NELJÄSKOLMATTA LUKU
Epäonnistunut suunnitelma
"Mutta nyt", sanoi Kemp vilkaisten syrjäsilmällä ikkunaan, "mitä meidän sitten nyt on tehtävä?"
Hän astui lähemmäksi vierastaan ehkäistäkseen sen mahdollisuuden, että toinen voisi vilaukselta huomata ne kolme miestä, jotka lähestyivät kukkulalle johtavaa tietä myöten — sietämättömän hitaasti, niinkuin Kempistä tuntui.
"Mitä te suunnittelitte rynnätessänne Port Burdockiin? Oliko teillä mitään aikeita?"
"Aioin lähteä maasta pois. Mutta olen muuttanut mieltäni; kun sain tavata teidät. Luulen olevan viisasta, kun ilma nyt on lämmin ja sopii olla näkymätön, lähteä etelään. Etenkin senvuoksi, että salaisuuteni oli tunnettu ja jokainen olisi varuillaan naamioittua ja tiukasti umpeen kääriytynyttä miestä kohtaan. Täältähän kulkee höyrylaivoja Ranskaan. Aioin pujahtaa johonkin laivaan ja uskaltaa matkustaa kanaalin poikki. Sitten olisin lähtenyt junalla Espanjaan tai muuten Algieriin. Se ei olisi vaikeaa. Siellä voisi ihminen aina olla näkymätön ja kuitenkin elää. Ja tehdä kaikenlaista. Käytin sitä kulkuria rahakukkarona ja matkakapineitten kantajana, kunnes saisin selville, millä tavalla ennakolta lähettäisin kirjani ja tavarani, jotka sitten perisin ulkomailla."
"Se on selvää."
"Mutta sitten piti tuon saastaisen vintiön koettaa varastaa minulta!
Hän on kätkenyt kirjani, Kemp. Kätkenyt minun kirjani!
"Jospa voisin saada hänet käsiini!…"
"Paras suunnitelmahan olisi ensin saada kirjat häneltä takaisin."
"Mutta missä hän on? Tiedättekö te?"
"Hän on kaupungin poliisiasemalla telkien takana, omasta pyynnöstään, koko laitoksen vahvimmassa kopissa."
"Se roisto!" huudahti Näkymätön Mies.
"Mutta se sekoittaa vähän teidän suunnitelmianne."
"Meidän on saatava nuo kirjat. Ne ovat välttämättömät elinehdoilleni."
"Aivan niin", myönsi Kemp vähän hermostuneena koettaen päästä selville, oliko kuulunut askeleita ulkoa. "Ehdottomasti pitää päästä käsiksi niihin kirjoihin. Mutta se ei liene vaikeaa, jollei hän tiedä, mitä ne teille merkitsevät."
"Ei", sanoi Näkymätön Mies ja vaipui ajatuksiinsa.
Kemp koetti miettiä, millä saisi keskustelun pysymään vireillä, mutta
Näkymätön Mies ryhtyikin omasta aloitteestaan puhumaan.
"Teidän taloonne joutuminen, Kemp", virkkoi hän, "muuttaa suunnitelmani kokonaan. Sillä te olette ymmärtäväinen mies. Kaiken uhalla mitä on tapahtunut, tästä julkisuudesta, kirjojeni menettämisestä, kaikista kärsimyksistäni huolimatta on vielä jäljellä suuria mahdollisuuksia, suunnattomia mahdollisuuksia…
"Ette suinkaan ole kenellekään kertonut minun olevan täällä?" kysyi hän äkkiä.
Kemp epäröi. "Siitähän sovittiin", vastasi hän.
"Ei ainoallekaan?" tiukkasi Griffin.
"En ainoallekaan."
"No sitten…" Näkymätön Mies nousi seisomaan ja pannen kädet puuskaan alkoi astella edestakaisin Kempin työhuoneessa.
"Minä tein erehdyksen, Kemp, suunnattoman erehdyksen pannessani tämän muutoksen yksin toimeen. Olen tuhlannut voimia, aikaa, hyviä tilaisuuksia. Yksin! Ihmeellistä on, kuinka vähän ihminen voi yksinään! Ryöstää vähän, tehdä pahaa vähän, ja siihen se loppuu.
"Minä tarvitsen, Kemp, vartijaa, auttajaa ja piilopaikkaa, sellaista järjestelyä, jonka tukemana voin nukkua ja syödä ja levätä rauhassa ja luottavasti. Minulla täytyy olla liittolainen. Kun saan liittolaisen, ruokaa ja lepoa, voin toimittaa tuhansia asioita.
"Tähän asti olen kulkenut umpimähkään. Meidän on punnittava kaikkea, mitä näkymättömyys merkitsee, kaikkea, mitä se ei merkitse. Siitä on vähän apua räystääntippumista vastaan ja niin edespäin — siitähän syntyy ääni kuitenkin. Vähän se auttaa — hyvin vähän ehkä — jos murtautuu taloon, ja niin edespäin. Kun minut kerran saa kiinni, on helppo vangita minut. Mutta toiselta puolen on minua vaikea saada kiinni. Tämä näkymättömyys on tosiaankin hyvä vain kahdessa suhteessa. Se on hyödyllinen pakoon lähtiessä ja lähestyessä. Se on siis erittäin hyödyllinen tappamisessa. Minä voin hiipiä ihmisen ympäri, mikä ase hänellä sitten lieneekään kädessään, valita sopivan kohdan, iskeä mieleni mukaan, väistellä mieleni mukaan, lähteä pakoon mieleni mukaan."
Kempin käsi kohosi hipaisemaan viiksiä. Kuuluiko alakerrasta liikettä?
"Ja meidän täytyy tappaa, Kemp."
"Meidän täytyy tappaa", toisti Kemp. "Kuuntelen teidän suunnitelmaanne,
Griffin, mutta en hyväksy sitä, muistakaa se. Miksi tappaa?"
"Ei suotta tappaa, vaan oikein harkitusti surmata. Asia on näin: he tietävät, että on olemassa Näkymätön Mies — yhtä hyvin kuin me tiedämme Näkymättömän Miehen olevan olemassa — ja tämän Näkymättömän Miehen, Kemp, pitää nyt panna toimeen oikea hirmuhallitus. Niin, epäilemättä se on kauhistuttavaa, mutta sitä tarkoitan. Hirmuhallitus. Täytyy ottaa jokin kaupunki esimerkiksi teidän Burdockinne, saattaa se kauhun valtaan ja hallita sitä. Täytyy jaella käskyjä. Sellaista saattaa tehdä tuhansin tavoin — ihan riittäviä olisivat ovien alitse työnnetyt paperilaput. Ja kaikki, jotka eivät tottele määräyksiä, tapetaan. Samoin kaikki ne, jotka puolustavat vastahakoisia."
"Ohoh", sanoi Kemp, kuuntelematta enää Griffiniä, sillä muuan ääni ilmaisi hänen ulko-oveaan avattavan ja suljettavan.
"Minusta näyttää, Griffin" virkkoi hän salatakseen tarkkaavaisuutensa puutteen, "että teidän liittolaisenne olisi vaikeassa asemassa".
"Ei kukaan saisi tietää, että hän olisi liittolainen", sanoi Näkymätön
Mies innokkaasti. Ja sitten äkkiä: "Hst! Mitä siellä alakerrassa on?"
"Ei mitään", vastasi Kemp, ja alkoi äkkiä puhua kovaa ja pontevasti. "Minä en suostu siihen, Griffin", sanoi hän. "Ymmärtäkää minut oikein, minä en sitä hyväksy. Miksi haaveilla kamppailua kokonaista kansaa vastaan? Kuinka voitte toivoa siten saavuttavanne onnea? Älkää olko yksinäinen susi. Julkaiskaa tutkimuksenne — ottakaa koko maailma — ottakaa ainakin yksi kansakunta uskotuksenne. Ajatelkaahan, mitä voisitte tehdä miljoonan apulaisen tukemana…"
Näkymätön Mies keskeytti hänet — käsi ojennettuna. "Portaista kuului askeleita", sanoi hän.
"Mitä tyhjää", virkkoi Kemp.
"Antakaahan minun katsoa", pyysi Näkymätön Mies ja kulki käsi ojennettuna ovelle.
Sitten tapahtumat seurasivat toisiaan hyvin nopeasti. Kemp epäröi hetkisen ja sitten liikahti häntä pidättääkseen. Näkymätön Mies hätkähti ja seisahtui. "Petturi!" huusi Ääni, ja äkkiä aamupuku aukeni, ja istuutuen tuolille alkoi näkymätön riisuutua. Kemp harppasi kolme nopeaa askelta ovelle, ja heti hypähti Näkymätön Mies — jonka sääret olivat kadonneet — seisomaan ja kiljaisi. Kemp paiskasi oven auki.
Kun se avautui, kuului alakerrasta kiireisiä askelia ja ääniä.
Nopealla liikkeellä Kemp työnsi Näkymättömän Miehen takaisin, hypähti syrjään ja läimäytti oven kiinni. Avain oli ulkopuolella valmiina. Seuraavalla hetkellä olisi Griffin ollut yksinään vankina näkötornin työhuoneessa — jollei erästä pikku seikkaa olisi sattunut. Avain oli sinä aamuna työnnetty läpeen kiireesti. Kun Kemp paukautti oven kiinni, putosi avain kolahtaen matolle.
Kempin kasvot kalpenivat. Hän koetti tarttua ovenripaan molemmin käsin. Hetkisen hän seisoi sitä kiskomassa. Sitten ovi raottui kuusi tuumaa. Mutta hän sai sen taas kiinni. Seuraavalla kerralla se temmattiin jalan leveydeltä auki, ja aamupuku tunkeutui oviaukkoon. Näkymättömät sormet tarttuivat hänen kurkkuunsa, ja hän hellitti otteensa rivasta puolustaakseen itseään. Hänet työnnettiin takaisin, heitettiin kumoon ja sysättiin voimakkaasti portaiden nurkkaukseen. Tyhjä aamupuku viskattiin hänen päälleen.
Portaiden puolivälissä oli eversti Adye, Kempin lähettämän kirjeen saaja, Burdockin poliisipäällikkö. Hän katseli hämmästyneenä Kempin äkillistä ilmestymistä, jota seurasi tyhjän vaatekappaleen omituinen lentäminen ilmassa. Hän näki Kempin paiskautuvan maahan ja ponnistelevan päästäkseen jaloilleen, sitten hoipertelevan, syöksyvän eteenpäin ja kaatuvan taas lattialle kuin nujerretun härän.
Senjälkeen hän itse sai rajun iskun. Tyhjästä! Suunnaton paino, kuten tuntui, karkasi hänen kimppuunsa, ja hän vieri suinpäin alas portaita; jokin kiristi häntä kurkusta, ja polvi työntyi hänen kuvettaan vasten. Näkymätön jalka polki häntä selkään, aavemainen sipsutus kuului menevän portaita alaspäin, ja hän kuuli kahden poliisin käytävässä huutavan ja juoksevan ja talon ulko-oven kovasti paukahtavan.
Hän kierähti ympäri ja nousi istumaan ja tuijottamaan. Hän näki Kempin hoipertelevan alas portaita pölyisenä ja vaatteet epäjärjestyksessä, toinen puoli kasvoja valkeina iskuista, huuli vertavuotavana ja käsivarrella vaalea aamupuku ynnä muutamia muita vaatekappaleita.
"Voi taivas!" huusi Kemp. "Nyt alkaa kova leikki! Hän on poissa!"