NELJÄSTOISTA LUKU
Port Stowessa
Kello kymmenen seuraavana aamuna istui Thomas Marvel, parta ajamattomana, likaisena ja matkan tahraamana, kädet syvällä taskuissa, näyttäen hyvin väsyneeltä, hermostuneelta ja levottomalta ja tuon tuostakin pullistaen poskiaan Port Stowessa erään laitapuolella olevan kapakan ulkopenkillä. Hänen vieressään lojuivat kirjat, jotka nyt oli sidottu yhteen nuoralla. Vaatemytyn hän oli jättänyt Bramblehurstin takana havumetsään, koska Näkymätön Mies oli muuttanut suunnitelmiaan. Thomas Marvel istui penkillä, ja vaikkei kukaan vähimmässäkään määrin häntä tarkastellut, oli hänen kiintymyksensä kuumeentapaista. Hänen kätensä sujahtivat tavantakaa eri taskuihin omituisen hermostuneesti kopeloiden.
Mutta kun hän oli siinä istunut melkein tunnin, tuli ravintolasta ulos vanhanpuoleinen merimies sanomalehti kädessä ja istuutui hänen viereensä.
"Kaunis päivä", sanoi merimies.
Thomas Marvel katsahti häneen ikäänkuin kauhistuneena. "Hyvinkin", myönsi hän.
"Oikein sopiva ilma tähän vuodenaikaan", sanoi merimies välittämättä toisen vähäpuheisuudesta.
"Aivan niin", sanoi Marvel.
Merimies veti esille hammastikun ja (pelastaen arvonsa) puuhaili sen kanssa joitakin minuutteja. Sillä välin saattoivat hänen silmänsä vapaasti tarkastella Thomas Marvelin pölyistä olemusta ja hänen vieressään olevia kirjoja. Lähestyessään Marvelia hän oli kuullut sentapaista ääntä kuin olisi rahoja helähdellyt taskuun. Häntä hämmästytti se vastakohta, jonka saattoi huomata Thomas Marvelin ulkomuodon ja hyvinvointiin viittaavan seikan välillä. Siitä hänen ajatuksensa jälleen kääntyi siihen keskusteluaiheeseen, joka oli takertunut niin omituisen lujasti hänen mielikuvitukseensa.
"Kirjoja?" sanoi hän äkkiä, lopettaen äänekkäästi hammastikun käsittelemisen.
Marvel säpsähti ja vilkaisi niihin. "Aivan niin", sanoi hän. "Niin, ne ovat kirjoja."
"Kirjoissa on kerrassaan kummallisia juttuja", virkkoi merimies.
"Lienette oikeassa", myönsi Marvel.
"Ja peräti kummallisia juttuja niiden ulkopuolellakin", lisäsi merimies.
"Se on totta", sanoi Marvel. Hän katseli puhetoveriaan ja silmäili sitten ympärilleen.
"Sanomalehdissäkin esimerkiksi on oikein ihmeellisiä asioita", jatkoi merimies.
"Niinpä on."
"Tässä", sanoi merimies.
"Häh!" huudahti Marvel.
"Tässä on eräs kertomus", sanoi merimies tarkastellen Marvelia tuikein ja varovaisin katsein, "tässä esimerkiksi on kertomus Näkymättömästä Miehestä".
Thomas Marvel veti suunsa vinoon, raapi poskeaan ja tunsi korviensa hehkuvan. "Mistähän ne semmoisia kirjoittavat?" kysyi hän heikosti. "Itävallasta vai Amerikasta?"
"Ei kummastakaan", vastasi merimies. "Täältä."
"Hitto!" huudahti Thomas Marvel säpsähtäen.
"Kun sanon täältä," sanoi merimies Marvelin suureksi huojennukseksi, "en tietenkään tarkoita tästä paikasta, vaan näiltä seuduilta".
"Näkymätön Mies!" sanoi Marvel. "No mitä hän on hommannut?"
"Kaikennäköistä", vastasi merimies tarkastellen Marvelia ja lisäsi sitten mahtavasti: "kaikenlaisia kirottuja asioita".
"En ole neljään päivään nähnyt sanomalehtiä", huomautti Marvel.
"Ipingissä hän aloitti", selitti merimies.
"Jopa nyt jotakin!" sanoi Marvel.
"Siellä hän aloitti. Eikä kukaan näytä tietävän, mistä hän tuli. Tässä sanotaan: 'Omituinen juttu Ipingistä.' Ja tässä lehdessä sanotaan, että todistukset ovat harvinaisen luotettavat, harvinaisen."
"Lempo soikoon!" huudahti Thomas Marvel.
"Ja se on kerrassaan kumma juttu. Eräs pappi ja lääkäri ovat todistajina — he näkivät hänet täydellisesti — tai ainakin — olivat näkemättä. Hän asusti, niin sanotaan, 'Vaunuissa ja Hevosissa', eikä kukaan näytä huomanneen hänen onnettomuuttaan, sanotaan, huomanneen hänen onnettomuuttaan, ennenkuin eräässä mellakassa majatalossa, sanotaan, hänen päänsä siteet revittiin irti. Silloin havaittiin, että hänen päänsä oli näkymätön. Paikalla yritettiin ottaa hänet kiinni, mutta hänen onnistui heittämällä vaatteensa pois päästä pakoon. Sitä ennen oli hurja tappelu, jossa hän tuotti vaikeita vammoja, sanotaan, meidän arvokkaalle kelpo konstaapelillemme, herra J. A. Jaffersille. Kerrassaan selvä juttu, vai mitä? Nimet ja kaikki."
"Voi hitto!" huudahti Thomas Marvel katsellen hermostuneesti ympärilleen ja koettaen laskea rahoja taskuissaan vain tunnustelemalla niitä, kokonaan erään uuden ja omituisen ajatuksen vallassa. "Sepä kuulostaa hämmästyttävältä."
"Eikö kuulostakin? Eriskummaiselta, sanoisin minä. En ole milloinkaan ennen kuullut puhuttavan Näkymättömästä Miehestä, enpä tosiaankaan, mutta nykyään kuulee niin merkillisiä asioita, että…"
"Onko siinä kaikki, mitä hän teki?" kysyi Marvel koettaen näyttää huolettomalta.
"Eikö siinä sitten ole kylliksi?" sanoi merimies.
"Eikö hän mahdollisesti tullut takaisin?" kysyi Marvel. "Lähti vain pakoon, ja siinäkö kaikki, vai mitä?"
"Kaikki", vastasi merimies… "Eikö se nyt riitä?"
"Riittäähän toki", myönsi Marvel.
"Luulisinpa siinä olevan kylliksi", vahvisti merimies. "Luulisinpa tosiaankin olevan."
"Eikö hänellä ollut mitään kaveria — ei suinkaan siinä puhuta mistään kaverista, vai?" kysyi Marvel levottomana.
"Eikö teille riitä yksikin sitä lajia?" kysyi merimies. "Ei, Luojan kiitos, niinkuin sanotaan, kaveria hänellä ei ollut."
Hän nyökkäsi hitaasti. "Minä tulen suorastaan levottomaksi jo pelkästään ajatellessani, että se vekkuli kuljeskelee näillä tienoin! Hän on nyt vapaalla jalalla, ja varmoista merkeistä päättäen otaksutaan, että hän on lähtenyt — lähti, luulen heidän tarkoittavan, Port Stoween päin. Me olemme nähkääs nyt ihan helisemässä! Tämä ei ole mikään nykyajan amerikkalainen ihme. Ja kun ajattelee, mitä kaikkea hän voisi tehdä! Miltä tuntuisi, jos hän putkahtaisi tänne ja saisi päähänsä tavoittaa teitä? Ajatelkaapa, jos häntä haluttaisi ryöstää — kuka voisi estää häntä? Hän voi tunkeutua minne tahansa, tehdä murtovarkauksia, marssia poliisiketjun läpi yhtä helposti kuin minä ja te voisimme pujahtaa sokean miehen käsistä! Helpomminkin! Sillä olen kuullut, että sokeat kuulevat tavattoman tarkasti. Ja jos hän haluaisi jotakin ryypättävää…"
"Hänellä on tosiaankin kauhea etu puolellaan", sanoi Marvel. "Ja — sitten…"
"Olette oikeassa", virkkoi merimies, "hänellä on".
Koko tämän ajan oli Thomas Marvel katsellut jännittyneenä ympärilleen, kuunnellen heikkoa askelten kaikua ja koettaen päästä selville huomaamattomista liikkeistä. Hän näytti olevan tekemäisillään suuren päätöksen ja yskähti kouraansa.
Sitten hän taas vilkuili ympärilleen — kuunteli — kumartui merimieheen päin ja alensi ääntään.
"Asia on niin, että minä sattumalta tiedän parisen seikkaa tuosta näkymättömästä miehestä. Yksityisistä lähteistä."
"Oh", sanoi merimies. "Tekö?"
"Niin", vastasi Thomas Marvel, "minä".
"Jopa nyt jotakin!" huudahti merimies. "Ja saanko kysyä…?"
"Te hämmästytte varmasti", sanoi Thomas Marvel kätensä suojassa… "Se on hirveää."
"Oikeinko totta?" kysyi merimies.
"Asia on niin", jatkoi Marvel kiihkeästi, alentaen ääntään tuttavallisesti. Äkkiä hänen ilmeensä muuttui hämmästyttävästi. "Au!" huudahti hän. Sitten hän nousi jäykästi seisomaan. Hänen kasvoillaan näkyi selvästi ruumiillista kärsimystä. "Voi!" huusi hän.
"Mikä nyt tuli?" kysyi merimies huolestuneesti.
"Hammassärky", vastasi Marvel ja nosti kätensä korvan kohdalle. Sitten hän otti kirjat. "Luulenpa, että minun on nyt lähdettävä", virkkoi hän. Hän vetäytyi omituisesti kauemmaksi puhetoveristaan penkillä.
"Mutta tehän aioitte juuri ruveta kertomaan minulle tuosta
Näkymättömästä Miehestä", vastusteli merimies.
Thomas Marvel näytti harkitsevan.
"Pilaa vain", sanoi Ääni.
"Se on pelkkää pilaa", virkkoi Marvel.
"Mutta siitähän kerrotaan sanomalehdessä", huomautti merimies.
"Sittenkin se on pelkkää lorua", väitti Marvel. "Tunnen sen miehen, joka pani valheen liikkeelle. Ei mitään näkymätöntä ole olemassa… Hitto minut vieköön."
"Mutta kuinka sitten tuossa sanomalehdessä? Aiotteko sanoa, että…"
"Aion", sanoi Thomas Marvel.
"Miksi sitten annoitte minun kertoa teille kaikkea tuota hiton lorua? Mitä te sillä tarkoitatte, että annatte miehen käyttäytyä hupsun tavalla, häh?"
Thomas Marvel puhalsi ilman ulos poskistaan. Merimies olikin äkkiä lehahtanut hyvin punaiseksi. Hän puristi kätensä nyrkkiin. "Olen puhunut tässä kymmenen minuuttia", sanoi hän, "ja te, te pieni paksunahkainen, nahkanaamainen vanha saapasrähjä, ette ymmärrä edes ihan alkeellisia käytöstapoja…"
"Älkääpä kinastelko minun kanssani", sanoi Marvel.
"Kinastelko! Oikeinpa minua haluttaisi…"
"Tulkaa pois", sanoi Ääni, ja Thomas Marvel käännähti äkkiä ympäri ja lähti astelemaan omituisella, nytkähtelevällä tavalla.
"Teidän olisi paras jatkaa matkaanne", huomautti merimies.
"Kuka jatkaa matkaansa?" sanoi Marvel. Hän peräytyi viistoon omituisesti kiirehtien, silloin tällöin hypähtäen rajusti eteenpäin. Päästyään jonkun matkaa tietä eteenpäin hän alkoi mutista yksikseen, lausua vastaväitteitään ja syytöksiään.
"Tyhmä tomppeli", sanoi merimies katsellen väistyvää olentoa sääret hajallaan ja kädet puuskassa. "Minäpä opetan sinut, tyhmyri, pilkkamaan minua! Tässä se on sanomalehdessä!"
Thomas Marvel vastasi jotakin sekavaa ja katosi loitotessaan tien mutkan taakse, mutta merimies seisoi yhä mahtavana keskellä tietä, kunnes hänen oli väistettävä teurastajan läheneviä vankkureita. Sitten hän kääntyi Port Stoween päin. "Täynnä eriskummaisinta hupsuutta", virkkoi hän hiljaa itsekseen. "Hänen tyhmä tarkoituksensa oli vähän nolata minua… Lehdessähän niin sanotaan!"
Pian hän sai kuulla toisen ihmeellisen asian, joka oli tapahtunut aivan hänen lähellään. Oli nimittäin nähty "nyrkki täynnä rahaa" ilman näkyväistä liikkeellepanevaa voimaa kulkemassa pitkin seinänviertä Pyhän Mikaelin tien kulmauksessa. Eräs merimies oli juuri samana aamuna nähnyt tämän ihmeellisen näyn. Hän oli heti koettanut siepata rahoja, mutta lentänyt suinpäin kumoon, ja kun hän jälleen oli päässyt jaloilleen, olivat perhosrahat hävinneet. Meidän merimiehemme selitti voivansa uskoa mitä tahansa, mutta tuo oli sentään vähän liian paksua. Mutta jälkeenpäin hän alkoi sitä miettiä.
Juttu lentävistä rahoista oli tosi. Kaikkialta lähistöltä, jopa kunnioitettavalta Lontoon ja Piirikunnan pankkiyhtiöltä, myymälöiden ja ravintoloiden kassalaatikoista — ovet olivat näin auringonpaisteisena päivänä selkoselällään — oli rahaa kadonnut hiljaa ja taitavasti kourallisittain ja kääröittäin, liitäen kaikessa rauhassa pitkin seinänvieriä ja varjoisia paikkoja, luiskahtaen nopeasti näkyvistä ihmisten lähestyessä. Kukaan ei ollut seurannut sen kulkua, mutta joka kerta oli salaperäinen lento päättynyt sen levottoman miehen taskuihin, joka istui Port Stowen laitapuolella kapakan ulkopuolella, päässään vanhanaikainen silkkihattu.
Kymmentä päivää myöhemmin — ja vasta sitten kun Burdockin juttu oli jo vanha — vertasi merimies näitä seikkoja keskenään ja alkoi ymmärtää, kuinka lähellä hän oli ollut ihmeellistä Näkymätöntä Miestä.