KAHDEKSASTOISTA LUKU.
Salahanke.
Hypäten häntä kohti, vaikkakin liian myöhään, ehtiäksemme pelastaa häntä, nostimme englantilaisen kanssa Zibalbayn lattialta sohvaan. Kurkistellen selkämme takaa huomasi Maya hänen kauheat kasvonsa ja hänen suustansa valuvan vaahdon.
"Oi, hän on kuollut", hän vaikeroi, "isäni on kuollut, ja hän kuoli kiroten minut."
"Ei", sanoi englantilainen, "hän ei ole kuollut, sillä hänen sydämensä sykkii. Tuokaa vettä, Maya."
Puhuteltu totteli, ja kaksi tuntia me yritimme saada häntä tuntoihinsa, mutta turhaan; henki oli vielä jäljellä, mutta emme saaneet häntä heräämään horroksestaan. Vihdoin, kun jo olimme väsyneet turhiin yrityksiimme, avautuivat ovet ja Tikal palasi takaisin.
"Mikä nyt?" hän kysyi, nähtyään Zibalbayn pitkin pituuttaan sohvalla.
"Nukkuuko vanhus?"
"Nukkuu", vastasi englantilainen, "ja luulen, ettei hän enään herää. Hänen Teille tänään lausumansa sanat ovat toteutumassa, että se, minkä häneltä anastitte väkivallalla, on kohta oikeuden mukaan Teidän."
"Ei", vastasi Tikal, "oikeuden mukaan on se armollisen neiti Mayan, vaikkakin se väkivallalla jää yhä minulle, ellei hän luovuta sitä minulle ehdoin tahdoin. Mutta sanokaahan, miten kaikki on tapahtunut?"
Otin heti kohta sananvuoron peläten englantilaisen puhuvan liian paljon ja toimittavan itselleen hyvin pikaisen lopun.
"Hän oli väsynyt matkamme rasituksista ja eilispäivän liikutuksesta. Teidän mentyänne hän alkoi jutella ehdotuksestanne ja sai yhtäkkiä tämän kohtauksen. Vaan minunhan on vaikeata puhua näistä asioista, joka olen vain vanki vieraassa maassa; ei ole kaiken lisäksi sopivaa, että hän, tämän kaupungin entinen päällikkö, kuolee hoitamatta tänne, sillä kansa voi sanoa Teidän murhanneen hänet. Eikö ole ketään lääkäriä hoitamaan häntä, sillä me, vailla rohtoja, olemme tehneet kaiken voitavamme."
"Murhannut hänet! Niin he joka tapauksessa sanovat. Niin, kyllä lääkärejä löytyy, ja suurin ja taitavin niistä on appeni Mattai. Lähetän hänet tänne. Mutta eikö Teillä, Maya, ole minulle ennen lähtöäni mitään sanottavaa?"
Maya, joka istui pöydän ääressä, pää käsien varassa, katsahti häneen ja sanoi:
"Onko sydämenne kivestä, koska voitte tällaisella hetkellä vaivata minua? Kun isäni on tointunut tai kuollut, vastaan Teille, mutta en ennemmin."
"Olkoon niin, armollinen neiti", hän sanoi; "siihen asti odotan. Nyt minun on lähdettävä, sillä saattaa syntyä hälinää kaupungissa, kun nämä uutiset tulevat tiedoksi."
Hetki kului, ja Mattai saapui huoneeseen kuppeja ja rohtoja tuovan miehen seuraamana. Sanaa sanomatta astui hän Zibalbayn luo ja tutki häntä lampun valossa. Sitten kaatoi hän lääkettä hänen suuhunsa ja toivoi hänen virkoavan; mutta sairas ei liikahtanut eikä avannut silmiään.
"Vaikea tapaus", hän sanoi. "Pelkään ettei hän nouse siitä. Miten tämä kaikki kävi?"
"Tahdotteko tietää?" kysyi Maya, puuttuen puheeseen ensi kertaa.
"Käskekää siis palvelijaanne siirtymään edemmäksi, niin kerron Teille.
Isäni pyörtyi kirottuaan minut raivoissaan."
"Ja miksi hän kirosi Teidät, armollinen neiti?"
"Seuraavasta syystä: Meidän vaeltaessamme erämaita otti serkkuni ja kihlaajani Tikal itselleen vaimon, Teidän tyttärenne, joka vihittiin Sydämen Ruhtinattareksi. Mutta tuntuu siltä, Mattai, että vaikka hän antoikin tyttärellenne aseman ja vallan, hän ei kuitenkaan antanut hänelle rakkautta, sillä tänä päivänä tuli tuo vävypoikanne isäni luo ja lupasi meidän kaikkien kuullen päästää hänet takaisin lailliseen asemaansa, panemaan toimeen suunnitelmiaan, oli ne mitä tahansa, jos minä suostuisin tulemaan hänen vaimokseen."
"Hänen vaimokseen!" sanoi Mattai hämmästyen. "Miten voisitte Te tulla hänen vaimokseen, kun hän jo on naimisissa? Voiko sitten olla kahta Sydämen Ruhtinatarta?"
"Ei", vastasi Maya rauhallisesti, "mutta serkkuni Tikalin suunnitelma on erota tyttärestänne tai tappaa hänet — ja samalla Teidätkin, Mattai — jotta hän voisi asettaa minut tyttärenne tilalle."
Mattain kuultua tämän hänen silmänsä välähtivät ja hänen partansakin näytti vapisevan raivosta.
"Ehdottiko hän niin? Uskalsiko hän ehdottaa?" hän sähisi. "Oh! Varokoon hän vain. Minä hänet nostin, ehkä minä voin hänet painaa alaskin. Jatkakaa, neiti."
"Hän ehdotti niin, ja isäni suostui tarjoukseen, sillä tietäen Teidän liittoutuneen häntä vastaan hän vähät välitti Teidän tai perheenne kunniasta ja turvallisuudesta, Mattai. Mutta vaikka isäni suostui, kieltäydyin minä, koska en enään halua olla Tikalin kanssa tekemisissä. Silloin kirosi isäni minut ja kaatui siinä samassa taintuneena lattialle."
"Ette sano haluavanne mennä naimisiin Tikalin kanssa, neiti.
Haluaisitteko sitte jonkun toisen miehen kanssa?"
"Haluaisin", hän vastasi katsahtaen maahan, "rakastan tätä valkoista armollista herraa, jota Te kutsutte Meren Pojaksi, ja tahtoisin tulla hänen vaimokseen", hän jatkoi hetken vaiettuaan, "mutta, Mattai, Tikal on hyvin ankara, ja saattaa käydä niin, ellei mistään tule apua, että minä, sensijaan että voisin pelastaa rakastamani miehen ja hänen ystävänsä hengen sekä omani, joudun Tikalin armottomiin käsiin. Mutta Tikal pyysi vastaustani ja minä sanoin antavani sen hänelle sitten kun isäni on joko toipunut tai kuollut. Ehkä Te osaatte sanoa tuon vastauksen laadun, sillä ypö yksin ja vankina ollen en jaksa vastustaa Tikalla. Sanokaa nyt, pitääkö kansa minusta niin paljon, että se voi erottaa Tikalin ja asettaa minut isäni paikalle, jos hän sattuisi kuolemaan?"
"En osaa sanoa, neiti", hän vastasi lyhyesti, "mutta näinhän Te miltei pyydätte minua syöksemään itseni ja tyttäreni perikatoon. Tahdon olla suora Teille. Minä sain Sydämen Neuvoston Tikalin puolelle ja tarkoitukseni oli saada hänet naimaan tyttäreni, jotta tyttäreni rakkaus-unelmat ja minun kunnianhimoni täyttyisivät. Niin, olen keinotellut Nahuan korkealle, sekä hänen takiaan että itseni takia, sillä luulin pääseväni päällikön jälkeen kaupungin vaikutusvaltaisimmaksi mieheksi. Voinko näin ollen peräytyä ja sysätä syrjään hänet, tyttäreni ja vieläpä itsenikin? Ja jos niin tekisinkin, mikä olisi kohtaloni tämän jälkeen, joutuessani Teidän käsiinne? Minä koetan kyllä kostaa Tikalille, joka on suunnitellut niin kamalaa vääryyttä minulle ja suvulleni, mutta jollain toisella tavalla. Sanokaa minulle, armollinen neiti, mitä mieluummin toivotte — tulla päälliköksi kaupunkiin, mikä on synnyntäoikeutenne, vai päästäkö naimisiin rakastamanne miehen kanssa?"
"Haluan päästä naimisiin rakastamani miehen kanssa", hän vastasi, "ja paeta hänen kanssaan pois tästä paikasta niille maille, missä elää valkoisia miehiä. Toivon myöskin, että ystävälleni ja rakkaani ystävälle Ignatiolle annettaisiin niin paljon kultaa kuin hän tarvitsee viedäkseen suunnitelmansa perille tuolla rannikkomaassa. Jos asiat näin luonnistuvat, saavat Tikal ja Nahua sekä heidän jälkeläisensä minun puolestani hallita Sydämen Kaupungissa maailman loppuun asti."
"Pyydätte sangen vähän, neiti", sanoi Mattai, "ja kova on silloin onni, ellen voi toivoanne täyttää. Nyt jätän Teidät, sillä minun täytyy saada aikaa tuumia; mutta kun Tikal palaa, älkää vastatko hänelle kieltävästi älkääkä myöntävästi, kunnes olemme jälleen keskustelleet. Ja mitä teihin tulee, vieraat, muistakaa vaieta, jos henkenne on teille rakas. Näkemiin."
Kaksi päivää kului jälleen, mikäli voimme päättää meille tuotujen ateriain luvusta, mutta ei Tikal eikä Mattai palannut luoksemme. Muita lääkäreitä tuli kyllä katsomaan Zibalbayta, joka nukkui yhä kuin tukki vuoteessaan, mutta vaikka he mitä yrittivät, ei mikään auttanut. Toisen päivän yönä olimme hänen vuoteensa ääressä, katsellen häntä ja keskustellen alakuloisesti, sillä yksinäisyys, pimeys ja lähestyvän kuoleman pelko olivat murtaneet henkiset voimamme, jotta englantilaisenkin iloisuus loppui, ja Mayalta katosi rakastettunsa läsnäolon loihtima hyvinvointi.
"Voi!" sanoi Maya, "olipa se onneton päivä kun tuolla Yucatanin maassa tapasimme, eikä, hyvä ystävä, mikään lahja olisi voinut olla sen onnettomampi kuin rakkauteni Teihin, minkä mitättömyyden Te saatte niin kalliisti maksaa. Onni on ollut kova Teillekin, Ignatio, jonka unelmat toistamiseen sortuvat naisen takia. Sanokaa nyt, ystävä" — ja hän tarttui englantilaista käteen — "eikö olisi parempi lopettaa koko ilveily ja minun mennä Tikalille? Voisin sopia teidän molempien puolesta, että saisin ennen hänelle joutumistani nähdä omin silmin teidän pääsevän turvallisesti vuorten taakse, mukananne niin paljon omaisuutta, että se riittäisi teille läpi koko elämänne. Eikä Teidän tarvitsisi olla huolissanne minun takiani tai luulla jättäneenne minut häpeään, sillä heti mentyänne etsisin minä turvaa toiselta ylimykseltä, jonka nimi on Kuolema, levätäkseni siksi, kunnes Te jonakin tulevaisuuden päivänä yhtyisitte minuun."
"Lakatkaa puhumasta tuollaisia, Maya", sanoi englantilainen, vetäen hänet syliinsä. "Mitä onkin tulossa, kärsikäämme yhdessä, koska elämäni ilman Teitä — jos edes voisinkaan olla kyllin halpamielinen ostaakseni pelastukseni noin kalliista hinnasta — ei olisi minkään arvoinen. Parempi olisi minun kuolla Teidän rinnallanne kuin elää yksin. Minun syyni on, että koskaan tulimmekaan tähän ahdistukseen, sillä jos olisin hyväksynyt Teidän ehdotuksenne, emme olisi astuneet jalkaamme Sydämen Kaupunkiin. Mutta uteliaisuus voitti minut, sillä halusin yhtä hartaasti tänne, kuin täältä nyt jälleen haluan pois; ja jos olisimmekin kääntyneet takaisin, olisi minun täytynyt jättää Ignatio yksin. Säilyttäkää rohkeutenne, rakkaani, sillä vaikka isänne onkin kuolemaisillaan ja vaaramme on suuri, olen minä varma, että pääsemme pakenemaan näistä komeroista ja elämään toistemme kanssa onnellisina auringon alla."
Samalla painoi hän suudelman rakkaansa huulille ja hyväili häntä, kuivaten hänen sinisten silmäinsä kyyneleet.
Samassa nostin katseeni ja näin Mattain seisovan ovessa — olimme nimittäin kokoontuneet Zibalbayn huoneeseen — katsellen kohtausta uteliaana ja lempein kasvoin.
"Terve", hän sanoi, "suokaa anteeksi, että tulen niin myöhään, mutta asiani on salainen ja niin ollen paras suorittaa yöllä. Miten on Zibalbayn laita?"
"Hän elää", minä vastasin; "muuta en osaa sanoa, sillä hän on tunnoton ja kuolee epäilemättä kohta. Tulkaa itse katsomaan."
Mattai astui vuoteen luo tutkimaan vanhusta, nostaen hänen silmäluomiaan ja tunnustellen hänen sydäntään.
"Hän ei voi elää kauan", hän sanoi. "No, kuolema on hänelle paras ystävä. Minun asiani sitten. Kaupungissa vallitsee hämminki ja kummalliset huhut kiertävät suusta suuhun kansan kesken. Monet väittävät Tikalin murhanneen Zibalbayn ja pyytävät Teitä, armollinen neiti, tuotavaksi näkyviin, jotta Teidät nimitettäisiin ruhtinattareksi. Näin ollen väittivät Tikalin puolueen päälliköt, ettei hän millään keinoin voisi selviytyä Zibalbayn kuolemasta, joten hänen olisi paras surmata Teidätkin, armollinen neiti, ja tietysti myös nämä vieraat ystävänne, jottei syntyisi mitään riitaa oikeuksista. Asia esitettiin hänelle ankarasti salaisessa kokouksessa tänä iltana, ja hän suostuikin jo Teidän kuolemantuomioonne, mutta muutti mielensä ennenkuin sanansaattaja ehti ulos palatsista. Vihdoin näin hänen sydämensä voittaneen järjen, eikä hän voinut tällä lailla erota Teistä, armollinen neiti, vaikkakin hän vain sanoi, ettei hän voinut tahria käsiänsä niin viattoman ja puhtaan verellä. En tahdo kuitenkaan salata Teiltä, armollinen neiti, enkä Teiltä, vieraat, että vaaranne on suuri, että elätte tunnin päästä elämänne taitekohdassa."
Sitten hän pysähtyi, ja Maya kysyi matalalla äänellä: "Eikö Teillä ole suunnitelmaa, miten pelastaisitte meidät, Mattai?"
"Miksi olisi minulla, neiti, suunnitelma, minulla, joka voittaisin niin paljon Teidän kuolemastanne?"
"En tiedä, vanhus, miksi Teillä olisi sellainen suunnitelma", keskeytti englantilainen; "mutta minä pyydän että suvaitsisitte keksiä jonkun, muutoin ette lähde elävänä täältä." Yhdellä hyppäyksellä oli hän Mattain ja oven välissä ja jatkoi: "Jos meidät surmataan kuin linnut häkkiin, niin katkeaa Teidän kaulanne ensinnä. Ymmärrättekö?"
"Ymmärrän, Meren Poika", vastasi Mattai peräytyen hiukan, kunnes englantilaisen tuima katse ja levitetyt kädet saivat hänet pysähtymään. "Mutta haluaisin Teidätkin saada jotain ymmärtämään, nimittäin sen, että ellen minä pian palaa, on tuolla ulkona muutamia miehiä, jotka tulevat minua hakemaan, ja silloin —"
"Silloin he löytävät Teidän raatonne", katkaisi hänet englantilainen, "ja mitä auttavat Teitä silloin juonenne ja aikeenne, kun olette vain mitätön tomukasa?"
"Eipä paljon, myönnän", hän vastasi. "Tyttärelleni, jota rakastan enemmän kuin itseäni, on siitä kuitenkin hyötyä, ja pahassa tapauksessa olen kyllä siihen tyytyväinen. Mutta älkäähän olko niin kiivas, valkoinen mies. Minä kysyin, miksi minulla olisi suunnitelma? Enhän minä sanonut ettei minulla sellaista ole."
"Jos Teillä on, ilmaiskaa se meille empimättä", sanoi englantilainen.
Mattai kumarsi ja vastasi:
"Niinkuin tahdotte; mutta en tiedä, millä silmin armollinen neiti Maya katselee suunnitelmaani. Ennenkuin sen paljastan, tahdon tehdä kaikkien tiettäväksi, että löytyy vain yksi vaihtoehto — että kuolette kaikki huomispäivänä. Henkenne on minun käsissäni; ja jos minun on niin tehtävä, pelastaakseni tyttäreni ja itseni, en epäröi surmata teitä."
"Enempää kuin mekään epäröimme ottaa Teidän henkeänne", sanoi vihaisena englantilainen; "sillä pitäkää mielessänne, ettette pääse astumaan tämän kynnyksen yli kaulanne katkeamatta, ellette keksi sellaista suunnitelmaa, jonka me voimme hyväksyä."
Taaskin Mattai kumarsi ja jatkoi:
"Yhdellä keinolla vain on Tikalin onnistunut rauhoittaa kansa, julistamalla sille, että neiti Maya viedään Sydämen Neuvoston eteen, Nimettömän jumalan Kaikkein Pyhimpään Vetten Nousuyönä, kun Neuvosto on lain mukaan oikeutettu ensi kerran siellä istumaan, ja seuraavana aamuna saatetaan koko kaupungin nähtäväksi. Zibalbayn sanoilla oli kumma vaikutus kansaan, vaikkakin se hänen puhuessaan huusi alas hänet. He tahtovat tietää mitä tapahtuu silloin, kun tuo ennustus täyttyy ja Sydämen tunnusmerkin eronneet puoliskot liitetään yhteen pyhän alttarin ääressä. Zibalbayn kertoman mukaan uskoivat he jumalan ilmoittavan tarkoituksensa ja osoittavan, mikä olisi teidän osanne tulevissa kohtaloissa. Siksipä kansa — niin! ja moni ylimys sekä Sydämen Neuvosto — luulee näkevänsä jonkun merkin tahi ihmeen, kun Päivä ja Yö yhtyvät. He alkavat luulla Zibalbayn hulluutta Taivaan määräämäksi, että Taivaan ääni lähetti hänet matkalleenkin."
Mattai mietti hetken ja jatkoi:
"Armollinen neiti, olen vanha, ja monta vuotta olen palvellut jumalia, uhrannut heille, lähestynyt heitä rukouksin, mutta koskaan en ole huomannut jumalien vastaavan avunhuutajilleen tai kuullut kuolemattomien äänien puhuvan ihmislapsille. Jumalia näyttää olevan niin paljon; niinpä ehkä näillä muukalaisillakin on omansa; siinäpä ollaan, neiti, että minäkin vanhoilla päivilläni kysyn itseltäni, onko olemassa muita jumalia kuin ne, jotka ihmismieli on tyhjästä luonut ja muovaillut oman mielikuvituksensa mukaisiksi. En osaa sanoa, mutta en luulisi, jos joutuisin niin ankaraan asemaan kuin te olette tänä yönä, epäileväni puhua näiden mykkien jumalien puolesta."
"Mitä tarkoitatte?" kysyi Maya.
"Tätä: Kun Sydämen eronneet puolikkaat liitetään yhteen määrätyssä paikassaan alttarin ääressä, pitäisi jumalien, jos niitä ylimalkaan löytyy, antaman merkin. Minä, joka olen Kaikkein Pyhimmän isäntä, tiedän, että alttarin päällinen, vanha kuva on ontto. Jos sen jotenkin saisi auki, saattaisi sieltä löytyä vanha kirjoitus — jumalien tätä hetkeä varten valmistama, vanha kirjoitus — joka olisi kuin lyhty pimeydessä vaeltavalle. Tai saattaisi käydä niin, ettei mitään löytyisi. Sattuikin niin, että temppelin vanhoja luetteloja tutkiessani löysin erään kirjoituksen, ja minusta tuntuu, että teitä kohtaisi suuri onni, jos tuo kirjoitus olisi kuvan sisällä Vetten Nousuyönä; tässä se on."
Viittansa kätköstä otti hän pienen, kuvakirjoituksilla naarmutetun kultalevyn.
"Lukekaa se", sanoi Maya.
Ja Mattai luki:
"Näin sanoo Nimettömän jumalan ääni, jonka hänen profeettansa kuuli Kaikkein Pyhintä rakennettaessa ja piirsi Kaikkein Pyhimmän tunnuskuvan sisälle kätkemäänsä kultalevyyn, julistettavaksi sinä kaukaisena hetkenä, jolloin kadonnut löytyy ja Päivän ja Yön tunnusmerkit liitetään yhteen. Sinulle se puhuu, kaukaisen tulevan ruhtinaan tytär, joka kansan nimeä kannat. Kun kansani on vanhaksi käynyt ja sen luku vähentynyt ja sydämet ovat uupuneet, ota silloin, tytär, puolisoksesi valkoisen jumalan rodun mies, merenkuohun poika, jonka itse tänne tuot yli erämaiden. Silloin kansani taas paisuu ja kasvaa vahvaksi ja maa on sinun lapsesi ja jumalan lapsen oma idästä länteen, pohjasta etelään, laajemmalti kotkan lentoa auringon nousun ja laskun välillä."
Siihen loppui luku, ja äänettöminä katselimme toinen toisiimme, ihmetellen tuon vanhan papin ja vehkeilijän rohkeutta ja kekseliäisyyttä. Maya puuttui silloin puhumaan.
"Olette sepittänyt tämän kirjoituksen, Mattai", hän sanoi kylmästi. "Toivotte siis, että minä panisin sen tunnuskuvan sisään, sillä tiedätte Sydämen Avaamisen menoissa säädetyn, salamenojen häväisijää tahi ketä tahansa valhettelijaa kohtaavan kirouksen. Lyhyesti sanoen, ellette pelkääkään jumalien kostoa, niin pelkäätte Te Liiton kostoa."
"Puhutte totta, armollinen neiti, pelkään molempia, sillä kuka tietää, miten Nimetön jumala rankaisee häväisijäänsä. Teidän on kumminkin valittava — ja pian, sillä jos kieltäydytte, olette huomenna oppineet näkemään, tai ehkä — muistaissani valkoisen herranne sanat — minä sanon, me olemme oppineet näkemään, mitä ansioita uskonnolla on."
Silloin kääntyi Maya meidän puoleemme, sanoen:
"Neuvokaa minua, ystävät, sillä en tiedä, mitä vastata. Kansani uskoon olen kadottanut uskoni, ja teidän uskontoanne pidän parempana. Mutta tuo teko tuntuu kamalalta, sillä vaikkemmekaan ole Nimettömän jumalan palvelijoita, olemme kuitenkin Sydämen vanhojen salamenojen veljiä, ja tämän teon tekemällä me rikkoisimme juhlalliset valamme. Äänestäkäämme siis, ja sanokaa te vanhimpana ensin mielipiteenne, Ignatio."
"Samantekevä", minä vastasin. "Minä puolestani vastustan juonta. Kansanne jumalista minä tiedän vähän ja ajattelen vieläkin vähemmän, mutta olen oman maani Liiton päämies, enkä tahdo toimia sitä vastaan. Tämän työn tekeminen merkitsisi samaa kuin suurimman valheen sepittäminen, ja taivaan silmissä on vale synti. Kaikkien on kuoltava, mutta minä tahdon ottaa loppuni vastaan tahrimatta rikoksilla käsiäni. Tässä asiassa ovat teidän henkenne yhtä täpärällä kuin minunkin; jos niin ollen kaksi meistä kolmesta puoltaa tekoa, yhdyn minä heihin. Mutta jos vain yksi puoltaa, täytyy hänen tyytyä kahden mielipiteeseen."
"Hyvä, olkoon niin", sanoi Maya. "Ja nyt, rakkaani, sanokaahan valitsetteko kuoleman ja puhtaan omantunnon, vai elämän ja minun rakkauteni?" Ja hän katsoi englantilaisen kasvoihin ihanin katsein ja miltei levitti kätensä, kuin olisi tahtonut sulkea hänet syliinsä.
Vaikkei herra Strickland heti vastannutkaan, tiesin minä kumminkin, nähtyäni kaiken ja kuultuani Mayan sanat, hänen päätöksensä, sillä tuo rakastunut mies ei voisi vastustaa hänen houkutustaan ja hurmaansa. Äkkiä englantilainen puhkesi puhumaan, ja puoleksi häpeän puna syöksi hänen kasvoillensa.
"En osaa valita", hän sanoi. "En pelkää kuolla, jos tarvis vaatii, mutta en olisi mies, jos valitsisin kuoleman silloin kuin Te toivoisitte eläväni. Ignation lailla sanon, että tämän kaupungin jumalat ovat vain kuolleita kuvia minulle, ja siis olemattoman pettäminen on mahdotonta. En siksi toiseksi tullut Sydämen Veljeksi omasta tahdostani, vaan onnettomuuden kautta, joten tämä seikka ei raskauta omaatuntoani. Ollakseni osallinen tässä juonessa, minun täytyy valhetella, ja sitä en ole tehnyt ennen. Minusta tuntuu, että mies voi valita elämän ja rakkauden raa'an ja salaperäisen kuoleman sijasta, ja pitää silti kätensä puhtaana, vaikka hänen onkin kudottava ikävä juoni päästäkseen tarkoituksensa perille. Mutta tässä, niinkuin jokaisessa muussakin asiassa, seuraan minä Teidän mieltänne, Maya, ja jos Teidän mielestänne on parempi kuolla, kuolkaamme silloin, siinä kaikki."
"Ei", hän vastasi intomielin; "minun mielestäni on meidän parempi elää kaukana tästä onnettomasta kaupungista, ollaksemme onnellisia toistemme rakkaudesta. Onhan isäni kironnut minut Teidän takianne, ja sen jälkeen on kaikki jumalien ja ihmisten kirous kevyttä. Vaikka tekomme olisikin synti, teen sen Teidän takianne ja rakkautenne takia, sekä senkin tähden, että haluan elää onnellisena, ennenkuin astun hautaan. Katsokaahan kuolevaa isääni; koko pitkän elämänsä palveli hän jumalaansa, ja miten auttoi jumala häntä hänen hädässään. Hänen rukouksensa riittäköön meidän molempien puolesta, sillä minä en välitä sellaisista kehnoista jumalista, elleivät ne myös ole minulle hyödyllisiä. Jos aikomuksemme on synti ja kosto seuraisi sen kantapäillä, kohdatkoon se kansaani, joka tahtoi minut syyttä murhata; kohdatkoon myös Mattaita, joka ahdisti minua oman hyötynsä takia; ja ellei siinä kyllin, kohdatkoon se minua itseänikin. Välitän vähät tulevasta kostosta, jos vain lyhyen vuodenkin saan kutsua Teitä miehekseni."
"Pahan enteen sanoja", mutisi Mattai väristen, "sanoja, joita vain nainen voi lausua; mutta samantekevä."
Hänen puhuessaan kuulin minä vuoteessa olijan päästävän heikon äännähdyksen. Katsahdin huolissani Zibalbayhin ja huomasin, että joko olin erehtynyt tahi ainakin ettei ääni tullut hänen huuliltaan, sillä hän virui siinä yhä tunnottomana kuin ruumis.
"Ääntä kuului jostain", sanoin synkästi. "Mitä nyt, Mattai?"
"Seuratkaa minua", hän vastasi; "ja minä näytän Teille salaisen tien alempana olevaan Kaikkein Pyhimpään. Ei, ei Teidän tarvitse peljätä jättää häntä, sillä vaikka henki hänessä vielä sykkiikin, on hänen unensa syvä. Mutta kuulkaahan, missä on taika-esine? Tarvitsemme sitä."
"Minulla on toinen puolikas", minä vastasin; "toinen on Zibalbayn kaulassa."
"Ottakaa se", hän sanoi käskevästi neiti Mayalle. "Niin, Teidän täytyy!"