VIIDESTOIS TA LUKU

SOSIALISMIN ETENEMINEN.

Tähän minun sopii lopettaa nykyaikaisen sosialismin ihanteita koskeva lyhyt esitykseni.

Olen koettanut parhaani mukaan esittää selvästi ja liioittelematta tätä suurta aatetta: kuinka voidaan harkiten saada aikaan todellinen sivistys valvomalla ja alistamalla toisten korkeampien näkökantojen alaiseksi omistusvaistoa ja kehittää järjestelmällisesti nykyisten saavutusten ja nykyisen kurjuuden, jalojen voimien ja tuhlattujen mahdollisuuksien nojalla tietoisuuden valta. Olen kenties tietämättäni puolueellinen, mutta olen mahdollisuuden mukaan ollut oikeamielinen ja vilpitön, en ole salannut mitään sosialismiin sisältyviä epäilyksiä tai vaikeuksia, en mitään sen kannattajien kesken vallitsevia mielipiteiden eroavaisuuksia, en mitään niistä vaatimuksista, joita se asettaa ihmisen sosiaaliselle omalletunnolle, hänessä piilevälle hyvälle tahdolle. Sen kannattajat ovat eri mieltä sadoissa kohdissa, mutta sen perusyleistyksiin nähden he kaikki ovat aivan yksimieliset, ja tulee se päivä, jona kaikki ihmiset ne omaksuvat. Niiden yhteisenä tarkoituksena on, että yhteiskunnan tulee ottaa jälleen haltuunsa kaikki omaisuus, mikäli se ei ole nimenomaan henkilökohtaista, ja korvata voitonhimon henki palvelemisen hengellä kaikissa inhimillisissä asioissa.

Lukijalle, joka on seurannut selityksiäni alusta loppuun, täytyy olla selvää, että sosialismin etenemisen tulee nyt tapahtua kolmessa eri suunnassa.

Ensimmäinen ja kaikkein tärkein on pohjustava älyllinen toiminta, sosialismin suunnitelman huolellinen valmistelu, arvosteleminen, pohtiminen, rikastuttaminen ja avartaminen. Tähän sisältyy kaikenlainen sosiologinen ja taloudellinen tutkimustyö, sosialismia koskeva kriitillinen kirjallisuus ja kaikki mahdolliset tavat — draama, runous, maalaus, musiikki — ilmaista ja hienostaa sen henkeä, sen luontumuksia ja käsityksiä, ja myös kaikenlaiset kokeet elämänolojen järjestämisen ja yhteenliittymisen aloilla. Laajimmassa merkityksessä se sisällyttää itseensä kaiken tieteen, kirjallisuuden ja keksinnön.

Toisella sijalla on aatteen levittämistyö, yhä lisääntyvän aatejärjestelmän julkaiseminen, jakaminen, kertaaminen, pohtiminen ja selittäminen, kunnes muotoutumassa olevan todellisen sivistyneen valtion käsite muuttuu kaikkien maailman älykkäiden ihmisten älylliseksi omaisuudeksi, kunnes ne lait ja sosiaaliset vääryydet, jotka nyt näyttävät tavallisesta ihmisestä yhtä välttämättömästi elämään kuuluvilta kuin itätuuli ja influenssa, tulevat näyttämään järjettömiltä, luonnottomilta ja mahdottomilta. Tämä kasvatuksellinen tehtävä on nykyjään sosialistien suuren enemmistön tärkein työ. Useimmat muut mahdollisuudet odottavat tätä yleisen aatekehän avartumista. Siinä on työ, jonka edistymistä jokainen voi jossakin määrin edistää puhumalla ja keskustelemalla, kirjallisuutta jakamalla, esiintymällä julkisuudessa kirjailijana tai puhujana tai kuulumalla johonkin aatteenlevittämisjärjestöön.

Kolmanneksi on tapahtumassa todellinen asioiden käänne kohti tulevaa sosialisoitua valtiota; vähitellen ja yhä täydellisemmin saatetaan yhteiskunnan huostaan maa, tuotannon välineet, kasvatus ja lasten huolto, vakuutustoimi ja ravintoaineiden hankinta, ja niin on tosiaankin toteutumassa se suuri suunnitelma, jota sosialismin älyllinen toiminta muovaa yhä kauniimmaksi, kiehtovammaksi ja arvokkaammaksi. Tämä kolmas toimintaryhmä on pakostakin vaihteleva ja erilainen, ja nimenomainen sosialisti havaitsee joka kohdassa olevansa yhteistyössä sellaisten henkilöiden kanssa, jotka ovat vain osittain tai tahtomattaan sosialisteja, valtio- ja virkamiesten, satunnais-filantrooppien, ammattiyhdistysten miesten, uskonnollisten yhteisöjen ja uskonnonopettajien, kasvattajien ja lääkäri-spesialistien, sanalla sanoen kaikenlaisten yhteistä menestystä harrastavien henkilöiden kanssa. Hänen ei pidä milloinkaan jättää käyttämättä tilaisuutta voidessaan selittää sellaisille henkilöille, että he ovat välttämättä sosialisteja, mutta hänen ei pidä milloinkaan epäröidä ryhtyessään yhteistyöhön heidän kanssaan, vaikka he kieltäytyvätkin tätä nimeä omaksumasta. Sosialismin huoneessa, samoinkuin Jumalan huoneessa, on monta asuinsijaa.

Siinä ovat sosialistisen työn kolme tärkeintä uraa, aatteenlevittäminen ja käytännöllinen sosiaalinen ja poliittinen työ, ja niiden piirissä tarjoutuu vaikutustilaisuutta melkein kaikille älykkäille ihmisille. Sosialismin palvelukseen voidaan tuoda vapaata aikaa, työvoimia, kykyjä, rahaa, mainetta ja vaikutusvaltaa; kaikkia niitä tarvitaan paljon. Tämän aatteen puolesta voidaan työskennellä monin tavoin, pääsylipun ostamisesta ja kokoushuoneen lainaamisesta aina kuoleman, köyhyyden ja murheen uhmaamiseen saakka.

Lopuksi tahdon vielä kerran huomauttaa, että sosialismi on moraalinen ja älyllinen kehitysprosessi. Se koskettaa vain välillisesti ja sattumalta politiikan maailmaa. Se ei ole mikään poliittinen Rike; se voi synnyttää poliittisia liikkeitä, mutta ei voi milloinkaan muuttua poliittiseksi liikkeeksi; jokainen poliittinen yhteisö, jokainen järjestö, joka väittää edustavansa sosialismia, esittää liian vaateliaan väitteen.

Kokonaisuus on osaansa suurempi, tahto on melkoisempi kuin väline. Ei voi olla olemassa mitään virallista eikä paavillista sosialismia; teoria elää ja kasvaa. Se johtuu ihmissuvun yhteisestä terveydestä. Rakentava sosialismi hahmoutuu suureksi edistettävien parannusten järjestelmäksi, se viittaa lukuisiin toimintajärjestelmiin, joiden keskuudesta sen kannattajat voivat valita työkenttänsä. Puolueet ja yhdistykset voivat syntyä ja kuolla, puolueita, järjestöjä ja nimiä voidaan käyttää ja väärinkäyttää, mutta rakentava sosialismi elää ja säilyy.

Alinomaa ilmenee uudestaan välttämättömyys tehostaa kahden asian, suuremman ja pienemmän, välillä vallitsevaa eroa. Suurempi on sosialistinen liike, pienempi ne eri järjestöt, joita syntyy ja häviää. Tämä välttämättömyys johtuu tavallaan luonnollisesta vastakohtaisuudesta, joka erottaa toisistaan ohjelmaa käsittelevää ja selittelevää kirjailijaa ja sitä toteuttamaan pyrkivää politiikkoa. He ovat liittolaisia, mutta esiintyvät siitä huolimatta usein toistensa vastustajina, ja vähäinen kiihtymys ja ajattelemattomuus voi syöstä heidät tuhoisaankin ristiriitaan. Ensinmainittu on kenties liian kärkäs moittimaan niitä joukkokuntaisuudesta ja persoonallisesta kunmanhimosta johtuvia voimaatuhlaavia kiistoja, joita välttämättä ilmenee politiikkaan verrattain perehtymättömien henkilöiden keskuudessa, niitä riitoja ja juonia, varautumisia ja vilpillisyyksiä, jotka edeltävät perintätavaksi muuttuvan itsekurin syntymistä; jälkimmäinen on yhtä taipuvainen ajattelemaan, että kirjallisuus on liian haaveellista soveltuakseen arkielämään, ja yhdistämään kaikkiin niihin sosialistisen suunnitelman puoliin, joiden avulla ei voiteta ääniä, vuohennahkakäsineiden, "herrasmaisuuden", ruusuveden ja muiden sellaisten ylenkatsottavien asioiden mielikuvia. Nämä insinöörin ja perämiehen väliset kiistat eivät saa hämmentää sosialismin oppijan mieltä. Ne ovat kiistoja yhteissen aterian aikana, kiistoja laivalla ja määrätyissä rajoissa; sosialismin yleistä suuntaa ne eivät koske.. Ne, samoinkuin kaikki muut kurittomuudet, hidastuttavat liikettä, mutta eivät sitä nimenomaan vastusta. Poliitikot väittävät sosialismin olevan toteutettavissa ainoastaan politiikan avulla. Siihen vastaisin, ettei sosialismia voida milloinkaan typistää pelkäksi politiikaksi. Puolueemme ja ryhmämme voivat palvella sosialismia, mutta eivät voi milloinkaan muuttua sosialismiksi. Tieteen edistyminen, lääkintätoimen organisatio, kasvatusmenetelmän kehittyminen, taiteellinen ja kirjallinen tuotanto ovat sosialismin eri puolia, ne ovat kaikki harrastuksia ja kehittelyitä, joita ei suinkaan voi — ellei tahdo tehdä selvää väkivaltaa kielelle — nimittää politiikaksi.

Ja koska sosialismi on sekä älyllinen että moraalinen asia, se ei voi milloinkaan sietää, että sen kannattajat kieltävät yksilöllisen ajattelun ja tahdonsuunnan oikeutusta. Se vaatii harrasta aatteeseen eikä johtajaan kiintymystä. Kukaan sen tai sen ehdoton seuraaja ei voi olla hyvä sosialisti enempää kuin hyvä tieteellinen tutkijakaan. Toistaiseksi sosialismi ei ole tuottanut suuria johtajia. Sen kaikkien suurten nimien joukossa oli yksin Lassalle sellainen romanttinen henkilötyyppi, jota ihmiset innostuen seuraavat. Toiset, Owen, Saint Simon, Fourier, Proudhon, Marx, Engels, Bebel, Webb, J.S. Mill, Jaurés, edistivät osaltaan kehitysprosessia, jota eivät milloinkaan vallinneet, eivät milloinkaan tehneet omakseen; he rikastuttivat ja avarsivat sitä, ja liike jatkui ja jatkuu yhä, kasvaen. Kingsley, Morris, Ruskin — kukaan ei ole liian suuri palvelemaan tätä aatetta, ja kukaan ei ole kyllin suuri voidakseen sitä vallita tai sitä yksin edustaa. Niin on laita vastakin. Suuren johtajan alaisena tai mahtavaksi organisoiduksi puolueeksi muuttuneena sosialismi tuhoutuisi. Se voisi epäilemättä saavuttaa osittaisen voiton, mutta liikkeen varsinaisen ytimen täytyisi valita itselleen uusi nimi, "rakentava sivilisatio" tai jokin muu samaa merkitsevä, voidakseen jatkaa kuolematonta työtänsä. Sosialismi tulee epäilemättä innoittamaan suuria johtajia ja tarjoamaan aatteita suurille puolueille, mutta se itse pysyy yhä kaikkia niitä suurempana.

Koska tämän kirjan tarkoitus on selittävä, lienee paikallaan ennen lopettamista hiukan määritellä sosialismin suhdetta siihen puolueeseen, joka yleisessä tietoisuudessa siihen kiinteimmin liitetään. Se puolue on meillä Englannissa Labour Party. Nykyaikaisissa sivistyneissä yhteiskunnissa työväenpuolueet epäilemättä liittyvät käytännössä tarkoitustensa ja harrastustensa nojalla sosialistiseen liikkeeseen. Saksan sosiaalidemokraatit ovat sen maan työväenpuolue, ja missä ikänä on vallitsemassa vanha Sosialismia koskeva käsitys, ne marxilaisten "luokkasota"-aatteet, jotka Englannin sosialismi on poistanut ohjelmastaan jo muutamia vuosikymmeniä sitten, siellä sosialistinen liike esiintyy kumouksellisena hyökkäyksenä yhteiskunnan omistavia ja hallitsevia ryhmiä vastaan. Isossa-Britanniassa ja Amerikassa työväenliike kokonaisuudessaan ei ole milloinkaan ollut luonteeltaan kumouksellinen tai kapinallinen; näissä maissa sosialismiin ovat alun alkaen vaikuttaneet rakentavat aatteet. Se ei ole koskaan asettanut työväkeä ja toisia sivistyneen valtion välttämättömiä elementtejä toistensa jyrkiksi vastakohdiksi; se ei ole milloinkaan — puhun liikkeestä kokonaisuudessaan, en yksityisten kannattajien lausumista — suunnitellut yksinomaan "työväen" muodostamaa ja tunnelaadultaan demokraattista yhteiskuntaa, jollaista marxilaisten oppi edellyttää. Nykyiset työtätekevät luokat tulevat sosialistisen valtion kehittyessä voittamaan arvaamattoman paljon kasvatusta, arvoa, vapaata aikaa, kelpoisuutta ja suotuisia tilaisuuksia, ja he muuttuvat sosialisteiksi, mikäli muuttuvat älykkäiksi; mutta me kaikki, kaikki hyvän tahdon ihmiset, me ja meidän lapsemme, melkein kaikissa yhteiskunnan eri ryhmissä, tulemme mekin voittamaan, joten tämä kehitysprosessi herättää mielenkiintoa meissäkin. Vaikka työväenliike onkin suuri, pysyy sosialistinen liike sittenkin suurempana. Toinen on erään luokan liike, toinen kaikkien luokkain parhaiden elementtien liike.

Kaikesta huolimatta pysyy totena, että sosialistin täytyy nykyisissä poliittisissa olosuhteissa etsiä poliittisen sosialismin suurta kannattajajoukkoa, sen tunne- ja liikevoimaa juuri työväen puolueesta. Nykyisen sivilisoidun yhteiskunnan palkkatyöläisten joukossa on sosialisteja satojatuhansia, ja vain näissä luokissa liikkuu älykäs omanedunharrastus selvästi ja jatkuvasti kohti rakentavaa sivilisatioa. Toisten luokkain keskuudessa sosialistit ovat hajallaan ja harjoitukseltaan ja hengeltään erilaisia, heitä estävät henkilökohtaiset ja sosiaaliset siteet, aate ilmenee heissä erinomaisen vaihtelevilta puoliltaan, ja näyttää siltä, etteivät he kykene yhteistoimintaan muuten kuin suhteessaan tärkeimpään sosialistiseen ryhmään työväenpuolueen suureen joukkoon. Sen avulla, suhteessa siihen ja sitä palvellen heidän on nähdäkseni käytettävä poliittinen toimitarmonsa (puhun tässä vain poliittisesta toiminnasta), elleivät tahdo nähdä sen kuluvan suurelta osalta suotta. Britannian politiikan molemmat toiset perinnäiset puolueet ovat epäilemättä huomattavien muutosten ja sisäisten hajaannusten alaisina, ja ajan rakentava henki tekee työtään niissäkin, mutta ei näytä siltä, että kumpikaan voisi kehitellä läheskään yhtä nimenomaista sosialistista ohjelmaa kuin Labour Party. Vanha konservatiivinen puolue taipuu hienoista aristokraattisista traditioistaan huolimatta yhä enemmän muuttumaan seikkailevan plutokratian, hyökkäyshaluisten "uusien rikkaitten" puolueeksi, se kallistuu yhä enemmän uudenaikaisen "imperialismin" ja "tariffireformin" houkuttelevien rahallisten mahdollisuuksien puoleen. Vanha liberaalinen puolue vaivautuu näiden kahden riitapuolen ja omien kiistelevien ja ristiriitaisten traditioiden, whig-suunnan ja radikalismin välillä. Sen sekalaisissa riveissä on kieltämättä paljon "hyvää tahtoa" ja rakentavaa tarkoitusta, mutta taipumus itsepintaiseen ja leppymättömään individualismiin on yhtä ilmeinen. Lukiessaan tai kuunnellessaan liberaali-puhujien lausuntoja sosialismista joutuu toisinaan lujasti uskomaan, että uudenaikaisen liberalismin päämääränä on "typerän puolueen" nimen saavuttaminen ja siihen kunniaan kuoleminen. Puolueen muutamien julkisten edustajien, esimerkiksi viscount Elibankin ja mr Fullerin äskeiset lausumat ovat osoittaneet melkein uskomatonta nykyaikaisen sosialismin tarkoitusten tuntemattomuutta. Esitetään yhä vielä vanhoja "omaisuuden jakamiseen" kohdistuvia vastaväitteitä, typeriä väärinkäsityksiä. Tietojen puute on aina ollut Britannian hallitsevan luokan erikoisena piirteenä, mutta nyt lähestyy nopeasti se aika, jolloin ei mikään kuulija- eikä valitsijakunta enää siedä liberaalisen kannan julkisena tunnuksena olevaa itsepintaista ja typerää suhtautumista sosialismiin.

Julkinen liberaalinen kanta, erittäin olematon ja ohimenevä asia, on kuitenkin tarkoin erotettava siitä suuresta hyvän tahdon ja valistuneen ajattelun määrästä, joka tavataan liberalismin ja keskiluokan riveissä. Sosialisteja löytyy sekä jokaisesta luokasta että jokaisesta puolueestakin. On mahdotonta arvata, millaisia poliittisen synteesin voimia voi olla työssä nykyjään tai millaisia hajaannuksia ja kokoomuksia voi tapahtua muutaman vuoden kuluessa. Nämä asiat kuuluvat poliittiseen draamaan. Ne eivät vaikuta siihen tosiasiaan, että sosialismin mielenkiinto kohdistuu yhteiskunnassa etupäässä työväenpuolueeseen; älykkään työväen nojalla sosialismi muuttuu poliittiseksi mahdiksi ja mahdollisuudeksi, ja sosialistin, joka tahtoo antautua aktiiviseen poliittiseen työhön, sopii parhaiten uhrata varansa ja aikansa, tarmonsa ja kykynsä Labour Partylle.

Kirjoitan "poliittiseen työhön" ja tahdon vielä kerran toistaa, että tämä kappale koskee vaalitoimintaa ja parlamentaarista politiikkaa nykyisissä oloissa. Sosialismin äärimmäinen tarkoitus ei voi varautua mihinkään luokkaan, koska sen silmämääränä on kaikkien yhteiskuntaluokkien uudistaminen. Sosialistisessa valtiossa ei tule olemaan yhtäkään pelkkään "työhön" tuomittua luokkaa, ei myöskään luokkaa, jonka etuoikeutena on hallitseminen ja asioiden ratkaiseminen. Jokaisella lapsella tulee olemaan hyvää tilaisuutta, hyvä kasvatus ja avara liikkumisala mahdollisuuksien rajoissa. Parhaimmille annetaan vaikeita tehtäviä ja vastuunalaisuutta, kunniaa ja erikoiskorvausta, mutta kaikille tarjotaan turvallisuus, kohtuullinen työ ja siedettävä elämä. Niiden edunharrastusten ja luokkatraditioiden, joihin nykyinen luokkajakomme perustuu, täytyy pakostakin joutua jatkuvien muutosten alaisiksi, kun askel askelelta etenemme kohti sosialistisen ihanteen toteutumista.

Tähän päättyy sosialismia koskeva yleispiirteinen esitykseni. Olen yrittänyt kuvailla liikettä sellaisenaan sosiaalisen aatteen, ihmisten yhteisen hyvän tahdon epätäydellisenä ja yhä tapahtuvana kehitysprosessina. Olen yrittänyt osoittaa sen suhdetta politiikkaan, uskontoon, taiteeseen ja kirjallisuuteen, elämän laajimpiin ongelmiin. Sen suuret yleistykset ovat yksinkertaiset ja ymmärtääkseni kaikkien selvästi-ajattelevien henkilöiden hyväksyttävät. Ne tekevät tavallansa elämän paljoa yksinkertaisemmaksi. Tultuaan tajutuiksi ne ehkäisevät tuhansia ajatuksen ja käytännön hämmennyksiä ja erehdyksiä. Ne tarjoavat valaistusta sanan varsinaisessa merkityksessä.

Sosialismi ei kumminkaan ole mikään yleislääke, ei mikään taiallinen, tuhatvuotiseen valtakuntaan auttava "aukene, sesam". Se valaisee eräitä inhimillisten asioiden pahoja puolia, joita aikaisemmin pidettiin auttamattomina, ja osoittaa tien, jota kulkien pelastuminen on mahdollinen, jättäen kuitenkin tien karuksi ja vaikeaksi kulkea. Sosialismi on toivo, ei vakuus. Olen tässä kirjassa pitkin matkaa kokenut pitää seikkaa lukijan havaittavissa.

Kerran hyväksyttyään nuo suuret yleistykset ihminen johtuu auttamattoman monimutkaisiin ongelmiin, joista hänen tulee selviytyä, ellei mieli joutua häviölle. Hänen edessään ovat ihmisluonnon arvoitukset ja epävakaisuudet, yhteistoiminnan pulmat, perintätapojen voima ja rappeutuminen, kasvatuksen alinomaa uusiutuvat tehtävät ja probleemat. Ihminen, joka muuttuu sosialistiksi, on oppinut jotakin, on edistynyt älyllisessä ja moraalisessa katsannossa, löytänyt uuden yleisen tarkoituksen elämästä ja uuden merkityksen velvollisuudesta ja veljeydestä. Sosialistiksi muuttuminen ei kumminkaan merkitse, kuten monet luulevat, että ihminen on muuttunut viisaaksi joka suhteessa. Käsittäessään, millainen on asia, joka voitaisiin suorittaa, hän käsittää oman riittämättömyytensäkin, tiedon puutteen, voiman ja harjoituksen tarpeen. Tässä ja tällä tavalla, sanoo sosialismi, voidaan ihmiskunnalle valmistaa kaunis kartano, turvallisuus ja suuri onni. Mutta minusta näyttää, ettei sosialisti tiedä paljoakaan omasta tehtävästään, ellei hän, käydessään työllään ja elämällään taistelemaan tuon yhteisen päämäärän puolesta, eloisasti tunne omaa yksilöllistä heikkouttansa ja lempeän arvostelun tarvetta kaikkeen aikaansaamaansa nähden.

Siinä mielessä, ja esiintymättä minkäänlaisin lopullisuuden vaatimuksin, tämä pieni selittävä kirja lähtee maailmaan.

Viiteselitykset:

[1] Korjausluvun aikana saan kuulla, että mr J.R. MacDonald kohta julkaisee Socialism-nimisen teoksen (Jacks, Edinburgh), johon sisältyy yleinen sosialistista liikettä koskeva selonteko. Yleisestä sosialistisesta kannasta voi saada hyvän käsityksen myös lukemalla mr Kirkup'in teoksen An Enquiry into Socialism sekä Fabian Essays (The Fabian Society, London).

[2] Tämä Wells'in teos on v:lta 1908. — Suomentaja.

[3] Tätä seikkaa koskevat tosiasiat on esittänyt erittäin selvästi ja kerrassaan kiistämättömästi Margaret Macmillan tutkimuksessaan Infant Mortality ("Lasten kuolevaisuus"). Kts. myös F. Victor Fisherin The Babies' Tribute to the Modern Moloch, Twentieth Century Press ("Pienten lasten osuus nykyaikaisen Moolokin vaatimassa uhrissa"). Nämä ovat pieniä poleemisia tutkielmia. Seikkaperäisesti, arvovaltaisesti ja puolueettomasti on asiaa käsitellyt tri G. Newman teoksessaan Infant Mortality.

[4] Days of the Comet ("Pyrstötähden päivinä"), Macmillan & Co, 1906. Sosialismia vastustavat puhujat ja kirjailijat tavallisesti lainaavat kappaleita Timeslehden kirjallisessa liitteessä ilmestyneestä arvostelusta, joka julkaistiin "kirjasodan" kuumimmillaan ollessa ja jonka väitteet heti kumottiin — ikäänkuin lainaisivat kappaleita kirjasta itsestään.

[19] This Misery of Booths ("Jalkinekurjuutemme"). Se on tarkoitettu sosialismin keskeisintä aatetta esittäväksi alustavaksi tutkielmaksi aatteenlevittämistarkoituksiin, ja sen on julkaissut Fabian Society, 3 Clement's Inn, London. Se ja tutkielmani Socialism and Family ("Sosialismi ja perhe"), jonka on julkaissut A.C. Fifield, 44 Fleet Street, London, esittää sosialistisen suhtautumisen suuret ääriviivat.

"Toisaalla — voitte silmäillä ympärillenne missä hyvänsä Ison-Britannian seudussa, joka ei ole hienoston tyyssijoja — väkeä, jolla on jaloissaan kehnot, epämukavat, vanhat, risaiset jalkineet, jotka eivät jalkineen nimeä ansaitse, ja toisaalla maailmassa laajoja alueita, missä on rajoittamaton määrä eläimiä ja nahkaa sekä suuret joukot ihmisiä, jotka ovat joutilaina, joko rikkauden tai liike-elämässä sattuvien häiriöiden vuoksi. Ja me kysymme: 'Minkätähden eivät viimeksimainitut voi ryhtyä työhön ja valmistaa ja jakaa jalkineita?"

Kuvitelkaa aikovanne järjestää sellaista toimintaa jalkineiden jakamista varten ilmaiseksi ja ajatelkaa, millaisiin vaikeuksiin siinä joudutte. Te aloitatte ajattelemalla, mistä saisitte suuren määrän nahkaa. Kuvitelkaa lähtevänne esimerkiksi Etelä-Amerikkaan nahkaa hankkimaan. Te aloitatte ihan alusta käyden tappamaan ja nylkemään nautakarjaa. Mutta samassa työnne jo keskeytyy. Ilmaantuu ensimmäinen este miehen hahmossa, joka sanoo teille, että karja ja nahka ovat hänen. Te selitätte tarvitsevanne nahkaa Englannissa asuvia ihmisiä varten, joilla ei ole kunnollisia jalkineita. Hän sanoo, ettei välitä vähääkään siitä, mihin nahkaa tarvitsette; teidän täytyy maksaa hänelle, ennenkuin hän sen teille luovuttaa; tämä nahka on hänen yksityisomaisuuttaan samoinkuin karja ja maa-alue, jolla karja liikkuu. Kysytte häneltä, paljonko hän nahasta vaatii, ja hän sanoo avoimesti vaativansa niin paljon kuin suinkin voi saada teidät maksamaan.

Jos hän sattuu olemaan harvinaisen leppoisa henkilö, voitte kenties hänen kanssaan väitellä. Voitte huomauttaa hänelle, että tämä suunnitelma, joka tarkoittaa oivallisten jalkineiden hankkimista ihmisille, on mainio suunnitelma ja että se lopettaisi paljon inhimillistä kurjuutta. Hän voi suhtautua myötätuntoisesti jaloon innostukseenne, mutta luulenpa, että havaitsette hänen pysyvän järkähtämättä päätöksessään ottaa teiltä nahastaan niin paljon kuin suinkin kykenette siitä maksamaan.

Otaksukaa sitten sanovanne hänelle: 'Kuinka olettekaan saanut haltuunne tämän maa-alueen ja nämä karjalaumat, niin että nyt estätte niiden puutteessa olevia ihmisiä niitä saamasta vaatien itsellenne tällaista hyötyä?' Hän luultavasti silloin aloittaa pitkän jaarituksen tai vieläkin luultavammin vihastuu ja kieltäytyy enemmistä keskusteluista. Epäillen yhä, onko hänellä oikeutta pitää omanaan näitä olioita, te kenties myönnätte hänen ansaitsevan kohtuullisen palkkion maa-alueen ja karjalaumojen ylimalkaisesta valvonnasta. Mutta sellaiset karjankasvattajat ovat hurjaa väkeä, ja luultavaa on, ettette pääse paljoa kauemmaksi ehdotuksissanne. Teidän täytyy lopultakin maksaa tälle nahkan omistajalle huikea hinta — hän vaatii teiltä niin paljon kuin suinkin voi teiltä saada — jos tahdotte jatkaa suunnitelmanne toteuttamista.

Niin, sitten teidän on toimitettava nahka tänne, tehtävä mitä hyväksi näette saadaksenne sen kuljetetuksi tähän maahan rautateitse ja laivoilla. Silloin kohtaatte jälleen henkilöitä, jotka eivät ollenkaan halua eivätkä aio auttaa suunnitelmanne toteutumista, vaan ovat sen esteenä, tahtovat kiristää teiltä viimeisenkin pennyn yrittäessänne hankkia ehjiä jalkineita kaikille. Te havaitsette, että rautatie on yksityisomaisuutta ja kuuluu jollekin omistajalle tai joillekin omistajille, havaitsette, että laivojen laita on samoin ja ettei kukaan ajattelekaan tyytyä pelkkään palvelusta korvaavaan palkkioon. Hekin tahtovat hyötyä teistä niin paljon kuin suinkin mahdollista. Jos tutkitte asiaa, huomaatte kenties, että rautateiden ja alusten todelliset omistajat ovat osakkeenomistajien muodostamia yhtiöitä ja että hyväätarkoittavasta yrityksestänne kiristetty voitto virtaa Torquayssa asuvien vanhojen naishenkilöiden, Parisissa elelevien tuhlaajien, Lontoon klubeissa tavattavien hyvinkengitettyjen gentlemannien ja kaikenlaisten hienojen henkilöiden taskuihin…

Saatte sitten vihdoin nahkan kuljetetuksi Englantiin ja tahdotte ryhtyä valmistamaan siitä jalkineita. Viette sen johonkin väestökeskukseen, kutsutte työmiehiä, rakennatte suojia ja pystytätte koneita tyhjälle maa-alueelle ja ryhdytte jonkinlaisen pyhän raivon valtaamina harjoittamaan jaloa teollisuuttanne, valmistamaan jalkineita… Mutta miten käykään? Luoksenne saapuu tuon joutilaan maa-alueen omistaja, selittää sen kuuluvan hänelle ja vaatii suunnattoman suurta vuokraa. Huomaatte vielä, etteivät työmiehenne saa asuntoa, elleivät maksa vuokraa hekin — jokainen neliötuuma maata on jonkun omaisuutta, ja ihminen ei voi sulkea silmiään hetkeksikään kysymättä sitä ennen lupaa joltakin omistajalta. Työmiestenne syömästä ruoasta, heidän käyttämistään vaatteista on kaikista maksettu veroa maanomistajille, vaunujenomistajille, talonomistajille, loppumatonta veroa, joka on paljoa suurempi niihin käytettyä työtä…

Niin voitte jatkaa. Mutta jo nyt alatte oivaltaa ainakin erään ryhmän niitä syitä, joiden vuoksi kaikilla ei ole hyviä ja mukavia jalkineita. Nahkaa on yltäkyllin, on yltäkyllin työvoimia ja riittävästi älyä maailmassa, jotta tämä ja tuhannet muut toivottavat asiat voitaisiin toteuttaa. Mutta tuo järjestys, jonka mukaan maa ja luonnollisesti tuotetut oliot ovat yksityisomaisuutta, nuo ehkäisevät vaatimukset, jotka estävät teitä käyttämästä maaperää ja liikkuvaa kalustoa ja jotka on tyydytettävä ylen suurilla maksuilla, ovat tiellänne. Nuo omistajat ahdistavat loiseläinten tavoin yritystänne sen jokaisella asteella, ja kun vihdoin jalkineparinne Englannissa valmistuu, huomaatte sen maksavan suunnilleen punnan ja olevan siten väestön suuren enemmistön saavuttamattomissa. Ja ette pitäne minua haavemielisenä ja liioittelevana, jos tunnustan, että kun tuon käsitän ja katselen kadulla köyhien ihmisten jalkineita, näen, kuinka kehnot, muodottomat ja kerrassaan inhoittavat ne ovat, tuntuu samalla kuin näkisin joukon pieniä maanomistajien, karjanomistajien, talonomistajien ja kaikenlaisten omistajien haamuja kiertelemässä heidän väsyneillä kintereillään iskien niihin kuin iilimadot, ottaen paljon antamatta mitään ja ollen kaiken sellaisen kurjuuden todellisena syynä.

[5] Elihun tutkielmat on julkaissut Independent Labour Party ("Riippumaton työväen puolue") ja jokainen niistä maksaa pennyn. Parhaat ovat: Whose Dog art Thou? ("Kenen koira olet sinä?"); A Nation of Slaves ("Orjakansa"); Milk and Postage Stamps ("Maito ja postimerkit"); A Corner in Flesh and Blood ("Lihalla ja verellä keinotteleva yhtymä") ja Simple Division ("Yksinkertainen jako").

[6] Lester F. Ward, Pure Sociology ("Puhdas sosiologia") (The Macmillan Company, New York.)

[7] Dakotassa johti vv. 1906—7 yksityinen liiketoiminta erikoisen ankaraan hiilipulaan talven ollessa tuimimmillaan, ja puute tuntui niin vaikeana, että väestö kävi ohikulkevien kivihiilijunien kimppuun ja pysähdytti ne.

[8] Selvä ja ihastuttava selostus sosialistin suhteesta raittiuskysymykseen sisältyy Fabian Societyn julkaisemaan tutkielmaan Municipal Drink Traffic ("Kunnallinen väkijuomaliike"); se maksaa pennyn.

[9] The Future in America ("Tulevaisuus Amerikassa"), IX luku.

[10] Tri Alfred Russel Wallace: Studies Scientific and Social ("Tieteellisiä ja sosiaalisia tutkimuksia"), II nidos, 24. luku, (Macmillan & Co, 1900).

[11] Socialism and the Family ("Sosialismi ja perhe"), A.C. Fifieldin kustantama.

[12] Socialism and the Family.

[13] "Jouhipuku peitti koko ruumiin alas polviin asti; alushousuja samoinkuin paitaakin peitti valkoinen liinavaate, joten jouhipuku peittyi näkyvistä. Koko vaatetus oli siten kiinnitetty, että se voitiin helposti riisua jokapäiväisinä ruoskimishetkinä; eilisen ruoskinnan jäljet näkyivät vielä hänen ruumiissaan punaisina juomuina. Sellaista lihankidutusta ei ollut aikaisemmin harjoittanut yksikään englantilainen pyhimys, ja ihmettä lisäsi vielä näky, joka meidän käsitystemme mukaan on merkittävä inhoittavaksi: jouhivaatteissa kuhisi lukematon määrä syöpäläisiä, niitä kiehui siinä erään kertojan sanojen mukaan niinkuin vesi kiehuu porisevassa kattilassa. Tuo kamala näky herätti jälleen eloon edellisen illan hurskaan innon sitäkin kiihkeämpänä. He katselivat toisiaan vaiti ja ihmetellen ja huudahtivat sitten: 'Katsokaa, millainen aito munkki hän oli, ja me emme sitä tietäneet!' Samassa he alkoivat vuoroin itkeä, vuoroin nauraa, murehtivat sitä, että olivat menettäneet sellaisen päämiehen, ja riemuitsivat siitä, että olivat löytäneet sellaisen pyhimyksen." Teol. tri Arthur Penhyn Stanley: Historical Memorials of Canterbury ("Canterburyn historiallisia muistoja").

[14] Ystäväni mr Graham Wallas huomauttaa minulle, että Amerikan etelävaltioissa vallinneen orjuuden eetillistä oikeutusta usein puolustettiin vetoamalla leskeen, jolla oli ‘vain muutamia voimakkaita orjia'.

[15] Talo, jossa vuokrataan kalustettuja huoneita ja huoneistoja enimmälti pitäen huolta vuokraajien palveluksestakin.

[16] Kts. A Modern Utopia ("Uudenaikainen Utopia")-teoksen liitettä "Scepticism of the Instrument" ("Välineen skeptillisyys").

[17] Lauseparsi on minuun kohdistettuna erikoisen soveltumaton, koska kirjassani Mankind in Making on selvästi perusteltu luku (II luku), jota ei ole koskaan yritetty kumota ja jossa otaksun lopullisesti osoittaneeni Francis Galtonin rotuhygieniaa ja rodun jalostamista koskevat teoriat kestämättömiksi.

[18] Lordi Avebury: On Municipal and National Trading, Macmillan & Co, 1907. ("Kunnallisesta ja kansallisesta liiketoimesta".)

[19] Lukija löytää erittäin selväpiirteistä, opettavaa ja innostavaa lukemista Kirkup'in teoksesta History of Socialism (A. & C. Black, 1906). Se on hieno, puolueeton selostus, jota sopii varsin hyvin käyttää tämän kirjan ojenteena (tai vahvisteena).

[20] Sitä käytettiin luultavasti ensimmäisen kerran Poor Man's Guardian ("Köyhän miehen suojelija")-lehdessä sinä vuonna. Kts. Graham Wallas: The Life of Francis Place ("Francis Placen elämäkerta"), s. 353.

[21] The Future in America.

[22] Kirjoittaja, niinkuin yleensäkään englantilaiset sosialistit, ei tarkoin tunne marxilaisuutta ja arvostelee niin ollen teoriaa, joka ei perustu itse asiassa Marxin esittämiin ajatuksiin, vaan Wellsin omaan kuvitteluun. Niinpä on Marx nimenomaan lausunut, että sosialismi saattaa toteutua kansanvaltaisissa maissa myös työväen rauhallisen luokkataistelun avulla.

[23] Tekijä erehtyy taaskin Marxin suhteesta sosialismin toteuttamisohjelmaan. Marx ei kyllä katsonut omalla ajallaan voivansa ruveta yksityiskohtaisesti kuvailemaan, millä lailla vuosikymmenien kuluttua olisi sosialismiin siirryttävä. Mikä ei merkitse sitä, etteikö sosialististen puolueiden silloin, kun ne ovat saavuttamassa valtiovallan käsiinsä ja voivat siis todenteolla ryhtyä sosialismia toteuttamaan, ole Marxinkin mielestä luotava itselleen selvää ja yksityiskohtaista sosialisoimisohjelmaa.

[24] Tekijä on tässäkin käsittänyt väärin marxilaisuuden ajatuskulun. Taloudellinen kehitys tosin herättää työväenluokassa pyrkimyksen sosialismiin, mutta tuo pyrkimys ilmenee siten, että syntyy sosialistisia puolueita, jotka toiminnallaan tekevät työväenluokan jäsenet tietoisiksi sosialismin välttämättömyydestä ja toteuttamiskeinoista. Sosialismi toteutuu siis Marxin mukaan ihmisten tietoisen toiminnan avulla.

[25] Mahdollisesti tekijän lausuma pitää paikkansa joihinkin anglosaksilaisiin "marxilaisiin", mutta ei Marxiin ja useimpiin marxilaisiin nähden. Marx itse toimi koko ikänsä poliittisten ja yhteiskunnallisten uudistusten aikaansaamiseksi, mikä ei ole ristiriidassa Marxin teorian kanssa. Marxin mukaan sosialismia kokonaisuudessaan ei tosin voida toteutaa muuten kuin määrättyjen taloudellisten edellytysten ollessa olemassa, mutta joka tapauksessa on työväenliikkeen taisteltava uudistusten hyväksi.

[26] Tekijä erehtyy pahasti. Marxilaisuus ei voi pitää "kansaa" erehtymättömänä, koska se aina painostaa, että kansassa on useita yhteiskuntaluokkia erilaisine etupyrkimyksineen ja niistä johtuvine aatteineen. Ei se myöskään usko, että työväenluokka on erehtymätön; Jos niin olisi, silloinhan marxilaisten ja yleensä sosialistien valistustyö olisi tarpeeton, samoin asiain pohdinta sosialististen puolueiden keskuudessa.

[27] Marx itse tosin ei joutanut käsittelemään erikoisen huomattavasti kasvatuskysymystä, mutta marxilaisuus oivaltaa täysin sen merkityksen. Bebelin kirjaa on arvosteltu myös marxilaisten taholta.

[28] In the Days of the Comet ("Pyrstötähden päivinä"), Macmillan & Co, 1906. Sosialismia vastustavat puhujat ja kirjailijat tavallisesti lainaavat kappaleita Times-lehden kirjallisessa liitteessä ilmestyneestä arvostelusta, joka julkaistiin "kirjasodan" kuumimmillaan ollessa — ikäänkuin lainaisivat kappaleita kirjasta itsestään.

[29] Oikeudenpalvelija Dickensin Oliver Twist-romaanissa. Bumbledom, "bumblelaisuus", merkitsee kaikenkaltaista puuhakasta ja vähiin tuloksiin johtavaa olevinaanoloa. (S.m.)

[30] Kts. liitettä kirjassa Mankind in the Making.

[31] Municipalisation by Provinces ("Kunnallistuttaminen provinsseissa"), On the Reform of Municipal Service ("Kunnallisen palveluksen uudistamisesta"), Public Control of Electric Power and Transit ("Sähkövoiman ja kauttakulkuliikkeen julkisesta valvonnasta"), The Revivai of Agriculture: a National Policy for Great Britain ("Maanviljelyksen jälleenelpyminen, kansallispoliittinen tehtävä Isossa Britanniassa"), The Abolition of Poor Law Guardians ("Köyhäinhoitolain valvojain poistaminen"). Toisia tulossa. (Fabian Society 1905/6).

[32] Tämä yleistys on laajalleulottuva ja kaipaisi melkoista muovausta, ellei kysymyksessä olisi vain sosialististen aatteitten sarjan yleispiirteinen kuvaileminen. Aikaisemmat tutkimukset, esim. The New Reform Bill ("Uusi reformilakiehdotus"), Facts for Londoners ("Tosiasioita lontoolaisille"), Facts for Bristol, koskettelevat etupäässä koneistoa.

[33] Kävin taannoin ensi kerran eläissäni Liverpoolissa ja Manchesterissa ja olin iloinen havaitessani, kuinka sikäläisten taidekokoelmien huonommuus Glasgow'n kokoelmiin verraten kalvoi ihmisten mieliä.