YHDEKSÄSTOISTA LUKU
Vähän alkeisperusteita
"Mikä on hätänä?" kysyi Kemp, kun Näkymätön Mies päästi hänet sisään.
"Ei mikään", kuului vastaus.
"Mutta hitto vieköön! Entä se särkeminen?"
"Tilapäistä vimmastusta", vastasi Näkymätön Mies. "Unohdin tämän käsivarteni. Se on kipeä."
"Te olette jokseenkin kerkeä sellaisiin temppuihin."
"Niin olen."
Kemp käveli huoneen poikki ja korjasi lasin sirpaleet. "Nyt tiedetään teistä kaikki", virkkoi Kemp nousten seisomaan. "Kaikki, mitä tapahtui Ipingissä ja tuolla laaksossa. Maailma on huomannut näkymättömän kansalaisensa. Mutta ei kukaan tiedä, että te olette täällä."
Näkymätön mies noitui.
"Salaisuutenne on tullut ilmi. Käsittääkseni se oli salaisuus. En tunne suunnitelmianne, mutta tietysti haluan hartaasti auttaa teitä."
Näkymätön Mies istuutui vuoteelle.
"Yläkerrassa on aamiainen valmiina", sanoi Kemp puhuen niin huolettomasti kuin mahdollista, ja ilokseen hän huomasi oudon vieraansa mielellään nousevan. Kemp kulki edellä kapeita portaita näkötorniin.
"Ennenkuin voimme tehdä mitään muuta", sanoi Kemp, "on minun saatava kuulla vähän lähemmin tästä teidän näkymättömyydestänne". Hän oli istuutunut vilkaistuaan hermostuneesti ulos ikkunasta sellaisen henkilön näköisenä, jonka on pakosta juteltava. Hänen epäilyksensä, oliko koko asiassa lainkaan järkeä, leimahti ilmi ja häipyi taas hänen katsellessaan pöydän toiselle puolelle, missä Griffin istui aamiaista syömässä päättömänä ja kädettömänä aamunuttuna, pyyhkien näkymättömiä huuliaan ihmeellisellä tavalla pitelemäänsä lautasliinaan.
"Se on perin yksinkertaista — ja uskottavaa", sanoi Griffin pannen lautasliinan syrjään.
"Epäilemättä teistä itsestänne, mutta…" huomautti Kemp naurahtaen.
"Aivan niin, mutta tuntuipa se minustakin alussa uskomattomalta. Nyt sensijaan, hyväinen aika!… Mutta me saamme vielä suuria aikaan! Vasta Chesilstowessa tämän keksin."
"Chesilstowessa?"
"Matkustin sinne Lontoosta lähdettyäni. Tiedättehän, että luovuin lääketieteestä ja kävin käsiksi fysiikkaan. Ettekö? Niin minä tein. Valo viehätti minua."
"Ahaa!"
"Näköilmiöiden tiiviys! Koko se ala on oikea arvoitusten verkko, mutta sen läpi hohtaa petollisesti ratkaisuja. Ja ollessani vain kahdenkolmatta vanha ja täynnä innostusta, sanoin: 'Minäpä omistan elämäni tähän tutkimukseen. Tämä on sen arvoista.' Tiedättehän, millaisia hupsuja olemme kahdenkolmatta vanhoina?"
"Hupsuja silloin tai hupsuja nyt", virkkoi Kemp.
"Aivan kuin tieto voisi antaa mitään tyydytystä miehelle! Mutta minä kävin työhön käsiksi, kuin neekeri. Ja olin tehnyt ankarasti työtä ja ajatellut asiaa kuusi kuukautta, ennenkuin äkkiä tulvahti valoa erään silmukan läpi — ihan sokaisevasti. Keksin väriaineiden ja valon taittumisen yleisen periaatteen — kaavan, mittausopillisen ilmaisumuodon, jossa on — neljä ulottuvaisuutta. Hupsut, tavalliset ihmiset — tavalliset matemaatikotkaan eivät tiedä mitään siitä, mitä jokin yleinen lausuma saattaa merkitä atoomifysiikan tutkijalle. Kirjoissa, niissä kirjoissa, jotka se kulkuri on piilottanut, on ihmeitä, kummallisia asioita! Mutta se ei ollut järjestelmä, se oli vain aate, joka olisi voinut johtaa järjestelmään, ja sen avulla olisi käynyt mahdolliseksi muuttamatta aineen mitään muuta ominaisuutta — paitsi joissakin tapauksissa väriä — supistaa sekä kiinteän että nestemäisen aineen valontaittaminen niin vähäiseksi kuin ilma taittaa valoa, mikäli tavoitellaan käytännöllistä päämäärää."
"Ohoh", sanoi Kemp. "Sepä on kummallista! Mutta en vielä oikein ymmärrä… Voin käsittää, että te tuolla lailla voitte turmella kallisarvoisen kiven, mutta elävän olennon näkymättömäksi tekeminen on aikojen takana."
"Juuri niin", sanoi Griffin. "Mutta muistakaapa, että näkyväisyys riippuu näkyväisten olentojen liikkumisesta valossa. Sallikaa minun selittää teille alkeellisetkin seikat aivan kuin ette niitä tietäisi. Se tekee tarkoituksen selvemmäksi. Tiedätte ihan hyvin, että kappale joko imee itseensä valoa tai heijastaa tai taittaa valonsäteitä tai saa toimeen kaikki nämä ilmiöt. Jollei se heijasta tai taita tai ime itseensä valoa, ei se sinänsä voi näkyä. Te näette esimerkiksi himmeänpunaisen laatikon, koska sen väri imee osan valosta ja heijastaa muun osan kaikki punaiset valosäteet silmäänne. Jollei se imisi mitään erikoista osaa valoa, vaan heijastaisi kaikki, silloin se olisi loistava valkoinen laatikko. Hopeinen! Timanttilaatikkokaan ei ime paljon valoa eikä paljon heijasta yleisestä pinnastaan, mutta vain toisin paikoin, missä pinta on otollisempi valolle, se taittuu ja heijastuu, jolloin näette loistavia valovälähdyksiä ja läpihohtoja. Jonkinlaisen valoluurangon. Lasilaatikko ei ole niin loistava eikä selvästi näkyvä kuin timanttilaatikko, koska se taittaa ja heijastaa vähemmän valoa. Ymmärrättehän? Joistakin näkökulmista voitte nähdä ihan selvästi sen läpi. Muutamat lasilajit ovat näkyvämpiä kuin toiset — piilasinen laatikko olisi kirkkaampi kuin tavallisesta ikkunalasista tehty. Hyvin ohuesta tavallisesta lasista tehtyä laatikkoa olisi vaikea nähdä huonossa valaistuksessa, koska se tuskin imisi vähääkään valoa ja taittaisi ja heijastaisi perin vähän. Ja jos panette tavallisen valkean lasilevyn veteen, ja etenkin jos panette sen johonkin vettä tiiviimpään nesteeseen, haihtuu se melkein kokonaan näkyvistä, koska valo, joka kulkee vedestä lasiin, taittuu ja heijastuu tai ylipäänsä muuttuu ainoastaan perin vähän. Se on melkein yhtä näkymätön kuin hiilihappo- tai vetysuihku ilmassa. Ja täsmälleen samasta syystä!"
"Niin", myönsi Kemp, "se on selvää. Tuon kaiken tietää nykyään joka koulupoikakin."
"Ja nyt mainitsen toisen seikan, jonka kuka koulupoika tahansa saa tietää. Jos lasilevy murskataan, Kemp, ja hakataan jauhoksi, käy se paljon näkyvämmäksi ilmassa ollessaan. Lopulta se muuttuu läpinäkymättömäksi, valkeaksi jauhoksi. Se johtuu siitä, että jauhossa on monin kerroin enemmän lasin pintoja, joissa tapahtuu valon taittuminen ja heijastuminen. Lasilevyssä on vain kaksi pintaa; jauhossa valo heijastuu tai taittuu joka hiukkasessa, jonka läpi se kulkee, ja hyvin vähän valoa pääsee kokonaan jauhon puhki. Mutta jos valkoista lasijauhoa pannaan veteen, katoaa se heti näkyvistä. Jauhoksi murskatulla lasilla ja vedellä on melkein sama valontaittaminen, toisin sanoen, valo taittuu tai heijastuu hyvin vähän siirtyessään toisesta toiseen.
"Te saatte lasin näkymättömäksi panemalla sen nesteeseen, jolla on melkein sama valontaittaminen. Läpikuultava esine käy näkymättömäksi, jos se pannaan johonkin aineeseen, joka taittaa valoa melkein samassa määrässä. Ja jos mietitte vain sekunninkin ajan, huomaatte myöskin, että lasijauho saataisiin näkymättömäksi ilmassa, jos sen valontaittaminen voitaisiin tehdä samaksi kuin ilman. Sillä silloin ei tapahtuisi mitään taittumista tai heijastumista valon kulkiessa lasista ilmaan."
"Niinpä kyllä", myönsi Kemp. "Mutta ihminen ei ole lasijauhoa."
"Ei", sanoi Griffin. "Hän on läpikuultavampi."
"Se on juttua!"
"Tuollaista puhuu tohtori! Kuinka ihminen saattaa unohtaa! Oletteko kymmenessä vuodessa jo unohtanut fysiikkanne? Ajatelkaahan vain esineitä, jotka ovat läpikuultavia, vaikkeivät siltä näytä. Paperi esimerkiksi on valmistettu läpikuultavista kuiduista ja on valkeaa ja läpinäkymätöntä samasta syystä kuin lasijauhokin. Öljytkää valkea paperi, täyttäkää öljyllä hiukkasten välit, niin ettei enää tapahdu taittumista tai heijastumista muualla kuin pinnassa — silloin se muuttuu yhtä läpikuultavaksi kuin lasi. Eikä ainoastaan paperi, vaan puuvillasäikeet, liinasäikeet, villasäikeet, puusäikeet, ja luu, Kemp, liha, Kemp, tukka, Kemp, kynnet ja hermot, Kemp, suorastaan koko ihmisen rakenne, paitsi hänen verensä punaisuutta ja hänen tukkansa tummaa väriä, kaikki on läpikuultavaa, väritöntä kudosta — niin vähäinen seikka riittää tekemään meidät näkyväiseksi toisillemme. Enimmäkseen eivät elävän olennon säikeet ole läpinäkymättömämpiä kuin vesi."
"Tuo on ihan selvää!" huudahti Kemp. "Viime yönä ajattelin vain meritoukkia ja maneettikaloja!"
"Nyt ymmärrätte minut! Ja kaiken sen, mitä tiesin ja ajattelin vuotta myöhemmin kuin olin lähtenyt Lontoosta — kuusi vuotta sitten. Mutta pidin sen omana tietonani. Minun oli työskenneltävä hirveän epäedullisissa olosuhteissa. Hobbema, professorini, oli tieteellinen heittiö, aatteiden varas — hän nuuski aina. Ja te tunnette tiedemaailman konnamaisen järjestelmän. Minä yksinkertaisesti en tahtonut julkaista ja antaa hänelle osaa ansiostani. Jatkoin tutkimustani. Pääsin yhä lähemmäksi sitä, että olisin voinut ruveta kokeilemaan kaavallani, jolloin siitä olisi tullut tosiasia. En kertonut sitä ainoallekaan elävälle sielulle, koska aioin repäisevällä tavalla paiskata keksintöni maailman nähtäväksi ja tulla yhdellä iskulla kuuluisaksi. Ryhdyin tutkimaan ihonvärin kysymystä täyttääkseni muutamia aukkoja, ja äkkiä — en tahallani, vaan sattumalta — tein erään fysiologisen havainnon."
"No minkä?"
"Nähkääs, veren punainen väriaine voidaan muuttaa valkeaksi, värittömäksi, ja kuitenkin se säilyttää kaikki ne kyvyt, joita sillä nyt on!"
Kempiltä pääsi epäuskoisen hämmästyksen huudahdus.
Näkymätön Mies nousi seisaalle ja alkoi kävellä pienessä työhuoneessa edestakaisin. "Teidän sopii hyvinkin huudahtaa. Muistan sen illan. Oli hyvin myöhä — päivällä minulla oli kiusana töllistelevät, tyhmät ylioppilaat — ja toisinaan työskentelin aamunkoittoon asti. Äkkiä, häikäisevänä ja täydellisenä, se välähti mieleeni. Olin yksin, laboratoriossa oli hiljaista, pitkät kynttilät paloivat kirkkaasti ja äänettömästi… 'Saattaisi tehdä eläimen, elävän kudoksen, läpikuultavaksi! Sen voisi tehdä näkymättömäksi! Kaiken muun paitsi ihonvärin. Minä voisin olla näkymätön', sanoin äkkiä käsittäen, mitä merkitsi olla niin luonnottoman vaaleaverinen kuin minä olin, keksittyäni tämän salaisuuden. Se ihan huumasi. Jätin sen suodatuksen, joka minulla oli paraikaa tekeillä, ja menin suuren ikkunan ääreen katselemaan tähtiä. 'Voisin olla näkymätön', toistelin itsekseni.
"Sellaisen tempun suorittaminen olisi suorastaan enemmän kuin taikuutta. Ja minä näin ajatukseni silmillä selvästi kaiken sen suurenmoisuuden, mitä näkymättömyys merkitsisi ihmiselle. Salaperäisyyttä, valtaa, vapautta. En nähnyt mitään varjopuolia. Ajatelkaahan vain! Ja minä ryysyinen, köyhä, orjuutettu tutkija, joka opetin tomppeleita maaseudun lukiossa, voisin äkkiä tulla — tällaiseksi. Kysyn teiltä, Kemp, olisitteko te… Kuka tahansa, uskokaa pois, olisi täysin sieluin antautunut siihen tutkimukseen. Ja minä työskentelin kolme vuotta, ja jokaiselta vaikeuden kukkulalta, jonka yli ponnistelin, näkyi taas uusi. Siinä oli loppumattomia yksityiskohtia! Ja yhä uutta epätoivoa! Professori, maaseutulaisprofessori, aina nuuskimassa. 'Milloin alatte julkaista tuota tutkimustanne', tiedusteli hän alinomaa. Ja ne opiskelijat, ahdashenkiset ja mitättömät olennot! Kolme vuotta sitä kesti…
"Ja kolme vuotta salaa nähtyäni sellaista vaivaa huomasin mahdottomaksi suorittaa sitä loppuun — se oli mahdotonta…"
"Kuinka niin?" kysyi Kemp.
"Raha", vastasi Näkymätön Mies ja meni taas tuijottamaan ulos ikkunasta.
Hän kääntyi äkkiä. "Ryöstin ukolta — isältäni. Rahat eivät olleet hänen, ja hän ampui itsensä."