JOUTSENENPESÄ.
Itämeren ja Pohjanmeren välillä on vanha joutsenenpesä, jota sanotaan Tanskanmaaksi; siellä on syntynyt ja syntyy yhä joutsenia, joitten nimi ei koskaan kuole.
Vanhaan aikaan lensi sieltä joutsenparvi Alppien yli Milanon vihreille kentille, joilla on ihana asua; joutsenparvea sanottiin Longobardeiksi.
Toinen joukko, selässä kiiltävät höyhenet, päässä uskolliset silmät, kiiti alas Bysanttiin, asettui keisarin valtaistuimen ympärille ja levitti suuret, valkoiset siipensä kilveksi suojaamaan häntä. Sille annettiin Väringien nimi.
Silloin kajahti Ranskan rannoilta hätähuuto, sillä pohjoisesta oli tullut verisiä joutsenia, tulta siipien alla, ja kansa rukoili: "vapahda meitä villeistä Normanneista!"
Englannin tuoreilla, vihreillä niityillä, aavan veden varrella, seisoi tanskalainen joutsen, päässä kolminkertainen kuninkaankruunu, kultainen valtikka ojennettuna maata kohti.
Pakanat laskeutuivat polvilleen Pommerin rantamaille ja tanskalaiset joutsenet saapuivat, matkassa ristin lippu ja paljastettu miekka.
Sanot sen tapahtuneen vanhaan aikaan.
Myöhemminkin on nähty mahtavien joutsenten lentävän pesästä.
Ilma välähti, loisto välähti kautta maailman maiden, joutsen hajoitti väkevin siivin pimentävän sumun ja tähtitaivas kävi näkyvämmäksi, se ikäänkuin tuli likemmä maata; se joutsen oli Tycho Brahe.
"Niin, silloin!" sanot, "mutta nyt, meidän päivinämme!" Silloin näimme joutsenten kylki kyljessä rientävän ihanassa lennossa. Yksi antoi siipensä liitää kultaharpun kielten päällitse ja soitto helähti kautta koko pohjolan, Norjan tunturit kohosivat korkeammalle muinaisuuden aurinkoisessa valossa; kohina kävi kuusessa ja koivussa; pohjolan jumalat, sankarit ja jalot naiset häämöittivät metsän mustalta taustalta.
Me näimme joutsenen räpyttelevän siipiään marmorilouhosta vastaan niin että se särkyi ja kiveen kiinnitetyt kauneusmuodot astuivat esiin kirkkaan päivän valossa ja kautta maailman nostivat ihmiset päitään katsellakseen mahtavia luomia.
Me näimme kolmannen joutsenen kehräävän ajatuksen lankaa, joka yhdistetään maasta maahan ympäri koko maailman, niin että sana salaman nopeudella lentää kautta maiden.
Hyvä Jumala rakastaa vanhaa joutsenenpesää Itämeren ja Pohjanmeren välillä. Yrittäkööt vain mahtavat linnut tulla ilmojen halki sitä repimään: "Se ei saa tapahtua!" Höyhenettömät poikasetkin asettuvat piiriin pesän laidalle, olemme nähneet että ne antavat iskeä nuoret rintansa verille asti, ne iskevät kynsin ja hampain.
Vuosisadat tulevat vierimään ja yhä uusia joutsenia lentämään pesästä, joita maailma sekä näkee että kuulee, ennenkuin tulee aika jolloin hengessä ja totuudessa voidaan sanoa: "jo meni viimeinen joutsen, jo kuului joutsenenpesästä joutsenlaulu."