa mitä kirja sisältää eikä kuitenkaan sano mitään; mutta minä tunnen asiat juurta jaksain, tunnen ne sekä omasta kokemuksesta että isäni suusta. Kaikki ne ovat merkityt hautakirjaani ja sen kirjan olen itse tehnyt sekä huvikseni että hyödykseni; sinne ovat asiat kaikki kootut talteen ja siellä niitä on enemmänkin! Nyt olemme hautausmaalla.
Täällä, tuon valkoiseksi maalatun säleaitauksen takana, jossa kerran kasvoi ruusupensas, — se on nyt poissa, mutta murattiköynnös naapurin haudalta pistää sinne vihriän sormensa, jotta sielläkin olisi hiukan somempaa — siellä lepää hyvin onneton mies, ja kuitenkin hän eläissään oli hyvissä varoissa, kuten sanotaan, hän tuli hyvin toimeen ja jäi säästöäkin, mutta hän oli liian arka maailmaan, nimittäin taiteeseen nähden. Hän saattoi illalla istua teatterissa ja koko sielullaan nauttia esityksestä; äkkiä joutuu hän ihan suunniltaan: koneenkäyttäjä on pannut liian väkevän valon kuun molempiin sakaroihin; tai on ilmaverho joutunut kulissin päälle, kun sen olisi pitänyt riippua takana; tai on Amagerille sattunut palmupuu, Tyroliin kaktus tai korkealle pohjoiseen Norjaan pyökki. Eikö se nyt ole melkein yhdentekevää, kuka nyt sellaisia ajattelee! Näytelmä on komedia ja sitä pitäisi katsella huvikseen. — Sitte olivat yleisön suosionosoitukset liian runsaat tai liian niukat. "Märkiä puita", sanoi hän, "eivät tahdo tänä iltana syttyä!" ja hän kääntyi katsomaan mitä väkeä hänen takanaan oli ja sitte hän näki että he nauroivat paikoissa joissa ei olisi pitänyt nauraa ja se harmitti häntä ja tuotti hänelle kärsimystä ja hän oli hyvin onneton ihminen ja nyt hän on haudassa.
Tässä lepää hyvin onnellinen mies, nimittäin hän oli hyvin suurta sukua ja se oli hänen onnensa, sillä muuten ei hänestä ikinä olisi tullut mitään, mutta luonnossa on kaikki niin viisaasti järjestetty, että sitä ilokseen ajattelee. Hän oli kirjailtu koruompeleilla sekä edestä että takaa ja hän oli asetettu vieraskamariin kuten kallisarvoinen, helmiompeleilla koristettu kellonjämsä — sen takana oli aina hyvä, paksu nuora eli viransijainen, joka toimitti kaiken työn ja tekee sen tänäkin päivänä monen koruompelulla kirjaillun kellonjämsän takana. Kaikki on kun onkin niin viisaasti järjestetty, että todella voi tulla hyvälle tuulelle.
Tässä lepää — niin, se on hyvin surullista! — tässä lepää mies, joka kuusikymmentä seitsemän vuotta mietti hyvää sukkeluutta; hän eli yksinäistä elämää keksiäkseen sen sukkeluuden; ja vihdoin viimein hän löysikin jotakin, joka hänen oman vakaumuksensa mukaan oli sukkeluus ja hän tuli niin iloiseksi, että hän kuoli siitä, kuoli ilosta että oli sen sukkeluuden keksinyt, eikä siitä sitte ollut hyötyä kenellekään, ei kukaan kuullut sitä. Minä arvelen ettei se hyvä sukkeluus anna hänelle rauhaa haudassakaan, sillä edellytetäänpäs nyt että se, tehdäkseen vaikutuksen, on sanottava aamiaisen aikana eikä hän vainajana yleisen käsityksen mukaan voi tulla ihmisten ilmoille kuin sydänyön aikaan; silloin ei sukkeluus sovi siihen aikaan, ei kukaan naura, ja hän saa pötkiä takaisin hautaan sukkeluuksineen päivineen. Se on surullinen hauta.
Tässä lepää hyvin saita rouva, eläissään nousi hän yöllä ylös naukumaan, jotta naapurit luulisivat että hänellä on kissa; niin saita hän oli.
Tässä lepää neiti, joka oli hyvin hyvää sukua; aina kun oltiin seurassa, piti hänen laulaa ja hän lauloi muun muassa: "mi manca la voca!" (minulta puuttuu ääntä). Se oli ainoa totuus hänen elämässään.
Tässä lepää neitsykäinen ihan toista maata! Kun sydämen kanarilintu alkaa kirkua, pistää järki sormet korviin. Ihana immyt seisoi avioliiton sädekehän ympäröimänä —! Se on arkipäiväinen juttu — mutta se on joka tapauksessa kauniisti lausuttu. Levätkööt kuolleet rauhassa!
Tässä lepää leskirouva, jolla oli suussa joutsenen joikua, mutta sydämessä pöllön sappea. Hän kierteli perheestä toiseen vaanimassa lähimmäisen virheitä, kuten ennen muinoin "Poliisin ystävä" kulki etsimässä katusiltaa, jota ei ollut olemassa.
Tämä on perhehauta; joka polvi siitä suvusta riippui niin lujasti kiinni samassa uskossa, että jos koko maailma ja sanomalehti sanoi, että "niin se on" ja pieni poika tuli koulusta ja sanoi: "minä olen kuullut sen sillä tavalla!" silloin oli pojan tapa ainoa oikea, sillä hän kuului sukuun. Ja oli se niinkin, että jos perheen kukko lauloi puoliyön aikana, niin oli aamu, vaikka yövartia ja kaikki kaupungin kellot olisivat sanoneet että on puoliyö.
Suuri Goethe lopettaa "Faustinsa" sillä, että sitä sopii jatkaa, ja jatkaa saattaisi myöskin kävelyämme täällä hautausmaalla; minä tulen tänne usein! Jos joku ystävistäni tai vihamiehistäni tekee minulle kiusaa, niin lähden tänne, etsin ensimäisen nurmikon ja vihin sen asianomaiselle miehelle tai naiselle, jonka tahdon saada haudatuksi, ja sentiensä minä heidät hautaan, siinä he sitte makaavat vainajina ja voimattomina kunnes palaavat uusina, parempina ihmisinä. Heidän elämänsä ja vaelluksensa kirjoitan sitte, omalta kannaltani katsoen, kantakirjaani ja niin pitäisi kaikkien ihmisten tehdä. Heidän ei pitäisi suuttua, vaan heti paikalla kuopata ihmiset jotka ovat olleet heille liian häijyt, ja pitää kiinni hyvästä tuulestaan ja ilmoituslehdestä. Tähän lehteen kirjoittaa kansa itse, usein kädellä jota kirjoitustaitoisen täytyy kuljettaa.
Ja kun tulee aika jolloin minä itse ja minun elämäni tarina sidotaan hautaan, niin pankaa hautakirjoitukseksi: "Hyvä tuuli!"
Sen pituinen minun tarinani.