TÄTI HAMMASTAUTI.
— Mistä me olemme saaneet tarinan?
— Tahdotko tietää sen?
Me olemme saaneet sen tynnyristä, missä säilytetään vanhoja papereja.
Moni hyvä ja harvinainen kirja on joutunut ruoka- tai vihanneskauppiaalle, ei luettavaksi, vaan tarve-esineeksi. Tarvitaan paperia tärkkelys- ja kahvipaputötteröiksi, paperia rasvasilliä, voita ja juustoa varten. Kirjoitetutkin paperit kelpaavat tarkoitukseen.
Tynnyriin joutuu usein tavaraa, jonka ei pitäisi joutua tynnyriin.
Minä tunnen erään vihanneskaupan apulaisen, ruokakauppiaan pojan. Hän on saanut kulkea kellarin ja ensi kerroksessa sijaitsevan puodin väliä. Tällä miehellä on suuri lukeneisuus, puoti-lukeneisuus, sekä painetun että kirjoitetun sanan edustama. Hän omistaa mieltäkiinnittävän kokoelman, jossa on useita tärkeitä asiakirjoja; nämä ovat kotoisin toisen tai toisen liiaksi rasitetun hajamielisen virkamiehen paperikorista; joitakin luottamuksella kirjoitettuja kirjeitä ystävättäreltä ystävättärelle, häväistysjuttuja, joita ei saa kertoa eteenpäin, ei kertoa kenellekään ihmiselle. Hän on elävä pelastuslaitos, johon joutuu huomattava osa kirjallisuutta, ja hänellä on sitä varten suuri liikunta-ala: vanhempiensa ja isäntänsä puoti, jonne hän on pelastanut monen kirjan tai kirjanlehden, joka syystä on ansainnut lukemisen kahteen kertaan.
Hän on näyttänyt minulle sekä painettuja että kirjoitettuja papereja käsittävän kokoelmansa, joka on kotoisin tynnyristä; enin osa on saatu ruokakauppiaalta. Siinä oli pari lehteä suurenpuoleisesta kirjoitusvihosta. Erittäin kaunis ja selvä käsikirjoitus veti puoleensa huomioni.
— Tämän on ylioppilas kirjoittanut, sanoi hän. — Ylioppilas, joka asui tässä vastapäätä ja kuoli kuukausi sitten. Hän on, niinkuin näkyy, kärsinyt kovasti hammastaudista. Sitä on varsin hauska lukea. Tässä on vain vähän jäljellä tätä kirjoitusta, sitä oli kokonainen kirja ja vähän enemmänkin. Vanhempani antoivat siitä ylioppilaan emännälle kokonaisen naulan vihreää suopaa. Tämän minä sain pelastetuksi.
Minä lainasin sen, minä luin sen ja nyt minä kerron sen. Otsakkeena oli:
Täti hammastauti.