KOLMASTOISTA LUKU
Marvel pohtii alistumistaan
Hämärän laskeutuessa ja Ipingin alkaessa taas kurkistella arasti juhlapäivästään hajalle jääneitä esineitä, asteli lyhyt, paksu mies, nukkavieru silkkihattu päässään, vaivaloisesti Bramblehurstiin viepää tietä pitkin pyökkimetsikön takana. Hän kantoi kolmea kirjaa, jotka oli kiinnitetty yhteen jonkinlaisella koristeellisella joustavalla siteellä, ja siniseen pöytäliinaan käärittyä myttyä. Hänen punertavilla kasvoillaan ilmeni hämmennystä ja väsymystä, ja hänellä näytti olevan oikein tulinen kiire. Hänen takanaan seurasi Ääni, toinen kuin hänen omansa, ja tuontuostakin hän vääntelehti näkymättömien käsien kosketuksesta.
"Jos taas yritätte pujahtaa käsistäni", sanoi Ääni, "jos vain yritätte taas pujahtaa käsistäni…"
"Voi hitto!" sanoi Thomas Marvel. "Olette lyönyt siihen olkapäähäni monta ruhjevammaa."
"Kautta kunniani", sanoi Ääni, "minä vaikka tapan teidät".
"En minä koettanut pujahtaa käsistänne", sanoi Marvel äänellä, josta kyyneleet eivät olleet kaukana. "Vannon, etten koettanut. Minä en tiennyt sitä kirottua tienristeystä, siinä kaikki! Kuinka lemmossa minä sen olisin tiennyt? Ja nyt on minua kolhittu…"
"Teitä kolhitaan vielä paljon enemmän, jollette muista, mitä olen sanonut", virkkoi Ääni, ja Thomas Marvel vaikeni äkkiä. Hän puhalsi poskensa pullolleen, ja hänen silmissään ilmeni selvästi epätoivoa.
"Se on jo kyllin paha, että reistailevat moukat kuuluttavat julki minun pikku salaisuuttani; puuttuisi vielä, että te livistäisitte pakoon ja veisitte kirjani. Ainakin muutamille heistä oli onneksi, että lähtivät karkuun sellaisella vauhdilla. Tässä nyt olen… Ei kukaan tiennyt, että olen näkymätön! Ja mitä minun nyt on tehtävä?"
"Mitä on minun tehtävä?" kysyi Thomas Marvel matalalla äänellä.
"Se tiedetään kaikkialla. Se pannaan sanomalehtiin! Jokainen odottaa tapaavansa minut. Jokainen on varuillaan…"
Ääni puhkesi voimakkaisiin kirouksiin ja vaikeni sitten. Thomas Marvelin kasvoilla kävi epätoivo yhä selvemmäksi, ja hänen askeleensa hiljenivät.
"Kävelkää vain", sanoi Ääni.
Thomas Marvelin kasvoille levisi harmahtava väri punertavien pilkkujen väliin.
"Älkää pudottako niitä kirjoja, tomppeli!" huusi Ääni kovaa.
"Asian laita on näin", jatkoi Ääni, "että minun on käytettävä teitä hyväkseni… Te olette tosin kehno välikappale, mutta minun täytyy."
"Minä olen kurja välikappale", sanoi Marvel.
"Niin olette", myönsi Ääni.
"Minä olen huonoin välikappale, minkä olisitte voinut saada", jatkoi
Marvel.
"En ole vahva", lisäsi hän masentavan äänettömyyden jälkeen.
"En ole kovin vahva", toisti hän.
"Ettekö?"
"Ja sydämeni on heikko. Tämä pikku puuha… Minä suoritin sen tietysti.
Mutta hitto vie! Olisin voinut pyörtyä."
"Entä sitten?"
"Ei minulla ole hermoja eikä voimaa senlaatuiseen työhön kuin te tarvitsette…"
"Minä karaisen teidät."
"Toivoisinpa, ettette niin tekisi. En tahtoisi nähkääs pilata teidän suunnitelmianne. Mutta niin voisi käydä. Pelkästä pelosta ja hädästä…"
"Parasta on, että kartatte sitä", sanoi Ääni tyynen pontevasti.
"Tahtoisin olla kuollut", virkkoi Marvel.
"Tämä ei ole oikein", lisäsi hän. "Teidän täytyy myöntää… Minulla on mielestäni täysi oikeus…"
"Kulkekaa eteenpäin", sanoi Ääni.
Thomas Marvel paransi vauhtiaan, ja jonkun aikaa he marssivat taas äänettöminä.
"Tämä on vietävän kovaa", huomautti Marvel.
Hänen sanansa eivät tehneet mitään vaikutusta. Hän teki uuden yrityksen.
"Mitä minua tähän tarvitaan?" aloitti hän taas sietämätöntä vääryyttä kärsivän miehen äänellä.
"Oh, lakatkaa jo!" sanoi Ääni äkkiä hämmästyttävän pontevasti. "Pidänhän minä teistä täydellisesti huolta. Tehkää, niinkuin olen käskenyt. Silloin menettelette oikein. Te olette hupsu ja niin poispäin, mutta teidän on tehtävä…"
"Sanon teille, hyvä herra, etten ole sopiva mies siihen. Kunnioittaen — mutta niin sen laita on…"
"Jollette nyt vaikene, niin väännän ranteenne taas paikaltaan", sanoi
Näkymätön Mies. "Minä tahdon ajatella."
Pian ilmestyi kaksi keltaista valosoikiota näkyviin puiden läpi, ja kirkon nelikulmainen torni häämöitti pimeyden takaa. "Minä pidän kättäni olkapäällänne", sanoi Ääni, "koko kylän läpi. Astukaa suoraan eteenpäin älkääkä yrittäkö ryhtyä mihinkään hullutuksiin. Sen pahempi vain teille, jos sellaista koetatte."
"Kyllähän minä sen tiedän", huoahti Marvel, "tiedän tuon kaiken".
Onnettoman näköinen olento, jolla oli päässään vanhanaikainen silkkihattu, marssi taakkoineen pitkin pikku kylän raittia ja katosi ikkunoiden valojen takana lisääntyvään pimeyteen.