XXIV.
LISÄYS.
Vuosi on kulunut siitä, kun rakkain ystävämme Allan Quatermain kirjoitti sanat "Olen puhunut" tämän seikkailukertomuksen loppuun. Hän ei luultavasti milloinkaan ajatellut, että se joutuisi julkisuuteen, mutta nyt on eräs merkillinen sattuma tehnyt mahdolliseksi lähettää kertomuksen Englantiin, ja sentähden olen rohjennut liittää siihen omasta puolestani tämän lisäyksen. Ei ole kuitenkaan lainkaan varmaa, saapuuko lähetykseni perille, mutta kun meidän elinaikanamme ei toista mahdollisuutta todennäköisesti tule, niin olemme minä ja Good päättäneet käyttää tätä ainoata hyväksemme, kävi miten kävi.
Viimeisten kuuden kuukauden ajalla on useita retkikuntia ollut työssä Zu-Vendis-maan kaikilla rajoilla, ja on tarkoin tutkittu, olisiko olemassa mitään tietä, joka yhdistäisi maan muuhun maailmaan. Tie onkin löydetty ja on ilmeisesti ainoa, jota myöten maahan voi tunkeutua, mutta nyt se suljetaan ainiaaksi. Olen myös saanut selville, että neekeri, joka saapui kuolemaisillaan herra Mackenzien lähetysasemalle, oli päässyt pakenemaan täältä juuri samaa tietä myöten. On nimittäin aivan varmaa, että mies oleskeli täällä jonkun aikaa noin kolme vuotta ennen meidän tuloamme, mutta jostakin erikoisesta syystä ovat papit, jotka häntä hoitivat ja auttoivat pakenemaan, pitäneet asian visusti salassa. Niinkuin jo sanoin, suljetaan tie ainiaaksi, ja työ aloitetaan heti kun sanansaattaja, joka vie mukanaan ystäväni käsikirjoituksen, on lähtenyt matkalleen. Hänellä on myös kirje Yrjö-veljelleni, jota usein ikävöin, ja pari kirjettä Goodilta ystävilleen. Ilmoitamme, ettemme tule enää milloinkaan kotiin Englantiin, joten omaiset ja perilliset saavat jakaa omaisuutemme keskenään. Eurooppaan emme voi palata siitäkään syystä, että meidän on mahdoton poistua Zu-Vendis-maasta, vaikka kuinka hartaasti haluaisimmekin.
Sanansaattaja, jonka matkan toivon onnistuvan hyvin, on — Alphonse. Hän on jo ehtinyt kuolemaan saakka kyllästyä Zu-Vendis-maahan ja sen asukkaihin. Hän myöntää kyllä, että maa on hyvin kaunis, totta kait, mutta siitä huolimatta hänellä on sanomattoman ikävä. Ei ole teattereita eikä kahviloita ja hän muistelee vain armasta Annetteansa, josta hän sanoo uneksivansa kolme kertaa viikossa. Onhan kyllä tunnettua, että kaikki ranskalaiset kärsivät koti-ikävästä, mutta Alphonseen nähden luulen asian olleen toisin. Koti-ikävän takia hän ei halunnut maasta lähteä, vaan aivan toisista syistä. Häntä nimittäin pilkattiin kaikkialla sentähden, että hän oli Soraiksen vankina ollessaan piiloutunut suuren lipun alle päästäkseen joutumasta taisteluun. Katupojatkin huutelivat hänelle pilkkasanoja, ja hänen elämänsä on käynyt aivan sietämättömäksi.
Hän on päättänyt lähteä, eivätkä matkan sanomattomat vaivat ja lukemattomat vaarat peloita häntä, kun hän vain pääsee pois tästä kirotusta maasta, sanoo hän. Vaara joutua ranskalaisen poliisin kynsiin vastaamaan muutamista kolttosista ei myöskään hirvitä häntä. Alphonse-parka! Meidän on sangen ikävä hänestä erota, ja hänen itsensä ja tämän kertomuksen takia minä toivon, että hän pääsee onnellisesti perille. Hänellä on niin paljon kultaa mukanaan, että hän on Eurooppaan saavuttuaan rikas mies, ellei matkalla mitään erikoista tapahdu, ja hän voi mennä huoletta naimisiin Annettensa kanssa, jos Annette vielä elää ja huolii Alphonsestaan.
Kirjoitettuaan kertomuksensa viimeisen luvun viimeiset sanat kuoli Quatermain seuraavana aamuna päivän sarastaessa. Nyleptha, Good ja minä olimme saapuvilla, ja hetki oli yhtä liikuttava kuin kauniskin. Kuolinkamppailu alkoi noin tuntia ennen auringon nousua. Good purskahti itkuun ja kuoleva ystävämme sai siitä aiheen viimeiseen leikilliseen huomautukseensa. Liikutus oli saanut monokkelin putoamaan Goodin silmästä, minkä seikan Quatermain heti huomasi.
"Kerrankin", kuiskasi hän koettaen hymyillä, "näen minä Goodin ilman monokkelia."
Sitten hän makasi hiljaa, kunnes aurinko alkoi nousta, jolloin hän pyysi meitä kohottamaan häntä hiukan, että hän saisi nähdä viimeisen kerran auringon nousevan.
Katsellen heleän aamuruskon kultaamaa taivasta virkkoi hän hiljaa:
"Pian menen tuosta kultaportista sisälle."
Kymmenen minuuttia myöhemmin kohottautui hän jälleen ja katsoi tarkkaan meitä jokaista.
"Nyt alkaa matka, jonka kaltaista en ole vielä tehnyt", kuiskasi hän sitten. "Muistelkaa välistä minuakin. Jumala teitä kaikkia siunatkoon. Menen teitä odottamaan", ja hän nukkui rauhallisesti iäiseen lepoon.
Siten kuoli henkilö, jonka luonne oli niin täydellinen, etten ole milloinkaan tavannut toista sen kaltaista.
Hän oli luonteeltaan hellä, uskollinen ja leikillinen ja omisti paljon runoilijan sielunominaisuuksia, mutta siitä huolimatta hän oli harvinaisen tarmokas ja toimintakykyinen mies. Hänellä oli laaja ihmistuntemus ja hän osasi sanoa aivan paikalleen minkälainen kukin henkilö oli. "Olen tutkinut ihmisluonnetta koko elinaikani", saattoi hän hyvin usein sanoa, "ja minä tiedän siitä yhtä ja toista", niinkuin hän tekikin. Hänellä oli vain kaksi virhettä. Hän oli liian vaatimaton ja toiseksi hän oli hieman mustasukkainen ystäviinsä nähden. Hänen vaatimattomuudestaan saa jokainen, joka lukee tämän kirjan, selvän käsityksen, mutta siitä huolimatta tahdon kertoa yhden tapauksen, joka on sangen kuvaava.
Lukija muistaa epäilemättä, että Quatermain aina tahtoo esiintyä suurena pelkurina, mutta todellisuudessa hän oli verrattoman rohkea, vaikkakin varovainen, eikä menettänyt malttiaan milloinkaan. Hänen kertomuksestaan saa esimerkiksi aivan sen käsityksen, että isku, joka lopulta aiheutti hänen kuolemansa, osui häneen aivan sattumalta, ja kuitenkin on asianlaita aivan toisin.
Good oli jo sortunut maahan ja eräs Nastan vuoristolainen oli juuri antamaisillaan hänelle surmaniskun, kun Quatermain heittäytyi ystävänsä päälle ja torjui iskun omalla ruumillaan. Sitten vasta hän nousi ja tappoi vihollisen.
Hänen mustasukkaisuutensa voin myöskin todistaa. Lukija muistanee, että hän valittaa minun laiminlyöneen ystävyytemme senjälkeen kuin menin naimisiin Nylepthan kanssa. Nyleptha ei ole tietenkään täydellinen, paremmin kuin toisetkaan naiset, ja voi olla välistä hyvinkin oikullinen, mutta hän ei ole milloinkaan tahtonut erottaa minua ja Quatermainia. Ystäväni valittaa usein, että kävin niin harvoin katsomassa, mutta sille en mahtanut mitään, sillä kiihkeistä pyynnöistäni huolimatta eivät lääkärit päästäneet minua hänen luokseen. Nuo pienet huomautukset surettivat minua kovin, kun luin kertomuksen, sillä minä rakastin Quatermainia kuin omaa isääni eikä mieleeni ollut kertaakaan juolahtanut, että avioliittoni olisi voinut vaikuttaa ystävyyteemme. Mutta mitäpä siitä; hänen hyvät ominaisuutensa olivat niin monet, että nämä vähäiset heikkoudet tulivat vain aniharvoin näkyviin.
Nylepthan ja minun läsnäollessa luki Good hautausluvut ja sitten hänen maalliset jäännöksensä haudattiin tahi oikeammin poltettiin loistavin juhlallisuuksin. Kulkiessani juhlakulkueessa auringontemppeliin en voinut olla ajattelematta, miten närkästynyt Quatermain olisi ollut, jos hän olisi nähnyt juhlallisuudet, hän kun vihasi kaikkea loisteliaisuutta ja ylellisyyttä.
Kolmantena iltana kuolinpäivän jälkeen hänet asetettiin pronssiluukulle alttarin eteen, ja kun auringon viimeinen säde sattui hänen kasvoihinsa, toitahtivat torvet ja hän luisui hiljaa tuliseen hautaansa.
Hänen kaltaistaan miestä emme tapaa, vaikka eläisimme vielä sata vuotta. Hän oli maailman jaloin ja sivistynein ihminen ja uskollisin ystävä, hän oli myöskin etevä urheilija ja minun tietääkseni Afrikan paras ja taitavin ampuja.
Niin päättyi metsästäjä Quatermainin merkillinen ja seikkailurikas elämä.
* * * * *
Muutoin on kaikki luonnistunut meille sangen hyvin. Good järjestelee parhaillaan laivaliikettä Milosis-järven ja muiden vesistöjen välille, ja me toivomme voivamme saada kaupan siten vilkastumaan. Etäisimmät heimot tulevat myös siten läheisempään yhteyteen muun valtakunnan kanssa ja meidän on silloin helpompi valvoa heidän puuhiaan. Good-parka! Hän alkaa jo vähitellen unhottaa onnettoman rakkautensa, mutta entisensä kaltainen hän ei enää ole. Toivon kuitenkin, että hän menee vielä hyviin naimisiin ja unhottaa nuo surulliset tapaukset. Nylepthalla on jo parikin nuorta neitosta tiedossaan häntä varten.
Puheen siirtyessä omaan toimintaani en todellakaan tiedä mistä alkaisin. Riittäköön kun sanon, että Zu-Vendis-maan kuninkaana olo miellyttää minua sangen suuresti, enemmän kuin minulla oli oikeus toivoakaan. Mutta eihän sekään luonnollisesti ole vain myötätuulessa purjehtimista. Vastuunalaisuus on toisinaan sangen rasittavaa.
Jotakin hyvää toivon kuitenkin saavani aikaan ja elämäni aion pyhittää kokonaan kahdelle asialle. Yhdistämällä valtakunnan eri osat kiinteästi toisiinsa ja lopettamalla sisälliset sodat, jotka ovat olleet vuosisatoja koko maan kirous, minä teen zu-vendi-kansasta lujan ja mahtavan kansan. Murran pappein vallan ja lopetan heidän valtiollisen vaikutusvaltansa. Samalla teen maaperän otolliseksi uudelle, syvemmälle uskonnolle kuin mitä tämä sisällyksetön auringonpalvominen on. Toivon vielä näkeväni Kristuksen ristin kohoavan taivasta kohti Kukkaistemppelin ylimmältä harjalta. Jos kuolen sitä ennen, niin jatkakoon seuraajani työtäni.
Yhden asian olen vielä päättänyt. Tulen hallitukseni aikana tekemään kaikkeni, ettei yhtään muukalaista pääse maahan tunkeutumaan. Luulen, että monet haluavat yrittää, mutta minä varoitan heitä vakavasti. Heidän tulee käymään hyvin huonosti. Palautan kaikki tunkeilijat kiireimmiten lyhintä tietä takaisin, sillä minä tunnen pyhän velvollisuuteni olevan koettaa kaikin mahdollisin keinoin säästää tämä rehellinen ja turmeltumaton kansa nykyajan sivistyksen kiroukselta.
Mitä merkitsisivät kaikki urhoolliset armeijani, jos joku toimelias roisto kävisi kimppuumme kanuunoin ja kiväärein? En voi mistään huomata, että ruuti, sähkölennätin, sanomalehdet, yleinen äänioikeus j.n.e. olisivat tehneet ihmiset onnellisemmiksi kuin he ennen olivat. Päinvastoin uskon, että ne ovat aiheuttaneet ja aina vain aiheuttavat paljon pahaa. En aio saattaa tätä kaunista maata keinottelijain, matkailijain, valtiomiesten ja lähetyssaarnaajien tunnottomuudelle alttiiksi. Vertaan heitä noihin maanalaisiin hirviöihin, jotka taistelivat maanalaisen joen rannalla tuosta kuolleesta joutsenesta. En tahdo saattaa sitä milloinkaan alttiiksi ahneudelle, juoppoudelle, taudeille, ruudin hävitykselle ja yleiselle siveelliselle turmelukselle, jotka kaikki ovat sivistyksen huomenlahja puolisivistyneille tahi raakalaiskansoille. Jos on niin sallittu, että Zu-Vendis-maa joutuu sittenkin muun maailman yhteyteen, niin sille en mitään mahda, mutta omasta puolestani minä teen kaikkeni sen estääkseni. Olen varma, että Jumalakin hyväksyy päätökseni. Hyvästi.
Henry Curtis.
Joulukuun 15 p:nä 18—.
P.S. — Unhotin aivan kertoa, että Nyleptha (joka voi erinomaisen hyvin ja on mielestäni entistä ihanampi) synnytti pojan yhdeksän kuukautta sitten. Lapsi on kiharatukkainen, sinisilmäinen englantilainen, ja vaikka hän onkin Zu-Vendis-maan valtaistuimen perillinen, toivon minä voivani kasvattaa hänestä vaatimattoman ja kunnon ihmisen. Olla rehellinen, luotettava ja uskollinen on mielestäni paljon enemmän kuin olla Rademaksen suuren suvun jälkeläinen.