KAHDEKSASTOISTA LUKU
Näkymätön Mies nukkuu
Niin uupunut ja haavoittunut kuin Näkymätön Mies olikin, ei hän ottanut uskoakseen Kempin sanaa, ettei hänen vapauttaan loukattaisi. Hän tutki makuuhuoneen molemmat ikkunat, veti ylös kaihtimet ja avasi ikkunanpuoliskot päästäkseen varmuuteen Kempin väitteestä, että niiden kautta sopi karata. Yö oli hyvin rauhallinen ja tyyni ja uusikuu laskeutui paraikaa nummen yli. Sitten hän tutki makuuhuoneen ja molempien vaatekammioiden ovien avaimet saadakseen selville, että niilläkin voi varmentaa vapauttaan. Lopulta hän ilmaisi tyytyvänsä. Hän seisoi takan edessä matolla, ja Kemp kuuli haukotuksen.
"Olen pahoillani", virkkoi Näkymätön Mies, "etten voi kertoa teille tänä iltana kaikkea, mitä olen tehnyt. Mutta olen lopen uupunut. Se on epäilemättä eriskummaista. Se on hirveää! Mutta uskokaa minua, Kemp, että tämänaamuisista todisteluistanne huolimatta se on aivan mahdollista. Olen tehnyt keksinnön. Aioin säilyttää sen omana tietonani. En voi. Minulla täytyy olla toveri. Ja te… Me voimme suorittaa sellaisia asioita… Mutta jääköön huomiseksi. Nyt, Kemp, minusta tuntuu kuin minun täytyisi nukkua tai muuten näännyn kuoliaaksi."
Kemp seisoi keskellä huonetta tuijottaen päättömään pukuun. "Luultavasti minun nyt on jätettävä teidät", sanoi hän. "Se on — uskomatonta. Jos sattuisi kolme tällaista asiaa, jotka mullistaisivat kaikki tähänastiset käsitykseni, niin tulisin hulluksi. Mutta se on todellista! Voinko tehdä mitään muuta hyväksenne?"
"Ainoastaan sanoa minulle hyvää yötä", vastasi Griffin.
"Hyvää yötä", sanoi Kemp ja pudisti näkymätöntä kättä. Hän käveli sivuttain ovelle.
Äkkiä lähti aamunuttu kävelemään suoraan häntä kohti. "Ymmärtäkää mitä tarkoitan", sanoi puku. "Ei mitään yrityksiä houkutella minua ansaan tai ottaa kiinni! Tai…"
Kempin kasvot muuttuivat hiukan. "Muistaakseni annoin jo lupaukseni", vastasi hän.
Kemp sulki oven hiljaa takanaan, ja avain kiertyi heti hänen lähdettyään. Seisoessaan siinä avuttoman hämmästyksen ilme kasvoillaan hän kuuli nopeiden askelien rientävän vaatekammion ovelle, ja sekin lukittiin. Kemp löi kädellä otsaansa. "Näenkö unta? Onko maailma tullut hulluksi, vai olenko minä?"
Hän naurahti ja laski kätensä lukitulle ovelle. "Nyt on ilmeinen mielettömyys ajanut minut ulos omasta makuuhuoneestani!" mutisi hän.
Hän meni portaiden päähän, kääntyi ja tuijotti lukittuihin oviin. "Se on totta", sanoi hän. Hän koetteli sormillaan niskaansa, jossa oli pieni ruhjevamma. "Eittämättömän totta!
"Mutta…"
Hän pudisti toivottomasti päätään, kääntyi ja lähti alakertaan.
Sytytettyään ruokasalin lampun hän otti esille sikaarin ja alkoi kävellä huoneessa huudahdellen. Silloin tällöin hän väitteli itsensä kanssa.
"Näkymätön!" virkkoi hän.
"Onko olemassa näkymätöntä eläintä?… Meressä kyllä. Tuhansia — miljoonia. Kaikki toukat, kaikki pikku nuppielävät ja sauvakkaiset, kaikki mikroskooppiset olennot, maneettikalat! Meressä on enemmän näkymättömiä kuin näkyväisiä olentoja! Enpä ole milloinkaan sitä ajatellut… Ja lammikoissakin! Kaikki pienet lammikon asukkaat — värittömän, läpikuultavan liman pisteet!… Mutta ilmassa! Ei!"
"Se on mahdotonta."
"Mutta sittenkin — miksi ei?"
"Jos ihminen olisi lasia, näkyisi hän sittenkin!"
Hän alkoi miettiä syvemmin. Kolme sikaaria oli hajaantunut valkeaksi tuhaksi matolle, ennenkuin hän jälleen alkoi mutista. Silloin häneltä pääsi vain huudahdus. Hän kääntyi sivuttain, lähti ulos ruokasalista, meni pieneen vastaanottohuoneeseensa ja sytytti siellä kaasun. Se oli pieni huone, sillä tohtori Kemp ei pitänyt elinkeinona käytännöllistä lääkärintointa. Siellä olivat päivän sanomalehdet. Saman aamun lehti oli huolimattomasti avattuna heitetty syrjään.
Hän otti sen käteensä, käänsi sen ja luki kirjoituksen, jonka nimenä oli "Omituinen juttu Ipingistä". Se oli sama, jonka merimies oli Port Stowessa työläästi tavaillut Marvelille. Kemp luki sen kiireesti.
"Kääriytynyt vaatteisiin", sanoi Kemp. "Valepuvussa! Salaten sen! 'Ei kukaan näytä huomanneen hänen onnettomuuttaan'. Mitä hittoa hän oikein puuhaa?"
Hän pudotti lehden, ja hänen silmänsä hakivat eri tahoilta. "Ahaa", sanoi hän ja otti käteensä St. James's Gazetten, joka oli taivutettu kokoon, kuten oli tuotukin. "Nyt pääsemme totuuden perille", sanoi hän ja avasi lehden. Parin palstan levyinen kirjoitus sattui hänen silmiinsä. "Kokonainen kylä Sussexissa menettää järkensä" oli sen otsake.
"Laupias taivas!" sanoi Kemp lukien kiihkeästi uskomatonta kertomusta Ipingissä edellisenä iltapuolena sattuneista tapauksista, jotka jo on kuvattu. Aamupainoksen selostus julkaistiin toisella sivulla uudestaan.
Hän luki sen toistamiseen. "Juoksi katuja pitkin lyöden oikealle ja vasemmalle, Jaffers tainnoksissa. Herra Huxter kovissa tuskissa — vieläkin kykenemätön kuvailemaan näkemäänsä. Kiusallinen nöyryytys kappalaiselle. Nainen sairaana kauhusta. Ikkunoita säpäleinä. Tämä merkillinen juttu luultavasti perätön. Liian hyvä jäädäkseen julkaisematta — pilajuttuna."
Hän pudotti lehden ja tuijotti tyhmistyneenä eteensä. "Luultavasti perätön!"
Hän otti lehden taas käteensä ja luki uudelleen koko jutun.
"Mutta milloin se maankiertäjä siihen sekaantuu? Miksi hemmetissä hän ajoi takaa maankiertäjää?"
Hän istahti äkkiä sairassohvalle.
"Hän ei ole ainoastaan näkymätön", virkkoi hän, "vaan hän on hullu!
Murhanhaluinen!…"
Kun päivänkoitto alkoi sekoittaa kalpeuttaan ruokasalin lampunvaloon ja sikaarinsavuun, asteli Kemp vieläkin edestakaisin koettaen käsittää uskomatonta.
Hän oli kerrassaan liian kiihtynyt nukkuakseen. Hänen palvelijansa, jotka tulivat unisina alakertaan, huomasivat hänet ja olivat taipuvaisia päättelemään, että liiallinen työnteko oli aiheuttanut hänelle tämän vaivan. Hän antoi heille kummallisia, mutta täysin selviä määräyksiä tuoda aamiaista kahdelle hengelle näkötornin työhuoneeseen ja sitten pysyä pohjakerroksessa. Senjälkeen hän yhä käveli ruokasalissa, kunnes tuli aamun sanomalehti. Siinä oli paljon sanoja, mutta perin vähän asiaa, paitsi edellisen illan uutisten vahvistamista. Lisäksi oli hyvin huono selostus Burdockissa sattuneista merkillisistä tapauksista. Siitä Kemp sai pääpiirteittäin tietää, mitä oli tapahtunut "Hauskoissa Kriketin pelaajissa", ja näki Marvelin nimen. "Hän pakotti minut seuraansa vuorokaudeksi", todisti Marvel. Ipingin juttuun oli tullut joitakin vähäpätöisiä lisäseikkoja, joista huomattavin oli kylän sähkölennätinlankojen katkaiseminen. Mutta mikään ei luonut valoa siihen yhteyteen, joka Näkymättömällä Miehellä oli maankiertäjän kanssa — sillä Marvel ei ollut antanut mitään selitystä niistä kolmesta kirjasta ja rahoista, jotka hänellä oli hallussaan. Epäuskoinen sävy oli kadonnut, ja joukko uutistenhankkijoita ja tiedustelijoita oli jo täydessä touhussa muokkaamassa tätä asiaa.
Kemp luki joka hivenen selostuksesta ja lähetti sisäkkönsä hankkimaan kaikki mahdolliset aamulehdet. Nekin hän ahmi.
"Hän on näkymätön", virkkoi hän. "Ja näyttääpä kuin hänessä olisi hulluudeksi kehittyvä raivopäisyys. Mitä kaikkea hän voikaan tehdä! Ja nyt hän on tuolla yläkerrassa vapaana kuin ilma. Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä?"
"Olisikohan esimerkiksi kunniasanan rikkomista, jos… Ei."
Hän astui pienen siistimättömän nurkkapöydän luo ja alkoi kirjoittaa kirjettä. Puolivalmiina hän repi sen ja kirjoitti uuden. Hän luki sen läpi ja tarkasteli sitä. Sitten hän otti kirjekuoren ja piirsi siihen osoitteeksi "Eversti Adye, Port Burdock".
Näkymätön Mies heräsi juuri silloin. Hän oli pahalla tuulella, ja Kemp, joka varoi kaikkia ääniä, kuuli hänen tassuttavien jalkojensa astuvan kiireesti yläpuolellaan olevan sänkykamarin poikki. Sitten viskattiin tuoli kumoon, ja pesutelineen juomalasi paiskattiin rikki. Kemp riensi yläkertaan ja koputti kiihkeästi.